Kaarle II (Romania)
| Kaarle II | |
|---|---|
 | |
| Romanian kuningas | |
| Valtakausi | 8. kesäkuuta 1930 – 6. syyskuuta 1940 |
| Edeltäjä | Mikael I |
| Seuraaja | Mikael I |
| Syntynyt |
15. lokakuuta 1893 Sinaia, Romania |
| Kuollut |
4. huhtikuuta 1953 (59 vuotta) Estoril, Portugali |
| Puoliso |
”Zizi” Lambrino (aviol. 1918–1919) 1 lapsi Prinsessa Helena (aviol. 1921–1928) 1 lapsi Magda Lupescu (aviol. 1947–1953) |
| Lapset |
Mircea Gregor Carol Lambrino, myöh. prinssi Carol Mircea Mikael I |
| Suku | Hohenzollern-Sigmaringen |
| Isä | kuningas Ferdinand I |
| Äiti | Edinburghin prinsessa Maria |
| Uskonto | Romanian ortodoksinen kirkko |
Kaarle II, romaniaksi Carol (15. lokakuuta 1893 – 4. huhtikuuta 1953) hallitsi Romanian kuninkaana 1930–1940.
Kaarlen vanhemmat olivat kuningas Ferdinand ja kuningatar Marie, Ison-Britannian kuningatar Viktorian toisen pojan, prinssi Alfredin ja Venäjän tsaari Aleksanteri II:n tyttären tytär. Kaarle II:sta tuli kruununprinssi, kun kuningas Kaarle I kuoli lokakuussa 1914, ja Ferdinand nousi Romanian kuninkaaksi.[1]
Ensimmäinen Romaniassa syntynyt tuleva kuningas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hän oli vanhin sisarussarjassa, jossa oli kuusi lasta. Hän oli ensimmäinen Romanian kuninkaista, joka syntyi Romaniassa, aiemmat olivat syntyneet Saksassa, josta kuningassuku Hohenzollern-Sigmaringen oli kotoisin. Nuoruutensa prinssi Kaarle, tuleva kuningas Kaarle II, oli lähinnä kuningas Kaarle I:n ja hänen puolisonsa kuningatar Elisabetin kasvatettavana. Ennen ensimmäistä maailmansotaa hän oli sotilaskoulutuksessa hallitsijasukunsa kotimaassa Saksassa. Sieltä palattuaan Kaarle I kuoli, ja uudeksi kuninkaaksi tuli prinssi Kaarlen isä Ferdinand. Nyt kruununprinssiksi kohonnut Kaarle vietti tähän aikaan poikkeuksellisen riehakasta elämää, johon kuuluivat naiset, alkoholi ja erilaiset juhlat. Vanhemmat eli kuningaspari yritti rajoittaa hänen juhlimistaan rahankäytön rajoituksilla kuitenkaan onnistumatta.[1]
Skandaalin myötä syrjään kuninkuudesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kruununprinssi Kaarle tunnettiin enemmänkin aiheuttamistaan skandaaleista kuin johtajankyvyistään, vaikka hänellä oli halu profilotua sotilaana. Vuonna 1918 hän siirtyi rajan yli Venäjälle ja avioitui Odessassa, Ukrainassa kenraalin tyttären Joanna Marie Valentina ”Zizi” Lambrinon (1898–1953) kanssa lain vastaisesti. He saivat pojan, Mircea Gregor Carol Lambrinon tammikuussa 1920. Avioliitto mitätöitiin kuitenkin kuninkaallisella asetuksella 1919, sillä tulevan kuninkaan puoliso ei saanut olla lain mukaan romanialainen. Romanian kuningashuone pakotti Zizi Lambrinon muuttamaan ulkomaille Pariisiin pienen poikansa kanssa lupauksella olla erossa kruununprinssistä. Kruununprinssi Kaarle oli tässä vaiheessa kuningashuoneen toimesta lähetetty pitkälle maailmanympärimatkalle. Lisäksi silloinen hallitus liberaalipääministeri Ionel Brătianun johdolla tuomitsi kruununprinssin kahdeksi ja puoleksi kuukaudeksi vankeuteen, jonka kruununprinssi suoritti vuoristoluostarin palveluksena. Näin kävikin eli kruununprinssi Kaarle ei tavannut koskaan Lambrinon synnyttämää poikaa.[2]
