Quincy Jones
| Quincy Jones | |
|---|---|
|
Quincy Jones Los Angelesissä, lokakuussa 2008. |
|
| Syntynyt | 14. maaliskuuta 1933 (ikä 80) |
| Kotipaikka | |
| Aktiivisena | 1951- |
| Tyylilajit | pop, funk, soul, swing, jazz, bossa nova |
| Laulukieli | englanti |
| Ammatit | muusikko kapellimestari säveltäjä |
| Levy-yhtiöt | Columbia, Mercury, Qwest |
Quincy Delight Jones II (s. 14. maaliskuuta 1933, Chicago, Illinois) on yhdysvaltalainen trumpetisti, musiikki-, televisio- ja elokuvatuottaja, sekä lauluntekijä. Jones on tunnettu parhaiten tyylirajat ylittävänä jazz-muusikkona, mutta on saanut mainetta myös esimerkiksi Michael Jacksonin kuuluisimpien albumien tuottajana (Off the Wall, Thriller, Bad) ja monista muista aktiviteeteistaan.
Sisällysluettelo |
Ura [muokkaa]
Jones aloitti uransa soittamalla hieman vanhemman Ray Charlesin kanssa jazzklubeilla alueella, joka nykyisin tunnetaan Seattlen the Pioneer Squarena. Hän menestyi trumpetistina Lionel Hampton Orchestrassa vuonna 1951. 1950-luvulla hänestä kehittyi taitava sovittaja, ja hän johti useita pieniä yhtyeitä. Vuonna 1957 Jones aloitti uran levytuottajana Barclay Recordsissa Pariisissa, jossa hän myös esiintyi kuuluisassa Paris Olympiassa.
1960-luku [muokkaa]
Vuonna 1960 Mercury Records palkkasi Jonesin ensimmäiseksi merkittävän merkin mustaksi varapääjohtajaksi. Kun jazz menetti suosiotaan, häntä pyydettiin tuottamaan muutama popsingle. Hänen ensimmäisensä oli hitti "It's My Party" esittäjänä Lesley Gore. Vuonna 1962 Jones kirjoitti kappaleen "Soul Bossa Nova", viihdesävelmän, joka tuli tunnetuksi vuosikymmeniä myöhemmin Austin Powersin teemana.
Jones muutti Los Angelesiin 1960-luvun puolivälissä ja ryhtyi tekemään elokuvamusiikkia. Hän on myös säveltänyt useita televisiosarjojen tunnusmusiikkeja, kuten Ironside (jossa oli syntetisaattorin varhaisimpia esiintymisiä) ja Sanford and Son. Vuonna 1969 hän levytti varhaisen jazzfuusiolevytyksen Walking in Space.
1970-luku [muokkaa]
1970-luvulla Quincy Jones alkoi tuottaa enemmän popmusiikkia ja vähemmän jazzia. Kriittiset äänet syyttivät häntä "rahastuksesta". Vuonna 1971 hän sävelsi teeman NBC-kanavan ohjelmaan Wednesday Mystery Movie.
Vuonna 1977 Sidney Lumet pyysi Jonesia säveltämään musiikin elokuvaan The Wiz, Wizard of Ozin uuteen versioon. Tässä hankeessa hän tapasi Michael Jacksonin ja pian he sopivat Jonesin tuottavan uuden Jacksonin albumin.
Muita hankkeita [muokkaa]
Jones tuotti kappaleen "We Are The World" 1980-luvun puolivälissä. 1989 Jones tuotti levyn Back On The Block, jolla esiintyivät Dizzy Gillespie, Miles Davis, George Benson, Ella Fitzgerald ja Sarah Vaughan, sekä Big Daddy Kane ja muita hip-hop tähtiä.
Hänen tv-tuotantoonsa kuuluu komediasarja Bel-Airin prinssi, ja elokuvatuotantoonsa Häivähdys purppuraa.
Jones on voittanut 26 Grammya ja sai Kennedy Center Honors-palkinnon vuonna 2001.
Henkilökohtainen elämä [muokkaa]
Jones oli naimisissa Jeri Caldwellin (1957–1966), malli Ulla Andersonin (1967–1974) ja näyttelijä Peggy Liptonin (1974–1990) kanssa. Hän eli näyttelijä Nastassja Kinskin kanssa 1991–1997. Jonesilla on seitsemän lasta. Yksi hänen tyttäristään Peggy Liptonin kanssa on näyttelijä Rashida Jones.
Diskografia [muokkaa]
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Quincy Jones Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)
Sivulta puuttuu