IBM PC

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Alkuperäinen IBM PC 5150 -malli varustettuna vihermustamonitorilla (IBM 5151)

IBM Personal Computer oli IBM-yhtiön vuonna 1981 markkinoille lanseeraama henkilökohtainen tietokone, ja tuotesarja. Useimmat nykyisin koti- ja ammattikäyttöön myytävät tietokoneet ovat IBM PC -arkkitehtuurin kanssa yhä täysin tai lähes yhteensopivia laitteisto- ja ohjelmistotasolla.[1] IBM PC on tunnetuin monista eri PC-alustoista sekä ylivoimainen markkinajohtaja. Alustasta käytetään usein yleisnimityksenä pelkästään lyhennettä PC.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

70-luvun alussa pieniä, mikroprosessoripohjaisia mikrotietokoneita myytiin rakennussarjoina harrastelijoille. Vuonna 1977 markkinoille tuli sarjavalmisteiset henkilökohtaiset tietokoneet Commodore PET, Apple II ja TRS-80. Apple oli kolmikon kallein osoittautuen kuitenkin pitkäikäisimmäksi. TRS-80 oli halvin ja menestyi parhaiten. Tuolloin maailman suurin tietokonevalmistaja IBM seurasi näiden tietokoneiden sekä vuonna 1978 julkaistun Atari 400/800-mallin menestystä ja päätti lähteä mukaan kilpailuun.[2]

Koodinimellä "Project Chess" käynnitetty kehitystyö sai suurimman prioriteetin IBM:n muihin kehitysprojekteihin nähden. Projektin vetäjä Don Estridge (1937-1985) halusi tuotteen markkinoille mahdollisimman nopeasti. Tämän vuoksi valittiin sopivia komponentteja IBM:n ja muiden valmistajien olemassa olevista laitteista. Merkittävimmät päätökset oli valita Intelin 8088-mikroprosessori ja Microsoftin DOS 1.0 käyttöjärjestelmä sen sijaan, että ne olisi kehitetty itse. Laite julkistettiin elokuussa 1981 ja sen hinta silloin oli 1565 dollaria. IBM PC:n menestys teki Bill Gatesin (s. 1955) MS-DOS käyttöjärjestelmästä johtavan järjestelmän maailmassa.[3]

IBM PC saavutti suosiota ammattikäytössä, kotikäytössä sitä ei ensimmäisinä vuosinaan juuri nähty korkean hintansa vuoksi. IBM PC:n merkitys oli siinä, että IBM suurena yrityksenä toi uskottavuutta mikrotietokoneiden kehityssuuntaan ja teki niistä myös monien yritysten silmissä varteenotettavia vaihtoehtoja keskuskonepohjaisille ratkaisuille. IBM PC -sarja ja sen kanssa yhteensopivat koneet olivatkin suosittuja ammattilaiskoneita koko 1980-luvun ajan. Toimistotyössä PC tuotti suuria muutoksia, kun konekirjoittajat ja sihteerit korvattiin ATK-tallentajilla ja johtajat joutuivat itse kirjoittamaan omat kirjeensä ja raporttinsa.[4]

Koteihin IBM PC:t ja muiden valmistajien IBM PC -yhteensopivat koneet tulivat suuremmassa määrin vasta 1980-luvun lopussa. IBM PC -koneiden valttina olivat 1990-luvulla suorituskyky sekä hyötyohjelmien saatavuus. Teknisesti merkittävä viihdealusta IBM PC:stä tuli vasta 1990-luvulla, jolloin pelit alkoivat tukea VGA-grafiikkaa sekä ajanmukaisempia äänikortteja (VGA-grafiikka ja Rolandin MT-32-äänimoduuli olivat tosin saatavilla jo 1987, mutta niiden käyttäjiä sekä niitä tukevia pelejä ja muita ohjelmia oli vain vähän).

1980-luvulla mikrotietokonemarkkinoilla oli jopa satoja erilaisia keskenään yhteensopimattomia laitteita. IBM PC:t ja muut alustan kanssa yhteensopivat tietokoneet valloittivat lopulta maailman nousten hallitsevaksi standardiksi. Tämä kehitys johtui osaksi siitä, että IBM ei saanut pidettyä monen eri valmistajan osista kootun laitteensa tekijänoikeuksia itsellään, vaan muut firmat oppivat valmistamaan laillisia IBM PC -yhteensopivia "kloonikoneita". Ensimmäinen klooni, Compaq Portable tuli myyntiin jo vuoden kuluttua.[5] Japanilainen Toshiba toi markkinoille vuonna 1985 ensimmäisen PC-yhteensopivan sarjavalmisteisen, Laptop-mallisen kannattavan tietokoneen, Toshiba T1100n.[6] Vuonna 1986 Compaqin Deskpro 386 -tietokone vei IBM:ltä teknisen johtoaseman, ollen ensimmäinen 386-prosessorilla varustettu PC.[7] Muiden tietokonearkkitehtuurien ja -käyttöjärjestelmien kilpailutilanne PC/MS-DOS koneiden menestyksen vuoksi muodostui muutamassa vuodessa vaikeaksi.[8] Parhaiten selvisi Apple, joka oli julkistinut ensimmäisen, graafisella käyttöliittymällä varustetun Macintosh-koneen vuonna 1984.[9]

