Tämä on lupaava artikkeli.

Kirkosta eroaminen Suomessa

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 15. joulukuuta 2014 kello 13.50 käyttäjän Gopase+f (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Osa artikkelisarjaa
Ateismi
Keto-orvokki on vanha vapaa-ajattelijaliikkeen tunnus.

Kirkosta eroaminen tarkoittaa Suomessa yleisimmin joko Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tai Suomen ortodoksisen kirkon jäsenyydestä luopumista.

Kirkosta eroaminen on Suomessa ollut mahdollista vuodesta 1923. Eroamista helpotettiin vuonna 2003, minkä jälkeen eroaminen yleistyi voimakkaasti. Seuranneiden kymmenen vuoden aikana eronneiden määrä kohosi useisiin satoihin tuhansiin. Yleisimpiä syitä kirkosta eroamiseen ovat tutkimusten mukaan mm. kirkon jäsenyyden kokeminen merkityksettömäksi, kirkollisvero ja vähäinen tai puuttuva usko. Myös pettymykset ja mielipide-erot ovat nousseet esiin erosyinä.[1][2][3]

Kirkosta erotaan vapaamuotoisella kirjallisella ilmoituksella. Eronsa voi ilmoittaa henkilökohtaisesti kirkkoherranvirastossa tai maistraatissa. Ilmoituksen voi myös lähettää postitse tai sähköpostitse. Yleisin eroamistapa on Vakaumuksien tasa-arvo -yhdistyksen ylläpitämä eroakirkosta.fi-palvelu, joka laatii valmiin eroilmoituksen.[4] Ero astuu voimaan heti, kun ilmoitus on saapunut viranomaiselle.

Kirkosta eroaminen on kasvattanut uskontokuntiin kuulumattomien määrää voimakkaasti. Valtaosa eronneista ei ole liittynyt muihin uskonnollisiin yhdyskuntiin.[5] Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä on laskenut merkittävästi. Vuoden 2013 lopussa uskontokuntiin kuulumattomia oli Suomessa 22,1 % väestöstä, mikä tekee noin 1,2 miljoonaa henkilöä. Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuului 75,3 % väestöstä, kun osuus vuonna 1950 oli 95 % ja 85 % vuonna 2000. Ortodoksiseen kirkkokuntaan kuului 1,1 % väestöstä; osuus on pysynyt samana yli 20 vuoden ajan.[6]

Historiaa

Suomen kuuluessa Ruotsiin oli maassa voimassa uskontopakko 1634 alkaen. Kaikkien oli kuuluttava luterilaiseen kirkkoon tai lähdettävä maasta. Ortodoksisuus oli mahdollista maan itäosissa. Ulkomaalaiset saivat harjoittaa muita kristillisiä uskontoja vuodesta 1741 alkaen. Evankelis-luterilaisesta kirkosta eroaminen tai vaihtaminen toiseen uskontoon ei ollut mahdollista. Vuonna 1869 säädettiin kirkkolaki, jonka mukaan "erehdyksessään pysyvät" sai päästää kirkosta, mutta käytännössä tämä ei ollut mahdollista mm. siksi, että muita väestörekisterin pitäjiä ei ollut.[7][8]

Vuonna 1889 tuli voimaan eriuskolaislaki, joka salli eroamisen luterilaisesta kirkosta, jos samalla liittyi toiseen protestanttiseen ryhmään. Tämä koski metodisteihin ja baptisteihin siirtyviä. Siirtyminen oli mahdollista 21 vuotta täyttäneille, jotka olivat ensin saaneet luterilaista opetusta. Harkinta-aika oli kaksi kuukautta.[7]

Kaikkien kirkollisten seurakuntien ulkopuolelle siviilirekisteriin oli mahdollista jäädä 1918 alkaen[7], jos ei vielä ollut minkään kirkollisen yhdyskunnan jäsen. Käytännössä tämä tarkoitti kastamatta jätettyjä lapsia. Siviilirekisterissä oli vielä vuonna 1920 ainoastaan 860 henkeä, 0,2 promillea väestöstä.[9]

