Japanilaisten miehitys Indonesiassa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Japanilaiset miehittivät silloisen Alankomaiden Itä-Intian (nyk. Indonesian) toisen maailmansodan aikana vuonna 1942 ja pitivät sitä miehitettynä vuoteen 1945 saakka. Ensimmäisinä indonesialaisista acehilaiset ja pohjoissumatralaiset liittoutuvat Japanin kanssa jo 1942, mutta pian pettyivät Japanin 25. armeijan ankaraan miehitykseen. Jaavalaispoliitikot Hatta ja Sukarno ryhtyivät yhteistyöhön japanilaisten kanssa vasta myöhemmin, ja Japanin antauduttua julistivat Indonesian Hollannista itsenäiseksi. Alkaneessa Hollannin vastaisessa itsenäisyyssodassa acehilaiset tukivat muita indonesialaisia.

Sisällysluettelo

Japanilaisten miehitykseen johtanut kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain kauppasaarto panee Japanin liikkeelle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanin Kaakkois-Aasiassa Kiinaa vastaan käymän sodan talous edellytti runsaasti raaka-aineita. Yhdysvaltain presidentti Franklin Delano Rooseveltin hallinto pyrki rajoittamaan japanilaisten etenemistä sekä rajoittamaan muun muassa japanilaisten öljynsaantia, josta 55 % oli Yhdysvaltain ja 25 % Hollannin Itä-Intian varassa. Hollannin armeijan antauduttua Rotterdamin pommitusten jälkeen Saksalle 15. toukokuuta 1940 julistaa Hollannin pakolaishallitus Hollannin Itä-Intian piiritystilaan ja internoi siellä Saksan kansalaiset leireille.

13. toukokuuta 1940 Lontooseen paennut hallitsija ja Hollannin pakolaishallitus, mitkä jatkoivat Hollannin siirtomaiden hallitsemista.

Japani pyrkii turvaamaan polttoainesaannin sotatarkoituksiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

28. kesäkuuta japanilaiset alkoivat vaatia neuvotteluja siitä, että Hollannin Itä-Intian on toimitettava Japanille kiinteät määrät raaka-aineita, myös öljyä. Heinäkuussa Hollannin Itä-Intian vienti Japaniin katkesi. Kiinteiden raaka-ainetoimitusten lisäksi japanilaiset Hollannin pakolaishallitukselta vaativat elokuussa Hollannin Itä-Intian ja Ranskan Indokiinan kauppapoliittista yhdentymistä Japanin sotatalouteen liittymällä vapaaehtoisesti Itä-Aasian vaurauden vyöhykkeeseen.

Van Mook pelaa aikaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hollannin pakolaishallituksen neuvotteluvoima oli heikko, mutta se yritti pitkittää konfliktin syntymistä. 12. syyskuuta 1940 alkoivat Hollannin Itä-Intian ja Japanin väliset kauppaneuvottelut Kobajashin johtaman valtuuskunnan johdolla. Hollannin Itä-Intian hallinnoija Hubertus van Mook kieltäytyi lentokonebensiniä koskevasta yhteistyöstä. 26. lokakuuta Japani ja Hollanti ilmoittivat julkilausumalla, ettei Hollannin Itä-Intia liity Itä-Aasian vaurausvyöhykkeeseen.

12. marraskuuta vahvistettiin Japanin saama kiintiö Hollannin Itä-Intian öljystä ja joulukuussa Kobajashi palasi Japaniin. 6. tammikuuta 1941 hollantilaiset ottivat kiinni indonesialaisnationalistit Thamrinin, Douwes Dekkerin ja muita. Thamrin kuoli viiden päivän kuluttua ja Dekker karkotettiin Surinameen.

