AFC:n karsinnat jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuihin 1998

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
FIFA World cup 1998
MM-karsinnat 1998
Maanosaliitto MM-karsinnat
Aasia AFC
Afrikka CAF
Eurooppa UEFA
Etelä-Amerikka CONMEBOL
Pohjois- ja Keski-Amerikka CONCACAF
Oseania OFC
1994
2002

Vuoden 1998 jalkapallon MM-kilpailujen karsintoihin osallistui Aasian maanosaliitosta AFC:stä 36 maata. Joukkueet karsivat maanosan kolmesta kiintiöpaikasta, sekä yhdestä paikasta joka oli jaettu Oseanian maanosaliiton OFC:n kanssa.

Karsintojen ensimmäisellä kierroksella joukkueet jaettiin kymmeneen lohkoon, joiden voittajat jatkoivat toiselle kierrokselle. Toisella kierroksella jäljellä olevat kymmenen joukkuetta jaettiin kahteen lohkoon, joiden voittajat selviytyivät MM-lopputurnaukseen ja lohkojen toiseksi sijoittuneet pelasivat yksiosaisen playoff-ottelun karsintojen kolmannesta sijasta. Ottelun häviäjä pääsi karsimaan liittojen välillä jaetusta MM-kisapaikasta.

Aasian maista selviytyivät MM-lopputurnaukseen toisen kierroksen lohkovoittajat Saudi-Arabia ja Etelä-Korea, sekä lohkokakkosten playoff-ottelun voittanut Japani. Neljäs kisoihin selviytynyt Aasian maa oli liittojen väliset karsinnat voittanut Iran.

Ensimmäinen kierros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Selviytyi toiselle kierrokselle.


Lohko 1[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1  Saudi-Arabia 6 5 1 0 18 1 +17 16
2  Malesia 6 3 2 1 5 3 +2 11
3  Kiinan Taipei 6 1 1 4 4 13 -9 4
4  Bangladesh 6 1 0 5 4 14 -10 3

Ottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

16.3.1997 Kiinan Taipei  0-2  Saudi-Arabia Shah Alam, Selangor, Malesia
16.3.1997 Malesia  2-0  Bangladesh Shah Alam, Selangor, Malesia
18.3.1997 Bangladesh  1-3  Kiinan Taipei Shah Alam, Selangor, Malesia
18.3.1997 Malesia  0-0  Saudi-Arabia Shah Alam, Selangor, Malesia
20.3.1997 Bangladesh  1-4  Saudi-Arabia Shah Alam, Selangor, Malesia
20.3.1997 Malesia  2-0  Kiinan Taipei Shah Alam, Selangor, Malesia
27.3.1997 Kiinan Taipei  0-0  Malesia Jedda, Saudi-Arabia
27.3.1997 Saudi-Arabia  3-0  Bangladesh Jedda, Saudi-Arabia
29.3.1997 Saudi-Arabia  3-0  Malesia Jedda, Saudi-Arabia
29.3.1997 Kiinan Taipei  1-2  Bangladesh Jedda, Saudi-Arabia
31.3.1997 Bangladesh  0-1  Malesia Jedda, Saudi-Arabia
31.3.1997 Saudi-Arabia  6-0  Kiinan Taipei Jedda, Saudi-Arabia


Lohko 2[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1  Iran 6 5 1 0 39 3 +36 16
2  Kirgisia 5 3 0 2 12 11 +1 9
3  Syyria 5 2 1 2 27 5 +22 7
4  Malediivit 6 0 0 6 0 59 -59 0

Ottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2.6.1997 Malediivit  0-17  Iran Damaskos, Syyria
4.6.1997 Syyria  12-0  Malediivit Damaskos, Syyria
4.6.1997 Kirgisia  0-7  Iran Damaskos, Syyria
6.6.1997 Syyria  0-1  Iran Damaskos, Syyria
6.6.1997 Kirgisia  3-0  Malediivit Damaskos, Syyria
9.6.1997 Iran  3-1  Kirgisia Teheran, Iran
9.6.1997 Malediivit  0-12  Syyria Teheran, Iran
11.6.1997 Iran  9-0  Malediivit Teheran, Iran
11.6.1997 Kirgisia  2-1  Syyria Teheran, Iran
13.6.1997 Iran  2-2  Syyria Teheran, Iran
13.6.1997 Malediivit  0-6  Kirgisia Teheran, Iran
Syyria  ei pelattu  Kirgisia


