Bad

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Bad
Michael Jackson
Studioalbumin Bad kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Nauhoitettu  5. tammikuuta – 9. heinäkuuta, 1987
 Julkaistu 31. elokuuta 1987
 Tuottaja(t) Quincy Jones, Michael Jackson
 Tyylilaji pop, R&B, dance-pop, rock
 Kesto 48.16
 Levy-yhtiö Epic Records
Muut kannet
Bad Special.jpg Albumin vuonna 2001 julkaistu Special Edition-painos.
Michael Jacksonin muut julkaisut
Farewell My Summer Love
1984
Bad
1987
Dangerous
1991

Bad on yhdysvaltalaisen pop-artisti Michael Jacksonin seitsemäs studioalbumi. Levy-yhtiö Epic Records julkaisi albumin 31. elokuuta 1987, lähes viisi vuotta Jacksonin edellisen studioalbumin ja kaikkien aikojen myydyimmän albumin Thriller jälkeen. Bad on kansainvälisesti myynyt yli 30 miljoonaa kappaletta, joista pelkästään yhdeksän miljoonaa eli kahdeksankertaista platinaa Yhdysvalloissa, ja se on maailman 30 myydyimmän albumin joukossa. Albumin yhdeksästä singlejulkaisusta ennätyksellisesti viisi ylsi Yhdysvalloissa Billboard Hot 100-listan kärkipaikalle.[1] Kuten myös Jacksonin Thriller-albumi, myös Badin musiikissa sekoittuvat elementit R&B-, pop- ja rockmusiikin elementit.

Albumia äänitettiin tammikuusta heinäkuuhun vuonna 1987. Bad vahvisti Jacksonin aseman yhtenä 1980-luvun menestyneimmistä artisteista ja lisäsi entisestään hänen valtavaa suosiotaan ollen yksi hänen uransa menestyneimmistä julkaisuista. Albumi pysyi kahdeksan viikon ajan Billboard 200-listan kärjessä ja yhteensä 38 viikon ajan viiden parhaan joukossa, minkä johdosta se rikkoi Eagles-yhtyeen Hotel California-albumin asettaman 26 viikon listaennätyksen. Listojen kärkipaikalle Bad ylsi seitsemässä eri maassa. Vuoden 2012 syyskuussa julkaistu albumin 25-vuotisjuhlapainos Bad 25 nousi niin ikään Billboardin listan kärkeen.[1]

Albumilla Jackson oli kahta aiempaa studioalbumiaan Off the Wallia ja Thrilleriä suuremmassa roolissa. Hän sävelsi albumin yhdestätoista kappaleesta yhdeksän ja myös tuotti albumin yhdessä Quincy Jonesin kanssa. Bad huomioitiin yhteensä kuudella ehdokkuudella Grammy-palkintoon, ja se voitti lopulta palkinnoista kaksi. Kaupallisen menestyksensä ohella Bad oli myös onnistunut julkaisu kriitikoiden keskuudessa. Rolling Stonen 500 Greatest Albums of All Time-listalla albumin sijoitus oli 202.

Albumin myötä Jackson lähti Bad World Tour-kiertueelle, jonka näki yhteensä 4,4 miljoonaa fania, ja tuotti yli 125 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria.[2]

Kappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nro Nimi Tekijä(t) Kesto
1. Bad   Michael Jackson 4:07
2. The Way You Make Me Feel   Michael Jackson 4:57
3. Speed Demon   Michael Jackson 4:01
4. Liberian Girl   Michael Jackson 3:53
5. Just Good Friends (mukana Stevie Wonder) Terry Britten, Graham Lyle 4:06
6. Another Part of Me   Michael Jackson 3:54
7. Man in the Mirror   Siedah Garrett, Glen Ballard 5:20
8. I Just Can't Stop Loving You (mukana Siedah Garrett) Michael Jackson 4:11
9. Dirty Diana   Michael Jackson 4:41
10. Smooth Criminal   Michael Jackson 4:17

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Listasijoitus ja sertifikaatit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Listat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lista (1987/1988/2009) Sijoitus
Australian albumilista 13[3]
Austrian Albums Chart 1[3]
Brazilian Top 10 Chart 3[4]
Canadian Albums Chart 1[5]
Dutch Albums Chart 1[3]
Italian FIMI Albums Chart 3[3]
Japanese Album Chart 1[6]
Mexican Albums Chart 13[3]
New Zealand Albums Chart 1[3]
Norwegian Albums Chart 1[3]
Poland Charts 1[7]
Swedish Albums Chart 1[3]
Swiss Albums Chart 1[8]
United Kingdom Albums Charts 1[9]
United States Billboard 200 1[10]
United States R&B/Hip-Hop Albums 1[11]