11. tammikuuta uusi Joshizawan johtama neuvotteluryhmä saapui Bataalle. Helmikuussa 1941 Hollannin Itä-Intian hallinnoija Hubertus van Mook kieltäytyi japanilaisten painostuksesta huolimatta liittämästä Hollannin Itä-Intian Itä-Aasian vaurausvyöhykkeeseen. 14. toukokuuta japanilaiset lähettivät uhkavaatimuksen vaatien vaikutusvaltaa ja läsnäolo-oikeutta Hollannin Itä-Intiassa. 6. kesäkuuta 1941 neuvottelut japanilaisten kanssa epäonnistuvat. Hollannin Itä-Intia ilmoitti, ettei se voi myöntyä Japanin vaatimuksiin strategisten raaka-aineiden ja puolivalmisteiden (muun muassa kumin ja öljyn) toimittamisesta koska se oli sopinut toimituksista myös Britannian ja Yhdysvaltain kanssa. 11. heinäkuuta 1941 Volksraad organisoi miliisin. 25. heinäkuuta Japani julisti Indo-Kiinan protektoraatikseen. Vietnam jäi silti Vichyn Ranskan muodolliseen hallintaan.

Yhdysvallat julistaa Japanin kauppasaartoon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvallat lujitti otettaan Japanista ja julisti sen 26. heinäkuuta 1941 kauppasaartoon öljyn ja muiden raaka-aineiden suhteen. Lisäksi Yhdysvallat jäädytti japanilaisten varat Yhdysvalloissa estääkseen Japania jatkamasta sotaansa Kiinassa. Japanin vuosittain tarvitseman 5 400 miljoonan litran toimitustaso väheni 800 miljoonaan litraan. Tämä olisi estänyt sodankäynnin jatkamista etelässä ja samanaikaisesti aloittamasta sotaa Neuvostoliiton kanssa pohjoisessa. Myös Hollanti jäädytti japanilaisten varat. 30. heinäkuuta Hollannin pakolaishallitus lupasi pitää sodan jälkeen Indonesiaa koskevan konferenssin.

Neuvostoliiton jouduttua sotaan Japani hyökkää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japani varmistaa selustansa Saksan välittämällä hyökkäämättömyyssopimuksella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jatkaakseen sotaansa Japani alkoi edetä Kaakkois-Aasiassa, muun muassa Ranskan IndoKiinassa heinäkuussa 1941 Neuvostoliiton jouduttua Saksan hyökkäyksen kohteeksi kesäkuussa 1941. Hanoin ympäristö vallattiin 22. syyskuuta 1941, mihin Vichyn Ranska joutui suostumaan. Vietnamissa säilyi muodollisesti Saksalle antautuneen Vichyn Ranskan hallinto vuoteen 1945, mutta taloudellisesti se oli Japanin armeijan miehityksen alaisena kytketty osaksi Japanin sotataloutta.

Varmistaakseen sopimuksellisesti sen ettei Neuvostoliitto ryhdy vastatoimiin, oli Japani solminut 13. huhtikuuta 1941 viisi vuotta kestävän hyökkäämättömyyssopimuksen sen kanssa huolimatta 27. syyskuuta 1940 solmimastaan kolmen vallan sopimuksesta Saksan ja Italian kanssa.

Hollannin pakolaishallitus julistaa sodan Japanille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanin kiista Yhdysvaltain kanssa jatkui. Prinssi Fumimaro Konojen johtama hallitus pyrki Yhdysvaltain kanssa neuvotteluratkaisuun lokakuussa ja oli valmis tekemään Yhdysvalloille myönnytyksiä Kiinassa. Rooseveltin hallinto puolestaan piti yllä ankaraa linjaa Japania kohtaan uskoen sen turvaavan rauhan parhaiten. Konojen hallitus joutui eroamaan 16. lokakuuta 1941 ja uudeksi pääministeriksi tuli armeijasta vastaava ministeri Hideki Tōjō. Sotavalmistelut Yhdysvaltoja vastaan alkoivat, vaikka Japani edelleen jatkoi neuvotteluja. 30. marraskuuta Hollannin Itä-Intian laivasto pantiin liikekannalle. 5. joulukuuta Hollanti pyysi Australian hallitusta miehittämään Ambon ja Timorin. Australian ilmavoimat henkilöstöineen tulivat 7. joulukuuta.