Lohko 3[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1  Arabiemiraatit 4 3 1 0 7 1 +6 10
2  Jordania 4 1 1 2 4 4 0 4
3  Bahrain 4 1 0 3 3 9 -6 3

Ottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

8.8.1997 Jordania  0-0  Arabiemiraatit Riffa, Bahrain
11.8.1997 Bahrain  1-2  Arabiemiraatit Riffa, Bahrain
14.8.1997 Bahrain  1-0  Jordania Riffa, Bahrain
19.8.1997 Jordania  4-1  Bahrain Sharjah, Yhdistyneet arabiemiirikunnat
22.8.1997 Arabiemiraatit  3-0  Bahrain Sharjah, Yhdistyneet arabiemiirikunnat
26.8.1997 Arabiemiraatit  2-0  Jordania Sharjah, Yhdistyneet arabiemiirikunnat

Lohko 4[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1  Japani 6 5 1 0 31 1 +30 16
2  Oman 6 4 1 1 14 2 +12 13
3  Macao 6 1 1 4 3 28 -25 4
4  Nepal 6 0 1 5 2 19 -17 1

Ottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

23.3.1997 Nepal  1-1  Macao Masqat, Oman
23.3.1997 Oman  0-1  Japani Masqat, Oman
25.3.1997 Macao  0-10  Japani Masqat, Oman
25.3.1997 Oman  1-0  Nepal Masqat, Oman
27.3.1997 Nepal  0-6  Japani Masqat, Oman
27.3.1997 Oman  4-0  Macao Masqat, Oman
22.6.1997 Japani  10-0  Macao Tokio, Japani
22.6.1997 Nepal  0-6  Oman Tokio, Japani
25.6.1997 Japani  3-0  Nepal Tokio, Japani
25.6.1997 Macao  0-2  Oman Tokio, Japani
28.6.1997 Japani  1-1  Oman Tokio, Japani
28.6.1997 Macao  2-1  Nepal Tokio, Japani


Lohko 5[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1  Uzbekistan 6 5 1 0 20 3 +17 16
2  Jemen 6 2 2 2 10 7 +3 8
3  Indonesia 6 1 4 1 11 6 +5 7
4  Kambodža 6 0 1 5 2 27 -25 1

Ottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

6.4.1997 Indonesia  8-0  Kambodža Jakarta, Indonesia
13.4.1997 Indonesia  0-0  Jemen Jakarta, Indonesia
20.4.1997 Kambodža  0-1  Jemen Phnom Penh, Kambodža
27.4.1997 Kambodža  1-1  Indonesia Phnom Penh, Kambodža
9.5.1997 Jemen  0-1  Uzbekistan Sanaa, Jemen
16.5.1997 Jemen  7-0  Kambodža Sanaa, Jemen
25.5.1997 Uzbekistan  6-0  Kambodža Taškent, Uzbekistan
1.6.1997 Indonesia  1-1  Uzbekistan Jakarta, Indonesia
13.6.1997 Jemen  1-1  Indonesia Sanaa, Jemen
20.6.1997 Uzbekistan  3-0  Indonesia Taškent, Uzbekistan
29.6.1997 Kambodža  1-4  Uzbekistan Phnom Penh, Kambodža
24.8.1997 Uzbekistan  5-1  Jemen Taškent, Uzbekistan


Lohko 6[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1  Etelä-Korea 4 3 1 0 9 1 +8 10
2  Thaimaa 4 1 1 2 5 6 -1 4
3  Hongkong 4 1 0 3 3 10 -7 3

Ottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

23.2.1997 Hongkong  0-2  Etelä-Korea Hongkong
2.3.1997 Thaimaa  1-3  Etelä-Korea Bangkok, Thaimaa
9.3.1997 Thaimaa  2-0  Hongkong Bangkok, Thaimaa
30.3.1997 Hongkong  3-2  Thaimaa Hongkong
28.5.1997 Etelä-Korea  4-0  Hongkong Daejeon, Etelä-Korea
1.6.1997 Etelä-Korea  0-0  Thaimaa Soul, Etelä-Korea

