Telmac

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Telmac
Salkkuun koottu Telmac 1800 esillä Mediamuseo Rupriikissa.
Salkkuun koottu Telmac 1800 esillä Mediamuseo Rupriikissa.
Valmistaja Telercas
Tyyppi mikrotietokone
Julkaistu 1977
Prosessori RCA 1802 (COSMAC)
Keskusmuisti 2 kt RAM, laajennettavissa 4 Kb asti
Liitännät Liitäntä Kasettiasemalle
Telmac TMC-600
Telmac 1800 mikrotietokone
Telmac 1800 mikrotietokone

Telmac-tietokoneet ovat suomalaisen Telercasin valmistamia varhaisia mikrotietokoneita. Telercas oli myös koneissa käytettyjen RCA-1802-suorittimien maahantuoja. Arvioiden mukaan parhaimmillaan 1970-luvun lopussa 60–70 % Suomessa myydyistä mikrotietokoneista oli Telmac-merkkisiä.[1]

Versiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Telmac 1800[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Telmac 1800 oli elektroniikkaharrastajille tarkoitettu tietokoneen rakennussarja, joka julkistettiin vuonna 1977. Perusmallissa oli 2 kilotavua keskusmuistia, liitäntä kasettiasemalle ja mahdollisuus liittää laite televisioon. Koneelle oli saatavilla myös CHIP-8-tulkki. Myöhemmin laajennuksena sai hankittua CRT-ohjaimen ja sen mukana toimitettavan Tiny BASIC -tulkin. Näppäimistössä olivat lähinnä käytössä heksadesimaalijärjestelmän numerot 0-F. Telmac 1800:aa valmistettiin noin 2 000 kappaletta ja sitä myytiin Suomen lisäksi jonkin verran myös Ruotsissa.

Telmac 1800 syntyi Osmo Kainulaisen saatua työnsä kautta materiaalia vielä protoasteella olleesta ja julkaisemattomasta RCA COSMAC VIP -tietokoneesta. Materiaaliin mukana oli mm. CHIP-8 tulkki ja 0,5 KB käyttöjärjestelmälistaus. Kainulainen suunnitteli yksinkertaisen tietokoneen saamansa käyttöjärjestelmän ympärille. CDP1802-prosessorin maahantuoja Telercas tuotti syntyneestä koneesta 25 kappaleen protosarjan ja kone esiteltiin ELKOM 77 elektroniikkamessuilla. Koneen syntyhistoriasta johtuen siitä tuli ohjelmistoyhteensopiva COSMAC VIP-koneen kanssa, koneet olivat laitteistoltaan kuitenkin hyvin erilaiset. Merkittävin ero oli näppäimistöliitynnässä, COSMAC VIP tuki laitteistotasolla ainoastaan heksadesimaalinäppäimistöä, Telmac 1800 oli heti alussa varustettu alfanumeerisella näppäimistöllä.[2] Telmac 1800 käytti videokuvan generointiin RCA:n Pixie-piiriä CDP 1861, joka tuotti oletuksena 64x32 pikselin NTSC-standardin mukaisen mustavalko-videosignaalin. Telercas toi markkinoille myöhemmin videopiiriä CDP1864 käyttävän mallin 1800E, joka tuotti 64x40 pikselin PAL-videota.

Telmac 1800 -koneelle julkaistiin aikaisin tunnettu suomalainen kaupallinen tietokonepeli. Raimo Suonio kirjoitti koneelle 1979 Chesmac-nimisen shakkipelin, jonka julkaisi hänen työnantajansa tietokoneliike Topdata Oy. Peliä myytiin kaseteilla 104 kappaletta 68 markan hintaan. [3] Muutakin kaupallista tarjontaa oli. Oscom Oy markkinoi ohjelmistokasettia, joka sisälsi 26 erilaista peliä ja 4 hyötyohjelmaa Telmac ja Oscom Nano-tietokoneille. [4] Telmac-1800 mukana toimitettu ohjelmistokasetti sisälsi morsetusohjelman, laitteen esittelyohjelman ja 20 erilaista peliohjelmaa. Vuonna 1979 Telercas toi markkinoille lisäohjelmakasetin, joka sisälsi RCA:n julkaisemia ohjelmia. [5] Myös Telmac-harrastajien oma epäkaupallinen julkaisutoiminta oli varsin aktiivista, käyttäjäyhdistys julkaisi jo 1979 20 uutta kerhon piirissä ohjelmoitua peliä. [6] Ohjelmistotarjonta oli varsin viihteellistä, koneen ympärille syntyneen käyttäjäyhdistyksen mukaan tietokoneharrastuksen alku olikin pelaamisessa ja leikkimisessä. [7]

