Mestarien liigan kauden 2015–2016 lohkovaihe

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Jalkapallon Mestarien liigan kauden 2015–2016 lohkovaiheen ottelut alkoivat 15. syyskuuta ja loppuivat 9. joulukuuta 2015.[1]

Arvonta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lohkovaiheen arvontatilaisuus suoritettiin 27. elokuuta 2015 Monacossa alkaen kello 18.45 (UTC+2).[2] Joukkueet oli jaettu neljään samansuuruiseen arvontakoriin seuraavin perustein:[3]

  • Ensimmäiseen koriin oli sijoitettu UEFA:n maapisterankingin mukaan seitsemän kärkimaan kansallisen sarjan mestarit. Hallitseva mestarijoukkue Barcelonan oltua myös oman kansallisen sarjansa mestari, koriin nostettiin maapisterankingtaulukon mukaan kahdeksannella sijalla olevan maan mestari.[1]
  • Koreihin kaksi, kolme ja neljä joukkueet olivat jaoteltu seurajoukkuerankingpisteiden mukaan.[4]

Samoista maista olevia joukkueita ei voi arpoa samaan lohkoon. Yhdellä ottelukierroksella on kaksi ottelupäivää, joista toisena pelaavat lohkojen A–D joukkueet ja toisena lohkojen E–H joukkueet. 17. heinäkuuta 2014 UEFA:n hätäpaneelin pitämässä kokouksessa päätettiin, että venäläisiä eikä ukrainalaisia joukkueita voida arpoa samaan alkulohkoon maiden välisen poliittisesti epävakaan tilanteen johdosta.[5]

Seuraavat 32 joukkuetta selviytyivät lohkovaiheeseen:[6]

Kori 1[7]
Joukkue Pisteet
Espanja Barcelona 164.999
Englanti Chelsea 142.078
Saksa Bayern München 154.883
Italia Juventus 95.102
Portugali Benfica 118.276
Ranska Paris Saint-Germain 100.483
Venäjä Zenit Pietari 90.099
Alankomaat PSV Eindhoven 58.195
Kori 2
Joukkue Pisteet
Espanja Real Madrid 171.999
Espanja Atlético Madrid 120.999
Portugali Porto 111.276
Englanti Arsenal 110.078
Englanti Manchester United 103.078
Espanja Valencia 99.999
Saksa Bayer Leverkusen 87.883
Englanti Manchester City 87.078
Kori 3
Joukkue Pisteet
Ukraina Šah’tar Donetsk 86.033
Espanja Sevilla 80.499
Ranska Lyon 72.983
Ukraina Dynamo Kiova 65.033
Kreikka Olympiakos 62.380
Venäjä TsSKA Moskova 55.599
Turkki Galatasaray 50.020
Italia Roma 43.602
Kori 4
Joukkue Pisteet
Valko-Venäjä BATE 35.150
Saksa Borussia Mönchengladbach 33.883
Saksa Wolfsburg 31.883
Kroatia Dinamo Zagreb 24.700
Israel Maccabi Tel Aviv 18.200
Belgia Gent 13.440
Ruotsi Malmö FF 12.545
Kazakstan Astana 3.825

Lohkot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkueet jaetaan kahdeksaan neljän joukkueen lohkoon, joissa lohkojen joukkueet pelaavat toisiaan vastaan koti- ja vierasottelun. Jokaisen lohkon kaksi parasta pääsevät pudotuspelien neljännesvälieriin. Lohkon kolmanneksi sijoittuvat pääsevät Eurooppa-liigan kauden 2015–2016 ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle ja neljänneksi sijoittuvat putoavat pois.

Jos lohkoissa päädytään tasapisteisiin, lohkosijoitukset ratkaistaan seuraavasti:[1]

  1. joukkueiden keskinäisten otteluiden pisteet
  2. joukkueiden keskinäisten otteluiden maaliero
  3. joukkueiden keskinäisten otteluiden tehdyt maalit
  4. joukkueiden keskinäisten otteluiden vierasmaalit
  5. joukkueiden kaikkien otteluiden maaliero
  6. joukkueiden kaikkien otteluiden tehdyt maalit
  7. joukkueiden kaikkien otteluiden vierasmaalit
  8. joukkueiden kaikkien otteluiden voitot
  9. joukkueiden kaikkien otteluiden vierasvoitot
  10. vähiten kurinpidollisia pisteistä kaikista otteluista (keltainen kortti = 1 ja punainen kortti = 3)
  11. UEFA:n oma rankinglista

Lohko A[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta RM PSG SHK MAL
1 Espanja Real Madrid 6 5 1 0 19 3 +16 16 Etenee pudotuspelivaiheeseen 1–0 4–0 8–0
2 Ranska Paris Saint-Germain 6 4 1 1 12 1 +11 13 0–0 2–0 2–0
3 Ukraina Šah’tar Donetsk 6 1 0 5 7 14 −7 3 Siirtyy Eurooppa-liigaan 3–4 0–3 4–0
4 Ruotsi Malmö FF 6 1 0 5 1 21 −20 3 0–2 0–5 1–0
Lähde: UEFA
Sijoituksen määrittäminen: Lohkosijoitukset tasatilanteessa
15. syyskuuta 2015 Paris Saint-Germain Ranska 2 – 0 Ruotsi Malmö Parc des Princes, Pariisi
21.45 (UTC+2)
Di María Maali 4'
Cavani Maali 61'
(1–0)
Raportti
Yleisömäärä: 46 612[8]
Tuomari: Sergei Karasjov (Venäjä)
15. syyskuuta 2015 Real Madrid Espanja 4 – 0 Ukraina Šah’tar Donetsk Santiago Bernabéu, Madrid
21.45 (UTC+2)
Benzema Maali 30'
Ronaldo Maali 55' (rp.)63' (rp.)81'
(1–0)
Raportti
Yleisömäärä: 66 389[9]
Tuomari: Ivan Bebek (Kroatia)

30. syyskuuta 2015 Šah’tar Donetsk Ukraina 0 – 3 Ranska Paris Saint-Germain Arena Lviv, Lviv
21.45 (UTC+2)
(0–2)
Raportti
Aurier Maali 7'
David Luiz Maali 23'
Srna Maali 90' (om.)
Yleisömäärä: 32 730[10]
Tuomari: Deniz Aytekin (Saksa)
30. syyskuuta 2015 Malmö Ruotsi 0 – 2 Espanja Real Madrid Swedbank Stadion, Malmö
21.45 (UTC+2)
(0–1)
Raportti
Ronaldo Maali 29'90' Yleisömäärä: 20 500[11]
Tuomari: Cüneyt Çakır (Turkki)