Kirkosta eroaminen kokonaan tuli Suomessa mahdolliseksi 1923. Jo samana vuonna koettiin eropiikki lähinnä vasemmistolaisimman työväen ja sivistyneistön keskuudessa. Tämän jälkeen eroaminen oli alhaista. Eroaminen yleistyi sotien jälkeen 1940-luvun lopulla. Vuotuinen eromäärä pysytteli selvästi yli 10 000 eronneessa aina vuoteen 1959. Yhdeksi syyksi on esitetty, että koko vuoden kirkollisvero perittiin kerralla, mikä olisi muistuttanut eroamisesta. Kun kirkollisvero vuodesta 1960 alkaen pidätettiin ennakkoveron yhteydessä, eroaminen väheni selvästi.[10][5]

Eroamista helpotettiin 1969. Tuosta vuodesta alkaen eroamisen voi hoitaa henkikirjoittajan toimistossa. Eroaminen yleistyi.[10] Vuotuinen eromäärä vaihteli 1969–2002 reilun kymmenentuhannen ja lamavuosien noin 30 000 eroajan välillä.[5]

Kirkosta eronneiden määrä nousi selvästi 2003. Tuolloin voimaanastunut uusi uskonnonvapauslaki helpotti kirkosta eroamista: Eroamiseen ei enää tarvittu henkilökohtaista käyntiä tai määrämuotoista lomaketta tai aiempaa kuukauden harkinta-aikaa. Myös uusi hautaustoimilaki lisäsi eroja, kun hautaustoimen maksut kirkkoon kuuluville ja siihen kuulumattomille tulivat yhtäsuuriksi.[1] Samana vuonna Tampereen vapaa-ajattelijat avasivat eroakirkosta.fi-palvelun.

Vuoden 2003 helpotusten takana oli tietoinen päätös. Edellistä 1923 voimaan tullutta uskonnonvapauslakia säädettäessä oli nähty tarpeelliseksi, että eroaminen oli tehtävä henkilökohtaisesti. Tämän katsottiin aikanaan voivan estää eroamiseen tähtäävän joukkoyllytyksen. Oli myös pelätty sekaannuksia samannimisten välillä. Henkilökohtaista asiointia vaadittiin siksikin, että eroamisen nähtiin vaativan vakavaa harkintaa. Tämän vuoksi 1923–2003 käytössä oli myös kuukauden harkinta-aika eli niin sanottu "katumuskuukausi". Ero tuli voimaan, ellei sitä peruuttanut kuukauden kuluessa. Katumuskuukauden vuoksi eroilmoitus tuli antaa viimeistään marraskuussa, jotta saattoi säästää seuraavan vuoden kirkollisveron.[11]

Henkilökohtaisen asioinnin vaatimuksen ja katumuskuukauden nähtiin vaikeuttavan kirkosta eroamista perusteettomasti, minkä vuoksi niistä luovuttiin 2003. Samaan aikaan tuli mahdolliseksi erota kirkosta myös sähköisesti tietoliikenneyhteyksien välityksellä.[11] Tästä muodostuikin pian yleinen eroamistapa.

Eroamiskäytäntö nykyisin

Kirkosta voi erota antamalla eroilmoituksen. Ilmoituksen on oltava kirjallinen, mutta se saa olla vapaamuotoinen. Mm. sähköposti käy. Täysi-ikäinen henkilö voi erota itsenäisesti. Alaikäisen eroamiseen tarvitaan huoltajien suostumus. Tapauksia on kolmenlaisia eroajan iästä riippuen. Huoltajat voivat erottaa alle 12-vuotiaan lapsen uskonnollisesta yhdyskunnasta ilman hänen suostumustaan. 12–14-vuotiasta ei voi erottaa ilman hänen omaa suostumustaan. 15–17-vuotias voi erota itse, mutta tarvitsee huoltajien suostumuksen eroilmoitukseen.[12]

Eroaminen astuu voimaan heti, kun eroilmoitus on toimitettu seurakuntaan tai maistraattiin.[13] Sähköpostieroamisen tapauksessa eron katsotaan astuneen voimaan, kun maistraatti vastaanottaa sähköpostin. Maistraatti toimittaa eronneelle vahvistuksen, kun eroaminen on rekisteröity väestötietojärjestelmään.

