Barbu Știrbey
| Barbu Alexandru Știrbey | |
|---|---|
 |
|
| Romanian pääministeri | |
| Edeltäjä | Alexandru Averescu |
| Seuraaja | Ionel Brătianu |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 4. marraskuuta 1872 Buftea, Romanian kuningaskunta |
| Kuollut | 24. maaliskuuta 1946 (73 vuotta) Bukarest, Romanian kuningaskunta |
| Ammatti |
liikemies poliitikko |
| Arvonimi | prinssi |
| Puoliso | Nadejda Bibescu |
| Tiedot | |
| Uskonto | ortodoksi |
Prinssi Barbu Alexandru Știrbey (4. marraskuuta 1872, Buftea – 24. maaliskuuta 1946 Bukarest) oli romanialainen liikemies ja poliitikko, joka toimi kuukauden ajan kesäkuussa 1927 kuningas Ferdinand I:n hallitsijakauden viimeisenä pääministerinä. Prinssi Știrbey toimi vielä keväällä 1944 rauhantunnustelijana ja syyskuussa 1944 välirauhan tehneen valtuuskunnan johtajana Moskovassa.[1]
Romanialaisen ylhäisaatelin jälkeläisenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Prinssi Știrbey oli prinssi Alexandru Știrbeyn ja hänen vaimonsa Maria Ghika-Comăneștin poika Valakian prinssin Barbu Dimitrie Știrbein (syntyjään Bibescu, adoptoituna Știrbei). Hän opiskeli nuoruudessaan Ranskassa - viime vaiheessa Pariisin yliopistossa oikeustiedettä. Palattuaan Romaniaan hän avioitui serkkunsa Nadejda Bibescun kanssa. Heillä oli kaikkiaan neljä tytärtä. Știrbeystä tuli Romaniassa suurliikemies, jonka omistuksessa oli laajoja maa- ja metsäalueita. Vaikka hän ei ollut aktiivisesti mukana politiikassa, hänet valittiin oikeistolaisen Perustuslaillisen puolueen listalta vuosiksi 1901-1905 Romanian parlamenttiin.[1]
Prinssi Știrbey toimi lähellä Romanian kuningashuonetta. Hänestä tuli Romanian politiikan "harmaa eminenssi" eli hänellä oli hyvät suhteet kuningashuoneeseen ja hän tunsi silloiset romanialaisen politiikan keskeiset toimijat. Hänen sisarensa Elisa Știrbei oli naimisissa Romanian Kansallisliberaalin puolueen johtajan ja moninkertaisen pääministerin Ionel Brătianun kanssa.[2] Știrbeyllä oli läheinen suhde myös perintöprinssi Ferdinandin, josta tuli myöhemmin kuningas Ferdinand I, puolison prinsessa Marian kanssa. Vahvat aikalaishuhut kertoivat, että kuningasparin kahden nuorimman lapsen eli prinsessa Ileanan ja lapsena kuolleen prinssi Mircean biologinen isä olisi ollut prinssi Știrbey. Vuonna 1913 Știrbeystä tuli vielä Romanian kuningashuoneen omaisuuden valvoja.[3]
Suur-Romanian johtomiehenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Știrbeyn asema vahvistui, kun perintöprinssi Ferdinandista tuli Romanian kuningas elokuussa 1914. Știrbeystä tuli kuninkaan henkilökohtainen neuvonantaja. Romania liittyi elokuussa 1916 ensimmäiseen maailmansotaan ympärysvaltojen puolella. Keskusvallat Saksan keisarikunnan johdolla valloittivat kuitenkin nopeasti Romanian alueen. Romanialaiset perääntyivät Venäjän suuntaan niin, että ainoastaan Iasin alue jäi romanialaisille. Sinne siirtyivät myös kuningashuone ja myös prinssi Știrbey. Maailmansota päättyi marraskuussa 1918 ympärysvaltojen voittoon.[1]
Prinssi Știrbeyn vaikutusvalta Romaniassa oli 1920-luvulla vahvimmillaan. Talouselämässä hän oli myös suurten pankkien, yritysten ja tehtaiden hallitusten puheenjohtajana, kuten esimerkiksi öljy-yhtiössä Steaua Româna ja metallurgiayhtiössä Resita. Hän oli tällöin myös Romanian rikkaimpia henkilöitä.[4] Läheinen suhde kuningatar Marian kanssa katkesi välillä jatkuen muutaman vuoden jälkeen. Kuningas Ferdinand pyysi kesäkuussa 1927 prinssiä muodostamaan maahan hallituksen, jonka hän onnistuikin kasaamaan pääpuolueiden eli Kansallisliberaalien Brătianun ja Kansallisen talonpoikaispuolueen Iuliu Maniun edustajien kanssa.[5] Hallituksen kausi jäi kuitenkin vain vajaan kuukauden mittaiseksi. Kuningas Ferdinandin kuolema heinäkuun lopulla 1927 johti hallitusvallan vaihtumiseen Brătianun noustessa pääministeriksi. Kuninkaaksi nousi Ferdinandin pojanpoika 6-vuotias Mikael todellisen vallan ollessa kolmihenkisellä valtionhoitajaneuvostolla.[6]