Japani yllätyshyökkäsi 7. joulukuuta 1941 Yhdysvaltain Tyynenmeren laivastotukikohtaan Pearl Harboriin sekä julisti myöhästyneesti sodan Yhdysvaltoja vastaan. Lisäksi Japani lähti etenemään Kaakkois-Aasiassa. Vastauksena Britannia, Hollannin pakolaishallitus ja Yhdysvallat julistivat sodan Japania vastaan 8. joulukuuta 1941. Japani valtasi Etelä-Thaimaan ja Malajin sekä hyökkäsi Filippiineille sekä Hollannin Itä-Intiaan. 10. joulukuuta HMS Prince of Wales ja HMS Repulse upotettiin lyhyen ajan kuluessa toisistaan Malaijin edustalla. 16. joulukuuta hollantilaisia vastustavat acehilaiset ottivat Japanin Malaijin miehitysjoukkoon. 1100-luvulta olevan kuningas Jajabajan ennustuksen mukaan paholaismaiset valkoiset miehet hallitsevat Jaavaa vuosia, mutta heidät ajetaan pois pohjoisesta tulevien keltaisten miesten voimin, jotka jäävät saarelle vain yhden sadon ajaksi. Japanilaisia uskottiin luvatuiksi vapauttajiksi.

Australia turvaa Hollannin Itä-Intiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

17. joulukuuta Australian ilmavoimat laskeutuivat Portugalille kuuluneelle Itä-Timorille. Salazar esitti vastalauseensa. Japanilaiset tekivät ilmahyökkäyksen Ternatea vastaan ja nousivat maihin Sarawakissa.

22. joulukuuta japanilaiset maihinnousivat Yhdysvalloille kuuluvilla Filippiineillä. Hollannin Itä-Intiassa Muhammed Hatta kehotti indonesialaisia vastustamaan Japania. 24. joulukuuta 1941 japanilaiset hyökkäsivät brittijoukkoja vastaan Kuchiningissa Sawarakilla.

10. tammikuuta 1942 Japani aloitti varsinaisen hyökkäyksensä Hollannin Itä-Intiaan Tarakanissa Kalimantanilla ja [[Manado]ssa Sulawesillä. Japani julisti sodan Hollannille 11. tammikuuta 1942, eteneminen alkoi ja japanilaiset valtasivat Malesian Kuala Lumpurin sekä Tarakanin ja 13. tammikuuta Manadon. 12. tammikuuta Hubertus van Mook kävi hätävierailulla pyytämässä Yhdysvalloilta tukea. 15. tammikuuta brittiläisestä kenraali Sir Archibald Wavellistä tuli brittien, hollantilaisten, yhdysvaltalaisten yhteisen esikunnan, Jaavalla Lembangin Grand Hotellissa perustetun ABDACOMin, komentaja varakomentajanaan Yhdysvaltain ilmavoimien kenraaliluutnantti George H. Brett. Merivoimia komensi amiraali Thomas C. Hart.

Acehilaiset ja pohjoissumatralaiset liittoutuvat japanilaisten kanssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

16. tammikuuta acehilaiset neuvottelijat palasivat Japanin miehittämältä Malaijilta 23.tammikuuta japanilaisten lupauksin tukea heitä hollantilaisten vastaisessa taistelussa. Japanilaiset valtasivat Balikpapan brittien ja yhdysvaltalaisten vastaiskusta huolimatta. 25. tammikuuta japanilaiset valtasivat Kendarin Sulawesillä. 31. tammikuuta japanilaiset valtasivat australialaisen puolustaman Ambonin yhdessä vuorokaudessa. Australialaisten tappiot nousivat 90 prosenttiin vahvuudesta. Britit evakuoivat Malaijilta joukkonsa Singaporeen.