Lohko 7[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1  Kuwait 4 4 0 0 10 1 +9 12
2  Libanon 4 1 1 2 4 7 -3 4
3  Singapore 4 0 1 3 2 8 -6 1

Ottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

13.4.1997 Libanon  1-1  Singapore Beirut, Libanon
26.4.1997 Singapore  0-1  Kuwait Singapore
8.5.1997 Kuwait  2-0  Libanon Kuwait, Kuwait
24.5.1997 Singapore  1-2  Libanon Singapore
5.6.1997 Kuwait  4-0  Singapore Kuwait, Kuwait
22.6.1997 Libanon  1-3  Kuwait Beirut, Libanon


Lohko 8[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1  Kiina 6 5 1 0 13 2 +11 16
2  Tadžikistan 6 4 1 1 15 2 +13 13
3  Turkmenistan 6 2 0 4 8 13 -5 6
4  Vietnam 6 0 0 6 2 21 -19 0

Ottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

4.5.1997 Tadžikistan  4-0  Vietnam Dušanbe, Tadžikistan
4.5.1997 Turkmenistan  1-4  Kiina Ašgabat, Turkmenistan
11.5.1997 Tadžikistan  0-1  Kiina Dušanbe, Tadžikistan
11.5.1997 Turkmenistan  2-1  Vietnam Ašgabat, Turkmenistan
25.5.1997 Vietnam  1-3  Kiina Hồ Chí Minhin kaupunki, Vietnam
25.5.1997 Turkmenistan  1-2  Tadžikistan Ašgabat, Turkmenistan
1.6.1997 Kiina  1-0  Turkmenistan Peking, Kiina
1.6.1997 Vietnam  0-4  Tadžikistan Hồ Chí Minhin kaupunki, Vietnam
8.6.1997 Kiina  0-0  Tadžikistan Peking, Kiina
8.6.1997 Vietnam  0-4  Turkmenistan Hồ Chí Minhin kaupunki, Vietnam
22.6.1997 Kiina  4-0  Vietnam Peking, Kiina
22.6.1997 Tadžikistan  5-0  Turkmenistan Dušanbe, Tadžikistan

Lohko 9[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1  Kazakstan 4 4 0 0 15 2 +13 12
2  Irak 4 2 0 2 14 8 +6 6
3  Pakistan 4 0 0 4 3 22 -19 0

Ottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

11.5.1997 Kazakstan  3-0  Pakistan Almaty, Kazakstan
23.5.1997 Pakistan  2-6  Irak Lahore, Pakistan
6.6.1997 Irak  1-2  Kazakstan Bagdad, Irak
11.6.1997 Pakistan  0-7  Kazakstan Lahore, Pakistan
20.6.1997 Irak  6-1  Pakistan Bagdad, Irak
29.6.1997 Kazakstan  3-1  Irak Almaty, Kazakstan


Lohko 10[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1  Qatar 3 3 0 0 14 0 +14 9
2  Sri Lanka 3 1 1 1 4 4 0 4
3  Intia 3 1 1 1 3 7 -4 4

Ottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

20.9.1997 Qatar  3-0  Sri Lanka Doha, Qatar
21.9.1997 Intia  2-0  Filippiinit Doha, Qatar
23.9.1997 Qatar  5-0  Filippiinit Doha, Qatar
24.9.1997 Sri Lanka  1-1  Intia Doha, Qatar
26.9.1997 Filippiinit  0-3  Sri Lanka Doha, Qatar
27.9.1997 Qatar  6-0  Intia Doha, Qatar


Toinen kierros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Selviytyi 1998 MM-lopputurnaukseen
Selviytyi playoff-otteluun


Lohko A[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1  Saudi-Arabia 8 4 2 2 8 6 +2 14
2  Iran 8 3 3 2 13 8 +5 12
3  Kiina 8 3 2 3 11 14 -3 11
4  Qatar 8 3 1 4 7 10 -3 10
5  Kuwait 8 2 2 4 7 8 -1 8

Ottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

13.9.1997 Kiina  2-4  Iran Dalian, Liaoning
14.9.1997 Saudi-Arabia  2-1  Kuwait Riad
19.9.1997 Iran  1-1  Saudi-Arabia Teheran
19.9.1997 Qatar  0-2  Kuwait Doha
26.9.1997 Qatar  1-1  Kiina Doha
26.9.1997 Kuwait  1-1  Iran Kuwait
3.10.1997 Kiina  1-0  Saudi-Arabia Dalian, Liaoning
3.10.1997 Iran  3-0  Qatar Teheran
10.10.1997 Kuwait  1-2  Kiina Kuwait
11.10.1997 Saudi-Arabia  1-0  Qatar Riad
17.10.1997 Kuwait  2-1  Saudi-Arabia Kuwait
17.10.1997 Iran  4-1  Kiina Teheran
24.10.1997 Saudi-Arabia  1-0  Iran Riad
24.10.1997 Kuwait  0-1  Qatar Kuwait
31.10.1997 Kiina  2-3  Qatar Dalian, Liaoning
31.10.1997 Iran  0-0  Kuwait Teheran
6.11.1997 Saudi-Arabia  1-1  Kiina Riad
7.11.1997 Qatar  2-0  Iran Doha
12.11.1997 Kiina  1-0  Kuwait Dalian, Liaoning
12.11.1997 Qatar  0-1  Saudi-Arabia Doha, Qatar


Lohko B[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1  Etelä-Korea 8 6 1 1 19 7 +12 19
2  Japani 8 3 4 1 17 9 +8 13
3  Arabiemiraatit 8 2 3 3 9 12 -3 9
4  Uzbekistan 8 1 3 4 13 18 -5 6
5  Kazakstan 8 1 3 4 7 19 -12 6

Ottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

6.9.1997 Etelä-Korea  3-0  Kazakstan Soul
7.9.1997 Japani  6-3  Uzbekistan Tokio
12.9.1997 Etelä-Korea  2-1  Uzbekistan Soul
12.9.1997 Arabiemiraatit  4-0  Kazakstan Abu Dhabi
19.9.1997 Arabiemiraatit  0-0  Japani Abu Dhabi
20.9.1997 Kazakstan  1-1  Uzbekistan Almaty
27.9.1997 Uzbekistan  2-3  Arabiemiraatit Taškent
28.9.1997 Japani  1-2  Etelä-Korea Tokio
4.10.1997 Etelä-Korea  3-0  Arabiemiraatit Soul
4.10.1997 Kazakstan  1-1  Japani Almaty
11.10.1997 Uzbekistan  1-1  Japani Taškent
11.10.1997 Kazakstan  1-1  Etelä-Korea Almaty
18.10.1997 Uzbekistan  1-5  Etelä-Korea Taškent
18.10.1997 Kazakstan  3-0  Arabiemiraatit Almaty
25.10.1997 Uzbekistan  4-0  Kazakstan Taškent
26.10.1997 Japani  1-1  Arabiemiraatit Tokio
1.11.1997 Etelä-Korea  0-2  Japani Soul
2.11.1997 Arabiemiraatit  0-0  Uzbekistan Abu Dhabi
8.11.1997 Japani  5-1  Kazakstan Tokio
9.11.1997 Arabiemiraatit  1-3  Etelä-Korea Abu Dhabi


Play-off[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lohkokakkosten playoff-ottelu Aasian karsintojen kolmannesta sijasta pelattiin yksiosaisena puolueettomalla kentällä. Japani voitti ottelun jatkoajan kultaisella maalilla ja eteni MM-lopputurnaukseen. Iran selviytyi liittojen väliseen karsintaan OFC:n karsintojen voittajaa vastaan.

16.11.1997 Iran  2-3 (ja.)  Japani Johor Bahru, Johor, Malesia

OFC:n/AFC:n karsinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

22.11.1997 Iran  1-1  Australia Teheran
29.11.1997 Australia  2-2  Iran Melbourne


Iran selviytyi vierasmaalisäännön perusteella vuoden 1998 MM-kilpailuihin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:1998 FIFA World Cup qualification (AFC)