Kruununprinssi Kaarlen nuorempi sisar, prinsessa Elisabet kihlautui Kreikan silloisen prinssin, myöhemmän kuninkaan Yrjö II:n kanssa. Tässä yhteydessä hän tutustui prinssi Yrjön sisareen prinsessa Helenaan. Kruununprinssi Kaarle avioitui Ateenassa juuri vallan takaisin saaneen kuningas Konstantin I:n tyttären, prinsessa Helenan kanssa 10. maaliskuuta 1921. Avioliitto ajautui pian kriisiin kuninkaan pidettyä yllä suhdetta Elena Wolffiin (”Magda Lupescu”, 1895–1977), juutalaisen apteekkarin tyttäreen, joka oli kaiken lisäksi eronnut. Skandaalin seurauksena kruununprinssi Kaarle lähti maanpakoon joulukuussa 1925. Tällöin hän allekirjoitti kruunustaluopumisasiakirjan. Hänet poistettiin kruununperimysjärjestyksestä ja isänsä testamentista tammikuussa 1926. Kaarlen isä kuningas Ferdinand kuoli kesällä 1927. Hänen kuningatar Helenan kanssa saamansa poika Mikael (romaniaksi Mihai) (s. 1921) kruunattiin kuninkaaksi heinäkuussa 1927. Kuningas Mikaelin alaikäisyyden vuoksi valtaa käytti holhoojahallituksena valtionhoitajaneuvosto, jossa kuningashuonetta edusti Kaarlen nuorempi veli prinssi Nikolai (romaniaksi Nicolae). Kaarle ja Helena erosivat 1928.[3]
Maanpakolaisuus ja paluu kuninkuuteen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maanpakolaisuudessa prinssi Kaarle asui Italiassa ja Britanniassa. Maanpakolaisuudessa hän alkoi katua luopumistaan kruununperimyksestä. Hän antoi lausuntoja Pariisissa, jonka mukaan hänet oli pakotettu luopumaan kruununperimyksestä. Pääsyyllisiksi maanpakolaisuuteensa hän esitti äitinsä kuningatar Marian, vahvan liberaalipoliitikon Ionel Brătianun ja prinssi Barbu Știrbeyn, joka oli hyvin lähellä kuningashuonetta.[4]
Vuonna 1928 Kaarle suunnitteli paluuta Romaniaan tekemällä vallankaappaus. Siinä häntä tuki brittiläinen Harold Harmsworth, lordi Rothermere, joka oli Daily Mail -sanomalehden omistaja. Lordi Rothermere oli tunnettu saksalaismielisenä ja natsimyönteisenä oikeistolaisena brittinä, joka oli ottanut elämäntehtäväkseen palauttaa Unkarille sen ensimmäisessä maailmansodassa Romanialle menettämä Transsilvania. Prinssi Kaarle suostui sopimuksessaan lordi Rothermeren kanssa Transsilvanian alueiden palauttamiseen Unkarille saamastaan avusta. Prinssin tarkoitus oli lentää kahdella pienkoneella Transsilvanian Alba Iuliaan ja marssia prinssi Kaarlen upseerikannattajien tukemana Bukarestiin vallan ottamiseksi. Asia kuitenkin paljastui, ja Britannian poliisi Scotland Yard asetti prinssi Kaarlen ei-toivotuksi henkilöksi. Hänen täytyi lähteä välittömästi Britanniasta.[5]
Prinssi Kaarle otti nyt uuden taktiikan. Hän haki kontakteja kotimaastaan Romaniasta. Tällaiseksi toimivaksi kontaktiksi osoittautui Romanian talonpoikaispuolueen johtaja Iuliu Maniu. Maassa oltiin holhoojahallituksen toimintaan tyytymättömiä ja toisaalta poliittiset piirit talonpoikaispuolueen pääministeri Iuliu Maniun johdolla tukivat Mikaelin isän prinssi Kaarlen paluuta kuninkaaksi. Vuoden 1930 aikana heikennyt taloudellinen tilanne osoitti myös valtionhoitajakunnan kykenemättömyyttä ratkaista ongelmia.[6]