21. lokakuuta 2015 Malmö Ruotsi 1 – 0 Ukraina Šah’tar Donetsk Swedbank Stadion, Malmö
21.45 (UTC+2)
Rosenberg Maali 17' (1–0)
Raportti
Yleisömäärä: 20 500[12]
Tuomari: Anastasios Sidiropoulos (Kreikka)
21. lokakuuta 2015 Paris Saint-Germain Ranska 0 – 0 Espanja Real Madrid Parc des Princes, Pariisi
21.45 (UTC+2)
Raportti Yleisömäärä: 46 858[13]
Tuomari: Nicola Rizzoli (Italia)

3. marraskuuta 2015 Šah’tar Donetsk Ukraina 4 – 0 Ruotsi Malmö Arena Lviv, Lviv
21.45 (UTC+2)
Hladkyi Maali 29'
Srna Maali 48' (rp.)
Eduardo Maali 55'
Teixeira Maali 73'
(1–0)
Raportti
Yleisömäärä: 23 712[14]
Tuomari: Ovidiu Hațegan (Romania)
3. marraskuuta 2015 Real Madrid Espanja 1 – 0 Ranska Paris Saint-Germain Santiago Bernabéu, Madrid
21.45 (UTC+2)
Nacho Maali 35' (1–0)
Raportti
Yleisömäärä: 78 300[15]
Tuomari: Mark Clattenburg (Englanti)

25. marraskuuta 2015 Malmö Ruotsi 0 – 5 Ranska Paris Saint-Germain Swedbank Stadion, Malmö
21.45 (UTC+2)
(0–2)
Raportti
Rabiot Maali 3'
Di María Maali 14'68'
Ibrahimović Maali 50'
Lucas Maali 82'
Yleisömäärä: 20 500[16]
Tuomari: William Collum (Skotlanti)
25. marraskuuta 2015 Šah’tar Donetsk Ukraina 3 – 4 Espanja Real Madrid Arena Lviv, Lviv
21.45 (UTC+2)
Teixeira Maali 77' (rp.)88'
Dentinho Maali 83'
(0–1)
Raportti
Ronaldo Maali 18'70'
Modrić Maali 50'
Carvajal Maali 52'
Yleisömäärä: 33 990[17]
Tuomari: Bas Nijhuis (Alankomaat)

8. joulukuuta 2015 Paris Saint-Germain Ranska 2 – 0 Ukraina Šah’tar Donetsk Parc des Princes, Pariisi
21.45 (UTC+2)
Lucas Maali 57'
Ibrahimović Maali 86'
(0–0)
Raportti
Yleisömäärä: 44 408[18]
Tuomari: Anthony Taylor (Englanti)
8. joulukuuta 2015 Real Madrid Espanja 8 – 0 Ruotsi Malmö Santiago Bernabéu, Madrid
21.45 (UTC+2)
Benzema Maali 12'24'74'
Ronaldo Maali 39'47'50'59'
Kovačić Maali 70'
(3–0)
Raportti
Yleisömäärä: 60 663[19]
Tuomari: Daniele Orsato (Italia)

Lohko B[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta WOL PSV MU TSM
1 Saksa Wolfsburg 6 4 0 2 9 6 +3 12 Etenee pudotuspelivaiheeseen 2–0 3–2 1–0
2 Alankomaat PSV Eindhoven 6 3 1 2 8 7 +1 10 2–0 2–1 2–1
3 Englanti Manchester United 6 2 2 2 7 7 0 8 Siirtyy Eurooppa-liigaan 2–1 0–0 1–0
4 Venäjä TsSKA Moskova 6 1 1 4 5 9 −4 4 0–2 3–2 1–1
Lähde: UEFA
Sijoituksen määrittäminen: Lohkosijoitukset tasatilanteessa
15. syyskuuta 2015 Wolfsburg Saksa 1 – 0 Venäjä TsSKA Moskova Volkswagen-Arena, Wolfsburg
21.45 (UTC+2)
Draxler Maali 40' (1–0)
Raportti
Yleisömäärä: 20 126[20]
Tuomari: Svein Oddvar Moen (Norja)
15. syyskuuta 2015 PSV Eindhoven Alankomaat 2 – 1 Englanti Manchester United Philips Stadion, Eindhoven
21.45 (UTC+2)
Moreno Maali 45+2'
Narsingh Maali 57'
(1–0)
Raportti
Depay Maali 41' Yleisömäärä: 35 292[21]
Tuomari: Nicola Rizzoli (Italia)

30. syyskuuta 2015 Manchester United Englanti 2 – 1 Saksa Wolfsburg Old Trafford, Manchester
21.45 (UTC+2)
Mata Maali 34' (rp.)
Smalling Maali 53'
(1–1)
Raportti
Caligiuri Maali 4' Yleisömäärä: 74 811[22]
Tuomari: Viktor Kassai (Unkari)
30. syyskuuta 2015 TsSKA Moskova Venäjä 3 – 2 Alankomaat PSV Eindhoven Arena Himki, Himki
21.45 (UTC+2)
Musa Maali 7'
Doumbia Maali 21'36' (rp.)
(3–0)
Raportti
Lestienne Maali 60'68' Yleisömäärä: 16 152[23]
Tuomari: Ruddy Buquet (Ranska)

21. lokakuuta 2015 TsSKA Moskova Venäjä 1 – 1 Englanti Manchester United Arena Himki, Himki
21.45 (UTC+2)
Doumbia Maali 15' (1–0)
Raportti
Martial Maali 65' Yleisömäärä: 18 456[24]
Tuomari: Carlos Velasco Carballo (Espanja)
21. lokakuuta 2015 Wolfsburg Saksa 2 – 0 Alankomaat PSV Eindhoven Volkswagen-Arena, Wolfsburg
21.45 (UTC+2)
Dost Maali 46'
Kruse Maali 57'
(0–0)
Raportti
Yleisömäärä: 23 375[25]
Tuomari: Alberto Undiano Mallenco (Espanja)

