Norsut

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Norsut
Savanninorsu (Loxodonta africana)
Savanninorsu (Loxodonta africana)
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Norsueläimet Proboscidea
Heimo: Norsut
Elephantidae
Gray, 1821
Suvut
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Norsut Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Norsut Commonsissa

Norsut eli elefantit (Elephantidae) ovat suurimpia maalla eläviä nisäkkäitä. Norsut on norsueläinten (Proboscidea) lahkon viimeinen elossa oleva heimo, ja siihen kuuluu nykyisin kolme lajia: aasiannorsu eli intiannorsu (Elephas maximus), savanninorsu eli pensasnorsu (Loxodonta africana) ja metsänorsu (Loxodonta cyclotis). Norsujen heimoon luetaan myös sukupuuttoon kuollut mammuttien suku (Mammuthus).

Savanninorsua ja metsänorsua pidettiin aiemmin saman afrikannorsuksi kutsutun lajin alalajeina, mutta DNA-tutkimukset ovat osoittaneet niiden olevan erillisiä lajeja. Aasiannorsua kutsutaan joskus intiannorsuksi, mutta aasiannorsu on parempi nimitys, koska laji elää kolmentoista Aasian valtion alueella.

Vielä viime jääkauden aikaan eli useita muita norsueläinten heimoja ja lajeja. Sukupuuttoon kuolleita lajeja ovat muun muassa mammutit, mastodontti, platybelodon ja amebelodon.

Norsut ovat painavimpia maanisäkkäitä. Ne ovat myös toiseksi korkeimpia, vain kirahvit ovat niitä korkeampia. Norsun poikasen sikiönkehitys on pisin maaeläimillä tunnettu, 20–22 kuukautta. Syntyessään norsunpoikanen painaa noin sata kilogrammaa. Norsu elää normaalisti 60–70 vuoden ikäiseksi, jollei sitten kuole ennenaikaisesti esimerkiksi salametsästäjien surmaamana. Suurin koskaan punnittu norsu ammuttiin Angolassa vuonna 1975. Tuo yksilö painoi 12 tonnia. Tyypillisesti savanninorsu-uros kasvaa neljä metriä korkeaksi ja 7 500 kilogramman painoiseksi. Naaras painaa noin puolet uroksen painosta.

Tuntomerkit ja lajityypilliset ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Norsujen näkyvin ulkoinen tuntomerkki on kärsä, joka on nenän ja ylähuulen pidentymä. Norsun kärsä voi painaa jopa 140 kilogrammaa. Se on herkkä tunto- ja tartuntaelin. Biologien mukaan norsun kärsässä voi olla jopa neljäkymmentä tuhatta erillistä lihasta,[1] joidenkin mukaan jopa lähempänä sataa tuhatta.[2] Norsun kärsä onkin erityisen monikäyttöinen ja muuntuva. Aasiannorsun kärsän päässä on sormea muistuttava ja samaan tapaan käytettävä uloke, afrikannorsulla näitä on kaksi.

Osalla norsuista on myös yläleuassa syöksyhampaat. Jopa 50 kilogramman painoiset syöksyhampaat ovat norsunluuta, jonka hankkiminen on ollut pääsyy norsujen metsästykseen. Norsujen harvinaistumisen myötä norsunluukauppa on kielletty kaikkialla maailmassa, mutta norsuja voi metsästää laillisesti mm. Etelä-Afrikassa. Metsästäjä voi tuoda ampumansa norsun syöksyhampaat laillisesti Suomeen, jos hänellä on siihen tarvittavat Cites-luvat.

Norsujen hampaistossa on kussakin neljänneksessä kolme välihammasta (premolaaria) ja kolme poskihammasta (molaaria). Hampaat puhkeavat edestä alkaen taaksepäin ja kuluvat norsun syödessä. Kun viimeinen poskihammas on kulunut loppuun, norsu kuolee luonnossa aliravitsemukseen. Vankeudessa norsu voi elää pidempään, jos sille annetaan valmiiksi hienonnettua ruokaa. Afrikkalaisten norsujen suku on saanut nimensä (Loxodonta) poskihampaiden loxodontiksi kutsutusta muodosta, jossa hampaassa on joukko samansuuntaisia harjanteita.