Kirkosta voi erota koska tahansa, mutta kirkollisvero peritään kalenterivuosittain. Edellisen vuoden lopussa kirkkoon kuulunut henkilö maksaa kirkollisveroa koko seuraavan vuoden ajalta, vaikka eroaisikin kesken vuoden. Jos kirkosta eroaa viimeistään vuoden viimeisenä päivänä, välttyy seuraavan vuoden kirkollisverolta.[14]

Kirkosta eroamisen syyt

Vuosina 2003–2004 kirkosta eronneet pitivät eronsa syynä useimmiten sitä, että kirkon jäsenyys oli menettänyt merkityksensä heidän elämässään. Lopullisena syynä olivat usein taloudelliset perusteet: kirkollisveron maksaminen koettiin turhaksi, kun jäsenyys oli menettänyt merkityksensä. Eronneet olivat myös kokeneet pettymyksiä kirkkoa kohtaan. Tällaisia olivat mm. kirkon päätökset tai kannanotot ja yksittäisten työntekijöiden epäoikeudenmukaiseksi koettu toiminta.[1]

Luterilaisen kirkon julkaiseman vuonna 2011 tehdyn kyselyn mukaan kirkosta eroaminen on harkittu päätös, ei hetken mielijohde. Keskeisimpiä syitä eroon olivat se, ettei kirkolla ollut eroajalle merkitystä, ettei hän uskonut kirkon opetuksiin eikä kokenut itseään uskonnolliseksi. Nämä tekijät olivat vaikuttaneet kolmeen neljästä eroajasta. Lähes yhtä keskeinen syy oli haluttomuus maksaa kirkollisveroa. Mielipide-erot jostain kirkon päätöksestä olivat myös tärkeitä. Joka toinen eronnut piti kirkkoa liian konservatiivisena ja suvaitsemattomana seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Lähes joka viides eroaja piti kirkkoa liian maallistuneena, alle kymmenesosa liian suvaitsevaisena mainittuja vähemmistöjä kohtaan. Noin joka kymmenes eroaja koki jonkin toisen uskonnollisen yhdyskunnan vastaavan paremmin ajatteluaan.[5]

Loppuvuonna 2014 tehdyn kyselyn mukaan eroon tai eroharkintaan johtavista yksittäisistä asioista tärkein oli se, ettei henkilö enää usko Jumalaan. Tämän syyn mainitsi 42 % eronneista tai eroa harkitsevista. Tavallisia syitä olivat kirkon mielipiteiden vanhoillisuus, kirkollisveron suuruus ja haluttomuus maksaa kirkollisveroa, koska ei käy kirkon tilaisuuksissa. Muita tavallisia syitä olivat kirkon viimeaikainen suhtautuminen homoseksuaalien avioliittoon ja se, että vastaajien mielestä uskonto ei kuulu moderniin maailmaan. Yli 60 prosentin mielestä eroratkaisuun vaikuttaa ratkaisevasti tai jonkin verran se, että kirkko on liian vanhoillinen; harvan eronneen tai eroa harkitsevan mielestä kirkko oli liian vapaamielinen.[2]

Kirkon tutkimuskeskuksen julkistaman Kati Niemelän tutkimuksen mukaan kirkosta eroamisen syyt ovat moninaisia: valtaosan mielestä kirkon kannanotot ovat liian ahdasmielisiä, mutta osan mielestä toisaalta liian suvaitsevaisia. Myös taloudelliset tekijät ja henkilökohtaiset pettymykset kirkon työntekijöihin mainitaan eroamisen syinä. Osa kokee eronneensa kirkosta, mutta ei Jumalasta. Osalle merkittävin syy eroamiseen on se, että ei usko kirkon opetukseen. Eroakirkosta.fi-palvelu kertoo tiedotteessaan saamansa palautteen perusteella tärkeimmiksi eroamissyiksi ateismin, agnostisuuden tai vähäisen uskon, kirkollisverojen välttämisen ja eroamisen helppouden.[3]

Iltalehden vuonna 2010 tekemän kyselyn mukaan kirkosta eronneet naiset kokivat kirkon vanhoilliseksi. Esiin nousivat kielteiset asenteet homoseksuaalisuutta ja naispappeutta kohtaan. Vastaajat kokivat, että kirkolla ei ole heille mitään annettavaa, he eivät ole halukkaita käyttämään kirkon palveluja eivätkä myöskään halua maksaa kirkollisveroa. Monet vastaajat mainitsivat uskovansa Jumalaan mutta eivät kokeneet tarvitsevansa siihen kirkkoa. [15]

Kirkosta eroamisen määrät

Kirkosta eronneet (violetti) ja kirkkoon liittyneet (musta viiva).

Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvien suhteellinen osuus koko maan väkiluvusta on ollut laskussa 1920-luvulta alkaen, kun kirkosta eroaminen varsinaisesti tuli mahdolliseksi. Vielä 1920 luterilaisia oli Suomessa 98,1 %. Luterilaiset ja ortodoksit yhteenlaskien valtionkirkkoihin kuului väestöstä tuolloin 99,7 % lähes kaikkien muiden kuuluessa johonkin muuhun, harvinaisempaan uskontokuntaan.[9]

Kirkosta eroamisen huippuvuosia ovat historiassa olleet 1923 ja useat 1950-luvun vuodet. Tuolloin kirkosta erosi vuosittain yli 20 000 henkeä. Eroaminen saavutti huippunsa myös laman oloissa 1992 ja 1993. Tuolloin eromäärä ensi kertaa ylitti 30 000 henkeä. Huippuvuosien jälkeen eroaminen kuitenkin laantui. Alhaisimmillaan kirkosta eroaminen on ollut vuodesta 1924 aina 1940-luvun loppupuolelle ja toisaalta 1960-luvulla.[1]

Eronneiden määrä on lisääntynyt merkittävästi 2000-luvulla. Eroaminen on kiihtynyt erityisesti vuodesta 2003 alkaen, kun eroaminen muuttui helpommaksi. Vuosina 2003–2013 kirkkoon kuuluvien osuus väestöstä laski keskimäärin 0,9 % vuodessa.

Tilastoja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärän kehityksestä[16][17]
vuosi eronneet liittyneet muutos kirkkoon kuului %
2000 13 600 11 200 –2 400 85,0
2001 14 083 10 608 –3 475 84,8
2002 16 077 10 377 –5 700 84,6
2003 26 857 10 023 –16 834 84,1
2004 27 009 9 365 –17 644 83,6
2005 33 043 9 559 –23 484 83,1
2006 34 952 10 116 –24 836 82,4
2007 37 879 10 474 –27 405 81,7
2008 52 203 10 763 –41 440 80,6
2009 43 650 12 195 –31 455 79,7
2010 83 097 13 284 –69 813 78,2
2011 46 177 13 623 –32 554 77,2
2012 41 079 14 108 –26 971 76,4
2013[18] 58 965 14 653 –44 312 75,2

Suhteellisen osuuden kehittymiseen vaikuttaa pelkkien erojen ja liittymisten lisäksi myös em. lukuihin sisältymättömien lapsikasteiden sekä kuolleiden kirkon jäsenien erotus sekä lisäksi muutto maahan ja maasta ulos.

Eropiikit 2010-luvulla

2010-luvulla on koettu useita eropiikkejä. Näiden aikana kirkosta on eronnut suuri määrä ihmisiä lyhyessä ajassa:[19]

  • Syksyllä 2010 koettiin tähän asti suurin eropiikki. Tuolloin noin 40 000 kirkon jäsentä erosi kirkosta Yle TV2:n Homoilta-ohjelman jälkeen.[20][21]
  • Keväällä 2011 noin 4 000 jäsentä erosi kristillisen Nuotta-lehden Älä alistu -kampanjan seurauksena. Kampanjan mukaan homo- ja biseksuaalisuudesta voi parantua kristinuskon avulla. Moni eroaja kritisoi kirkkoa ahdasmielisyydestä, osa sitä vastoin liiasta suvaitsevaisuudesta suhteessa homoihin.[20][21]
  • Kesällä 2013 yli 6 000 henkeä erosi kirkosta viikossa, kun sisäasiainministeri Päivi Räsänen oli kehottanut seuraamaan Raamattua silloinkin, kun se on vastoin lakia. Eroajissa korostuivat aikuiset miehet.[22][23]
  • Lokakuussa 2014 yli 6 000 henkeä erosi kirkosta vajaassa viikossa, kun yhteen viikonloppuun oli osunut kolme uutista: seurakuntavaalit, seurakunnan osallistuminen seksimessuille ja puoluejohtaja Päivi Räsäsen lausunto kristillisdemokraattien vastustavasta kannasta ns. tasa-arvoiseen avioliittolakiin.[24][25][26]
  • Marras–joulukuun vaihteessa 2014 yli 20 000 jäsentä erosi kirkosta viikossa, kun eduskunta oli äänestänyt ns. tasa-arvoisesta avioliittolaista. Eroajissa oli sekä konservatiivisten että liberaalien näkemysten kannattajia. Eroaallon syinä nousivat esiin arkkipiispa Kari Mäkisen hyväksyvä suhtautuminen uuteen lakiin ja toisaalta kirkon virallinen kielteinen kanta samaan asiaan.[27][28]