3. marraskuuta 2015 Manchester United Englanti 1 – 0 Venäjä TsSKA Moskova Old Trafford, Manchester
21.45 (UTC+2)
Rooney Maali 79' (0–0)
Raportti
Yleisömäärä: 75 165[26]
Tuomari: Szymon Marciniak (Puola)
3. marraskuuta 2015 PSV Eindhoven Alankomaat 2 – 0 Saksa Wolfsburg Philips Stadion, Eindhoven
21.45 (UTC+2)
Locadia Maali 55'
De Jong Maali 86'
(0–0)
Raportti
Yleisömäärä: 35 000[27]
Tuomari: Jonas Eriksson (Ruotsi)

25. marraskuuta 2015 TsSKA Moskova Venäjä 0 – 2 Saksa Wolfsburg Arena Himki, Himki
19.00 (UTC+2)
(0–0)
Raportti
Akinfejev Maali 67' (om.)
Schürrle Maali 88'
Yleisömäärä: 16 450[28]
Tuomari: Gianluca Rocchi (Italia)
25. marraskuuta 2015 Manchester United Englanti 0 – 0 Alankomaat PSV Eindhoven Old Trafford, Manchester
21.45 (UTC+2)
Raportti Yleisömäärä: 75 321[29]
Tuomari: Pavel Královec (Tšekki)

8. joulukuuta 2015 Wolfsburg Saksa 3 – 2 Englanti Manchester United Volkswagen-Arena, Wolfsburg
21.45 (UTC+2)
Naldo Maali 13'84'
Vieirinha Maali 29'
(2–1)
Raportti
Martial Maali 10'
Guilavogui Maali 82' (om.)
Yleisömäärä: 26 400[30]
Tuomari: Milorad Mažić (Serbia)
8. joulukuuta 2015 PSV Eindhoven Alankomaat 2 – 1 Venäjä TsSKA Moskova Philips Stadion, Eindhoven
21.45 (UTC+2)
De Jong Maali 78'
Pröpper Maali 86'
(0–0)
Raportti
Ignaševitš Maali 76' (rp.) Yleisömäärä: 34 000[31]
Tuomari: David Fernández Borbalán (Espanja)

Lohko C[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta ATL SLB GAL AST
1 Espanja Atlético Madrid 6 4 1 1 11 3 +8 13 Etenee pudotuspelivaiheeseen 1–2 2–0 4–0
2 Portugali Benfica 6 3 1 2 10 8 +2 10 1–2 2–1 2–0
3 Turkki Galatasaray 6 1 2 3 6 10 −4 5 Siirtyy Eurooppa-liigaan 0–2 2–1 1–1
4 Kazakstan Astana 6 0 4 2 5 11 −6 4 0–0 2–2 2–2
Lähde: UEFA
Sijoituksen määrittäminen: Lohkosijoitukset tasatilanteessa
15. syyskuuta 2015 Galatasaray Turkki 0 – 2 Espanja Atlético Madrid Türk Telekom Arena, Istanbul
21.45 (UTC+2)
(0–2)
Raportti
Griezmann Maali 18'25' Yleisömäärä: 33 469[32]
Tuomari: Szymon Marciniak (Puola)
15. syyskuuta 2015 Benfica Portugali 2 – 0 Kazakstan Astana Estádio da Luz, Lissabon
21.45 (UTC+2)
Gaitán Maali 51'
Mitroglou Maali 62'
(0–0)
Raportti
Yleisömäärä: 32 799[33]
Tuomari: Anastasios Sidiropoulos (Kreikka)

30. syyskuuta 2015 Astana Kazakstan 2 – 2 Turkki Galatasaray Astana Arena, Astana
19.00 (UTC+2)
Balta Maali 77' (om.)
Carole Maali 89' (om.)
(0–1)
Raportti
Kısa Maali 31'
Erić Maali 86' (om.)
Yleisömäärä: 27 264[34]
Tuomari: Martin Strömbergsson (Ruotsi)
30. syyskuuta 2015 Atlético Madrid Espanja 1 – 2 Portugali Benfica Vicente Calderón, Madrid
21.45 (UTC+2)
Correa Maali 23' (1–1)
Raportti
Gaitán Maali 36'
Guedes Maali 51'
Yleisömäärä: 40 938[35]
Tuomari: Gianluca Rocchi (Italia)

21. lokakuuta 2015 Atlético Madrid Espanja 4 – 0 Kazakstan Astana Vicente Calderón, Madrid
21.45 (UTC+2)
Saúl Maali 23'
Martínez Maali 29'
Ó. Torres Maali 63'
Dedeško Maali 89' (om.)
(2–0)
Raportti
Yleisömäärä: 33 853[36]
Tuomari: Aleksei Kulbakov (Valko-Venäjä)
21. lokakuuta 2015 Galatasaray Turkki 2 – 1 Portugali Benfica Türk Telekom Arena, Istanbul
21.45 (UTC+2)
İnan Maali 19' (rp.)
Podolski Maali 33'
(2–1)
Raportti
Gaitán Maali 2' Yleisömäärä: 33 615[37]
Tuomari: William Collum (Skotlanti)

3. marraskuuta 2015 Astana Kazakstan 0 – 0 Espanja Atlético Madrid Astana Arena, Astana
17.00 (UTC+2)
Raportti Yleisömäärä: 29 231[38]
Tuomari: Anthony Taylor (Englanti)
3. marraskuuta 2015 Benfica Portugali 2 – 1 Turkki Galatasaray Estádio da Luz, Lissabon
21.45 (UTC+2)
Jonas Maali 52'
Luisão Maali 67'
(0–0)
Raportti
Podolski Maali 58' Yleisömäärä: 35 726[39]
Tuomari: Milorad Mažić (Serbia)

25. marraskuuta 2015 Astana Kazakstan 2 – 2 Portugali Benfica Astana Arena, Astana
17.00 (UTC+2)
Twumasi Maali 19'
Aničić Maali 31'
(2–1)
Raportti
Jiménez Maali 40'72' Yleisömäärä: 15 089[40]
Tuomari: Ruddy Buquet (Ranska)
25. marraskuuta 2015 Atlético Madrid Espanja 2 – 0 Turkki Galatasaray Vicente Calderón, Madrid
21.45 (UTC+2)
Griezmann Maali 13'65' (1–0)
Raportti
Yleisömäärä: 35 753[41]
Tuomari: Nicola Rizzoli (Italia)

