Suomen ensimmäiset tietokoneet

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomen ensimmäisestä tietokoneesta on erilaisia näkemyksiä, samoin kuin maailman ensimmäisestä tietokoneestakin. Toisaalta ensimmäinen suomalaisvalmisteinen tietokone oli Teknillisessä korkeakoulussa tutkimusprojektina vuonna 1954 alkunsa saanut ESKO, joka valmistui lopullisesti vuonna 1960. Toisaalta Suomen ensimmäinen toimiva tietokone oli kuitenkin Postisäästöpankille vuonna 1958 hankittu IBM 650, lempinimeltään Ensi. ESKO ei myöskään ollut puhtaasti suomalainen, perusratkaisut sekä osa osista ja piirustuksista kopioitiin Saksasta.

Tässä artikkelissa keskitytään lähinnä näiden kahden koneen historian ja tekniikan esittelyyn. Sen lisäksi selvitetään yleisemmin, mitä Suomessa tapahtui 1960-luvulla ja myöhemminkin tietokoneistamisen alueella. 1960-luvulla tietokoneistaminen käynnistyi laajalti niin yliopistoissa, teollisuudessa, suuryrityksissä kuin valtionhallinnossakin.

Käytännön tietokonetoiminnan katsotaan siis alkaneen Suomessa vuonna 1954 eli 10–15 vuotta myöhemmin kuin Saksassa, Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa ja noin 5 vuotta myöhemmin kuin Ruotsissa.

ESKO[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ESKOn, Elektronisen SarjaKOmputaattorin, kehitti Teknilliseen korkeakouluun perustettu Matematiikkakonekomitea. Tuohon aikaan tietokoneista käytettiin suomeksi nimiä matematiikkakone ja sähköaivot.[1]

Syntyhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ESKO-projektin aloitti Tage Carlsson. Johtajana toimi TKK:n teknillisen fysiikan professori Erkki Laurila, ja rakentamisessa avustivat teknikko Veikko Jormo sekä diplomi-insinööri Hans Andersin, josta myöhemmin tuli TKK:n ensimmäinen tietojenkäsittelyn professori. Laurilan laboratoriossa oli jo 1950-luvun alussa tutkittu vastaavanlaisia laitteita, ja rakennettu mm. Suomen ensimmäinen analogiakone (analoginen laskulaite) sekä röntgenanalysaattorin laskulaite puhelinreleistä. Näin ollen ESKO ei ollut edes Suomen ensimmäinen automaattisen laskulaitteen rakennusprojekti.

Laurilan aloitteesta Valtion luonnontieteellinen toimikunta asetti Matematiikkakonekomitean, jonka tehtävänä oli "selvittää Suomessa esiintyvää matematiikkakoneiden tarvetta ja mahdollisesti tehdä niiden hankkimista tai rakentamista koskevia ehdotuksia". Vaikuttajina toimivat Helsingin yliopiston kansleri P. J. Myrberg ja komitean puheenjohtajaksi valittu professori Rolf Nevanlinna. Valmistelevat toimenpiteet alkoivat huhtikuussa 1954.

Darmstadissa Saksassa lokakuussa 1955 pidetty alan konferenssi antoi lopullisen sykäyksen, kun suomalaiset tutustuivat muissa maissa samaan aikaan käynnissä olleisiin hankkeisiin. Suomalaisilla oli rahaa niukasti, joten ainoa mahdollisuus oli jonkin jo olemassa olevan koneen kopiointi. Ruotsissa vastaavanlainen omatekoinen tietokone (BESK) valmistui vuonna 1955, Tanskassa (DASK) hieman myöhemmin. BESK oli jonkin aikaa jopa maailman nopein tietokone (16 000 yhteenlaskua/s), mutta sen kopiontimahdollisuus hylättiin, koska ajateltiin, että se olisi tullut kalliiksi. Sen sijaan päätettiin kopioida saksalainen G1a (20 yhteenlaskua/s). Tosiasiassa G1a oli niin kesken, että suomalaisten täytyi tehdä suurin osa työstä itse, ja korjata saksalaisten lähettämissä piirustuksissa olleet virheet. Valmiin koneen kopioinnin takia rakennustyöryhmä joutui myös unohtamaan kokeilunhalunsa ja hylkäämään monet omat ideansa koneen toteuttamiselle.

Ongelmien takia projekti venyi, ja lopulta rahoilla olisi saanut tehokkaan ja nykyaikaisemman BESK-koneen kopion. ESKO rakennettiin kuitenkin sisukkaasti loppuun, Saksassa G1a:n rakennustyöt sen sijaan keskeytettiin.

