Eugen Malmstén

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jarl Eugen Malmstén
Eugenmalmsten2.jpg
Syntynyt 16. helmikuuta 1907
Helsinki
Kuollut 1. syyskuuta 1993 (86 vuotta)
Helsinki
Kotipaikka Helsinki
Aktiivisena 19351980
Tyylilajit jazz
iskelmä
Laulukieli suomi
ruotsi
englanti
Ammatit Muusikko, laulaja, orkesterinjohtaja
Soittimet laulu
Levy-yhtiöt Scandia, Satsanga

Jarl Eugen Malmstén (16. helmikuuta 1907 Helsinki1. syyskuuta 1993 Helsinki) oli suomalainen muusikko, laulaja, orkesterinjohtaja, säveltäjä ja sanoittaja. Hän oli Georg Malmsténin veli, Ragni Malmsténin setä ja myös sisar Greta Pitkänen oli laulaja.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eugen Malmstén liittyi 15-vuotiaana trumpetistina Laivaston soittokuntaan, jossa hänen isoveljensä Georg oli soitellut jo muutaman vuoden ajan. Samalla Eugen aloitti laulun ja trumpetinsoiton opiskelun Helsingin musiikkiopistossa. Malmsténin ensikosketus anglosaksiseen rytmimusiikkiin tapahtui kesällä 1924 englantilaisen sotalaivan vieraillessa massamme. Tällöin kannella orkesteri soitti kappaletta "Yes Sir, That's My Baby", suomalaisille tutusta marssipoljennosta poiketen hitaammassa tempossa, toisenlaisessa rytmissä. Tapahtuma jätti siemenen itämään nuoren soitto-oppilaan ajatuksiin.

Varsinaisesti ensimmäisen kerran jazzia Eugen kuuli vuonna 1926, yhdysvaltalaisen laivan s/s Andanian orkesterin, The Andania Yankeesin, esiintyessä Oopperakellarin tilausravintola Royalissa. Orkesterin esiintymistä pidetään suomalaisen jazzin lähtölaukauksena. Näkemänsä ja kuulemansa pohjalta Eugen ryhtyi hiomaan omaa soittoaan amerikkalaisempaan tyylin, pitäen esikuvanaan Louis Armstrongia.

Vuonna 1927 Eugen perusti Al Manuelin kanssa Flapper's Dance Band -orkesterin, jolla oli kiinnitys Oopperakellariin ja sittemmin Viipurin Pyöreään torniin. Samaisen vuoden syksyllä hän siirtyi Fred Klimscheffin vasta perustamaan Fred Freddy's Rhytmic Orchestraan, joka puolestaan soitteli Turun Seurahuoneella.

Tätä seurasivat kiinnitykset The Hot Fiveen ja Zamba-orkesteriin. Vuonna 1931 Eugen levytti ensimmäisen kerran laulaen salanimellä Esa Nummenkivi. Ilmeisesti Eugen ei halunnut ratsastaa kuuluisamman isoveljen maineella, ja päätyi salanimeen. Pian hän kuitenkin siirtyi käyttämään omaa nimeään, ja tehtaili 1930-luvulla hurjan määrän levyjä ollen välillä jopa Georg-veljeäänkin tuotteliaampi. Eugen Malmsténin uran kokonaistuotanto oli lähes 500 levytettyä kappaletta.

Musiikkijulkaisu Rytmi-lehden perustaja Cecil Backmansson ideoi vuonna 1934 ajatuksen saada radioon amerikkalaistyylinen swing-radioshow. Yleisradio syttyi ajatukselle, ja 12. marraskuuta 1934 aloitti suositut lähetykset Rytmin Radio-pojat, jonka nimi myöhemmin vaihtui Rytmi-Pojiksi. Parhaimmillaan 14-miehinen orkesteri koostui pääasiassa Robert von Essenin suositusta sekstetistä, jonka johtajaksi ja laulajaksi Eugen tuli. Orkesterissa oli myös Paul Whitemanin orkesterin tyyliin kolmimiehinen laulutrio Rytmi-kolmoset. Ohjelmisto käsitti musiikkia laidasta laitaan, aina viihteestä hottiin saakka.