Kuninkaallisen diktatuurin edustaja 1930-luvun Romaniassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääministeriksi noussut Maniu koetti saada sovinnon prinssi Kaarlen ja hänen puolisonsa prinsessa Helenan välillä. Armeija kannatti myös Kaarlen paluuta, ja kuninkuus siirtyi vaikeuksitta 7. kesäkuuta 1930 prinssi Kaarlelle eli kuninkaana Kaarle II (romaniaksi Carol II). Mikaelille annettiin kruununprinssiyden lisäksi muodollinen Alba Iulian suuriruhtinaan arvonimi.[7]
Pääministeri Maniu oli arvioinut tilannetta ottamatta lukuun Lupescua ja kuningas Kaarlen kiintymystä häneen. Lupescu ilmestyi vain muutamia viikkoja myöhemmin Romaniaan ja sai vahvemman aseman kuin koskaan aiemmin.[6] Prinsessa Helena, joka oli poikansa Mikaelin lapsikuninkuuden aikaan ollut Romaniassa, poistui maasta ja asettui asumaan Firenzeen. Pääministeri Maniu erosi myös lokakuussa 1930 suunnitelmansa epäonnistuttua.[8] Mikaelin vanhemmat erosivat virallisesti vuonna 1932. Nuori kruununprinssi Mikael sai sopimukseen mukaan vierailla säännöllisesti äitinsä luona Firenzessä.[7]
Veljesten, kuningas Kaarlen ja prinssi Nikolain, suhteet eivät säilyneet myöskään pitkään hyvinä, sillä prinssi Nikolai halusi avioitua eronneen romanialaisnaisen Ioana (Joanna) Dumitrescu-Dolettin kanssa. Kuningasveli Kaarle ei kuitenkaan halunnut antaa avioliitolle hyväksyntäänsä, ja sen vuoksi marraskuussa 1931 Nikolain ja Dumitrescu-Dolettin solmima avioliitto johti prinssi Nikolain eroon Romanian kuningashuoneesta. Prinssi Nikolai muutti ensin Espanjaan ja pian sen jälkeen Sveitsiin.[9]
Kuningas Kaarle II haki 1930-luvulla vaikutusvaltaa Romanian politiikassa manipuloimalla kilpailevia talonpoikais- ja liberaalipuolueita ja juutalaisvastaisia ryhmiä. Tässä mielessä kuningas pyrki omalla toiminnallan eristämään talonpoikaispuolueen johdosta eronneen Iuliu Maniun omassa puolueessaan. Kuningas pyrki rohkaisemaan talonpoikaispuolueen transsilvanilaisen johtajan Alexandru Vaida-Voevod toimimaan Maniuta vastaan talonpoikaispuolueen sisällä. Liberaalipuolueessa ns. nuorliberaalit Gheorghe Tătărescun johdolla tukivat kuninkaan ajatuksia laajemmasta kuninkaanvallasta. Brătianun poliitikkosuvusta kuningasta tuki myös entinen liberaalipoliitikko Gheorghe Brătianu, mutta liberaalipuolueessa kuningasta vastusti perinteisemmän suunnan edustajat johtajanaan Dinu Brătianu.[10]
Maassa oli noussut keskeiseksi toimijaksi jo ennen Kaarlen kuninkaaksipaluuta uusi äärioikeistolainen poliittinen ryhmä Rautakaarti johtajanaan Corneliu Zelea Codreanu. Kuningas Kaarlekaan ei tuonut rakastajatartaan Magda Lupescua julkisuuteen vastaanotoillaan hänen juutalaisuutensa takia. Kuninkaan Nikolai-veljellä oli 1930-luvun Romaniassa läheiset suhteet Rautakaartiin. Järjestö murhasi jo 1930-luvun alussa Romanian pääministerin, ja järjestöllä oli tarkoitus surmata myös muita vastustajiaan mm. kuninkaan naisystävä Magda Lupescu, jolla oli kuninkaan kautta poliittista vaikutusvaltaa. Tämä poliittinen kytkös vaikutti siihen, että prinssi Nikolai erotettiin virallisesti kuningashuoneesta ja menetti prinssintittelinsä vuonna 1937.[9] Suhteet olivat niin huonot, että Nikolai ei päässyt äitinsä kuningatar Marien hautajaisiin Romaniaan kesällä 1938.
