Aasiannorsu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Aasiannorsu
Aasiannorsu Melbournen eläintarhassa Australiassa.
Aasiannorsu Melbournen eläintarhassa Australiassa.
Uhanalaisuusluokitus: Erittäin uhanalainen [1]
Erittäin uhanalainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumalliset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Alaluokka: Theria
Osaluokka: Istukkanisäkkäät Eutheria
Lahko: Norsueläimet Proboscidea
Heimo: Norsut Elephantidae
Suku: Elephas
Laji: maximus
Kaksiosainen nimi
Elephas maximus
Linnaeus, 1758
Levinneisyyskartta
Aasiannorsujen nykyiset elinalueet
Aasiannorsujen nykyiset elinalueet
Alalajit [2][3]
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Aasiannorsu Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Aasiannorsu Commonsissa

Aasiannorsu (Elephas maximus) on yksi kolmesta nykyisestä norsulajista. Ennen lajia kutsuttiin nimellä intiannorsu, mutta nykyään lajista käytetään yleensä muotoa aasiannorsu,[4] koska sitä tavataan myös muissa Aasian valtioissa. Nykyään intiannorsulla saatetaankin tarkoittaa aasiannorsun tiettyä alalajia, jota myös kutsutaan intiannorsuksi.

Tuntomerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aasiannorsun erottaa afrikannorsuista helpoimmin pienempien korviensa perusteella. Aasiannorsun säkäkorkeus on 2,5–3 metriä[5], pituus 5,5–6,4 metriä[5] ja paino vaihtelee välillä 2 700–5 000 kilogrammaa.[5] Aasiannorsu onkin Aasian suurin maanisäkäs.

Aasiannorsujen keskuudessa vain uroksilla on varsinaiset syöksyhampaat, sillä naaraiden syöksyhampaat ovat pienet eivätkä yleensä näkyvillä. Joiltain aasiannorsu-uroksiltakin puuttuvat syöksyhampaat. Tällaisten syöksyhampaattomien aasiannorsujen osuus koko alueen kannasta vaihtelee alueittain, sillä esimerkiksi Sri Lankassa vain yhdellä kahdeskymmenesosalla norsuista on syöksyhampaat, kun taas vastaava luku Etelä-Intiassa on yhdeksän kymmenestä.[5]

Intiannorsu on myös karvaisempi kuin afrikannorsu, etenkin poikaset ovat hyvin karvaisia. Kun poikanen kasvaa, suurin osa suojaavasta karvasta kuluu pois. Joidenkin intiannorsujen ihossa, etenkin vanhemmiten, on vaaleanpunaisia laikkuja erityisesti korvissa, kärsässä ja naamalla. Afrikannorsulla niitä on harvoin. Mammutit olivat läheisempää sukua aasiannorsuille kuin afrikannorsuille.[6]

Norsun kärsä on muodostunut pidentyneestä turvasta ja ylähuulesta ja sen kärjessä on haju- ja tuntoaisti. Toisin kuin afrikannorsuilla, aasiannorsun kärsässä on ainoastaan ylähuuli.[7] Aasiannorsun kärsässä on paljon lihaksia, minkä vuoksi norsu voi liikuttaa sitä tarkasti moneen eri suuntaan ja tarpeen vaatiessa suurellakin voimalla. Aasiannorsu voi käyttää kärsäänsä muun muassa juomiseen ja ravinnon keräämiseen. Kärsän voima riittää esimerkiksi oksien repimiseen puista, millä tavalla norsu voi hankkia itselleen ravintoa. Toinen käyttötapa kärsälle on äänien tuottaminen. Näiden käyttötapojen lisäksi norsu myös haistelee ja tunnustelee kärsällään elinympäristöään.