Yllä lueteltujen eropiikkien lisäksi on ollut tavallista, että eroaminen kiihtyy voimakkaasti vuoden lopussa. Tämän sanotaan johtuvan siitä, että näin toimien välttyy seuraavan vuoden kirkollisverolta.[19]

Mediatutkija Johanna Sumialan mukaan uutisointi voi lisätä kirkosta eroamista. Sumialan mielestä kirkon viestinnässä on jouduttu noidankehään, jossa eroaminen aktivoituu, kun jotain tapahtuu.[19]

Eromäärä ortodoksisesta kirkosta

Suomen ortodoksisesta kirkosta erosi vuonna 2012 yhteensä 628 henkeä, noin 1 % jäsenistä. Ortodoksisen kirkon jäsenmäärä on kuitenkin jo vuosia ollut hitaassa kasvussa erityisesti maahanmuuttajien kirkkoon liittymisen vuoksi.[29] Vuonna 2013 Suomen ortodoksisen kirkon jäsenmäärä väheni 111 hengellä. Kirkosta eronneiden lukumäärä, 772, oli edellisvuotta suurempi.[30]

Kirkosta eroamisen suunta

Sitoutuminen kirkon jäsenyyteen on 2000-luvulla laskenut. Luterilaisen kirkon mukaan jäsenyyteensä heikosti sitoutuneiden osuus oli noussut 13 prosentista vuonna 2003 aina 26 prosenttiin vuonna 2011. Tällä tarkoitettiin niitä kirkon jäseniä, jotka pitivät eroamistaan todennäköisenä tai jotka olivat eroamista harkinneet mutta eivät olleet siitä täysin varmoja.[5]

Joulukuussa 2014 tehdyn kyselyn mukaan noin joka seitsemäs kirkon jäsen harkitsee kirkosta eroamista. Eroa harkitsevissa nousivat esiin nuoret, työttömät ja lapsiperheet.[2]

Suurten seurakuntayhtymien kokouksessa arvioitiin 2009, että 20 vuoden kuluttua kirkkoon kuuluisi 64,5 % suomalaisista, jos kirkosta eroaminen jatkuisi siihenastista tahtia.[31]

Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen lähetysjohtaja Pekka Huhtinen ennusti 2011, että kirkon jäsenosuus laskee alle 50 prosentin vuoteen 2030 mennessä.[32]

Teologian tohtori Juha Kauppinen arvioi 2013, että vuonna 2035 luterilaiseen kirkkoon kuuluu enää vähemmistö suomalaisista.[33]

Vapaa-ajattelijain liitto on ennustanut 2014, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenosuus laskee alle 50 prosentin väestöstä 2040 mennessä, jos kirkon jäsenmäärän lasku jatkuisi nykyisellä noin 1 % tasolla vuodessa. Liiton mukaan raja voidaan saavuttaa jo 2030-luvun alkupuolella, jos erotahti kiihtyisi nykyisestä. Liiton mukaan asian lykkääntyminen vuoden 2050 tienoille on epätodennäköistä. Liitto ennustaa, että pääosa suomalaisista tulee olemaan uskontokuntaan kuulumattomia.[34]

Professori Miikka Ruokanen ennusti 2012, että luterilainen kirkko on Helsingissä vähemmistökirkko vuonna 2020. Samoin arvioitiin jo suurten seurakuntayhtymien kokouksessa 2009.[35][31]

Kirkosta eronneet

Ateismia ja kirkosta eroamista on Suomessa leimannut mies- ja kaupunkivaltaisuus. Miehet eroavat kirkosta naisia useammin ja eroaminen on yleisempää kaupungissa kuin maaseudulla. Uskonnon arvostamisen on katsottu säilyneen paremmin maaseudulla kuin suurissa kaupungeissa ja tytöt ovat nuorisotutkimusten mukaan uskonnollisempia kuin pojat.[36][37]

Kirkosta erotaan pääasiassa täysi-ikäisenä. Eroajissa on erityisen paljon juuri 18 vuotta täyttäneitä. Alaikäisiä sen sijaan on vähän. Esimerkiksi vuonna 2011 eronneista oli alle 15-vuotiaita lapsia 2 % ja 15–17-vuotiaita 1 %.[5]