8. joulukuuta 2015 Galatasaray Turkki 1 – 1 Kazakstan Astana Türk Telekom Arena, Istanbul
21.45 (UTC+2)
İnan Maali 64' (0–0)
Raportti
Twumasi Maali 62' Yleisömäärä: 26 464[42]
Tuomari: Craig Thomson (Skotlanti)
8. joulukuuta 2015 Benfica Portugali 1 – 2 Espanja Atlético Madrid Estádio da Luz, Lissabon
21.45 (UTC+2)
Mitroglou Maali 75' (0–1)
Raportti
Saúl Maali 33'
Vietto Maali 55'
Yleisömäärä: 47 630[43]
Tuomari: Ovidiu Hațegan (Romania)

Lohko D[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta MC JUV SEV MON
1 Englanti Manchester City 6 4 0 2 12 8 +4 12 Etenee pudotuspelivaiheeseen 1–2 2–1 4–2
2 Italia Juventus 6 3 2 1 6 3 +3 11 1–0 2–0 0–0
3 Espanja Sevilla 6 2 0 4 8 11 −3 6 Siirtyy Eurooppa-liigaan 1–3 1–0 3–0
4 Saksa Borussia Mönchengladbach 6 1 2 3 8 12 −4 5 1–2 1–1 4–2
Lähde: UEFA
Sijoituksen määrittäminen: Lohkosijoitukset tasatilanteessa
15. syyskuuta 2015 Manchester City Englanti 1 – 2 Italia Juventus Etihad Stadium, Manchester
21.45 (UTC+2)
Chiellini Maali 57' (om.) (0–0)
Raportti
Mandžukić Maali 70'
Morata Maali 81'
Yleisömäärä: 50 363[44]
Tuomari: Damir Skomina (Slovenia)
15. syyskuuta 2015 Sevilla Espanja 3 – 0 Saksa Borussia Mönchengladbach Ramón Sánchez Pizjuán, Sevilla
21.45 (UTC+2)
Gameiro Maali 47' (rp.)
Banega Maali 66' (rp.)
Konopljanka Maali 84'
(0–0)
Raportti
Yleisömäärä: 36 959[45]
Tuomari: Pavel Královec (Tšekki)

30. syyskuuta 2015 Borussia Mönchengladbach Saksa 1 – 2 Englanti Manchester City Borussia-Park, Mönchengladbach
21.45 (UTC+2)
Stindl Maali 54' (0–0)
Raportti
Demichelis Maali 65'
Agüero Maali 90' (rp.)
Yleisömäärä: 46 217[46]
Tuomari: Clément Turpin (Ranska)
30. syyskuuta 2015 Juventus Italia 2 – 0 Espanja Sevilla Juventus Stadium, Torino
21.45 (UTC+2)
Morata Maali 41'
Zaza Maali 87'
(1–0)
Raportti
Yleisömäärä: 36 499[47]
Tuomari: Jonas Eriksson (Ruotsi)

21. lokakuuta 2015 Juventus Italia 0 – 0 Saksa Borussia Mönchengladbach Juventus Stadium, Torino
21.45 (UTC+2)
Raportti Yleisömäärä: 40 940[48]
Tuomari: Craig Thomson (Skotlanti)
21. lokakuuta 2015 Manchester City Englanti 2 – 1 Espanja Sevilla Etihad Stadium, Manchester
21.45 (UTC+2)
Rami Maali 36' (om.)
De Bruyne Maali 90+1'
(1–1)
Raportti
Konopljanka Maali 30' Yleisömäärä: 45 595[49]
Tuomari: Bas Nijhuis (Alankomaat)

3. marraskuuta 2015 Borussia Mönchengladbach Saksa 1 – 1 Italia Juventus Borussia-Park, Mönchengladbach
21.45 (UTC+2)
Johnson Maali 18' (1–1)
Raportti
Lichtsteiner Maali 44' Yleisömäärä: 46 217[50]
Tuomari: Björn Kuipers (Alankomaat)
3. marraskuuta 2015 Sevilla Espanja 1 – 3 Englanti Manchester City Ramón Sánchez Pizjuán, Sevilla
21.45 (UTC+2)
Trémoulinas Maali 25' (1–3)
Raportti
Sterling Maali 8'
Fernandinho Maali 11'
Bony Maali 36'
Yleisömäärä: 39 261[51]
Tuomari: Svein Oddvar Moen (Norja)

25. marraskuuta 2015 Juventus Italia 1 – 0 Englanti Manchester City Juventus Stadium, Torino
21.45 (UTC+2)
Mandžukić Maali 18' (1–0)
Raportti
Yleisömäärä: 38 193[52]
Tuomari: Felix Brych (Saksa)
25. marraskuuta 2015 Borussia Mönchengladbach Saksa 4 – 2 Espanja Sevilla Borussia-Park, Mönchengladbach
21.45 (UTC+2)
Stindl Maali 29'83'
Johnson Maali 68'
Raffael Maali 78'
(1–0)
Raportti
Vitolo Maali 82'
Banega Maali 90+1' (rp.)
Yleisömäärä: 45 177[53]
Tuomari: Damir Skomina (Slovenia)

8. joulukuuta 2015 Manchester City Englanti 4 – 2 Saksa Borussia Mönchengladbach Etihad Stadium, Manchester
21.45 (UTC+2)
Silva Maali 16'
Sterling Maali 80'81'
Bony Maali 85'
(1–1)
Raportti
Korb Maali 19'
Raffael Maali 42'
Yleisömäärä: 41 829[54]
Tuomari: Danny Makkelie (Alankomaat)
8. joulukuuta 2015 Sevilla Espanja 1 – 0 Italia Juventus Ramón Sánchez Pizjuán, Sevilla
21.45 (UTC+2)
Llorente Maali 65' (0–0)
Raportti
Yleisömäärä: 35 583[55]
Tuomari: Szymon Marciniak (Puola)