Aasiannorsun hampaisto on hyvin vahva, mutta hampaat kuluvat syödessä. Aasiannorsun elinaikana sen hampaisto uusiutuu neljä kertaa. Viimeisten hampaiden kuluttua loppuun, vanhat aasiannorsut eivät pysty enää pureskelemaan ravintoaan ja ne saattavat helposti kuolla nälkään.[8] Hampaisto on erikoistunut heinänsyöntiin ja niissä on mammuttien hampaiston tapaan lukuisia poikittaisia kiilleharjuja.[9] Näitä harjuja on enemmän kuin afrikannorsuilla, koska nämä ovat aasiannorsuista poiketen erikoistuneet syömään enimmäkseen oksaravintoa. Aasiannorsun hampaistossa kussakin leuanpuoliskossa on kerralla toiminnassa vain yksi suuri hammas.

Kanta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elinalueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiemmin aasiannorsuja tavattiin Kaksoisvirranmaan Eufrat- ja Tigris-jokien alueilta aina Himalajan eteläpuoliseen Aasiaan ja Kiinaan saakka. Nykyisin niitä tavataan enää toisistaan pois eristyneillä alueilla Etelä-Intiasta ja Sri Lankasta itään Vietnamiin asti ja joidenkin muiden Kaakkois-Aasian valtioiden alueilla. Kaakkois-Aasian saarilla aasiannorsuja tavataan Sumatralla ja Borneolla. Borneolainen norsukanta jäi eristyksiin muista aasiannorsuista Borneon irtautuessa Aasian mantereesta noin 300 000 vuotta sitten, mikä on aiheuttanut sen, että Borneossa elävät norsut eroavat muista aasiannorsuista geneettisesti.

1900-luvun alussa aasiannorsuja arvioitiin olevan luonnossa yli 100 000 yksilöä.[5] Nykyään arviot kannan tarkasta lukumäärästä vaihtelevat vaihteluvälillä 25 000–50 000 yksilöä.[5] Aasiannorsuja elää jonkin verran vankeudessa ja yksistään Myanmarissa arvioidaan olevan noin 6 000 kesyä aasiannorsua.[5] Vankeudessa eläviä yksilöitä lienee kaikkiaan 15 000 Kaakkois-Aasian alueella.[5]

Elinalueet maittain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aasiannorsuja tavataan seuraavissa maissa:[10]

Viidesosa maailman ihmisistä elää aasiannorsujen elinalueilla.[5]

Uhat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työstettyä norsunluuta. Länsimaalaisten rikkaiden ja hallitsijoiden kysyntä norsunluulle saivat aikanaan monet ryhtymään metsästäjiksi. Nykyään norsunluukaupan kielto on muuttanut tilannetta ja luuta hankkivat enää laittomat salametsästäjät. Kysyntä on kuitenkin edelleen korkeaa Japanissa.

Aasiannorsun pahin vihollinen on ihminen. Tunkeutuessaan yhä syvemmälle aasiannorsujen elinalueinaan käyttämiin metsiin ihminen vähentää samalla aasiannorsujen elintilaa. Varsinkin ihmisten suuret rakennustyöt kuten suuret padot, tiet, teollisuuskompleksit ja kaivokset sekä viljelykset ja leviävä ihmisasutus ovat pirstoneet aasiannorsujen aikanaan sangen yhtenäisen elinalueen pieniksi toisistaan eristäytyneiksi rippeiksi. Elinalueiden pirstoutuminen vähentää aasiannorsujen selviytymismahdollisuuksia reilusti ja aasiannorsut onkin luokiteltu erittäin uhanalaisiksi.