Sertifikaatit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maa Sertifikaatti Myynti
Australia 6x Platina[12] 420,000+
Itävalta 4x Platina[13] 80,000+
Kanada 7x Platina[14] 700,000+
Eurooppa Platina[15] 1,000,000+
Suomi Kulta[15] 51,000+
Saksa 4x Platina[16] 2,000,000+
Hong Kong Platina[17] 20,000+
Meksiko Platina + Kulta[18] 350,000+
Ruotsi 2x Platina[19] 200,000+
Sveitsi 5x Platina[20] 250,000+
Yhdistynyt kuningaskunta 13x Platina[21] 3,900,000+
Yhdysvallat 8x Platina[22] 8,000,000+

Henkilöstö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tuottaja: Michael Jackson
  • Soolo ja taustalaulu: Michael Jackson
  • Taustalaulu: Siedah Garrett, The Winans, The Andrae Crouch Choir
  • Säveltäjä: Michael Jackson
  • Bassokitara: Nathan East
  • Hammond-urut: Jimmy Smith
  • Kosketinsoitin-soolo: Greg Phillinganes
  • Rumpusetti: John Robinson, Miko Brando, Ollie E. Brown, N'dugu Chancler, Michael Jackson
  • Rumpuohjelmointi: Douglas Getschal
  • Kitara: David Williams, Bill Bottrell, Eric Gale, Danny Hull, Steve Stevens, Dann Huff, Michael Landau, Paul Jackson, Jr., Michael Jackson
  • Trumpetti: Gary Grant ja Jerry Hey
  • Ääniteknikko: Ken Caillat ja Tom Jones
  • Lyömäsoitin: Paulinho Da Costa, Ollie E. Brown
  • Kosketinsoitin: Stefan Stefanovic
  • Saksofoni: Kim Hutchcroft, Larry Williams
  • Synclavier kosketinsoitin, digitaalinen kitara ja rubboard: Christopher Currell
  • Syntetisaattori: John Barnes, Michael Boddicker, Greg Phillinganes, Christopher Currell, Rhett Lawrence, David Paich
  • Piano: John Barnes
  • Rytmin sovittaja: Michael Jackson, Christopher Currell, Quincy Jones
  • Äänitorven sovittaja: Jerry Hey
  • Laulun sovittaja: Michael Jackson
  • Syntetisaattori ohjelmointi: Larry Williams, Eric Persing, Steve Porcaro
  • Midi saksofonisoolo: Larry Williams

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Erlewine, Stephen Thomas: Michael Jackson - Bad (1987) allmusic.com. Viitattu 10.11.2013. (englanniksi)
  2. Bad Era - AllMichaelJackson.com (englanniksi) Viitattu 5.7. 2011.
  3. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä leschartspositions ei löytynyt
  4. July 6–12, 2009 ABPD.org.br. Associação Brasileira dos Produtores de Discos. Viitattu 2010-02-16.
  5. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä canadacharts ei löytynyt
  6. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä japancharts ei löytynyt
  7. sprzedaż w okresie 10.08.2009 - 16.08.2009 OLiS.onyx.pl. Oficjalna Lista Sprzedaży. Viitattu 2010-02-08.
  8. Michael Jackson -Bad (album) SwissCharts.com. Hung Medien. Viitattu 2010-02-14.
  9. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä ukcharts ei löytynyt
  10. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä billboarddbut ei löytynyt
  11. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä billboardchart2 ei löytynyt
  12. Gold & Platinum Viitattu 2010-03-13.
  13. Gold & Platin IFPI.se. International Federation of the Phonographic Industry. Viitattu 2009-01-29.
  14. Canadian Recording Industry CRIA.ca. Canadian Recording Industry Association. Viitattu 2010-02-08.
  15. a b Michael Jackson: Albumi IFPI.se. International Federation of the Phonographic Industry. Viitattu 2010-02-08.
  16. Gold/Platin-Datenbank 'International Federation of the Phonographic Industry'. Viitattu 2010-05-20. German
  17. IFPI Hong Kong Searchable database - Gold and Platinum IFPI.se. International Federation of the Phonographic Industry. Viitattu 2009-01-29.
  18. Certificaciones Encontradas Amprofon.com. Asociación Mexicana de Productores de Fonogramas y Videogramas. Viitattu 2009-01-29. Spanish
  19. Swedish certification IFPI.se. International Federation of the Phonographic Industry. Viitattu 2009-01-29.
  20. IFPI Sweden Searchable database - Gold and Platinum IFPI.se. International Federation of the Phonographic Industry. Viitattu 2009-01-29.
  21. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä bpi.co.uk ei löytynyt
  22. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä RIAA_certifications ei löytynyt
Tämä musiikkialbumiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.