Ihosairaudet ovat norsuilla yleisiä. Norsut suojaavat sen vuoksi ihoaan ottamalla mutakylpyjä, suihkuttamalla päälleen vettä kärsällä ja kieriskelemällä tomussa. Mudan ja tomun väristä riippuen norsun iho saattaa näyttää ruskealta tai punertavalta, mutta ihon oma väri on vaaleanharmaa. Norsujen iho on karkea, ryppyinen ja yli kahden senttimetrin paksuinen. Norsujen silmät ovat tavallisesti ruskeat ja pitkäripsiset. Iholtaan valkoiset, sinisilmäiset norsut ovat harvinaisia.

Norsuilla on suuret ohuet korvat, jotka jäähdyttävät elimistöä. Häntä on lyhyt ja päättyy karvatupsuun.

Norsu kävelee normaalivauhtia 3–6 kilometrin tuntivauhtia, mutta pystyy juoksemaan jopa 40 kilometrin tuntivauhtia. Norsu ei voi hypätä ilmaan.

Norsun kuuloaisti tavoittaa sinivalaan tavoin hyvin pitkiä matalan frekvenssin ääniaaltoja. On tosin epäselvää, vastaako tällaisten aaltojen tunteminen ennemmin tunto- kuin kuuloaistille tyypillisiä aistimuksia. Tällaiset ääniaallot kantavat satojen kilometrien päähän, ja jotkut tutkijat ovat tuoneet esille näkemyksiä, että norsut käyttäisivät näitä ääniä myös kommunikaatioon.lähde? On väitetty, että metsästyskauden alkaessa metsästyksen kohteena olevat norsut varoittavat muita norsuja satojen kilometrien päässä, mikä johtaa ketjureaktioon, jonka seurauksena koko mantereen norsut muuttavat käyttäytymistään. Sittemmin tutkimuksissa on todettu, että norsun tuottamat ääniaallot voivat kantaa ilmassa enintään 10 kilometriä.[3] Joka tapauksessa ääniaallot siirtyvät ilmassa olennaisesti heikommin kuin vedessä. Norsut käyttävät ilmeisesti pitkillä etäisyyksillä seismistä viestintää, jossa jalat ovat tavallaan lähettimiä ja vastaanottimia. Tutkijoiden malleissa seisminen signaali voi siirtyä maaperän kautta 16 tai 32 kilometriä.[4] Norsut havaitsevat laumojen rauhattomuuden ohella mahdollisesti myös luonnonilmiöitä seismisesti.

Norsuilla ei ole luontaisia vihollisia, eivätkä ne, toisin kuin joskus väitetään, pelkää hiiriä. Sen sijaan norsut eivät tarkan kuuloaistinsa takia siedä ampiaisten surinaa. Esimerkiksi mehiläispesät saavat norsut kiertämään asutetun puun tai muuttamaan kulkureittiään. Tästä on hyötyä vaikkapa maanviljelijöille, sillä mehiläiset saavat norsut kiertämään pellot. [5]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Norsut ovat kasvinsyöjiä. Ne kuluttavat syömiseen jopa 16 tuntia päivässä. Vähintään puolet norsujen ravinnosta on ruohoa. Lisäksi ne syövät lehtiä, oksia, puiden kuoria ja juuria sekä vähäisiä määriä hedelmiä, siemeniä ja kukkia.

Norsujen ruuansulatuselimistö pystyy hyödyntämään vain noin 40 prosenttia ravinnosta; noin 60 prosenttia poistuu elimistöstä sulamattomana. Norsujen on korvattava ruuansulatuksen tehottomuus ravinnon suurella määrällä. Aikuinen norsu syö 150–300 kilogrammaa päivässä.

Norsulajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aasiannorsu on tiedetty jo pitkään erilliseksi lajiksi afrikkalaisista savanninorsusta ja metsänorsusta. Sen sijaan kahta afrikkalaista lajia pidettiin pitkään saman lajin alalajeina. Geenitutkimuksen varmistamalla lajierolla on merkitystä erityisesti norsujen suojelun kannalta. Kunkin lajin yksilömäärä on aiemmin luultua pienempi, mikä tekee lajeista entistäkin uhanalaisempia. Lisäksi salametsästäjät saattavat välttyä rangaistuksilta, koska kaikkien maiden lainsäädännössä metsänorsua ei ole erikseen määritelty uhanalaiseksi.