Myös ihmisen aiheuttama elinympäristöjen muutos sekä rajoittaa aasiannorsujen leviämistä että johtaa paikoin vakaviin ihmisten ja norsujen välisiin konflikteihin. Aasiannorsut hakevat ravintonsa paikoista, joissa sitä on mahdollisimman helppo hankkia, minkä vuoksi ne aiheuttavat pakoin suurta tuhoa ihmisten viljelyksillä. Tällaiset norsujen ravinnonhakumatkat saattavat tuottaa vahinkoa jopa miljoonien dollarien edestä.[5]. Vuosittain 100–300 ihmistä ja 40–50 norsua menehtyy pelkästään Intiassa viljelyksille aiheutettujen tuhojen synnyttämissä yhteenotoissa ihmisten ja aasiannorsujen kesken.[5] Useissa maissa ympäristöviranomaisia myös painostetaan poliittisesti poistamaan aasiannorsut ihmisasutusten läheisyydestä.[5] Ihmisten jatkuva levittäytyminen lisää konfliktien määrää ja kuolleiden aasiannorsujen lukumäärät kasvavat.

Toinen vakava uhka aasiannorsujen selviytymiselle on salametsästys varsinkin norsunluun takia. Aasiannorsuista saadaan salametsästyksellä lihaa, norsunluuta ja vuotia. Vuonna 1990 arvioitiin, että pelkästään Myanmarissa tapetaan salametsästyksen takia jopa 50 aasiannorsuyksilöä viikossa.[5] Myanmarista laittomat aasiannorsutuotteet siirtyivät nopeasti Thaimaan kielletyille markkinoille. 1990-luvun puolivälissä vuosina 19951996 aasiannorsujen salametsästys kasvoi jyrkästi. Kansainvälisestä vuonna 1990 voimaan tulleesta norsunluun myyntikiellosta huolimatta TRAFFIC raportoi laittoman norsunluukaupan jatkuvan yhä Itä-Aasiassa. Kaupan päämarkkina-alueet lienevät Etelä-Korea ja Taiwan[5]. Pimeän kaupan laajuuden kartoittaminen ja tuotteiden alkuperän selvittäminen on kuitenkin vaikeaa ja todennäköisesti suurin osa näiden kahden maan norsunluukauppatavarasta lienee peräisin Afrikassa metsästetyistä afrikannorsuista.

Suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aasiannorsu alankomaalaisessa eläintarhassa.

Vuonna 1989 Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN laati suunnitelmansa aasiannorsujen suojelemiseksi. Suunnitelma pyrkii suojelemaan mahdollisimman monta aasiannorsujen elinaluetta ja minimoimaan ihmisten ja norsujen välisten konfliktien määrän. Suunnitelmassa on otettu huomioon myös Aasian maiden suuri väestönkasvu, elintason kohoaminen ja asumiseen sekä maanviljelyyn tarvittavien maa-alueiden määrä. Suunnitelma kiinnittää huomiota erilaisten kansalaisjärjestöjen ja viranomaistahojen rooliin aasiannorsujen suojelussa. Siihen sisältyy myös aasiannorsunsuojeluverkostojen perustaminen ja paikoin norsujen liikkumista huomattavasti helpottavien käytävien rakentaminen.

Nykyään aasiannorsuja elää monella luonnonsuojelualueella. Lisäksi moni maa on kieltänyt niiden metsästyksen. Kaupankäynti aasiannorsuilla tai niistä saatavilla tuotteilla on kielletty kansainvälisellä CITES-sopimuksella, eikä millään sopimukseen sitoutuneella valtiolla ole oikeutta myöntää lupia aasiannorsuista saadun norsunluun ynnä muiden hyödykkeiden myyntiin tai ostoon.

Elintavat ja käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aasiannorsu syömässä vesimelonia

Aasiannorsut saattavat kuluttaa ravinnon syöntiin ja hankintaan jopa kaksi kolmasosaa päivästään.[5] Se tarvitsee päivittäin jopa 150 kilogrammaa kasviravintoa ja 160 litraa nestettä.[8] Ruokavalio koostuu suureksi osaksi ruohosta, mutta aasiannorsut syövät myös puun kuoria, lehtiä ja pieniä taimia. Samoin useat viljelyskasvit kuten banaani, riisi ja sokeriruoko sopivat osaksi norsujen ruokavaliota. Juuri aasiannorsujen tapa hankkia ravintoaan ihmisten viljelemiltä pelloilta on aiheuttanut kahnauksia ja johtanut kannan pienenemiseen.