Kun IBM oli menettänyt yksinoikeuden tehdä IBM PC -yhteensopivia koneita, se yritti kuitenkin taistella käyttöjärjestelmien markkinoilla Microsoft Windowsia vastaan 1990-luvulla OS/2-käyttöjärjestelmällään. Käyttäjäkunta jäi marginaaliseksi, kun Windows oli jo ehtinyt vakiinnuttaa asemansa.

1990-luvulla IBM oli yhä johtavien PC-valmistajien joukossa PS-malleillaan ja vielä 2000-luvulla IBM valmisti erityisen laadukkaina pidettyjä kannettavia Thinkpad-tietokoneita, mutta lopetti tietokoneiden valmistuksen lopullisesti 2005 ja Thinkpadit siirtyivät Lenovo-yhtiölle.

Nykyään lähinnä Apple Macintosh (jonka laitteisto tosin perustuu nykyään IBM PC -arkkitehtuuriin) on jäänyt eloon merkittäväksi kaupalliseksi kilpailijaksi IBM PC -alustalle, josta usein nykyään käytetään ammatillisissa yhteyksissä nimitystä Wintelkenen mukaan?. Nimitys tulee siitä, että IBM:n pudottua PC-alustan kehityksen kyydistä pois Intel nousi hallitsevaan asemaan alustan laitteiston eteenpäin työntäjänä ja Microsoft säilytti roolinsa alustan johtavana ohjelmistokehittäjänä Microsoft Windows -ympäristön ollessa alustalla lähes monopolimaisessa asemassa.

IBM PC -malleja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

IBM PC 5150[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperäinen IBM PC -malli, joka julkistettiin vuonna 1981. Kone menestyi kotitietokonemarkkinoiden sijaan ammattikäytössä, mutta kotitietokonetaustasta kertovat muun muassa ROM-muistina varusohjelmistona oleva BASIC-tulkki ja kasettiaseman käyttäminen perustallennusvälineenä. Näytönohjaimena oli CGA, joka pystyi käyttämään näyttölaitteena myös tavallista televisiota. Muistia oli myytävissä malleissa valmiina joko 16 tai 64 kilotavua, ja sitä saattoi laajentaa 256 kilotavuun asti. Koneessa oli kaikkiaan viisi ISA-laajennuskorttipaikkaa ja suorittimena oli Intel 8088, joka toimi 4,77 MHz taajuudella. Kiintolevyä koneessa ei ollut, vaan ohjelmien ja tiedostojen oli mahduttava 5,25" tuuman levykkeille, joilla oli kapasiteettia 160 tai 360 kilotavua. Kiintolevy tuli vasta vuoden 1983 malliin. IBM PC:n näppäimistöstäkin tuli standardi.[10]

IBM PC:n menestykseen vaikutti suuresti Lotus 1-2-3 -ohjelmisto, joka oli PC:n suuria määriä myyvä tuote, niin kutsuttu killer application.[11]

IBM PC/XT[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

IBM PC/XT

Vuonna 1983 julkaistiin paranneltu IBM PC -tyyppi (eXtended Technology), joka tarkoitettiin nimenomaan ammattikäyttöön. Koneessa oli vakiona levykeasema ja 10 megatavun kiintolevy, ja muistin saattoi myöhemmissä malleissa laajentaa aina 640 kilotavuun asti. Näytönohjainvaihtoehtona oli CGA:n (Color Graphics Adapter) lisäksi MDA (Monochrome Display Adapter), joka kykeni näyttämään vain yksiväristä tekstiä, mutta käytti siihen silmälle miellyttävämpää erottelutarkkuutta.

CGA:n ja MDA:n kanssa kilpaili myös Hercules-yhtiön HGC-näytönohjain (Hercules Graphics Card), joka tarjosi MDA-yhteensopivan tekstitilan lisäksi myös tarkan yksivärisen grafiikkatilan. Se ei kuitenkaan ollut yhteensopiva CGA:n grafiikkatilojen kanssa, mistä syystä pelkkää CGA:ta tukevien ohjelmistojen kanssa piti käyttää ohjelmallista emulaattoria.

