Captain EO
Wikipedia
|
|
|
|---|---|
Elokuvan juliste. |
|
| Ohjaaja | Francis Ford Coppola |
| Käsikirjoittaja | Rusty Lemorande |
| Tuottaja | Rusty Lemorande, George Lucas |
| Säveltäjä | Michael Jackson, James Horner |
| Kuvaaja | Peter Anderson |
| Pääosat | Michael Jackson, Anjelica Huston, Dick Shawn |
|
|
|
| Valmistusmaa | |
| Kesto | 17 min |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Budjetti | 23 700 000 dollaria |
|
|
|
| IMDb | |
| Allmovie | |
Captain EO on Francis Ford Coppolaan ohjaama 3D tieteiselokuva, jonka pääosassa nähdään poptähti Michael Jackson. Elokuvaa esitettiin Disneyn huvipuistoissa vuodesta 1986 1990-luvun loppuun asti. Jacksonin ennenaikaisen kuoleman johdosta elokuvaa alettiin esittämään uudestaan vuonna 2010.
Musiikki[muokkaa]
Elokuvassa kuullaan kaksi uutta kappaletta. Ensimmäinen on varhainen versio kappaleesta "Another Part of Me", joka myöhemmin miksattiin uudelleen Jacksonin vuonna 1987 julkaistulle Bad -albumille. Kappale julkaistiin singlenä vuonna 1988. Toinen elokuvassa kuultavista kappaleista on "We Are Here to Change the World", joka julkaistiin virallisesti vasta vuonna 2004 The Ultimate Collection -kokoelmaboksin mukana.