Tutkimusten mukaan vaikka aasiannorsut ovat käyttäneet ravintonaan yli 400 eri kasvilajia, on heinä silti niiden mieliruokaa.[9] Aasiannorsujen ruoansulatus on sangen tehoton ja ulosteissa onkin jäljellä noin 60 prosenttia ravinnon energiasta.[9] Tämän takia aasiannorsujen on syötävä päivässä noin kahdeskymmenesosa omasta painostaan heinäravintoa. Aasiannorsu joutuukin yleensä käyttämään 18 tuntia vuorokaudesta syömiseen.[9]

Lauma ja elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naaraspuolisten aasiannorsujen muodostamiin laumoihin kuuluu 3–40 naarasnorsua poikasineen. Laumat saattavat myös lyöttäytyä yhteen suuremmiksi kokonaisuuksiksi, joita kutsutaan ”klaaneiksi”. Täysikasvuiset urosnorsut elävät yksinään tai pienissä laumoissa, eikä niiden ja naarasnorsujen välille muodosti koskaan kovinkaan vahvaa sidettä.

Aasiannorsut viihtyvät parhaiten varjoisilla metsäalueilla. Ne voivat saavuttaa 70 vuoden iän,[8] mutta vanhimpien yksilöiden on todettu eläneen tätäkin kauemmin ja kuolleen noin sadan vuoden iässä.[5] Pisin aasiannorsun saavuttama ikä, jonka Guinnessin ennätysten kirja on hyväksynyt, on 86 vuotta.[11] Iän saavutti Taipein eläintarhassa Taiwanissa kuollut Lin Wang -niminen aasiannorsu. Aasiannorsu onkin ihmisen jälkeen pitkäikäisin maanisäkäs.[11]

Naaraiden laumaa johtaa yleensä vanha matriarkka, joka muistaa suurimman osan elämänsä aikana kulkemistaan reiteistä ja osaa ohjata laumansa parhaimpien ravinnonhakupaikkojen luo. Tämän vuoksi norsujen liikkumista häiritsevät lähivuosina rakennetut rakennelmat kuten moottoritiet ja padot. Ne haittaavat norsujen selviytymistä, kun elinympäristön muutos pakottaa laumoja vaeltamaan yhä pidempiä matkoja ravinnon ja elintilan toivossa.

Lisääntyminen ja poikasen nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naarasnorsu poikasensa kanssa.

Aasiannorsut valitsevan puolisonsa soitimella. Täysikasvuisilla uroksilla on vuosittain kahdesta neljään kuukautta kestävä kiima, jolloin ne etsivät itselleen naarasta ja samalla kamppailevat muiden urosnorsujen kanssa. Naaraan ollessa kiimassa sen virtsaan ilmestyy tietty haju, joka kertoo sen olevan valmis parittelemaan. Uros haistelee tällaista virtsaa, taivuttaa kärsänsä kärjen suuhunsa, minkä jälkeen se puhaltaa hajua suuontelossaan sijaitseviin kahteen aukkoon. Näin se saa selville, onko naaras kiimassa. Mikäli naaras on valmis parittelemaan, aasiannorsut aloittavat soitimen. Soitimeen kuuluu norsun kosketteleminen kumppaniaan kärsällään. Aasiannorsujen koskettelutavat eroavat jonkin verran afrikannorsujen vastaavista tavoista. Afrikannorsujen painaessa kärsänsä ja syöksyhampaansa naaraan selkää vasten, aasiannorsut ovat vastakkain ja silmätysten ja kietovat kärsänsä yhteen.[12]

Korkeintaan kolme minuuttia kestävän parittelun ajan uros seisoo kahdella jalalla nojaten naaraan selkään. Parittelu toistetaan joka toinen tai kolmas tunti useiden päivien ajan. Uros ja naaras pysyvät yhdessä muutamia tunteja tai päiviä, minkä jälkeen uros hylkää naaraan ja palaa viettämään tavallista erakkomaista elämäänsä tai liittyy vanhaan uroslaumaansa.

