Op-taide

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Victor Vasarelyn optinen illuusio veistoksen muodossa.
Heini Schefflerin pilapiirros optisesta taiteesta.

Op-taide tai optinen taide on kuvataiteen suuntaus, joka käyttää välineinään optisia illuusioita ja ihmisen havaintojärjestelmän toimintaa. Taidesuunnan pyrkimyksinä oli tutkia liikkeen, kaksiulotteisen kuvapinnan ja havaintomaailman olemusta. Pelkistetyimmillään op-taiteen voidaan sanoa olevan kokemus näkemisen toiminnasta.[1][2] [3]

Op-taide tuli laajemmin tunnetuksi 1960-luvulla ja saavutti laajaa suosiota myös taidepiirien ulkopuolella varsinkin Yhdysvalloissa. Termiä op-taide käytettiin ensi kerran Time-lehdessä 1964. Yksi suuntauksen merkittävimmistä katalysaattoreista laajemman yleisön piirissä oli New Yorkin Modernin taiteen museossa MoMAssa pidetty "The Responsive Eye" -näyttely.[4]

Tyylilliset ja ulkoiset piirteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Op-taideteoksille on tyypillistä teoksissa olemattoman liikkeen, tilan tai värien illuusio. Ne koostuvat usein melko puhdaslinjaisista geometrisistä muodoista ja käyttävät usein hyvin pelkistettyä väripalettia. Monissa teoksissa värejä on vain kaksi, tai ne ovat monokromaattisia.[1][2][4]

Vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Op-taiteeseen on vaikuttanut erityisesti 1900-luvun alkuvuosikymmenien suuntaukset, kuten Bauhausissa vallinnut konstruktivismin ajatusmaailma ja käytäntö László Moholy-Nagyn (1895–1946) valokuvaamalla tekemän ja oppilailleen opettaman op-tyylin kautta, dadaismi, ja futurismi. Bauhauslainen värioppi, kuten Josef Albersin, vaikutti myös. Varsinkin pohjois-amerikkalaisen op-taiteen syntyyn vaikutti minimalismi ja sen piirissä toimineet taiteilijat.

Op-taide vaikutti kineettisen taiteen suuntauksiin, kun kaksiulotteisten maalausten ilme ja illuusiot siirtyivät liikkuvien veistosten tehokeinoiksi. Samoin op-taiteen suosion kasvettua 1960-luvulla se vaikutti laajalti populaarikulttuurin kuvastoon ja tehokeinoihin, hyvinä esimerkkeinä vaatekuosit ja levynkansigrafiikka. Op-taiteen vaikutus jatkuu edelleen sekä kuvataiteen kentän sisä- että ulkopuolella.[1][2][3]

Tunnetuimpia op-taiteilijoita ovat Victor Vasarely (1908–1997) ja Bridget Riley (s. 1931). Op-taiteen keinoja on myös käytetty ennen itse taidesuuntauksen tai sen nimen keksimistä. Esimerkiksi Josef Albers (1888–1976) ja Maurits Cornelis Escher (1898–1972) käyttivät monissa teoksissaan op-taiteelle ominaisia tehokeinoja.[1][2][4]

Psykofyysiset vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Op-taide saattaa aiheuttaa epätavallisia tai uusia aistimuksia. Nämä saattavat aiheuttaa herkille ihmisille pahoinvointia, huimausta tai päänsärkyä ja epilepsiasta kärsiville ihmisille jopa epileptisiä kohtauksia.[3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Holly E. Hughes: Op Art Revisited Viitattu 1.10.2008. [vanhentunut linkki]
  2. a b c d Microsoft Inc.: Op Art - encyclopedia article Viitattu 1.10.2008. [vanhentunut linkki]
  3. a b c Antti Vallius: Kineettinen ja optinen taide Viitattu 1.10.2008. [vanhentunut linkki]
  4. a b c Evan Orensten: MoMA 1965: The Responsive Eye by Viitattu 1.10.2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Op-taide.



Abstraktin taiteen suuntauksia
Voimakkaasti pelkistäviä →     EkspressionismiKubismiFuturismiSuprematismiKonstruktivismiNeoplastisismiKonkretismiAbstrakti ekspressionismiInformalismiMinimalismiOp-taideKineettinen taide    ← Täysin abstrakteja