Lohko E[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta BAR ASR BL BTE
1 Espanja Barcelona 6 4 2 0 15 4 +11 14 Etenee pudotuspelivaiheeseen 6–1 2–1 3–0
2 Italia Roma 6 1 3 2 11 16 −5 6 1–1 3–2 0–0
3 Saksa Bayer Leverkusen 6 1 3 2 13 12 +1 6 Siirtyy Eurooppa-liigaan 1–1 4–4 4–1
4 Valko-Venäjä BATE Borisov 6 1 2 3 5 12 −7 5 0–2 3–2 1–1
Lähde: UEFA
Sijoituksen määrittäminen: Lohkosijoitukset tasatilanteessa
16. syyskuuta 2015 Bayer Leverkusen Saksan lippu 4 – 1 Valko-Venäjä BATE BayArena, Leverkusen
21.45 (UTC+2)
Mehmedi Maali 4'
Çalhanoğlu Maali 47'76' (rp.)
Hernández Maali 59'
(1–1)
Raportti
Milunović Maali 13' Yleisömäärä: 24 280[56]
Tuomari: Danny Makkelie (Alankomaat)
16. syyskuuta 2015 Roma Italia 1 – 1 Espanja Barcelona Olympiastadion, Rooma
21.45 (UTC+2)
Florenzi Maali 31' (1–1)
Raportti
Suárez Maali 21' Yleisömäärä: 57 836[57]
Tuomari: Björn Kuipers (Alankomaat)

29. syyskuuta 2015 Barcelona Espanja 2 – 1 Saksan lippu Bayer Leverkusen Camp Nou, Barcelona
21.45 (UTC+2)
Roberto Maali 80'
Suárez Maali 82'
(0–1)
Raportti
Papadopoulos Maali 22' Yleisömäärä: 68 694[58]
Tuomari: Martin Atkinson (Englanti)
29. syyskuuta 2015 BATE Valko-Venäjä 3 – 2 Italia Roma Borisov Arena, Barysau
21.45 (UTC+2)
Staseviš Maali 8'
Mladenović Maali 12'30'
(3–0)
Raportti
Gervinho Maali 66'
Torosidis Maali 82'
Yleisömäärä: 12 767[59]
Tuomari: Mark Clattenburg (Englanti)

20. lokakuuta 2015 BATE Valko-Venäjä 0 – 2 Espanja Barcelona Borisov Arena, Barysau
21.45 (UTC+2)
(0–0)
Raportti
Rakitić Maali 48'64' Yleisömäärä: 13 074[60]
Tuomari: Jorge Sousa (Portugali)
20. lokakuuta 2015 Bayer Leverkusen Saksan lippu 4 – 4 Italia Roma BayArena, Leverkusen
21.45 (UTC+2)
Hernández Maali 4' (rp.)19'
Kampl Maali 84'
Mehmedi Maali 86'
(2–2)
Raportti
De Rossi Maali 29'38'
Pjanić Maali 54'
Falque Maali 73'
Yleisömäärä: 29 412[61]
Tuomari: Viktor Kassai (Unkari)

4. marraskuuta 2015 Barcelona Espanja 3 – 0 Valko-Venäjä BATE Camp Nou, Barcelona
21.45 (UTC+2)
Neymar Maali 30' (rp.)83'
Suárez Maali 60'
(1–0)
Raportti
Yleisömäärä: 68 502[62]
Tuomari: István Vad (Unkari)
4. marraskuuta 2015 Roma Italia 3 – 2 Saksan lippu Bayer Leverkusen Olympiastadion, Rooma
21.45 (UTC+2)
Salah Maali 2'
Džeko Maali 29'
Pjanić Maali 80' (rp.)
(2–0)
Raportti
Mehmedi Maali 46'
Hernández Maali 51'
Yleisömäärä: 38 361[63]
Tuomari: Sergei Karasjov (Venäjä)

24. marraskuuta 2015 BATE Valko-Venäjä 1 – 1 Saksan lippu Bayer Leverkusen Borisov Arena, Barysau
19.00 (UTC+2)
Hardzejšuk Maali 2' (1–0)
Raportti
Mehmedi Maali 68' Yleisömäärä: 12 601[64]
Tuomari: Clément Turpin (Ranska)
24. marraskuuta 2015 Barcelona Espanja 6 – 1 Italia Roma Camp Nou, Barcelona
21.45 (UTC+2)
Suárez Maali 15'44'
Messi Maali 18'60'
Piqué Maali 56'
Adriano Maali 77'
(3–0)
Raportti
Džeko Maali 90+1' Yleisömäärä: 71 433[65]
Tuomari: Cüneyt Çakır (Turkki)

9. joulukuuta 2015 Bayer Leverkusen Saksan lippu 1 – 1 Espanja Barcelona BayArena, Leverkusen
21.45 (UTC+2)
Hernández Maali 23' (1–1)
Raportti
Messi Maali 20' Yleisömäärä: 29 412[66]
Tuomari: Mark Clattenburg (Englanti)
9. joulukuuta 2015 Roma Italia 0 – 0 Valko-Venäjä BATE Olympiastadion, Rooma
21.45 (UTC+2)
Raportti Yleisömäärä: 29 489[67]
Tuomari: Martin Atkinson (Englanti)

Lohko F[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta BAY ARS OLY DZ
1 Saksa Bayern München 6 5 0 1 19 3 +16 15 Etenee pudotuspelivaiheeseen 5–1 4–0 5–0
2 Englanti Arsenal 6 3 0 3 12 10 +2 9 2–0 2–3 3–0
3 Kreikka Olympiakos 6 3 0 3 6 13 −7 9 Siirtyy Eurooppa-liigaan 0–3 0–3 2–1
4 Kroatia Dinamo Zagreb 6 1 0 5 3 14 −11 3 0–2 2–1 0–1
Lähde: UEFA
Sijoituksen määrittäminen: Lohkosijoitukset tasatilanteessa
16. syyskuuta 2015 Dinamo Zagreb Kroatia 2 – 1 Englanti Arsenal Stadion Maksimir, Zagreb
21.45 (UTC+2)
Pivarić Maali 24'
Fernandes Maali 58'
(1–0)
Raportti
Walcott Maali 79' Yleisömäärä: 17 840[68]
Tuomari: Ovidiu Hațegan (Romania)
16. syyskuuta 2015 Olympiakos Kreikka 0 – 3 Saksa Bayern München Karaiskakis Stadion, Pireus
21.45 (UTC+2)
(0–0)
Raportti
Müller Maali 52'90+2' (rp.)
Götze Maali 89'
Yleisömäärä: 31 688[69]
Tuomari: Carlos Velasco Carballo (Espanja)