1. helmikuuta japanilaiset valtasivat Pontianakin. 3.helmikuuta japanilaiset pommittivat Surabajaa sekä aloittivat ilmaiskut Jaavaa vastaan. 4. helmikuuta käydään Kalimantanin ja Sulawesin välisessä Makassarin salmessa meritaistelu, jonka japanilaiset voittivat. Liittoutuneet vetäytyivät Cilacapiin ja japanilaiset valtasivat Sulawesin.

8. helmikuuta japanilaiset aloittivat hyökkäyksen Singaporea vastaan. 9. helmikuuta japanilaiset pommittivat Bataata, Surabajangia ja Malangia. 10. helmikuuta japanilaiset valtasivat Ujung Pandangin Makassarilla. 15. helmikuuta Singapore antautui. Japanilaiset saivat 130 000 vankia. Japanilaiset laskuvarjojoukot ottivat haltuunsa öljynjalostamon Palembangissa.

Australia liittyy sotaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Van Mook pyytää apua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

18. helmikuuta Hubertus van Mook vieraili Australiassa pyytämässä hyökkäystä japanilaisia vastaan. Balin ja Lombokin välillä Badungin salmessa käytiin taistelu 19. helmikuuta, jossa japanilaiset voittivat australialaiset ja hollantilaiset. Japanilaiset nousivat maihin Balilla. Japanilaiset tekivät ensimmäisen ilmahyökkäyksensä Australiaa vastaan Darwinissa. 20. helmikuuta japanilaiset nousivat maihin Timorille.

Acehilaiset ja pohjoissumatralaiset liittoutuvat Japanin kanssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

23. helmikuuta acehilaiset ja pohjoissumatralaiset aloittivat japanilaisten tukemina kapinan hollantilaisia vastaan Sumatralla. Hollantilaiset siirtivät Sukarnon Padangiin, joka onnistui pakenemaan. Hollantilaiset evakuoivat Sjahririn ja Muhammed Hatan Bandasta juuri ennen japanilaisten pommituksia. Japanilaiset ilmoittivat vallanneensa Timorin. Australiaisten sissisota saarella jatkui.

27. helmikuuta – 1.maaliskuuta käytiin Jaavanmeren taistelu, missä Surabajan lähellä japanilaiset upottivat Hollannin ja Australian laivaston. Yhdysvaltalaiset hävittäjät vetäytyivät Australiaan. Hollantilainen amiraali Karel Doorman kaatui.

1. maaliskuuta käydään Sundan salmen taistelu. Japanilaiset nousivat maihin Bantenilla ja Surabajan länsipuolella. Medania pommitettiin. 5. maaliskuuta japanilaiset kohdistivat ilmahyökkäyksiä Cilacapiin ja etenivät Bataalle. 7. maaliskuuta Rangoon antautui. Hollannin Itä-Intian hallinnoija van Mook siirtyi lentokoneella Australiaan. Japanilaiset miehittivät Surabajan.

Japanin 25. armeija saapuu Acehiin ja Pohjois-Sumatralle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

11. maaliskuuta japanilaisten kanssa liittoutuneet acehilaiset aloittivat vastarinnan vetäytyviä hollantilaisia vastaan. 15. maaliskuuta japanilaiset saapuivat Acehiin. 18. maaliskuuta japanilaiset valtasivat Pandamgin. Sumatran viimeiset hollantilaiset antautuivat japanilaisille Kutatjessa. Japanilaiset kielsivät poliittisen toiminnan ja järjestöt. Volksraad lakkautettiin.

Hollannin Itä-Intia jaetaan kolmeen hallintoalueeseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hollantilaisten antauduttua Japani järjesti Indonesian hallinnon siten, että Japanin 16. armeija otti vastuulleen Jaavan ja Maduran, 25. armeija Bukittinggissa Sumatran ja Japanin laivasto Ujung Pandangissa Kalimantan sekä Itä-Indonesian saaret.