Aasiannorsu on afrikkalaisia lajeja pienikokoisempi, enimmillään noin kolmen metrin korkuinen ja 5 000 kilogramman painoinen. Aasiannorsulla vain osalla uroksista on syöksyhampaat, afrikkalaisilla lajeilla syöksyhampaat on molemmilla sukupuolilla. Aasiannorsun korvat ovat pienemmät ja iho vähemmän ryppyinen kuin metsänorsun ja savanninorsun. Sen päässä on kaksi selvästi erottuvaa kyhmyä. Aasiannorsulla on alalajista riippuen 19 tai 20 paria kylkiluita, kun afrikkalaisilla lajeilla on niitä 22 paria.

Savanninorsu eli pensasnorsu on norsulajeista suurin. Metsänorsusta se eroaa muun muassa kynsien määrän perusteella: metsänorsulla on viisi kynttä etujaloissa ja neljä takajaloissa (samoin kuin aasiannorsulla), mutta savanninorsulla on etujaloissa vain neljä ja takajaloissa vain kolme kynttä. Savanninorsun syöksyhampaat ovat isommat ja kaarevammat kuin metsänorsun ja korvat jonkin verran suuremmat. "Aavikkonorsu" on Namibin kuivalle ja kuumalle puoliaavikolle sopeutunut savanninorsu, joka elää Damara- ja Kakaomaissa.

Afrikannorsun kärsässä on noin 100 000 lihasta, eli kärsässä on noin kaksi kertaa enemmän lihaksia kuin anakondassa.lähde? Afrikannorsu pystyy nostamaan leijonan ilmaan ja heittämään sen pois kärsällään. Kärsään mahtuu melkein 10 litraa vettä ja norsu käyttää kärsäänsä myös yhdyntään, itsensä raapimiseen ja pesemiseen. Etenkään afrikkalaisten norsujen lukumääristä ei ole tarkkoja tietoja. Afrikkalaisia lajeja arvioidaan olevan yhteensä noin puoli miljoonaa, joista noin 200 000 on metsänorsuja. Aasiannorsuja arvioidaan olevan 38 000–49 000 luonnonvaraista ja noin 16 000 kotieläimenä tai vankeudessa elävää yksilöä.

Etymologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen sana norsu on vanha variaatio sanasta mursu. Sanan käyttö elefantinkin nimenä edeltänee 1500-luvulla vaikuttanutta Mikael Agricolaa. Sanan siirtyminen tarkoittamaan arktisen merinisäkkään sijasta elefanttia on selitetty siten, että Suomeen tai lähialueille tuodut elefanttien syöksyhampaat olisi käsitetty mursujen eli "norsujen" syöksyhampaiksi, siis "norsunluuksi". Myöhemmin, kun mursun syöksyhampaiden käyttö väheni ja tietoisuus lisääntyi siitä, että norsunluu on joltain oudolta ja eksoottiselta eteläiseltä eläimeltä, alkoi norsunluun tunnetuksi tekemä sana "norsu" tarkoittaa tätä eläintä mursu-sanan jäädessä tarkoittamaan merinisäkästä.

Kuuluisia todellisia ja fiktiivisiä norsuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vanni, Suomen ainut norsu, joka vietiin Ukrainaan, missä se muutamia kuukausia myöhemmin kuoli.
  • Babar, ranskalaisissa kirjoissa esiintynyt norsukuningas.
  • Nipa, Maisa-hiiren ystävät Maisa-kirjoissa ja ohjelmassa.
  • Pormestari-Helsingius, Mauri Kunnaksen Vampyyrivaarin tarinoita -kirjassa.
  • Oskari, fiktiivinen norsunpoikanen, joka ei meinannut oppia töräyttämään.
  • Dumbo, lentävä norsu Disneyn maailmassa.
  • Möhköfantti, norsu Nalle Puh -tarinoissa.
  • Mûmak, valtava norsua muistuttava olento J. R. R. Tolkienin kirjassa Taru sormusten herrasta.
  • Kuuno, lentävä norsu venäläisessä sadussa.
  • Tantor, Tarzanin norsu.
  • Norsujen sukulaiset mammutit ovat merkittäviä taruolentoja Siperian kansojen perinteissä. Niiden uskottiin siirtyneen asumaan veden alle.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]