29. syyskuuta 2015 Bayern München Saksa 5 – 0 Kroatia Dinamo Zagreb Allianz Arena, München
21.45 (UTC+2)
Costa Maali 13'
Lewandowski Maali 21'28'55'
Götze Maali 25'
(4–0)
Raportti
Yleisömäärä: 70 000[70]
Tuomari: Aleksei Kulbakov (Valko-Venäjä)
29. syyskuuta 2015 Arsenal Englanti 2 – 3 Kreikka Olympiakos Emirates Stadium, Lontoo
21.45 (UTC+2)
Walcott Maali 35'
Sánchez Maali 65'
(1–2)
Raportti
Pardo Maali 33'
Ospina Maali 35' (om.)
Finnbogason Maali 66'
Yleisömäärä: 59 428[71]
Tuomari: Bas Nijhuis (Alankomaat)

20. lokakuuta 2015 Arsenal Englanti 2 – 0 Saksa Bayern München Emirates Stadium, Lontoo
21.45 (UTC+2)
Giroud Maali 77'
Özil Maali 90+4'
(0–0)
Raportti
Yleisömäärä: 49 824[72]
Tuomari: Cüneyt Çakır (Turkki)
20. lokakuuta 2015 Dinamo Zagreb Kroatia 0 – 1 Kreikka Olympiakos Stadion Maksimir, Zagreb
21.45 (UTC+2)
(0–0)
Raportti
Ideye Maali 79' Yleisömäärä: 13 678[73]
Tuomari: Paolo Tagliavento (Italia)

4. marraskuuta 2015 Bayern München Saksa 5 – 1 Englanti Arsenal Allianz Arena, München
21.45 (UTC+2)
Lewandowski Maali 10'
Müller Maali 29'89'
Alaba Maali 44'
Robben Maali 55'
(3–0)
Raportti
Giroud Maali 69' Yleisömäärä: 70 000[74]
Tuomari: Gianluca Rocchi (Italia)
4. marraskuuta 2015 Olympiakos Kreikka 2 – 1 Kroatia Dinamo Zagreb Karaiskakis Stadion, Pireus
21.45 (UTC+2)
Pardo Maali 65'90' (0–1)
Raportti
Hodžić Maali 21' Yleisömäärä: 31 473[75]
Tuomari: Antonio Mateu Lahoz (Espanja)

24. marraskuuta 2015 Arsenal Englanti 3 – 0 Kroatia Dinamo Zagreb Emirates Stadium, Lontoo
21.45 (UTC+2)
Özil Maali 29'
Sánchez Maali 33'69'
(2–0)
Raportti
Yleisömäärä: 58 978[76]
Tuomari: Viktor Kassai (Unkari)
24. marraskuuta 2015 Bayern München Saksa 4 – 0 Kreikka Olympiakos Allianz Arena, München
21.45 (UTC+2)
Costa Maali 8'
Lewandowski Maali 16'
Müller Maali 20'
Coman Maali 69'
(3–0)
Raportti
Yleisömäärä: 70 000[77]
Tuomari: Jonas Eriksson (Ruotsi)

9. joulukuuta 2015 Dinamo Zagreb Kroatia 0 – 2 Saksa Bayern München Stadion Maksimir, Zagreb
21.45 (UTC+2)
(0–0)
Raportti
Lewandowski Maali 61'64' Yleisömäärä: 19 681[78]
Tuomari: Martin Strömbergsson (Ruotsi)
9. joulukuuta 2015 Olympiakos Kreikka 0 – 3 Englanti Arsenal Karaiskakis Stadion, Pireus
21.45 (UTC+2)
(0–1)
Raportti
Giroud Maali 29'49'67' (rp.) Yleisömäärä: 31 388[79]
Tuomari: Nicola Rizzoli (Italia)

Lohko G[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta CHE DK POR MTA
1 Englanti Chelsea 6 4 1 1 13 3 +10 13 Etenee pudotuspelivaiheeseen 2–1 2–0 4–0
2 Ukraina Dynamo Kiova 6 3 2 1 8 4 +4 11 0–0 2–2 1–0
3 Portugali Porto 6 3 1 2 9 8 +1 10 Siirtyy Eurooppa-liigaan 2–1 0–2 2–0
4 Israel Maccabi Tel Aviv 6 0 0 6 1 16 −15 0 0–4 0–2 1–3
Lähde: UEFA
Sijoituksen määrittäminen: Lohkosijoitukset tasatilanteessa
16. syyskuuta 2015 Dynamo Kiova Ukraina 2 – 2 Portugali Porto Olympiastadion, Kiova
21.45 (UTC+2)
Husjev Maali 20'
Bujalskij Maali 89'
(1–1)
Raportti
Aboubakar Maali 23'81' Yleisömäärä: 52 369[80]
Tuomari: Felix Brych (Saksa)
16. syyskuuta 2015 Chelsea Englanti 4 – 0 Israel Maccabi Tel Aviv Stamford Bridge, Lontoo
21.45 (UTC+2)
Willian Maali 15'
Oscar Maali 45+4' (rp.)
Costa Maali 58'
Fàbregas Maali 78'
(2–0)
Raportti
Yleisömäärä: 40 684[81]
Tuomari: Felix Zwayer (Saksa)

29. syyskuuta 2015 Maccabi Tel Aviv Israel 0 – 2 Ukraina Dynamo Kiova Sammy Ofer Stadion, Haifa
21.45 (UTC+2)
(0–1)
Raportti
Jarmolenko Maali 4'
Moraes Maali 50'
Yleisömäärä: 27 100[82]
Tuomari: David Fernández Borbalán (Espanja)
29. syyskuuta 2015 Porto Portugali 2 – 1 Englanti Chelsea Estádio do Dragão, Porto
21.45 (UTC+2)
André Maali 39'
Maicon Maali 52'
(1–1)
Raportti
Willian Maali 45+2' Yleisömäärä: 46 120[83]
Tuomari: Antonio Mateu Lahoz (Espanja)

20. lokakuuta 2015 Porto Portugali 2 – 0 Israel Maccabi Tel Aviv Estádio do Dragão, Porto
21.45 (UTC+2)
Aboubakar Maali 37'
Brahimi Maali 41'
(2–0)
Raportti
Yleisömäärä: 35 209[84]
Tuomari: Clément Turpin (Ranska)
20. lokakuuta 2015 Dynamo Kiova Ukraina 0 – 0 Englanti Chelsea Olympiastadion, Kiova
21.45 (UTC+2)
Raportti Yleisömäärä: 60 291[85]
Tuomari: Damir Skomina (Slovenia)