Vuonna 2013 evankelis-luterilaisesta kirkosta eronneista yli puolet (53 %) oli iältään 20–39 -vuotiaita. Myös kirkkoon liittyminen oli vilkasta samassa ikäryhmässä. Alimmillaan kirkon jäsenosuus oli 30–39 -vuotiaiden ikäluokassa (65 %) ja korkeimmillaan ikäluokissa yli 80-vuotiaat (89 %) ja 10–19 -vuotiaat (85 %).[18]

Kirkon toiminta eroamista vastaan

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous vastusti kirkosta eroamista helpottanutta muutosta, jossa eroaminen tuli mahdolliseksi ilman henkilökohtaista asiointia. Kirkolliskokouksen mielestä henkilökohtainen asiointi korostaisi uskonnollisen vakaumuksen kokonaisvaltaisuutta ja turvaisi sen, ettei henkilö joutuisi painostuksen kohteeksi.[38] Suomen ortodoksinen kirkollishallitus kannatti myös henkilökohtaista asiointia. Perusteet olivat, että henkilökohtainen asiointi tarjoaisi mahdollisuuden harkita asiaa ja eliminoisi kiihotuksen ja painostuksen mahdollisuuden.[39] Muutos toteutui 2003.

Helsingin seurakuntayhtymä käynnisti 2007 kolmivuotisen ”Usko, toivo, rakkaus” -kampanjan ehkäistäkseen nuorten aikuisten kirkosta eroamista. Kampanja sai julkisuudessa negatiivisen vastaanoton.[40][41]

Tampereen evankelis-luterilaiset seurakunnat avasivat eroakirkosta.info-nimisen verkkosivuston vuonna 2008. Sivuilla käsitellään kirkkoa, siihen kuulumista ja siitä eroamista. Sivuston osoite on samankaltainen kuin tunnetulla kirkosta eroamaan kehottavalla sivustolla.[42]

Luterilainen kirkko avasi liitykirkkoon.fi-nimisen verkko-osoitteen vuonna 2009. Osoitteesta saa tietoa luterilaisesta kirkosta ja siihen liittymisestä sekä voi ilmoittaa halukkuutensa liittyä kirkkoon.[43]