IBM PCjr[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

IBM PCjr varustettuna laajennusyksiköllä

IBM havitteli kotitietokonemarkkinoita itselleen vuonna 1983 julkaistulla PCjr:llä. Se sisälsi vakiomallissa levyaseman, 64 kilotavua muistia sekä hieman parannellut grafiikka- ja ääniominaisuudet. Kone oli kuitenkin edelleen kalliimpi kuin esimerkiksi paremmilla grafiikka- ja ääniominaisuuksilla varustettu Commodore 64 eikä siksi menestynyt.[12]

PCjr:n myyntiä yritettiin vauhdittaa myös varta vasten sille tehdyillä peleillä, kuten Sierra-yhtiön uudenlaisella graafisella seikkailupelillä King's Questilla. Pelit eivät kuitenkaan pelastaneet PCjr:ää, vaikka esimerkiksi Sierran seikkailupelisarjasta tuli myöhemmin hyvin suosittu etenkin PC-kloonien yleistyessä kotikäytössä 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun aikana.[12]

Tunnettu PCjr-klooni oli Tandy 1000.[12]

IBM PC/AT[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

AT (Advanced Technology) oli vuonna 1984 julkistettu XT:n seuraaja. Se käytti suorittimenaan Intel 80286:ta ja siihen kuului 20 megatavun kiintolevy. ISA-korttipaikat oli laajennettu 16-bittisiksi. AT:n yhteydessä julkistettiin myös 16-väriseen tarkkuusgrafiikkaan kykenevä EGA-näytönohjain.

AT muistetaan nykyään etenkin kloonikoneissa pitkäaikaiseksi standardiksi muodostuneesta emolevy- ja kotelotyypistä, jota alkoi vähitellen syrjäyttää vasta Intelin vuonna 1995 julkistama ATX.

8088-suorittimesta periytyvä taaksepäinyhteensopivuuden taakka alkoi painaa jo AT-aikoina. 80286-suoritin oli 8088-yhteensopiva mutta tuki myös muistinsuojausta ja 16 megatavun muistiavaruutta siinä missä 8088:n muistiavaruus oli rajoittunut yhteen megatavuun. DOS-käyttöjärjestelmät olivat kuitenkin rakentuneet pitkälti 8088:n muistinkäsittelyn varaan, mistä syystä tavanomaista 640 kilotavun perusmuistia laajemman muistin käyttämiseksi 8088-yhteensopivuustilasta käsin tarvittiin erityisiä teknisiä ratkaisuja.

IBM PS/2[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Personal System /2 (PS/2) oli vuonna 1987 aloitettu sarja, joka käytti pääasiassa 80286- ja 80386-suorittimia. PS/2-sarjassa tehtyjä uudistuksia olivat muun muassa MCA-väylä, 3,5 tuuman levykeasema, MCGA- ja VGA-näytönohjaimet sekä uudenlaiset näppäimistö- ja hiiriliitännät. PS/2 epäonnistui taloudellisesti muun muassa siksi, että se rikkoi AT:n aikana kloonikoneiden teollisuusstandardeiksi muodostuneita teknologioita.lähde?

IBM PS/1[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1990 julkistettu PS/1 oli IBM:n yritys kilpailla kotikoneina yleistymään päin olleiden PC-kloonien kanssa. PS/1:t olivat käytännössä edullisempia ja riisuttuja kotikäyttöön tarkoitettuja PS/2-malleja. Vuonna 1994 PS/1-sarjan nimi vaihdettiin Aptivaksi. Aptiva-sarjan koneita myytiin vielä vuoden 2000 alussa. Kannettavien valmistus jatkui vuoteen 2004 asti, jolloin kiinalainen Lenovo osti IBM:n PC-tuotannon.

Suosituimmat käyttöjärjestelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

DOS[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen IBM PC:n ajama käyttöjärjestelmä oli Microsoftin IBM:lle myymä ja IBM:n suureksi osaksi uudelleenkirjoittama PC-DOS. Microsoft jatkoi oman käyttöjärjestelmänsä myyntiä kloonivalmistajille MS-DOS-nimellä. DOS-järjestelmät säilyttivät suosionsa sitkeästi 2000-luvulle saakka osana Windows-käyttöjärjestelmäpakettia.