Telmac 2000[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Telmac 2000 ja 2000E olivat Telmac 1800:n seuraajia, joita myytiin sekä rakennussarjoina että valmiiksi koottuina. Telmac 2000 emolevylle sai asennettua 16 kilotavua ram-muistia ja 2000E:ssä oli CDP1864 pohjainen värigrafiikkaan kykenevä 64x40 pikselin pal-videolähtö. Koneille oli saatavilla myös CHIP-8-tulkki. Koneisiin sai lisäkorttina CRT-ohjaimen, joka mahdollisti BASIC ja Pascal-ohjelmointikielien käytön. Telmac 2000E:tä myytiin Pascal-tulkilla varustettuna ja valmiiksi koteloituna yritys- ja oppilaitoskäyttöön.

Telmac 1800, 2000 ja 2000E olivat grafiikkaohjainta ja mukana toimitettua 0,5KB käyttöjärjestelmää käytettäessä ohjelmistoltaan ja nauhatallennusformaatiltaan yhteensopivia amerikkalaisen COSMAC VIP-tietokoneen kanssa. Alkuperäinen "puolen kilon" käyttöjärjestelmä oli kuitenkin vaatimaton eikä tukenut edes Telmac 1800:n alfanumeerista näppäimistöä. Koneiden ympärille muodostunut käyttäjäkerho, 1800 user's club, julkaisikin jo 1979 Harri Jokelan ohjelmoiman laajemman 1KB:n käyttöjärjestelmän jossa oli tuki alfanumeeriselle näppäimistölle ja merkistölle, kehittyneemmät nauhurirutiinit ja muita parannuksia, CHIP-8 ja COSMAC VIP yhteensopivuus kuitenkin säilytettiin millä oli merkittävä rooli koneen koti- ja harrastuskäytössä tärkeän pelituen kannalta.[8]. Koneissa käytetyt CRT-ohjaimet, laajennuskortit ja niitä käyttäneet ohjelmat eivät kuitenkaan olleet yhteensopivia COSMAC VIP koneiden kanssa. Telercasin yritys- ja oppilaitoskäyttöön toimittama Tool-2000 käyttöjärjestelmä ei myöskään ollut yhteensopiva muiden järjestelmien kanssa mikä yhdessä korkean hinnan kanssa rajasi sen käytön lähinnä ammattisovelluksiin.

Telmac TMC-600[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Telmac TMC-600 oli harvoja Suomessa suunniteltuja ja valmistettuja varsinaisia kotitietokoneita. Siinä oli 9 kilotavua keskusmuistia ja BASIC-tulkki. Myös Pascal-tulkki oli erikseen saatavissa. TMC-600:aa valmistettiin vuodesta 1982 alkaen kaikkiaan vain 600 kpl ja se on erittäin harvinainen Suomen rajojen ulkopuolella. Aiemmista Telercasin valmistamista tietokoneista poiketen TMC-600 ei ollut enää CHIP-8-yhteensopiva.

TMC-600:n lisälaitevalikoima oli kilpailijoihin verrattuna hyvä laitteen tullessa markkinoille ja mahdollisti koneen käytön myös kevyessä ammattikäytössä. Saatavilla oli mm. kaksoiskalvolevyasema TMC-525, matriisitulostin, erilaisia ad/da-muuntimia ja tv-liityntä TMC-700 joka oli kotikäyttäjälle lähes välttämätön lisähankinta, oletuksena laitteessa oli vain videolähtö jota ei saanut suoraan kytkettyä 1980-luvun tv-vastaanottimeen. Laitteen TELMAC-väylään oli myös helppo kytkeä itse tehtyjä io-laitteita. Telercas oli hinnoitellut laitteet huomattavasti kalliimmiksi kuin ulkomaisten kilpailijoiden tuotteet mikä näkyi pieninä myyntimäärinä. Myyntiä rajoitti myös heikko ohjelmistotuki, joka kotikäyttäjän näkökulmasta käytännössä rajoittui vain kahteen Telercasin julkaisemaan ohjelmistokirjaan. Ammattikäyttöön Telercas toimitti Jantunen-nimistä TMC-600 pohjaista tekstinkäsittelyjärjestelmää mutta järjestelmä ohjelmistoineen maksoin 3-8 kertaa peruskoneen hinnan.[9][10]