Yhteisesikunta purkautuu hollantilaisten tappioon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huhtikuussa 1942 australialaisten, brittien, hollantilaisten ja yhdysvaltalaisten yhteisesikunta ADBACOM lakkautettiin. Brittien vastuulle jäi Sumatra, Malaiji ja brittiläiseen kansainyhteisöön kuulunut Burma. Yhdysvaltalaisten ja heitä tukeneiden australialaisten vastuulle jäi muu Indonesia ja Tyynimeri. 19. huhtikuuta japanilaiset valtasivat Jajapuran (silloinen Hollandia).

Itsenäisyysmiesten taktinen liitto japanilaisten kanssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinäkuussa 1942 japanilaiset kokosivat Jakartaan indonesialaisnationalistit Hatan, Sukarnon ja Sjahririn. He tapasivat toisensa salaa tehden työnjaon. Sukarnon tehtäväksi jäi yllyttää indonesialaisia itsenäisyyteen, Hatan puolestaan vastata diplomatiasta ja Sjahririn vastuulle jäi maanalainen aktivismi. Sukarno suostui Indonesian Japanille vastuullisen hallituksen johtajaksi. Japanilaiset valtasivat Kain ja Tanimbarin saaret.

Japani etenee Salomonin saarille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

29. elokuuta japanilaiset alkoivat siirtää joukkojaan Sumatralta ja Jaavalta Salomonin saarille.

Muslimit kieltäyvät Hirohiton jumaluudesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyskuussa Indonesian muslimijohtajat kieltäytyivät kumartamasta Japanin keisarille šintojumalana Tokiossa ja päättivät samalla pyhästä sodasta kristittyjä hollantilaisia, brittejä ja yhdysvaltalaisia vastaan, sillä heidän mielestään myös šintolais-buddhalaiset japanilaiset ovat pakanoita.

Japanin eteneminen pysähtyy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lokakuussa japanilaisten eteeminen Tyynellämerellä pysähtyi. Japanilaiset saivat ohjeet pyrkiä hankkimaan väestön suosiota valloittamillaan alueilla. 16. lokakuuta Japanin 16. armeija perusti tukikohtia Lombokille, Sumballe ja Timorille.

Japanilaiset kukistavat Acehin kapinan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marraskuussa 1942 japanilaiset kukistivat Acehin kapinan. Japanin petollisen itsenäisyyslupauksen sekä japanilaisen miehityksen aiheuttaman tyytymättömyyden vuoksi acehilaiset hyökkäsivät viidakkoveitsin aseistautuneina japanilaisten tukikohtaan Bajussa, Lhok Seumawessa. Syntyneessä taistelussa kuoli 120 acehilaista ja loukkaantui 30 japanilaista.

Hollannin Itä-Intia antautuu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japani eteni nopeasti ja brittien hallussa pitämä Singapore antautui 15. helmikuuta 1942. Japanilaiset saivat 70 000 vankia. Jaavan meritaistelu johti kuitenkin japanilaisten tappioon yhdistyneelle Britannian, Hollannin ja Yhdysvaltain laivastolle. Hollannin Itä-Intiassa japanilaiset valtasivat Pohjois-Sumatran 23. maaliskuuta 1942. Hollannin Itä-Intian hallinto antautui japanilaisille 9. maaliskuuta 1942.

Alue jaetaan laivastolle sekä 16. ja 25. armeijalle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hollannin Itä-Intia jaettiin hallinnollisesti kolmeen vyöhykkeeseen Japanin 16. armeijan, 25. armeijan ja laivaston kesken. Java ja Madura kuuluivat 16. armeijan lohkolle, Sumatra ja myöhemmin myös Malaiji kuuluivat 25. armeijalle ja itäiset saaret Japanin laivastolle.

Japanin 16. armeija suosii indonesialaisnationalisteja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

25. armeijan miehittämällä Sumatralla pyrittiin äärimmäiseen raaka-aineiden hankkimiseen kovan kurin ja järjestyksen avulla. Kehittyneillä alueilla 16. armeijan lohkolla puolestaan sallitaan poliittista toimintaa muslimien ja nationalistien keskuudessa pyrkien muodostamaan aasialaista yhteishenkeä eurooppalaisia kolonialisteja vastaan.