4. marraskuuta 2015 Maccabi Tel Aviv Israel 1 – 3 Portugali Porto Sammy Ofer Stadion, Haifa
21.45 (UTC+2)
Zahavi Maali 75' (rp.) (0–1)
Raportti
Tello Maali 19'
André Maali 49'
Layún Maali 72'
Yleisömäärä: 26 646[86]
Tuomari: Anastasios Sidiropoulos (Kreikka)
4. marraskuuta 2015 Chelsea Englanti 2 – 1 Ukraina Dynamo Kiova Stamford Bridge, Lontoo
21.45 (UTC+2)
Dragović Maali 34' (om.)
Willian Maali 83'
(1–0)
Raportti
Dragović Maali 78' Yleisömäärä: 41 241[87]
Tuomari: Pavel Královec (Tšekki)

24. marraskuuta 2015 Porto Portugali 0 – 2 Ukraina Dynamo Kiova Estádio do Dragão, Porto
21.45 (UTC+2)
(0–1)
Raportti
Jarmolenko Maali 35' (rp.)
González Maali 64'
Yleisömäärä: 31 220[88]
Tuomari: Carlos Velasco Carballo (Espanja)
24. marraskuuta 2015 Maccabi Tel Aviv Israel 0 – 4 Englanti Chelsea Sammy Ofer Stadion, Haifa
21.45 (UTC+2)
(0–1)
Raportti
Cahill Maali 20'
Willian Maali 73'
Oscar Maali 77'
Zouma Maali 90+1'
Yleisömäärä: 29 121[89]
Tuomari: Alberto Undiano Mallenco (Espanja)

9. joulukuuta 2015 Dynamo Kiova Ukraina 1 – 0 Israel Maccabi Tel Aviv Olympiastadion, Kiova
21.45 (UTC+2)
Harmaš Maali 16' (1–0)
Raportti
Yleisömäärä: 475[90]
Tuomari: Björn Kuipers (Alankomaat)
9. joulukuuta 2015 Chelsea Englanti 2 – 0 Portugali Porto Stamford Bridge, Lontoo
21.45 (UTC+2)
Marcano Maali 12' (om.)
Willian Maali 52'
(1–0)
Raportti
Yleisömäärä: 41 096[91]
Tuomari: Cüneyt Çakır (Turkki)

Lohko H[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sij. Joukkue O V T H TM PM ME P Karsinta ZEN GNT VAL OL
1 Venäjä Zenit Pietari 6 5 0 1 13 6 +7 15 Etenee pudotuspelivaiheeseen 2–1 2–0 3–1
2 Belgia Gent 6 3 1 2 8 7 +1 10 2–1 1–0 1–1
3 Espanja Valencia 6 2 0 4 5 9 −4 6 Siirtyy Eurooppa-liigaan 2–3 2–1 0–2
4 Ranska Lyon 6 1 1 4 5 9 −4 4 0–2 1–2 0–1
Lähde: UEFA
Sijoituksen määrittäminen: Lohkosijoitukset tasatilanteessa
16. syyskuuta 2015 Valencia Espanja 2 – 3 Venäjä Zenit Pietari Mestalla, Valencia
21.45 (UTC+2)
Cancelo Maali 55'
Gomes Maali 73'
(0–2)
Raportti
Hulk Maali 9'44'
Witsel Maali 76'
Yleisömäärä: 28 005[92]
Tuomari: Craig Thomson (Skotlanti)
16. syyskuuta 2015 Gent Belgia 1 – 1 Ranska Lyon Ghelamco Arena, Gent
21.45 (UTC+2)
Milićević Maali 68' (0–0)
Raportti
Jallet Maali 58' Yleisömäärä: 19 601[93]
Tuomari: William Collum (Skotlanti)

29. syyskuuta 2015 Lyon Ranska 0 – 1 Espanja Valencia Stade de Gerland, Lyon
21.45 (UTC+2)
(0–1)
Raportti
Feghouli Maali 42' Yleisömäärä: 33 534[94]
Tuomari: Milorad Mažić (Serbia)
29. syyskuuta 2015 Zenit Pietari Venäjä 2 – 1 Belgia Gent Petrovski, Pietari
21.45 (UTC+2)
Dzjuba Maali 35'
Šatov Maali 67'
(1–0)
Raportti
Matton Maali 56' Yleisömäärä: 18 095[95]
Tuomari: Matej Jug (Slovenia)

20. lokakuuta 2015 Zenit Pietari Venäjä 3 – 1 Ranska Lyon Petrovski, Pietari
21.45 (UTC+2)
Dzjuba Maali 3'
Hulk Maali 56'
Danny Maali 82'
(1–0)
Raportti
Lacazette Maali 49' Yleisömäärä: 17 517[96]
Tuomari: Martin Atkinson (Englanti)
20. lokakuuta 2015 Valencia Espanja 2 – 1 Belgia Gent Mestalla, Valencia
21.45 (UTC+2)
Nielsen Maali 15' (om.)
Mitrović Maali 72' (om.)
(1–1)
Raportti
Foket Maali 40' Yleisömäärä: 38 207[97]
Tuomari: Felix Zwayer (Saksa)

4. marraskuuta 2015 Lyon Ranska 0 – 2 Venäjä Zenit Pietari Stade de Gerland, Lyon
21.45 (UTC+2)
(0–1)
Raportti
Dzjuba Maali 25'57' Yleisömäärä: 30 173[98]
Tuomari: Felix Brych (Saksa)
4. marraskuuta 2015 Gent Belgia 1 – 0 Espanja Valencia Ghelamco Arena, Gent
21.45 (UTC+2)
Kums Maali 49' (rp.) (0–0)
Raportti
Yleisömäärä: 19 452[99]
Tuomari: Daniele Orsato (Italia)

24. marraskuuta 2015 Zenit Pietari Venäjä 2 – 0 Espanja Valencia Petrovski, Pietari
19.00 (UTC+2)
Šatov Maali 15'
Dzjuba Maali 74'
(1–0)
Raportti
Yleisömäärä: 17 002[100]
Tuomari: Svein Oddvar Moen (Norja)
24. marraskuuta 2015 Lyon Ranska 1 – 2 Belgia Gent Stade de Gerland, Lyon
21.45 (UTC+2)
Ferri Maali 7' (1–1)
Raportti
Milićević Maali 32'
Coulibaly Maali 90+5'
Yleisömäärä: 30 206[101]
Tuomari: Sergei Karasjov (Venäjä)

