Gotiikan taide

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee gotiikan ajan kuvataidetta. Goottilainen arkkitehtuuri käsittelee ajan rakennustaidetta.
Bambergin ratsastaja Bambergissa Saksassa.

Gotiikan taide oli keskiajan taidetta, joka kehittyi Ranskassa romaanisesta taiteesta 1100-luvun puolessa välissä ja jota johti samanaikainen gotiikan arkkitehtuurin kehitys.

Gotiikan taiteessa pääasiallisia taiteenaloja olivat kuvanveisto, paneelimaalaus, lasimaalaus, freskot ja kuvitetut käsikirjoitukset.

Gotiikan maalaukset ja veistokset olivat sidoksissa arkkitehtuuriin ja katoliseen kirkkoon. Itsenäistä taulumaalausta tai vapaasti seisovaa veistosta ei gotiikan aikana juuri tunnettu.[1]

Sana "goottilainen" oli alun perin halventava nimitys barbaarisena pidetystä rakennustaiteen tyylistä. Myöhemmin sana neutralisoitui ja sillä viitattiin muuhunkin kuin arkkitehtuuriin.[2]

Gotiikan levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gotiikan tyyli levisi kaikkialle Länsi-Eurooppaan, mutta erityisesti Alppien pohjoispuolelle. Italiassa se ei täysin korvannut Italian taiteen klassisempia suuntauksia. Kansainvälisen gotiikan hienostuneempi hovityyli kehittyi 1300-luvun lopulla ja vaikutti 1400-luvun lopulle asti. Monilla alueilla, erityisesti Saksassa, myöhäisgotiikka jatkui pitkään 1500-luvulle ennen sulautumista renessanssin taiteeseen.

Goottilainen maalaustaide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albertus Pictorin maalaus Tanssivia maalaisia Härkebergan kirkossa Upplandissa, noin 1480.
Simone Martini, Lapsi putoaa parvekkeelta ja pelastuu ihmeen kautta, 1328. Tempera puulle. Sant'Agostinon kirkko.

Muualla kuin Italiassa lasimaalaus syrjäytti seinämaalaukset kirkoissa,[3] koska maalattaviksi sopiva seinäpinta väheni goottilaisissa katedraaleissa. Al secco -maalaukset olivat kuitenkin yleisiä Pohjois-Euroopan pieni-ikkunaisissa kivikirkoissa, vaikka lasimaalauksiakin oli. Tältä ajalta ovat esimerkiksi Suomen kivikirkkojen seinämaalaukset, kuten gotlantilaista työtä olevat kalkkimaalaukset Lemlandin ja Jomalan kirkoissa.[1]

Seinämaalauksia peitettiin myöhemmin usein kalkilla. Sivellinmaalauksista on säilynyt käsikirjoituksia ja signeeraamattomia seinämaalauksia. Kirkoissa ja muissa rakennuksissa maalaukset esittivät lähinnä koristelun osaa. Tilaa maalaustaiteelle löytyi lähinnä linnojen seinistä.[4]

Goottilaissa taiteessa oli alkavaa maallistumista. Linnoihin alettiin maalata romaaniselle taiteelle vieraita aiheita kuten vaakunoita, historiallisia tai ritariromaaneista otettuja kohtauksia ja lopulta vehreitä maisemia ihmisineen ja eläimineen. Nämä aiheet olivat kuitenkin harvinaisia, sillä pääosin taide oli omistettu uskonnollisille aiheille.[4]

Ranska[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskassa gotiikan kausi kesti noin 350 vuotta eli 1100-luvun lopulta aina 1530-luvulle. Maalari oli käsityöläinen, jonka tehtävänä oli kuvata todellisuutta. Taiteita saneli arvojärjestys. Suorituksen vaikeus ja kalleus ratkaisi. Kultasepäntaidot olivat keskiajan tärkein taidealue. Puulle maalatuilla töillä oli tuolloin vain vähän arvoa verrattuna risteihin, pyhäinjäännöslippaisiin, jalokiviin ja kulta- ja hopea-astioihin. Seinämaalauksissa jäljiteltiin kalliimpia taidemuotoja kuten mosaiikkeja tai lasimaalauksia, emalitöitä ja kankaita. Vasta vähitellen maalaukset loittonivat koristeellisesta luonteestaan. Maalaustaide ei pystynyt kilpailemaan kultasepän töiden kanssa. Monet taidemaalarit lienevät siirtyneet lasimaalausten tekijöiksi. Kuvaavaa ajalle oli myös, että jos taidemaalari kuoli kesken työn valmistumisen, toinen maalari jatkoi työn valmiiksi.[4]