Kokonaisuutena japanilaisten miehitys oli kuitenkin ankaraa. Japanilaiset pakottivat laskutavasta riippuen neljästä kymmeneen miljoonaan paikallista ruumiillisiin töihin. Julkiset työt kohdistuivat myös puolustuslaitteiden parantamiseen ensisijaisesti Jaavalla. Noin 270 000 romushaa lähetettiin ulkosaarille ja japanilaisten valtaamaan Kaakkois-Aasiaan. Sodan jälkeen heistä palasi koteihinsa enää vain 52 000.

Japanilaisten miehitys mursi paikallisten mielikuvan hollantilaisten ylivoimaisuudesta. Erityisesti Bataan (Jakartan) antautuminen lähes vastarinnatta vakuutti hollantilaisten heikkoudesta.

Japanin 16. armeijan salliva politiikka tuki kansallisen liikkeen muodostumista Jaavan saarelle ja loi sodanjälkeisen hollantilaisvastaisen kansallisliikkeen perustan. Miehityksen aikana hollannin kieli syrjäytyi japanin ja malaijin tieltä. Japanilaiset sallivat hollantilaisvastaisia mielenilmauksia, muun muassa hollantilaisen kenraalikuvernööri Jan Pieterszoon Coen patsaan kaatamisen. Japani ei pyrkinyt Hollannin Itä-Intiassa samanlaiseen kulttuuriseen yhdenmukaistamiseen kuin Koreassa.

Sukarno hankkii mahdollisuuden[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanilaisten miehityksestä seurasi 170 000 hollantilaisen internointi, mikä tarjosi indonesialaisille uusia mahdollisuuksia, erityisesti maaseudulla, päästä hallintotehtäviin japanilaisten ylijohdon alaisuudessa. Japanilaiset tukeutuvat paikallisiin eliitteihin, kuten prijajiin Jaavan ja uleebalangiin Acehin maaseudulla. Japanilaisten antauduttua kuitenkin osa hallintohenkilöistä joutui paikallisten asukkaiden kostotoimien uhreiksi johtuen miehityksen yleisestä ankaruudesta.

Sukarno ja Hatta suostuivat yhteistyöhön japanilaisten kanssa vuonna 1942 taatakseen itsenäistä asemaa. Sukarno onnistui panemaan indonesialaisia liikekannalle Japanin sotaponnistusten hyväksi, mutta hänen maineensa kärsii romushasta.

Muslimit eivät ole suostuvaisia yhteistyöhön[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanilaiset yrittivät vedota myös muslimeihin, jotka eivät hyväksyneet Japanin keisarin shintolaista kunnioittamista jumalana ja joihin ei näin ollen vedonnut aasialainen pyhä sota eurooppalaisia kolonialisteja vastaan. Lokakuussa 1943 japanilaiset kuitenkin kutsuivat koolle maallisten ja oikeaoppisten muslimien joukosta Indonesian muslimien neuvoa-antavan neuvoston (Masyumi), jossa hollantilaisten ylenkatsoma Nahdatul Ulama sai huomattavan aseman muiden uskonoppineiden (kyai) keskuudessa.

Japanilaiset panevat indonesialaisia liikekannalle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanilaisten tappion lähestyessä vuoden 1943 kesästä alkaen indonesialaisnationalisteja alettiin järjestää sotilaallisiksi ja puolisotilaalliksi yksiköiksi, jotka luettiin lukumääräisesti työhön osoitettujen romushojen joukkoon. Liittoutuneiden hyökkäystä vastustavia japanilaisia tukevia joukkoja kutsuttiin isänmaan puolustajiksi (Peta). Sodan loppuun mennessä Peta-joukkojen vahvuus oli Sumatralla 20 000 ja Jaavalla 37 000. Joulukuussa 1944 myös muslimit liittyvät mukaan Barisan Hizbullahina, Jumalan armeijana.