Aasiannorsut saavat poikasia vain joka neljäs vuosi ja huonoissa olosuhteissa vielä tätäkin harvemmin. Norsut kantavat poikasiaan kaikista nisäkkäistä pisimpään, eli jopa yli kaksi vuotta. Itse synnytys kestää vain noin tunnin, mutta on norsuille vaarallista aikaa, koska tällöin synnyttävät naaraat ovat hyvin alttiita petoeläimien hyökkäyksille. Suojellakseen synnyttävää emoa lauman muut naaraat asettuvat kehäksi sen ympärille. Useimmiten synnytys tapahtuu naarasnorsun ollessa kyykistyneenä, mutta myös makuulla. Naarasnorsu ponnistelee synnyttääkseen poikasensa ja usein lähellä on myös ”kätilönä” toimiva lauman kokeneempi naaras.[12] Poikasen synnyttyä emo ja kätilönaaras poistavat sen päältä tahmean sikiökalvon, jonka emo syö saadakseen vitamiineja ja hormoneja. Näin emon maidontuotannon käynnistyminen nopeutuu.[12]

Vastasyntynyt poikanen painaa syntyessään noin 120 kiloa. Emo imettää poikasiaan neljän vuoden ajan, vaikkakin poikanen oppii samalla syömään myös kasveja. Imetyksen loputtua emo yleensä synnyttää uuden poikasen, jolloin vanhempi poikanen alkaa auttaa emoaan huolehtimaan uudesta poikasesta. Vanhempi poikanen muun muassa leikkii nuoremman sisaruksensa kanssa sekä vahtii tätä. Näin nuoret naaraat oppivat jo varhaisessa iässä, kuinka poikasista huolehditaan.

Aasiannorsun silmä.

Käytös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaeltaessaan pitkiä matkoja perinteisiä kulkureittejään pitkin, norsut muokkaavat samalla jatkuvasti elinympäristöään. Ruokaillessaan norsut katkovat oksia, repivät pieniä pensaita maasta, polkevat kasveja ja muutenkin tekevät erilaista tuhoa metsäalueille. Norsujen runsas esiintyminen joillain metsäalueilla hidastaa metsän kasvua huomattavasti ja lisää samalla sotkuisten köynnöstiheikköjen laajentumista.[13]

Sumatralla norsut kaivavat syviä kuoppia päästäkseen käsiksi maaperään huuhtoutuneisiin kivennäisaineisiin. Suuret koiraat käyttävät apunaan syöksyhampaita, mutta naaraat joutuvat tyytymään vain jalkoihinsa. Toiminnallaan norsut hankkivat itselleen kaliumia ja natriumia ja muokkaavat samalla elinympäristöään.

Kommunikointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aasiannorsut käyttävät keskinäisessä viestinnässään kuulo-, näkö- ja hajuaistiansa. Tavallisin ääni on kurkunpäällä muodostettu murina,[14], jonka toiset norsut kuulevat kilometrien päähän. Tätä ääntä käytetään varoituksena muille, mutta myös tavallisessa yhteydenpidossa. Mikäli aasiannorsut ruokailevat tiheässä pensaikossa, ne ilmoittavat olinpaikkansa toisilleen matalalla mörähtelyllä.[14] Norsut käyttävät töräyttelyään yleensä ollessaan hyökkäysaikeissa, yllättyneitä tai eksyttyään laumasta.[14]

Myös ruumiinkielellä on jonkin verran merkitystä norsujen kommunikoinnissa.[14] Hännän, pään, korvien ja kärsän asennoilla on oma merkityksensä norsujen viestinnässä. Yksi viestintätapa on myös koskettelu kärsällä, mikä on erityisen tärkeää emon ja poikasen välisessä suhteessa.[14] Kohdatessaan toisensa norsut usein koskettavat lajitoverinsa suuta kärsänsä kärjellä.[14]

Alalajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aasiannorsujen elinalueiden eristäytymisen vuoksi aasiannorsut voidaan jakaa neljään alalajiin.