ESKO sai nimensä amerikkalaisen mallin mukaan siten, että ensin keksittiin hauska lyhennys ja sitten sille joku loogiselta kuulostava selitys. Koneelle ehdotettiin myös nimeä Sampo. Tämä kuvaa hyvin niitä suuria odotuksia, joita tietokoneille tuona aikana asetettiin. Koneesta ei kuitenkaan tullut mitään loputonta onnea tuottavaa sampoa – se oli jo syntyessään auttamattoman vanhentunut ja myös teki laskutoimituksissa todella paljon virheitä.

ESKO:a kuitenkin käytettiin ja ohjelmoitiin jonkin verran. Eräs ensimmäisiä käyttäjiä oli Puolustusvoimien ballistinen toimisto, joka laski koneella erilaisten ammusten lentoratoja. Ongelmien takia koneen käyttö jäi kuitenkin pian hyvin vähäiseksi.

ESKO valmistui lopullisesti vasta vuonna 1960, ja siirtyi silloin muutamaksi vuodeksi Helsingin yliopiston hoitoon. Nykyään ESKO on sijoitettu Tekniikan museoon Helsingin Vanhaankaupunkiin.

Tekniikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tekniikaltaan ESKO edusti ensimmäisen sukupolven elektroniputkiteknologiaa. Se koostui:

Kone oli mikro-ohjelmoitu käyttäen ferriittirengasketjuja käskyjen osatoimintojen ohjaamiseksi. Tämä teki uusien käskyjen lisäämisen joustavaksi. Itse ohjelmointi tapahtui suoraan konekielellä. Käskyvalikoimaan kuului 20 peruskäskyä, 11 aritmeettista ja loogista käskyä, sekä 9 syöttö, tulostus- ja järjestelykäskyä. Käskyt olivat joko yksi- tai kaksiosoitteisia. Koneessa oli myös laaja toimintojen testaus- ja virheiden paljastamislogiikka.

Käsiteltävät luvut luettiin reikänauhalta tai 1840 sanaa sisältävästä magneettisesta rumpumuistista. Koneen nopeus oli 20 yhteenlaskua sekunnissa.

Hitaus johtui lähinnä siitä, että suorituksen ohjaus ei tapahtunut muistiin talletetulla ohjelmalla, vaan lukemalla reikänauhalle lävistettyjä käskyjä. Kukin aliohjelma lävistettiin reikänauhalle, liimattiin renkaaksi ja asetettiin nauhanlukijaan. Näin aliohjelma oli suorituksen jälkeen jälleen alkukohdassaan seuraavaa kutsua varten. Kukin aliohjelma oli omalla nauhalukijallaan, lukijoita oli yhteensä 10 kpl.

Merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhanaikaisuudestaan ja kaikista puutteistaan huolimatta ESKO:lla oli suuri merkitys Suomen tietokonehistoriassa. Projektin tehtävänä ei alun alkaenkaan ollut tehokkaan hyötykäyttöön tarkoitetun koneen valmistaminen, vaan pikemminkin "matematiikkakonetekniikan" harjoittelu, niin että edes jotkut suomalaiset pääsisivät paneutumaan uusimpaan teknologiaan. ESKO toimi kouluttajana, innoittajana, symbolina ja kokoavana hahmona niille henkilöille, jotka Suomessa olivat kiinnostuneita tietokoneista. Se myös kokosi yhteen asiasta kiinnostuneet organisaatiot Suomessa sekä levitti muutenkin tietoutta tietokoneista.

ESKO:n myötä Suomessa myös ymmärrettiin tietokoneiden myötä kehittyneet uudet koulutustarpeet. Suomen ensimmäiset tietotekniikan kurssit pidettiin jo vuosina 1954–1955 yrityksille ESKO:sta järjestettyjen seminaarien yhteydessä.

ESKO:n myötä syntyivät myös alan kontaktit ulkomaille, ja samalla maailmalle levisi ensimmäistä kertaa tietoutta siitä, että Suomikin on tietotekniikkamaa. Helsingin yliopistossa ESKO:n ympärille perustettiin matematiikan laitoksen laskentatoimisto, josta alkoi tietotekniikkatoiminta yliopistolla. Laskentatoimistosta kehittyi yliopiston laskentakeskus, joka on nykyisen keskushallinnon tietotekniikkatoimialan (tietohallinto ja tietotekniikkapalvelut) edeltäjä.

Ensi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Ensi

Suomen ensimmäinen tuotannollisissa tehtävissä käytetty tietokone käynnistettiin Postipankissa vuonna 1958. Näin kaupallinen taho ennätti tieteellisen ESKO:n edelle. Postipankin tilaama kone oli tyyppiä IBM 650, ja se sai lempinimekseen Ensi.