Kuningas Kaarle loi valtaannoustuaan ympärilleen oman kamarillansa, jotka olivat tyypillisesti poliitikkoja, diplomaatteja, armeijan upseeristoa ja teollisuusmiehiä. Heidän avullaan kuningas loi valtaansa myös puoluekenttään. Tunnetuimmat teollisuuden edustajat Kuninkaan kamarillassa olivat Max Auşnit ja Aristide Blank. Lupescu oli tässä tilanteessa kuninkaan tärkein neuvonantaja. Kuningas Kaarle II:n aika oli myös voimakasta korruption aikaa, sillä Kaarle otti merkittävän taloudellisen vallan asemaansa hyväksikäyttäen. Yrityksille tarjottiin toimintamahdollisuuksia lahjuksia käyttämällä. Itse hän siirsi suuria summia ulkomaisille tileille vallassaoloaikana.
Kuningas Kaarle ihaili Mussolinin autokraattista johtoa Italiassa ja horjutti Romanian demokratian jo epävakaita perustuksia. Viimein 27. helmikuuta 1938 uusi perustuslaki luovutti kuninkaalle korkeimman vallan maassa. Kaarle II loi Romaniaan Italian mallin mukaisen korporatiivisen diktatuurin ja perusti joulukuussa 1938 kansallisen uudelleensyntymisen rintaman (romaniaksi Frontul Renașterii Naționale), jota hän itse johti. Pääministeriksi tuli Romanian patriarkka Miron Cristea ja patriarkan maaliskuussa 1939 tapahtuneen kuoleman jälkeen Armand Călinescu, joka joutui jo syyskuussa 1939 rautakaartilaisten attentaatin kohteeksi. Kuningas nimitti pääministeriksi kenraali Gheorghe Argeșanu, joka hoiti viikon pääministeriyden aikana raa'an puhdistustyön rautakaartilaisten rivissä surmauttaen kymmeniä ryhmän jäseniä.
Uuteen ja lopulliseen maanpakoon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kesällä 1940 Romania pakotettiin luovuttamaan ensin Bessarabia ja Pohjois-Bukovina Neuvostoliitolle (28. kesäkuuta) Molotov–Ribbentrop-sopimuksen mukaisesti ja myöhemmin vielä Pohjois-Transilvania Unkarille (30. elokuuta). Kaarle II nimitti kenraali Ion Antonescun pääministeriksi 4. syyskuuta 1940. Antonescu pakotti välittömästi kuninkaan luopumaan kruunusta, ja Kaarlen poika Mikael I kruunattiin jälleen kuninkaaksi 6. syyskuuta. Kaarle pakeni maasta ja asettui viimein asumaan Portugaliin. Hän nai Lupescun heinäkuussa 1947 Rio de Janeirossa.
Kaarle vietti loppuelämänsä maanpaossa ja kuoli Portugalin Estorilissa 1953. Hänen jäännöksenä palautettiin Romaniaan 2003, ja hänet haudattiin uudelleen Curtea de Argeşin luostariin, jossa useimmat Romanian kuninkaat lepäävät.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Norlin, Arne: Europas Försvunna Kungahus. Lind Co, 2019. ISBN 978-91-7779-148-5. (ruotsiksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b King Carol II of Romania unofficialroyalty.com. Viitattu 7.7.2019.
- ↑ Norlin, Arne: s. 268
- ↑ Norlin, Arne: s. 269
- ↑ Norlin, Arne: s. 270–271
- ↑ Norlin, Arne: s. 271
- ↑ a b Chr. A.R. Christensen: ”Unkarin ja Balkanin ongelmat”, Maailman tapahtumat eilen ja tänään – osa III, s. 262. Helsinki: Otava, 1945.
- ↑ a b Wojciech Roszkowski ja Jan Kofman: Biographical Dictionary of Central and Eastern Europe in the Twentieth Century, s. 131. M.E.Sharpe, 2008. ISBN 978-0-7656-1027-0. (englanniksi)
- ↑ Iuliu Maniu – Prime minister of Romania britannica.com. Viitattu 16.7.2018. (englanniksi)
- ↑ a b Prinz Nikolaus von Rumänien lebendom.com. Viitattu 7.7.2019. (saksaksi)
- ↑ Reluctant Allies? Iuliu Maniu and Corneliu Zelea Codreanu against King Carol II of Romania britannica.com. Viitattu 7.7.2019. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kaarle II (Romania) Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||