Näistä borneonnorsun taksonominen status on kuitenkin epäselvä ja tutkivat ovat kiistelleet siitä, pitäisikö se lukea sumatrannorsun synonyymiksi. Aikaisemmin aasiannorsulla katsottiin olevan lisäksi kaksi muuta alalajia Elephus maximus sondaicus ja Elephas maximus hirsutus, joiden molempien katsotaan nykyään olevan sumatrannorsun synonyymejä.[15]

Aasiannorsu ja ihminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka ihminen on aasiannorsun pahin vihollinen, on aasiannorsu silti paikoin Itä- ja Kaakkois-Aasiaa tärkeä työeläin. Aasiannorsuja on helpompi kesyttää kuin afrikannorsuja[5] ja työeläiminä ne ovat vahvoja ja ahkeria. Aasiannorsuja käytetään usein suuria fyysisiä voimia vaativiin tehtäviin ja ne korvaavat köyhien maanviljelijöiden käytössä työkoneet. Aasiannorsuja esiintyy myös joissain kulkueissa, missä ne koristellaan ja esitellään yleisölle.

Ensimmäisiä kertoja aasiannorsua käytettiin ihmisen palveluksessa jo 5 500 vuotta sitten[9] Indus-joen lähistöllä nykyisen Intian alueella, missä niitä hyödynnettiin metsänraivaustehtävissä. Sieltä norsujen kesyttämisen taito levisi nopeasti muualle Intiaan, Sri Lankaan, Myanmariin sekä muualle Kaakkois-Aasiaan. Vaikka aasiannorsuja hyödynnettiin laajalti, niiden jalostaminen tai kesykantojen muodostaminen ei onnistunut monesta syystä. Yksi syy oli se, että poikasen kasvu työkykyiseksi kestää noin kaksikymmentä vuotta.[9] Toinen syy oli norsujen vähäinen lisääntyminen kesytettyinä. Näiden syiden johdosta norsut pyydystettiin villeinä luonnosta ja kesytettiin työhön sopiviksi.

Aina norsuja ei käytetty työntekoon. Muinaisessa Intiassa ihmisille järjestettiin hupia laittamalla aasiannorsuja taistelemaan toisiaan vastaan.[12] Näytöksissä käytettiin kiimassa olevia urosnorsuja, koska ne olivat silloin kaikkein aggressiivisimmillaan.

Norsujen kesyttäminen ja hyödyntäminen oli aikanaan hyvin laajaa toimintaa. Tästä kertoo hyvin esimerkiksi metsästys, jossa onnistuttiin vangitsemaan jopa 400 aasiannorsua elävänä.[9] Pelkästään Karnatakan osavaltiossa Intiassa vangittiin 90 vuodessa noin 1 700 aasiannorsua.[9] Läheskään kaikista norsuista ei saatu kesytettyä työntekoon soveltuvia työeläimiä, vaan 65 prosenttia pyydystetyistä villinorsuista menetti henkensä kesytyksen aikana.[9] Henkienjääneistä norsuista vain kahdeksasosa oli kyllin luotettavia työntekoon.

Aasiannorsuja on hyödynnetty myös sotilaallisissa tarkoituksissa samoin kuin afrikannorsujakin. Aasialaiset sotanorsut olivat tärkeitä, tosin eivät laajalle levinneitä, taistelujuhtia antiikin sodankäynnin historiassa. Niitä käytettiin yleisimmin kuorman kuljetukseen, vihollisten rivien murtamiseen sekä vihollisen sotilaiden tallaamiseen. Sekä naaras- että urospuolisia norsuja käytettiin sotanorsuina, sillä, vaikka urosnorsut ovat suurempia, niiden aggressiivisuus ja levottomuus ei aina ollut tarkoituksenmukaista.