Ensi oli käytössä ainoastaan kaksi vuotta. Se korvattiin uudenmallisella transistorikoneella, IBM 1401:llä, vuonna 1961. Samalla luovuttiin osittain reikäkorteista ja tiedot alettiin tallentaa magneettinauhoille.

Nykyään koneesta on jäljellä vain rumpumuisti, joka on tallessa Tekniikan museossa. Muu osa koneesta todennäköisesti romutettiin tai uudelleenkäytettiin jossain toisessa maassa.

Koneen ohjelmointikielenä oli SOAP (Symbolic Optimum Assembly Program).

Myöhempiä vaiheita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1960-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1960-luvulle tultaessa Suomessa oli edellä mainitut pari tietokonetta, mutta vuosikymmenen kuluessa tietokoneet levisivät Suomessa kaikkiin suurempiin yrityksiin ja laajalti valtionhallintoonkin. Vuodesta 1960 käytettiin nimitystä "tietokoneistamisen hullu vuosi." Vuoden lopussa maassa oli tietokoneita jo kahdeksan ja tilauksessa parikymmentä. Ensimmäisten hankkijoiden joukossa olivat Kansaneläkelaitos ja Elanto, teollisuudessa Suomen Kaapelitehdas ja Valmetin Rautpohjan tehtaat. Samalla koneissa siirryttiin toisen sukupolven transistoriteknologiaan.

Vuoden 1961 alussa Suomen Kaapelitehdas hankki Englannista pienehkön Elliott 803A tietokoneen, joka oli ensimmäinen kokonaan transistoreilla toiminut tietokone Suomessa. Se myytiin Teknilliselle korkeakoululle saman vuoden huhtikuussa. Sinä vuonna kansalle esiteltiin tietotekniikan rajattomia mahdollisuuksia ensimmäistä kertaa televisiossa. Tällöin Suomen Kaapelitehtaan Siemens 2002-tietokonetta käytettiin Ounasvaaran mäkikisan tulosten laskemiseen. Siemens oli aloittanut koneen valmistamisen vuonna 1958, ja se oli ensimmäinen massatuotettu kokonaan transistoreilla toiminut tietokone.

Puolustusvoimat hankki ensimmäisen oman tietokoneen vuonna 1963. Kone oli mallia IBM 1410 ja se oli hankinta-ajankohtana Suomen tehokkain. Aiemmin Puolustusvoimat oli saanut tietokoneaikaa jo ESKO:sta sekä Ensi-koneesta. Kone oli käytössä 1970-luvun alkuun saakka.

Valtiovarainministeriön alaisuuteen perustettiin vuonna 1964 Valtion tietokonekeskus (VTKK) hoitamaan julkisen hallinnon tietojenkäsittelyä ja suuria rekistereitä. Laitoksen ensimmäinen tietokone oli IBM 1410. Myöhemmin VTKK:n yhteyteen perustettiin Tieteellisen laskennan palvelu tarjoamaan laskentapalveluja yliopistoille. Samana vuonna perustettiin myös Tietosavo Oy seitsemän kuopiolaisen yrityksen yhteiseksi atk-keskukseksi. Tietosavon ensimmäinen tietokone GE-415 oli Bull General Electricin valmistama ns. kolmannen sukupolven tietokone[2]. Laitteisto asennettiin yhtiön toimitiloihin huhtikuussa 1966. Tietosavo (nykyisin Enfo Oyj) oli ensimmäinen pääkaupunkiseudun ulkopuolella toimiva atk-palvelukeskus ja atk-palveluliiketoiminnan pioneereja Suomessa.

Suomen ensimmäinen teollisuuden prosessiohjaukseen käytetty tietokone oli Enson Kaukopään tehtaiden IBM 1620, joka saatiin käyttöön vuonna 1963.

Sääennusteiden laskeminen on yleensä ollut suurten koneiden ensimmäisiä tehtäviä. Suomessa Ilmatieteen laitos sai ensimmäisen oman tietokoneensa vasta vuonna 1969. Kone oli malliltaan SAAB D 21. Sitä käytettiin säärintamien leviämismallien laskemiseen. Ensimmäinen leviämismalli oli saatu Ruotsista koneen mukana, 1970-luvulla laitos alkoi kehittää omia leviämismallejaan.

1960-luvun päättyessä Suomessa oli hieman vajaat parisataa tietokonetta.

1970- ja 1980-luvut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1970 Strömberg Oy:llä suunniteltiin ja valmistettiin kokonaan suomalainen ja sarjavalmisteinen Selco 1000 (Strömberg 1000) prosessitietokone. Konetta varten kehitettiin myös reaaliaikainen Algol 60- kääntäjä. Konetta valmistettiin 9 kappaletta, ja niitä käytettiin mm paperikoneiden ohjauksessa, sähköverkkojen valvomoissa ja Teknillisessä korkeakoulussa opetuskäytössä. Viimeinen kone oli toiminnassa vuoteen 1992 asti.