Italia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italian goottilainen maalaustaide kehittyi monipuoliseksi. Giotto toi siihen niin paljon omintakeisuutta, ettei hänen tyyliään voi määritellä tavanomaisin gotiikan termein. Hänen oletettu oppi-isänsä Cimabue oli yrittänyt muuttaa bysanttilaista metaforista kuvakieltä.[5]

Firenzestä ja Sienasta alkoi maalaustaiteen uudistuminen. Giotton oleskelu Riminissä sai romagnolaisen koulukunnan innostumaan. Sen ensimmäiset edustajat olivat Giovanni ja Giuliano da Rimini ja myöhemmin Pietro Nelli, Francesco ja Giovanni Baronzio. Laajemmalle levisi Bolognan koulukunnan vaikutus, jonka tunnetuimpia edustajia olivat madonnien maalari Vitale Cavalli ja Jacopino de Bavosi.[6]

Kuvanveisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Veistoksia Amiensin katedraalin keskiportaalissa, vasemmalta oikealle: Saaban kuningatar, Salomo, Herodes ja viimeisenä kaksi tietäjää Betlehemin lastenmurhasta.

Kivestä tehdyt veistokset liitettiin arkkitehtuurin rakenteisiin, kuten katedraalien portaaleihin. Puuveistosten paikka oli kaapeissa. Vapaasti seisovia veistoksia ei juuri tehty.[1]

Gotiikan kuvanveiston keskus oli Île-de-France Ranskassa.[1] Veistossa varhaisvaihetta edustavat Chartresin katedraalin portaalin veistokset, täysgotiikkaa taas Amiensin ja Reimsin katedraalien veistokset.[3] Näiden kolmen kaupungin ohella kuvanveistokouluja oli Pariisissa ja Rouenissa. Samojen kaupunkien veistokset katedraalien portaaleissa näyttivät suuntaa koko Euroopalle.[1] Yksilöllisempää realismia, myöhemmin mystiikkaa, sovellettiin Saksassa Bambergin ja Naumburgin tuomiokirkoissa.[3]

Aiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sainte Chapelle, Ruusuikkuna

Kärsimysmystiikkaan ja yksilölliseen hartaudenharjoitukseen keskittyneet uskonnolliset liikkeet toivat 1300-luvulla uusia aiheita kuten Pietà, joka kuvaa kuollutta Kristusta Neitsyt Marian sylissä. Myös Neitsyt Marian suosio synnytti niin maalauksessa kuin kuvanveistossakin sovellettuja uusia kuvatyyppejä,[1] kuten ruusuköynnöksen ympäröimä madonna, suojaviittamadonna ja apokalyptinen madonna.[7]

Keskeisiä aiheita kuvanveistossa olivat Marian ohella apostolit, pyhimykset, profeetat ja luonnollisestikin Kristus, muun muassa krusifiksin muodossa.[1]

Tyylipiirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gotiikan aikana symbolistisesta kuvaamisesta siirryttiin kohti realistisempaa ilmaisua.[3] Gotiikan tyypillisiä piirteitä olivat venytetyt mittasuhteet, runsaat kangasdraperiat ja tunnetilojen ilmaiseminen. Romaanisen ajan jäyhän ja herooisen kuvauksen tilalle tuli vivahteikkaampaa veistoa. Aiemmin majesteetillisena kuvattu ristiinnaulittu oli nyt kärsivä ja ihmiskuntaa säälivä Kristus. Suoraan edestä nähdyn frontaaliasennon sijasta veistosten ihmishahmot esitettiin kontrapostoasennossa. Gotiikan kontrapostoa on kutsuttu myös vartalon S-kaareksi.[1]

Kirjamaalaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jean Fouquet, kirjamaalaus vuodelta 1455-1460 käsikirjoituksessa Grandes Chroniques de France. Aiheena Rolandin kuolema Roncevaux'n taistelussa 778.