Sotanorsut olivat aikanaan suosittu ase ja esimerkiksi 1600-luvulla eläneellä mogulikeisarilla oli käytössään 14 000 norsua ja hänen ylimyksillään vielä 40 000 yksilöä lisää.[9] Norsujen hyödyllisyys taistelutilanteissa kuitenkin vaihteli. Vastustaja saattoi toki pelästyä suuresti panssaroituja sotanorsuja ja paeta, minkä lisäksi norsut pystyivät tekemään suurta tuhoa vihollisjoukkojen keskuudessa. Ne olivat kuitenkin arvaamattomia ja tulen tai savun avulla pelästytetyt sotanorsut saattoivat tehdä omille joukoilleen pahempaa tuhoa kuin vihollisille.[9]

Aasiannorsun uskonnolliset ja kulttuuriset hahmot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väkevät ja pitkäikäiset aasiannorsut liittyvät läheisesti moniin Intian jumaluuksiin.[9] Esimerkkinä voidaan pitää suosittua Ganesha-jumalaa, jolla on norsun pää. Tämän lisäksi myös jumala Shivan seuruetta johtaa valkea norsu ja Buddhan syntymästä toi tiedon valkoinen aasiannorsu.[9]

Aisopoksen tarinassa norsu esitetään suurena pelkurina, joka pelkää olemattoman pieniä hyttysiä. Toisenlaisia kirjallisuuden norsuja ovat lentävä sirkusnorsu Dumbo sekä suosituissa lastenkirjoissa esiintyvä kekseliäs ja herrasmiesmäinen Babar.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Choudhury, A., Lahiri Choudhury, D.K., Desai, A., Duckworth, J.W., Easa, P.S., Johnsingh, A.J.T., Fernando, P., Hedges, S., Gunawardena, M., Kurt, F., Karanth, U., Lister, A., Menon, V., Riddle, H., Rübel, A. & Wikramanayake, E. (IUCN SSC Asian Elephant Specialist Group): Elephas maximus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 12.7.2014. (englanniksi)
  2. Elephas maximus Catalogue of Life. Viitattu 21.11.2010. {en }}
  3. Elephant WWF Malaysia. Viitattu 21.11.2010. (englanniksi)
  4. Koivisto, I., & Sarvala, M. & Liukko, U-M.: Maailman uhanalaiset eläimet - Osa 2: Nisäkkäät, s. 282 ja 289. Weilin + Göös, 1991. ISBN 951-35-4687-X.
  5. a b c d e f g h i j k l m n o p q Aasiannorsutietoutta WWF:n sivuilla
  6. Aasiannorsu mammutin serkku 21.12.2005. Tiede. Viitattu 25.5.2009.
  7. Miles Litvinoff: Kodin uusi eläinkirja : Nisäkkäät : Suuret kasvinsyöjät. Gummerus, 1990. ISBN 951-20-3703-3.
  8. a b c Tietoa aasiannorsuista
  9. a b c d e f g h i j k l m Petri Nummi: Maailman eläimet : Nisäkkäät 2. Weilin + Göös, 1999. ISBN 951-35-6503-3. s. 134-137
  10. Englanninkielistä tietoa aasiannorsuista
  11. a b Guinness World Records 2007 ISBN 951-32-2093-1 s. 50
  12. a b c d Barbara Taylor: Eläinten maailmasta : Norsut. WSOY, 2001. ISBN 951-0-25920-9.
  13. J. ja K. MacKinnon: Aasian eläimiä. Kirjayhtymä, 1979. ISBN 951-26-1781-1. s. 45
  14. a b c d e f Matti Nurminen: Maailman eläimet : Nisäkkäät 2. Tammi, 1987. ISBN 951-30-6531-6. s. 18
  15. Elephas maximus Wilson & Reeder's Mammal Species of the World, 3rd edition. Bucknell University.