Oscom Nano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Telmac 1800:n suunnittelija Osmo Kainulainen ajautui Telercasin kanssa kiistoihin rojaltimaksuista ja suunnittelupalkkioista varsin pian Telmac 1800:n julkaisun jälkeen. Tämä johti kesäkuussa 1978 siihen, että Kainulainen perusti Telercasissa Telmacien alkuvaiheesta vastanneen Tom Eklundin kanssa Oscom OY:n CDP1802-pohjaisten tietokoneiden kehitystä, valmistusta ja markkinointia varten.[11]

Uuden yhtiön ensimmäiset tuotteet olivat Telmac 1800 -lisäkortteja ja lisämuisteja. Yhtiö suunnitteli myös tuovansa markkinoille OSCOM 1000 -tietokoneen rakennussarjan. Runsaasti ennakkomainontaa saanut laite olisi ollut Telmac 1800 -yhteensopiva, helposti laajennettava ja ennakkotietojen mukaan kilpailijoihinsa verrattuna kallis. [12]

Markkinoille yhtiö toi kuitenkin Oscom Nanon, Telmac 1800 -yhteensopivan ja valmiiksi koottuna myytävän edullisen yhden kortin mikrotietokoneen. Nano oli CHIP-8 -yhteensopiva ja kykeni ajamaan kaikkia Telmac 1800:n ja COSMAC VIP:in pelejä ja ohjelmistoja. Koska laite myytiin valmiiksi koottuna ja se oli kilpaileviin laitteisiin verrattuna suhteellisen edullinen, sen saattoi tilata pelikoneeksi tarvitsematta opiskella kokoonpanossa tarvittavia rakentelutaitoja. Laitetta myytiin myös oppilaitoskäyttöön mikroprosessoritekniikan opetukseen ja erilaisiin teollisuuden ohjaussovelluksiin. [13]

Oscom OY jatkoi toimintaansa vuoteen 2004 saakka.[14] Yhtiö toimitti CDP1802-prosessoriin pohjautuvia lämmönsäätöjärjestelmiä mm. Parma Energiaprofessori-ilmalämpöjärjestelmiin.[15]

Telmac 1800:n ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Prosessori 1/1979 Vesa Valtonen: Mikrouutisia läheltä ja kaukaa s.18
  2. Tieturi 3/1983 Osmo Kainulainen: Telmacin synty, s.8-11 ISSN 0780-9778
  3. http://dome.fi/pelit/ajankohtaista/suomalainen-peliala-30-vuotta-ehei-uusi-loyto-ajoittaa-ensimmaisen-kaupallisen-suomipelin-vuoteen-1979
  4. Tekniikan Maailma 9/81: Nano on mikroa pienempi s.80-81
  5. Topdata OY luettelo kevät 1979, sivu 26 cee.dy.fi.
  6. Tekniikan Maailma 1/79 Henkilökohtaiset tietokoneet s.32-35
  7. Tieturi 1/1983 L. Levanto: Pääkirjoitus, s.7 ISSN 0780-9778
  8. 1800 user's club, Jäsenkasetti 2/1979 ohjekirja s. 136-150
  9. Tekniikan Maailma 15/82 Suomalainen vaihtoehto s.114-115
  10. Telmac TMC-600 käsikirja hobbylabs.org.
  11. Tieturi 3/1983 Osmo Kainulainen: Telmacin synty, s.8-11 ISSN 0780-9778
  12. Topdata OY luettelo kevät 1979, sivu 26 cee.dy.fi.
  13. Oscom Nano esite cee.dy.fi.
  14. Kauppalehti - Oscom OY yritystiedot kauppalehti.fi.
  15. Parma 10 ilmalämpojärjestelmän emolevy cee.dy.fi.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Telmac.