Kirjamaalaus oli tärkeä taiteenala keskiajan taiteessa yleensä. Pariisista muodostui tärkeä kirjamaalauksen keskus 1200-luvulla, jolloin hoveihin alettiin tehdä kuvallisia seikkailu- ja rakkauskertomuksia. Näitä aiheita kuvattiin myös gobeliineissa ja maalauksissa.[1]

Alankomaissa maalaustaide yleensä syntyi kirjamaalauksen pohjalta. Alankomaalaiset ja flaamilaiset taiteilijat maalasivat eloisia ja realistisia maisemia henkilöineen. Ajan kirjamaalareista merkittävimpiä olivat Limbourgin veljekset. Gotiikan piirteitä oli vielä van Eyckin veljesten ja Rogier van der Weydenin taiteessa.[3] 1300-luvun taiteilijoista Giotton katsotaan jo ennakoivan renessanssia. Hänen teoksissaan on silti yhä gotiikan maalauksen tunnusmerkkejä, kuten hienostunut viivan käyttö, sirosti taipuvat ihmishahmot ja tyylittely.[1]

Kansainvälinen gotiikka ja kaunis tyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mestari Francke, Barbara-alttari 1410—1424. Yksityiskohta ensimmäisestä maalauksesta Väittely kolmesta ikkunasta.
Simone Martini & Lippo Memmi, Marian ilmestys, tempera puulle 1333.
Fra Angelico: Nimen anto kastajaisissa, yksityiskohta moniosaisesta teoksesta, 1434.
Cimabue: Jeesus ristillä, yksityiskohta, 1268-1271, restauroitu

Gotiikan maalaustaide kehittyi yhtenäiseksi kansainväliseksi tyyliksi 1400-luvun alkuun mennessä. Siropiirteiseen ja pehmeälinjaiseen maalaustyyliin olivat vaikuttanut varsinkin Duccio di Buoninsegnan sekä Giotton teokset.[3]

Tyyliä on nimitetty kansainväliseksi gotiikaksi. Sille olivat ominaisia liehuvahelmaiset draperiat, naturalismi ja kasvonpiirteiden kauneutta tai "sievyyttä" korostava kuvaus, mistä on tullut nimi kaunis tyyli (saks. Weicher Stil). Tyyli sai alkunsa Burgundissa.[8] Kuvanveistossa kauniin tyylin aikana puu syrjäytti kiven materiaalina. Tosin puiset temperamaalatut veistokset olivat pohjoisessa Euroopassa kuten Suomessa hallinneet koko keskiajan.[1]

Myös taulumaalaus virkistyi, kun maalatut paneelit yleistyivät alttarilaitteissa 1300-luvulla. Kultataustaiset Duccion Maesta (Kristus ja Madonna valtaistuimella) Sienan katedraalissa ja Simone Martinin Marian ilmestys ovat kansainvälisen gotiikan hyviä esimerkkejä.[1]

Pohjois-Euroopassa työpajojen tärkeimpiä työllistäjiä 1400-luvulla olivat moniosaiset puiset alttarikaapit. Niihin oli yhdistetty maalattuja siipiä ja puuveistoskaappi. Merkittävin näihin aikoihin Suomeen hankituista alttarikaapeista oli hampurilaisen Mestari Francken maalaama Barbara-kaappi.[1]

Gotiikan ajan taiteilijoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • André Held ja D. W. Bloemena (toim.): Länsimainen maalaustaide - Gotiikka, WSOY 1964

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m Kallio, Rakel: Gotiikka. Teoksessa Taiteen pikkujättiläinen, s. 182-184. 3. painos. Porvoo: WSOY, 1995. ISBN 951-0-16447-X.
  2. TOP 3, s. 164
  3. a b c d e f ”Gotiikka”, CD-Facta. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23152-5.
  4. a b c André Held ja D. W. Bloemena, s.7-10
  5. André Held ja D. W. Bloemena, s. 20
  6. André Held ja D. W. Bloemena, s. 33-34
  7. Vuorela, Anu: Auringon ja kuun madonna: Neitsyt Maria apokalyptisena naisena ja kuvatyypin edustajat Suomessa, s. 6. Mirator: Monikielinen keskiajan tutkimukseen erikoistunut verkkojulkaisu, lokakuu 2002. Historian ja etnologian laitos, Jyväskylän yliopisto. Artikkeli PDF-muodossa.
  8. Kallio, Rakel: Suomen taide. Teoksessa Taiteen pikkujättiläinen, s. 684. 3. painos. Porvoo: WSOY, 1995. ISBN 951-0-16447-X.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]