Maanpakolainen ja rauhansopimuksen tekijänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Prinssi Barbu Știrbeyn keskeinen poliittinen vaikutusvalta Romaniassa säilyi aina edemenneen Ferdinandin pojan prinssi Kaarlen paluuseen kesäkuuhun 1930 asti. Kuningas Kaarle ei hyväksynyt äitinsä kuningatar Marien ja prinssi Știrbeyn suhdetta. Lisäksi kuningas Kaarle katsoi hänen maanpakolaisuutensa olevan yhtenä keskeisenä syynä prinssi Știrbey yhdessä äitinsä, kuningatar Marien ja silloin jo edesmennyt liberaalipoliitikko Ionel Brătianu. Niinpä prinssi poistui Romaniasta. Kuningatar Marie oleskeli käytännössä myös Romanian ulkopuolella, lähinnä Italiassa ja Ranskassa, aina kuolemaansa eli heinäkuuhun 1938 asti. Kuningas Kaarlen asiamiehet yrittivät surmata prinssi Știrbeyn Pariisissa, jos hän eli 1930-luvun pakolaisaikansa, mutta epäonnistuivat. Prinssi Știrbey pääsi palaamaan Romaniaan, vasta kuningas Kaarlen vallan kaaduttua ja poistuttua maasta syyskuussa 1940. Prinssi Știrbey palasi maanpakolaisuudesta 15. lokakuuta 1940.[1], [3]
Știrbeyn rooli "harmaana eminenssinä" tuli jälleen oikeuksiin, kun Romania haki rauhaa liittoutuneilta maan kokiessa tappioita natsi-Saksan kumppanina itärintamalla.[7] Kuningas Mikael ja hänen poliittiset yhteistyökumppaninsa, jotka työskentelivät salassa maan silloiselta poliittiselta johtajalta, marsalkka Ion Antonesculta, lähettivät Știrbeyn Kairoon neuvottelemaan liittoutuneiden kanssa tammikuussa 1944. Kuningas Mikael johti 23. elokuuta 1944 kaappausta, jolloin hän vangitutti marsalkka Antonescun lähimpine miehineen ja Romania teki aselevon liittoutuneiden kanssa. Välirauhaa koskevat neuvottelut käytiin sen jälkeen Moskovassa, joihin prinssi Știrbey osallistui yhdessä Lucrețiu Pătrășcanun, Dumitru Dămăceanun ja Ghiță Poppin kanssa vastapuolen pääneuvottelujan ollessa Neuvostoliiton marsalkka Rodion Malinovskin. Neuvottelijat allekirjoittivat välirauhasopimuksen 12. syyskuuta 1944.[8]
Neuvostoliitto oli edennyt Toisen maailmansodan loppuvaiheessa myös Romanian kautta kohti Saksaa. Maassa oli siis puna-armeijan joukkoja. Kuningas Mikael pyrki nimittämään porvarillisen pääministerin kenraali Nicolae Rădescun syrjäyttimisen jälkeen helmikuussa 1945. Hänen ehdokkaansa oli prinssi Barbu Știrbey[9], mutta venäläisten painostuksesta pääministeriksi nousi kommunistien kanssa liitossa ollut agraarijohtaja Petru Groza[10]. Barbu Știrbey kuoli odottamatta vain vuoden tämän jälkeen maaliskuussa 1946 maksasyöpään. Hänet haudattiin isoisänsä, hallitsijan Barbu Stirbei rinnalle Buftean palatsinpuiston kappeliin.[1]
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Barbu Ştirbey Enciclopedia Romanie. Viitattu 1.1.2019. (romaniaksi)
- ↑ Jonathan A. Grant: Between Depression and Disarmament, s. 67
- ↑ a b Brenda Ralph Lewis: QUEEN MARIE OF ROMANIA / MAMMA REGINA June 1989. Royalty Monthly Magazine. Viitattu 1.1.2019. (romaniaksi)
- ↑ Jonathan A. Grant: Between Depression and Disarmament, s. 73
- ↑ AVERESCU CABINET FALLS IN RUMANIA; King Calls Prince Barbu Stirbey to Form New Coalition Government. BRATIANO VICTORY IS SEEN Change in Ministry Is Interpreted as Meaning Resumption of Pro-French Policy. New York Times, 5.6.1927. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 1.1.2019. (englanniksi)
- ↑ Keith Hitchins: Rumania : 1866–1947, s. 413. Budapest: Oxford University Press, 1944. ISBN 0-19-822126-6. (englanniksi)
- ↑ Venäjänä ja Romanian välillä ei kosketusta - Lontoo tyytyväinen. Helsingin Sanomat, 4.4.1944, s. 8. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 2.1.2022.
- ↑ Andrea Deletant, Dennis Deletant: Romania, s. 37. Oxford, UK: Clio Press, 1985. ISBN 978-18-5109002-0. (englanniksi)
- ↑ Ruhtinas Stirbey on pääministeriehdokas. Helsingin Sanomat, 2.3.1945, s. 5. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 2.1.2022.
- ↑ Romanian kriisi jatkuu. Helsingin Sanomat, 3.3.1945, s. 7. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 2.1.2022.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jonathan A. Grant: Between Depression and Disarmament - The international Disarmament Business, 1919-1939. Cambridge, UK: Cambridge University Press, 2018. ISBN 978-1-108-42835-4. (englanniksi)
| ||||||||||
