Ruoska

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee esinettä. Sanan muista merkityksistä, katso Ruoska (täsmennyssivu).
Niin sanottua yhdeksänhäntäistä kissaa käytettiin purjesotalaivoilla kurinpitorangaistuksiin.

Ruoska on rankaisu- tai kidutusväline, jota on käytetty jo muinaisten korkeakulttuurien ajoilta lähtien. Myös eläinten ohjastamiseen tarkoitettuja yleensä pitkiä piiskoja kutsutaan ruoskiksi (valjakkoruoskat, härkäruoskat). Ruoska on yleensä valmistetty nahasta. Nykyään on myös sähköruoskia.

Englannin laivastosta kertovissa kirjoissa ja novelleissa mainitaan toistuvasti, että purjelaivakaudella ruoskiminen ns. yhdeksänhäntäistä kissaa käyttäen oli vakituinen rangaistus. Sen häviämisen tarkkaa ajankohtaa ei tiedetä; käytäntö vain hävisi purjelaivojen mukana, ja korvattiin pääasiassa raskaalla ja erittäin inhotulla kolilemppauksella eli hiilenlastauksella höyrylaivojen kattilahuoneissa.

Ruoskia käytetään myös sadomasokistisessa erotiikassa joko toiminnan välineinä tai rekvisiittanalähde?.

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikissa ruoska on jakoaerofoneihin luettu soitin. Ääni voi syntyä ilmavirran jakautuessa ruoskan siiman eri puolille jaksottaisena, jolloin ruoska ulisee, tai sen pään paukahtaessa rikkoessaan äänivallin. Orkesterikokoonpanoissa käytetään ruoskan tilalla tosin useammin sitä kätevämpänä pidettyä piiskaa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suuri Musiikkitietosanakirja 5 O-See, s. 196. Keuruu: Weilin + Göös ja Otava, 1991. ISBN 951-35-4729-9.
Tämä tekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.