Orkesterin levytykset – joita käytiin aina Englannissa asti Columbialle levyttämässä – sisälsivät melko vähän jazzia, joten jälkipolville säilyneestä materiaalista ei voi kuin aavistaa mitä orkesterin swing-soitanta lavalla 1930-luvulla oli. Matti Jurvan 1935 levyttämä "Hei hulinaa, Helsinki" -kappale on yksi niitä harvoja, jossa Rytmi-Pojat soittavat amerikkalaista soittoa Goodman-tyylisine klarinettisooloineen. Suomen kansa halusi vain tangoja ja valsseja, ja niitä Eugenkin sitten levytti läjäpäin, muun muassa "Ruusut hopeamaljassa", "Sä muistatko metsätien", "Mustat silmät", "Tuo suru jonka sain".

Rytmi-Pojat hajosi vuonna 1937, jolloin Eugen siirtyi johtamaan ravintola Rion orkesteria. Malmstén jatkoi edelleen levylaulajan uraa soittaen myös Rio-orkesterin kanssa taustalla eri laulajien levysessioissa.

Viihdytyskiertue matkalla Salosta Loimaalle vuonna 1943, autoa ajaa Heikki Oksanen, lavalla mm. Eugen Malmsten, A. Aimo, Paula Ero ja Anna-Liisa Autio

Talvisodan ajan ja jatkosodan ensimmäiset seitsemän kuukautta Eugen taisteli rintamajoukoissa. Sodan laannuttua asemasodaksi hän liittyi vastaperustettuihin viihdytysjoukkoihin. Eugen kierteli linjojen takana Bunker Boys -nimisen kymmenhenkisen swing-orkesterin kanssa. Tuon ajan Malmstén-levytyksiä olivat muun muassa "Elämä juoksuhaudoissa" ja "Sillanpään marssilaulu". Sodan päätyttyä Eugenin menestys laski, ja hän siirtyi rivimuusikoksi ja kabaree-esintyjäksi levyttäen harvakseltaan.

Huumori tuli 1950-luvulla mukaan hänen esityksiinsä. Malmstén esitti kiertueilla muun muassa naistyyppejä ja levytti Esa Pakarisen kanssa levyn Esa ja Eugen tangoja tärvelemässä. Vuonna 1962 kaksikko lähti kolmen kuukauden kiertueelle viihdyttämään amerikansuomalaisia Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Keikkoja tehtiin kaikkiaan viitisenkymmentä. Parivaljakko teki vuonna 1974 kiertueen Australiassa esiintyen maahanmuuttaneille suomalaisille.

Samana vuonna Eugen levytti elämänsä ensimmäisen ja viimeisen albumin Jatsiviikingit, joka sisälsi humppavoittoista jazzia. Vuonna 1975 hän vihdoinkin levytti veljensä Georgin jo 1950 hänelle kirjoittaman kappaleen "Kohtalokas samba", jota Eugen oli esittänyt jo miltei parikymmentä vuotta erilaisissa tilaisuuksissa. Eugen Malmstén jatkoi epäsäännöllistä keikkailua aina 1980-luvun alkupuolelle saakka ryhtyen sen jälkeen täysipäiväiseksi eläkeläiseksi. Eugen Malmstén kuoli vaikean sairauden murtamana 86-vuotiaana Kivelän sairaalassa Helsingissä. Hänet on haudattu sukuhautaan Hietaniemen hautausmaalle (32. kortteli, 11. rivi), samassa haudassa ovat myös mm. hänen veljensä Georg, Ragni-sisar, vanhemmat Jarl ja Eugenia sekä Eugen Malmsténin oma puoliso Martha Linnea (1910–1994).

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähdeteokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jukka Haavisto, Puuvillapelloilta kaskimaille - Jatsin ja jazzin vaiheita Suomessa, Otava, 1991
  • Tony Latva & Petri Tuunainen, Iskelmän tähtitaivas - 500 suomalaista viihdetaiteilijaa, WSOY, 2004
  • Esa Pakarinen, Hanuri ja hattu, WSOY, 1989
  • Pekka Gronow, Jukka Lindfors & Jake Nyman, Suomi soi 1 - Tanssilavoilta tangomarkkinoille, Tammi, 2004