Bossa nova

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Bossa novan peruskitararytmi.

Bossa nova on brasilialaisen musiikin lajityyppi. Se kehittyi 1950-luvulla Brasilian sambasta, afro-amerikkalaisesta jazzista ja klassisesta musiikista. Antônio Carlos Jobimin katsotaan olevan yksi tärkeimmistä bossa novan kehittäjistä. Hänen katsotaan kehittäneen pitkälti bossa novan melodisen tyylin. João Gilberto sen sijaan suodatti parhaat elementit sambasta rytmiin, ja Vinícius de Moraesin vahvuutena olivat monien kappaleiden sanoitukset. Bossa nova on sambaa harmonisempaa, eikä lyömäsoittimilla ole siinä yhtä keskeistä asemaa. Kappaleiden sanat ovat portugaliksi. Yleisimmät soittimet bossa novassa ovat nylonkielinen akustinen kitara, jota soitetaan sormin, piano, sähköiset koskettimet, rummut ja akustinen basso. Se on rytmikkäämpää kuin klassinen musiikki ja yleensä vähemmän improvisoitua kuin jazz, vaikkakin tyyli on saanut paljon vaikutteita jazzista. Bossa nova oli suosittua nuorten muusikoiden ja yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa.[1] Bossa novan kautta kesti vain kuusi vuotta Rio de Janeiron eteläpuolella (1957–1963), mutta se laajensi jazzstandardien valikoimaa.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bossa nova on laajalti tunnettu Brasiliassa sekä myös merkittävästi Yhdysvalloissa, Länsi-Euroopassa, Japanissa ja Filippiineillä.

Alkuperä ja historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

João Gilberto

Bossa novan musikaalinen tyyli kehittyi sambasta. Bossa nova sai myös afro-amerikkalaisen jazz-tyylin vaikutteita. Bossa nova kehittyi Brasiliassa, kun Elizote Cardoson levytti Chega de Saudade -kappaleen Cancão de Amor Demais LP-levyllä. Sävellys perustui Vinicius de Moraesin runoihin ja Antônio Carlos Jobimin musiikkiin. Gilberto esitti laulun pian levyn ilmestymisen jälkeen. Gilberton suositut esiintymiset ja elokuva Musta Orfeus (1959) toivat bossa novalle kuuluisuutta ja tulivat suosituiksi Brasiliassa sekä Latinalaisessa Amerikassa, josta se levisi Pohjois-Amerikkaan amerikkalaisten jazz-muusikoiden vierailuiden mukana. Charlie Parkerin ja Stan Getzin levytykset yhdessä Getz/Gilberto-levyn ja lukuisten kuuluisten jazz-esittäjien (kuten Ella Fitzgerald ja Frank Sinatra) levytysten kanssa vahvistivat bossa novan kuuluisuutta ja johtivat maailmanlaajuiseen boomiin vuoden 1963 aikana.

Jobimin 1962 säveltämästä Garota de Ipanemasta (Ipaneman tyttö) tuli Astrud Gilberton laulamana maailmanlaajuinen hitti ja bossa novan tunnetuin kappale, kun Stan Getz levytti sen yhdessä João Gilberton kanssa albumille Getz/Gilberto (1963).

Bossa nova -muusikkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bossa nova -sävellyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eritoten Jobimin sävellykset ovat levinneet laajalle osaksi siksi, että niitä on eniten käännetty englanniksi.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.comcienca.br/comcienca/handler.php?section=8&edicao=15&id=140"A estetica du bossa nova (englanniksi)[vanhentunut linkki]
Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.