Apple Macintoshin ilmestymisen myötä myös PC-maailmassa tuli tarve graafisille käyttöliittymille. Nämä olivat yleensä DOS-ohjelmia, jotka tarjosivat sovellusohjelmilleen esimerkiksi yhtenäisen grafiikkakirjaston sekä näytönohjain- ja tulostinajurit. Jotkut tarjosivat jopa käyttöjärjestelmämäisiä toimintoja kuten paremman muistinhallinnan ja moniajon. Suosittuja tällaisia ohjelmia olivat Microsoftin Windows, Digital Researchin GEM sekä Berkeley Softworksin GEOS.

OS/2[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Microsoft ja IBM alkoivat kehittää vuonna 1985 uutta käyttöjärjestelmää, jonka oli tarkoitus paikata DOSin puutteita ja tarjota tuki 286-suorittimen paremmalle muistinhallinnalle ja moniajolle. Vuonna 1987 julkistettu OS/2 oli alkujaan käyttöliittymältään vain tekstipohjainen, vaikka tarjosikin grafiikan piirtämistä varten oman rajapintansa. OS/2:n MS-DOS-yhteensopivuus oli kuitenkin huono, eikä se siksi menestynyt odotetulla tavalla.

Vuonna 1990 IBM:n ja Microsoftin yhteistyö päättyi, ja yhtiöt jatkoivat käyttöjärjestelmän kehittämistä kumpikin omilla tahoillaan. Microsoft uudelleennimesi kehittämänsä OS/2 3.0:n tällöin Windows NT:ksi.

OS/2:sta ja Windowsista tuli 1990-luvulla kilpailevia järjestelmiä. Kumpikin tarjosi graafisen käyttöliittymän sekä parannetun yhteensopivuuden DOS-ohjelmien kanssa. OS/2 tuki myös Windows 3.1 -ohjelmia, mutta OS/2-ohjelmat eivät toimineet Windowsissa.[13] Windows kuitenkin voitti kilpailun johtuen muun muassa avoimemmasta suhtautumisesta ohjelmistokehittäjiä kohtaan.

Windows NT[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Windows NT:n ensimmäinen versio 3.1 julkistettiin vuonna 1993. Nykyiset Windows-käyttöjärjestelmät (kuten Windows 2000, Windows XP, Windows Vista ja Windows 7) ovat NT-pohjaisia, toisin kuin MS-DOS-pohjaisten Windowsien sarja (Windows 95, Windows 98 ja Windows ME), joiden käyttö jatkui niiden rinnalla hyvin pitkään.[14]

Unix[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jo alkuperäistä IBM PC:tä yritettiin myydä myös vaatimattomana Unix-työasemakoneena. Ensimmäinen IBM PC:n ajama Unix-järjestelmä oli Microsoftin kehittämä Xenix, jonka kehittämistä jatkoi myöhemmin Santa Cruz Operation -yhtiö nimellä SCO-Unix.[15]

IBM PC -alustalle tarkoitettuja Unixeja käytettiin pitkään vain muutamilla erityisaloilla. Unix-järjestelmät nousivat kuitenkin 1990-luvulla myös tavallisten käyttäjien ja tietokoneharrastajien suosioon ilmaisten sekä vapaiden Unixin kaltaisten käyttöjärjestelmien kuten GNU/Linuxin ja FreeBSD:n myötä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Autere, Jussi: PC-tekniikan ABC, osa 2 : IBM PC yhä prosessorin yhteensopivuuden perusta. ((Prosessorin toiminta ja tekniikka)) MikroPC, 1993, nro 5, s. 35–37. (suomeksi)
  2. Chaline sivu 202
  3. Chaline sivu 202
  4. Chaline sivu 203
  5. Chaline sivu 203
  6. Chaline sivu 203
  7. Chaline sivu 203
  8. Chaline sivu 203
  9. Chaline sivu 203
  10. Chaline sivu 205
  11. Computing History – Introduction of spreadsheet program 1-2-3 by Lotus The UK Computer Museum. Viitattu 14.8.2011.
  12. a b c The Oldskool Shrine to The IBM PCjr and Tandy 1000 (History and Memories of the IBM PCjr and Tandy 1000) Viitattu 10.7.2013. (englanniksi)
  13. Järvinen, Petteri: OS/2 Warp, Windows 3.11, NT 3.5,esiversio : komeimmat käyttöjärjestelmät. Tietokone : mikroalan erikoislehti, , 14. vsk, nro 4, s. 63–69. Helsinki: Helsinki Media. (suomeksi)
  14. Autere, Jussi & Talvitie, Harri: Microsoftin käyttöjärjestelmät kulkevat kahta tietä. (Windowsin uusi versio ja Windows NT) MikroPC, 1994, nro 5, s. 38–39. (suomeksi)
  15. The History and Future of Microsoft Operating Systems (Xenix) TheZag.com. Viitattu 10.7.2013. (englanniksi)