Katso myös

Kirjallisuutta

Lähteet

  1. ↑ a b c d Kirkko muutosten keskellä. Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2000–2003. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 89, Kirkon tutkimuskeskus, Tampere 2004. Luku III.
  2. ↑ a b c Näistä syistä kirkosta erotaan Iltasanomat.fi 6.12.2014
  3. ↑ a b Eroakirkosta.fi: puolivuotiskatsaus 2007 eroakirkosta.fi. 29.7.2007. Viitattu 30.7.2007.
  4. ↑ Jo kolmannesmiljoona jättänyt kirkon nettipalvelun kautta 21.11.2012 City
  5. ↑ a b c d e f Haastettu kirkko. Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2008–2011 Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 115, s. 31, 83–91
  6. ↑ Tilastokeskus: Väestö Väestörakenne, 24.3.2014
  7. ↑ a b c Suomen uskonnonvapauden historia Uskonnonvapaus.fi, viitattu 5.12.2014
  8. ↑ Uskonnonvapaus kehittyi vähitellen 1700-luvulta alkaen kohti uskonnonvapauslain säätämistä 1920-luvulla Evl.fi, viitattu 8.12.2014
  9. ↑ a b Suomen väkiluku joulukuun 31. päivänä 1920 (seurakuntakirjojen mukaan): 2 Suomen virallinen tilasto 6 : 56 ; 2. Tilastollinen päätoimisto, Helsinki 1923. s. 30
  10. ↑ a b Kirkosta eroamisen historia 1923–2005 eroakirkosta.fi
  11. ↑ a b Hallituksen esitys Eduskunnalle uskonnonvapauslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 170/2002
  12. ↑ Maistraatit: Uskonnolliseen yhdyskuntaan liittyminen ja eroaminen Viitattu 15.12.2014
  13. ↑ Evl.fi: Eroaminen tapahtuu tekemällä eroilmoitus
  14. ↑ Verohallinto: Kirkollisvero Viitattu 1.1.2014
  15. ↑ Vanhoillisuus karkottaa kirkon naisjäseniä Iltalehti 17.5.2010
  16. ↑ Eroakirkosta-viesti 8/2007
  17. ↑ Seurakuntien väkiluvut ja väestömuutokset 2006–2012 (Väestönmuutokset koko kirkko, 2006–2012) Sakasti. Kirkkohallitus. Viitattu 15.12.2014.
  18. ↑ a b Vahvistetut jäsentilastot 2013: Kolme neljästä suomalaisesta kuuluu kirkkoon 11.2.2014. Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 17.2.2014.
  19. ↑ a b c Huotari, Mikko: Vuotaa molemmista päistä. Suomen Kuvalehti 49/2014, s. 14–15.
  20. ↑ a b Älä alistu -kampanjan eroaalto pienempi kuin Homoillan Savonsanomat.fi 29.3.2011
  21. ↑ a b 4 000 eronnut kirkosta Älä alistu -kampanjan vuoksi Kansan Uutiset Verkkolehti 30.3.2011
  22. ↑ Uusi Suomi: Eroakirkosta.fi: Jo 3500 eronnut – kirkolta katosi jopa miljoonan tulot 12.7.2013
  23. ↑ Räsäs-kohussa yli 6500 kirkosta eronnutta - eroajat suurelta osalta aikuisia miehiä Eroakirkosta.fi 17.07.2013
  24. ↑ Eropiikkiin on monta syytä Vantaan Lauri 5.11.2014
  25. ↑ Kirkosta eroamisen buumi jatkuu - syinä mm. Päivi Räsänen ja seksimessutempaus Iltasanomat.fi 31.10.2014
  26. ↑ Avioliittolain muutos ajaisi Räsäsen hallituksesta Turun Sanomat 26.10.2014
  27. ↑ Sivusto: Kirkosta eroamisessa tapahtui yllättävä muutos? Iltasanomat.fi 30.11.2014
  28. ↑ Kirkosta erosi viikossa yli 20 000 ihmistä Iltalehti 5.12.2014.
  29. ↑ Ort.fi: Kirkon väestötilasto 2012 on valmistunut keskusrekisterissä Viitattu 4.1.2014
  30. ↑ Kirkkoon liittyi enemmän kuin siitä erosi Viitattu 18.2.2014
  31. ↑ a b Halme, Lasse: Urbaanin uskon haasteet Crux. 6/2009. Viitattu 10.12.2014.
  32. ↑ Miten kirkko tekee lähetystyötä vuonna 2030? Kotimaa. 11.06.2011. Viitattu 10.12.2014.
  33. ↑ Taura-Jokinen, Erja: Juha Kauppinen: Kirkolta on viesti kadoksissa Seurakuntalainen. 3.12.2013. Viitattu 10.12.2014.
  34. ↑ Vapaa-ajattelijain Liitto ry: Milloin kirkkoon kuuluu alle 50% suomalaisista? vapaa-ajattelijat.fi. 26.10.2014. Viitattu 10.12.2014.
  35. ↑ Ruokanen, Miikka: Uskon kriisi haastaa luterilaisen kirkon Helsingin Sanomat. 11.11.2012. Viitattu 10.12.2014.
  36. ↑ Tuovinen, Jussi: Uskonnottomana koulumaailmassa ja yhteiskunnassa 31.8.2009. Suomen humanistiliitto. Viitattu 20.10.2009.
    * Virkkunen, Kaisa: Uskonnottomana koulumaailmassa ja yhteiskunnassa. Pro gradu -työ: Oulun yliopisto, kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö, kasvatustiede. Oulu: K. Virkkunen, 2008.
  37. ↑ Taira, Teemu: ”Ateismi kieltäytymisen historiana”, teoksessa Niemi, Mari K. (toim.): Kiitos ei! Kieltäytymisen kulttuurihistoriaa. Helsingissä: Ajatus, 2008. ISBN 978-951-20-7576-8.
  38. ↑ Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen lausunto opetusministeriölle uskonnonvapauskomitean mietinnöstä 10.5.2001
  39. ↑ Yhteenveto uskonnonvapauskomitean mietinnöstä (KM 2001:1) saaduista lausunnoista
  40. ↑ Kirkko kosiskelee nuoria nettipapilla ja homojulistein Uusi Suomi 6.11.2007
  41. ↑ Helsingin seurakuntien Usko toivo rakkaus -kampanja lehdistössä Viitattu 18.2.2014
  42. ↑ Kokko, Leevi: Aukkoja hämäläispappien hakukonestrategiassa 19.10.2008
  43. ↑ Liitykirkkoon.fi-palvelu avataan Kirkon tiedotuskeskus 24.6.2009

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kirkosta_eroaminen_Suomessa&oldid=14513119”