Teollisuudessa oli käytössä myös Teuvo Kohosen (myöhemmin professori ja akateemikko) suunnittelema S-ODA prosessitietokone.

Vuonna 1972 Suomessa laskettiin olevan yli 200 tietokonetta.[3] Tietokonepäätteitä, jotka oli yhdistetty suurempiin tietokoneisiin, arvioitiin olevan noin tuhat.[4]

Univac[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1970 Suomen korkeakouluille ja tutkimukselle hankittiin ensimmäinen yhteinen keskustietokone, Univac 1108. Suomen Pankilla oli 20 miljoonan markan ylijäämäsumma, joka haluttiin käyttää jotenkin tieteen hyväksi. Idea tietokoneen hankkimisesta keksittiin Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran syyspalaverin saunassa.

Aluksi Univacia käytettiin lähettämällä tieteelliset työt reikäkorteilla tavallisessa postissa Otaniemeen. Korkeakouluihin saatiin kuitenkin pian päätteitä, jotka kytkettiin puhelinyhteyksillä isäntäkoneeseen. Näin alkoi tietokoneiden verkottuminen Suomessa. Laitteet olivat askeettisia, mutta kilometrien päässä sijaitsevan tietokoneen reagointi näpyttelyyn tuntui käyttäjistä tietysti maagiselta. Univac oli käytössä vuoteen 1982 asti.

Ensimmäiset suomalaiset mikrot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mikrotietokoneiden valmistuksessa suomalaiset olivat liikkeellä samaan aikaan kuin muuallakin maailmassa. Suomen ensimmäisen mikrotietokoneen, Telmac 1800/Oscomin lanseerasi vuonna 1977 insinööri Osmo Kainulainen. Telmacin ympärille muodostui hyvin aktiivinen käyttäjäkerho.

1970-luvun lopulla useat suomalaiset elektroniikkayritykset (mm.Strömberg ja Ahlström) valmistivat ja toimittivat teollisuudelle prosessinohjaukseen suunniteltuja mikrotietokoneita. Näistä koneista on jäljellä niukasti tietoja, koska niitä ei markkinoitu tuotemerkeillä.

Nokian ensimmäinen MikroMikko ilmestyi syksyllä 1981, samoihin aikoihin kuin IBM:n ensimmäinen PC. MikroMikon ensimmäinen malli toimi CP/M-käyttöjärjestelmällä. Myöhemmin PC-yhteensopivuutta lisättiin ja käyttöjärjestelmäksi tuli DOS.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Paju, Petri: A Failure Revisited: The First Finnish Computer Construction Project. The Establishing of a National Computing Center in Finland. In Bubenko Jr., Janis & Impagliazzo, John & Arne Solvberg (eds.): History of Nordic Computing. IFIP WG9.7 First Working Conference on the History of Nordic Computing (HiNC1), June 16-18, 2003, Trondheim, Norway, pp. 79-94. Springer: New York 2005.
  • Paju, Petri: Ilmarisen Suomi ja sen tekijät. Matematiikkakonekomitea ja tietokoneen rakentaminen kansallisena kysymyksenä 1950-luvulla. Väitöskirja, Turun yliopisto, historian laitos, kulttuurihistoria, Annales Universitatis Turkuensis, C 269.
  • Tienari, Martti: Tietotekniikan alkuvuodet Suomessa. Suomen ATK-kustannus, 1993.
  • Clark, J.R.: IBM 650, The First One I Ever Programmed
  • Ilmatieteen laitos: Historia
  • Lammi, Minna: Suomen ensimmäinen tietokone 40-vuotias. Helsingin sanomat, 16.10.1998.
  • Puolustusvoimien ensimmäinen tietokone hankittiin 35 vuotta sitten. Ruotuväki, 1/1999.
  • Sarjakomputaattorista kaiken kansan Internetiin. T-lehti, 2000.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Asikainen, Tomi: Suomen ensimmäiset tietokoneet Viitattu 26.7.2017.
  2. Savon tietojenkäsittely-yhdistys, Historiikki 1973-1983
  3. WSOY STT: Vuosifakta 74, s. 39. WSOY, Suomen Tietotoimisto, Porvoo 1973. ISBN 951-0-05947-1
  4. Kojo, Pauli (päätoim.): Mitä missä milloin 1974 – Kansalaisen vuosikirja, s. 293. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1973. ISBN 951-1-01072-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]