9. joulukuuta 2015 Valencia Espanja 0 – 2 Ranska Lyon Mestalla, Valencia
21.45 (UTC+2)
(0–1)
Raportti
Cornet Maali 37'
Lacazette Maali 76'
Yleisömäärä: 32 494[102]
Tuomari: Matej Jug (Slovenia)
9. joulukuuta 2015 Gent Belgia 2 – 1 Venäjä Zenit Pietari Ghelamco Arena, Gent
21.45 (UTC+2)
Depoitre Maali 18'
Milićević Maali 78'
(1–0)
Raportti
Dzjuba Maali 65' Yleisömäärä: 19 978[103]
Tuomari: Jorge Sousa (Portugali)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Regulations of the UEFA Champions League 2015/16 Season UEFA. Viitattu 28.8.2015. (englanniksi)
  2. Group stage draw UEFA. Viitattu 29.8.2015. (englanniksi)
  3. Champions' bonus for group stage draw UEFA. Viitattu 29.8.2015. (englanniksi)
  4. Club coefficients 2014/15 UEFA. Viitattu 29.8.2015. (englanniksi)
  5. Emergency Panel decisions UEFA. Viitattu 6.9.2014. (englanniksi)
  6. 2014/15 UEFA Champions League participants UEFA. Viitattu 28.8.2014. (englanniksi)
  7. Next season's UEFA Champions League seeds UEFA. Viitattu 29.8.2015. (englanniksi)
  8. Paris Saint-Germain vs Malmö soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  9. Real Madrid vs Šah’tar Donetsk soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  10. vs Paris Saint-Germain soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  11. Malmö vs Real Madrid soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  12. Malmö vs Šah’tar Donetsk soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  13. Paris Saint-Germain vs Real Madrid soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  14. Šah’tar Donetsk vs Malmö soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  15. Real Madrid vs Paris Saint-Germain soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  16. Malmö vs Paris Saint-Germain soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  17. Šah’tar Donetsk vs Real Madrid soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  18. Paris Saint-Germain vs Šah’tar Donetsk soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  19. Real Madrid vs Malmö soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  20. Wolfsburg vs TsSKA Moskova soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  21. PSV vs Manchester United soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  22. Manchester United vs Wolfsburg soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  23. TsSKA Moskova vs PSV soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  24. TsSKA Moskova vs Manchester United soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  25. Wolfsburg vs PSV soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  26. Manchester United vs TsSKA Moskova soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  27. PSV vs Wolfsburg soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  28. TsSKA Moskova vs Wolfsburg soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  29. Manchester United vs PSV soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  30. Wolfsburg vs Manchester United soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  31. PSV vs TsSKA Moskova soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  32. Galatasaray vs Atlético Madrid soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  33. Benfica vs Astana soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  34. Astana vs Galatasaray soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  35. Atlético Madrid vs Benfica soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  36. Atlético Madrid vs Astana soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  37. Galatasaray vs Benfica soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  38. Astana vs Atlético Madrid soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  39. Benfica vs Galatasaray soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  40. Astana vs Benfica soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  41. Atlético Madrid vs Galatasaray soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  42. Galatasaray vs Astana soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  43. Benfica vs Atlético Madrid soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  44. Manchester City vs Juventus soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  45. Sevilla vs Borussia Mönchengladbach soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  46. Borussia Mönchengladbach vs Manchester City soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  47. Juventus vs Sevilla soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  48. Juventus vs Borussia Mönchengladbach soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  49. Manchester City vs Sevilla soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  50. Borussia Mönchengladbach vs Juventus soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  51. Sevilla vs Manchester City soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  52. Juventus vs Manchester City soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  53. Borussia Mönchengladbach vs Sevilla soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  54. Manchester City vs Borussia Mönchengladbach soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  55. Sevilla vs Juventus soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  56. Bayer Leverkusen vs BATE soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  57. Roma vs Barcelona soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  58. Barcelona vs Bayer Leverkusen soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  59. BATE vs Roma soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  60. BATE vs Barcelona soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  61. Bayer Leverkusen vs Roma soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  62. Barcelona vs BATE soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  63. Roma vs Bayer Leverkusen soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  64. BATE vs Bayer Leverkusen soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  65. Barcelona vs Roma soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  66. Bayer Leverkusen vs Barcelona soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  67. Roma vs BATE soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  68. Dinamo Zagreb vs Arsenal soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  69. Olympiakos vs Bayern München soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  70. Bayern München vs Dinamo Zagreb soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  71. Arsenal vs Olympiakos soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  72. Arsenal vs Bayern München soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  73. Dinamo Zagreb vs Olympiakos soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  74. Bayern München vs Arsenal soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  75. Olympiakos vs Dinamo Zagreb soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  76. Arsenal vs Dinamo Zagreb soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  77. Bayern München vs Olympiakos soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  78. Dinamo Zagreb vs Bayern München soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  79. Arsenal vs Olympiakos soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  80. Dynamo Kiova vs Porto soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  81. Chelsea vs Maccabi Tel Aviv soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  82. Maccabi Tel Aviv vs Dynamo Kiova soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  83. Porto vs Chelsea soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  84. Porto vs Maccabi Tel Aviv soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  85. Dynamo Kiova vs Chelsea soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  86. Maccabi Tel Aviv vs Porto soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  87. Chelsea vs Dynamo Kiova soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  88. Porto vs Dynamo Kiova soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  89. Maccabi Tel Aviv vs Chelsea soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  90. Dynamo Kiova vs Maccabi Tel Aviv soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  91. Chelsea vs Porto soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  92. Valencia vs Zenit Pietari soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  93. Gent vs Lyon soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  94. Lyon vs Valencia soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  95. Zenit Pietari vs Gent soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  96. Zenit Pietari vs Lyon soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  97. Valencia vs Gent soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  98. Lyon vs Zenit Pietari soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  99. Gent vs Valencia soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  100. Zenit Pietari vs Valencia soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  101. Lyon vs Gent soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  102. Valencia vs Lyon soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)
  103. Gent vs Zenit Pietari soccerway.com. Viitattu 13.12.2015. (englanniksi)