Japanin hävittyä itsenäisyyssota Hollantia vastaan alkaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japani ei myönnä itsenäisyyttä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päinvastoin kuin Burmalle ja Filippiineille, Japani ei myöntänyt muodollista itsenäisyyttä Indonesialle marraskuussa 1943 järjestetyssä laajemmassa Aasian konferenssissa Tokiossa. Japani kuitenkin ilmoitti syyskuussa 1944, että Indonesia voi tulla itsenäiseksi, mitä oli pidettävä ilmauksena japanilaisten aseman vaikeutumisesta Tyynenmeren sodassa sekä Hattan ja Sukarton yhteistyöpolitiikan onnistumisesta.

Japani pelaa aikaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maaliskuussa 1945 Indonesian itsenäisyyttä valmisteleva komitea kokoontui. Komiteassa oli edustajia Jaavalta, Sumatralta ja itäisiltä saarilta. Komitea valmisteli perustuslakia. Sukarnon 1950- ja 1960-lukujen Suur-Indonesia (Indonesia Raja) -politiikka sai perustansa komitean työssä, missä Indonesiaan katsottuub kuuluvaksi Hollannin Itä-Intian lisäksi myös Portugalin hallitsema Timor, Britannialle kuuluva Pohjois-Borneo sekä Malaijin salmi.

Jakartan peruskirjassa muslimijohtajat suostuivat toistaiseksi tarkkaan määriteltyyn maalliseen valtioon. Sukarno sai keskitetysti johdetun yhtenäisvaltion, vaikka Hatta olisi kannattanut liittovaltiota. 1. kesäkuuta 1945 Sukarno piti puheen, jossa hän määritti Indonesian valtion viisi periaatetta (Pancasila), jotka ovat usko Jumalaan, humanitaarisuus, kansallinen yhtenäisyys, kansanvalta ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus.

Vasta 9. elokuuta 1945 Japanin joukkojen Kaakkois-Aasian komentaja Ahmed Sukarno nimitettiin Indonesian itsenäisyyttä valmistelevan komitean puheenjohtajaksi ja Muhammed Hattan varapuheenjohtajaksi.

Hatta ja Sukarno julistavat Indonesian tasavallaksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanin antauduttua 15. elokuuta 1945 Sukarno ja Hatta julistivat japanilaisten upseerien suosiolla Indonesian itsenäiseksi 17. elokuuta 1945. Acehilaiset asettuivat aktiivisesti tukemaan Indonesian itsenäisyyttä.

Hollanti ehtii vasta Britannian jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hollanti yritti palauttaa valtansa Hollannin Itä-Intiassa, jo itsenäiseksi julistautuneessa Indonesian tasavallassa, mutta ei kyennyt Saksan miehityksestä juuri toipuvana itse palauttamaan valtaansa heti. Alkuvaiheessa Hollannin Itä-Intian hallinto jäi liittoutuneiden Kaakkois-Aasian ylipäällikölle, amiraali Louis Mounbattenille. Brittiläisen kansainyhteisön joukkoja Jaavalle tuli vasta syyskuun 1945 aikana. Siihen asti japanilaisia kehotettiin ylläpitämään yleistä turvallisuutta ja järjestystä. Japanilaiset komentajat sallivat nationalistien hankkia aseita ja passiivisesti tukivat näitä.

Kollaboraattorit sotarikollisia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hollannin päämääränä oli palauttaa Itä-Intia siirtomaakseen sekä tuomita Sukarno ja Hatta yhteistyöstä Japanin kanssa. Sukarnon ja Hatan itsenäiseksi julistamaa Indonesian tasavaltaa hollantilaiset pitivät japanilaisen fasismin aikaansaannoksena. Indonesialaiset kokivat hollantilaisten paluun pelkäksi aikaisemman siirtomaavallan palauttamiseksi ja ryhtyivät vastarintaan.