Max Payne

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Max Payne
Maxpayne.jpg
Kehittäjä Remedy Entertainment
Julkaisija Gathering of Developers (Windows)
Rockstar Games (PlayStation 2, Xbox, Game Boy Advance)
Feral Interactive (Macintosh)
Ohjaaja Petri Järvilehto
Tuottaja George Broussard
Scott Miller
Käsikirjoittaja(t) Sami Järvi
Taiteilija(t) Sami Vanhatalo
Säveltäjä(t) Kärtsy Hatakka
Kimmo Kajasto
Pelisarja Max Payne
Julkaisuaika
Lajityyppi kolmannen persoonan ammuntapeli
Pelimuoto yksinpeli
Ikäluokitus ESRB: M
OFLC: MA15+ PEGI 18 (GBA 16+)[1]
Alusta Microsoft Windows, PlayStation 2, Xbox, Game Boy Advance, Macintosh
Jakelualusta CD, DVD, pelikasetti
Gamepad.svg
Lisää peliartikkeleitaVideopelien teemasivulla

Max Payne on suomalaisen Remedy Entertainmentin kehittämä kolmannen persoonan ammuntapeli, jonka tuottivat 3D Realms ja Rockstar Games. Gathering of Developers julkaisi Max Paynen alun perin Microsoft Windowsille vuonna 2001, mutta myöhemmin samana vuonna Rockstar Games julkaisi pelin myös PlayStation 2:lle ja Xboxille. Vuonna 2002 Feral Interactive julkaisi Macintosh-version, ja peli ilmestyi 16. joulukuuta 2003 Game Boy Advancelle Rockstarin julkaisemana. Max Payne julkaistiin myös Androidille ja iOS-laitteille vuonna 2012.

Max Paynen tarinan päähenkilö on samanniminen New Yorkin poliisilaitoksessa NYPD:ssä työskentelevä poliisi, jonka vaimo ja vauvaikäinen tytär joutuvat Valkyr-nimiseen huumeeseen addiktoituneiden narkomaanien murhaamiksi. Perheenjäseniensä kuoleman jälkeen Max ryhtyy Yhdysvaltain huumevirasto DEA:n agentiksi ja yrittää saada tietoja Valkyrin alkuperästä, mutta kesken tutkimusten hänet lavastetaan rikolliseksi ja syylliseksi työtoverinsa Alex Balderin murhaan. NYPD:n ja New Yorkin alamaailman jahtaama Max päättää lähteä kostoretkelle perheensä ja työtoverinsa murhannutta rikollisjärjestöä vastaan.

Max Payne sai peliarvostelijoilta hyvän vastaanoton. Peli voitti monia alan palkintoja, muun muassa Bafta-palkinnon vuoden parhaasta PC-pelistä. Vuonna 2003 pelille julkaistiin jatko-osa nimeltä Max Payne 2: The Fall of Max Payne. Elokuvayhtiö 20th Century Fox on tehnyt peliin pohjautuvan elokuvan,[2] jonka ensi-ilta oli vuonna 2008.

Pelaaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Max Payne on kolmannen persoonan näkökulmasta kuvattu toimintapeli, joka tuli tunnetuksi ensimmäisenä bullet time -erikoistehostetta hyödyntäneenä videopelinä. Bullet timessa pelimaailma pelaajahahmon ympärillä hidastuu, minkä ansiosta pelaaja kykenee tähtäämään ja ampumaan vihollisia tavallista tehokkaammin. Bullet time -tilan kesto on kuvattu peliruudun alakulmassa nähtävässä palkissa, joka latautuu itsestään pelaajahahmon poistuessa takaisin ”normaalitilaan”. Pelin asevalikoima koostuu kokonaan oikeista aseista.

Pelin tekoäly pohjautuu pitkälti ennalta määriteltyihin komentoihin, minkä takia pelaajahahmon kohtaamat viholliset kykenevät suorittamaan vain niille ohjelmoituja liikkeitä. Viholliset kuitenkin kestävät paljon enemmän osumia kuin Max. Pelaajahahmon hankkimat terveyspakkaukset eivät paranna häntä välittömästi, vaan terveyspakkauksia voi käyttää valitsemanaan hetkenä.

Max Paynen juonenkuljetus on tehty tietokoneanimoitujen välinäytösten sijasta film noir -tyylisen sarjakuvaromaanin muodossa etenevällä kerronnalla. Sarjakuvan ruutujen hahmot ovat Remedyn työntekijöitä, koska rajallisen budjetin seurauksena pelitalo ei voinut palkata oikeita näyttelijöitä sarjakuvaa varten.

Tarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Asetelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Remedyllä on tapana antaa peliensä päähahmoille nimiä, jotka kertovat pelin luonteesta. Max Payne on sanaleikki englanninkielisistä sanoista maximum pain, suunnaton kipu. Payne viestii päähahmon tuskasta, jonka tämä on joutunut kokemaan perheensä murhan jälkeen.

Pelin tarina on saanut todennäköisesti vaikutteita vuoden 1979 elokuvasta Mad Max, sillä molemmat kertovat poliisista, jonka perhe joutuu rikollisten tappamaksi, jota seuraava kostoretki päättyy huonosti. Lisäksi sekä Max Paynessä että Mad Max -trilogiassa on paljon viittauksia mytologiaan ja taruihin, Mad Maxissa antiikin Kreikkaan ja Max Paynessa viikinkien uskomuksiin.

Max Paynen tarina sekä hahmojen ja tapahtumapaikkojen nimet sisältävät lukuisia viittauksia skandinaaviseen mytologiaan. Peli sijoittuu loppumattomalta vaikuttavaan lumimyrskyyn, mikä on allegoria skandinaavisesta myyttisestä maailmanlopusta ragnarökistä. Pelissä myös seikkaillaan yökerhossa, jonka nimi on Ragnarock. Pelin keskeinen elementti on Valhalla-sotilasprojektissa luotu Valkyr-huume; skandinaavisessa jumaltarustossa valkyyriat veivät taistelussa kaatuneiden sotureiden sielut paikkaan nimeltä Valhalla. Max Paynen työtoveri Alex Balder on nimitetty Balder-jumalan mukaan ja senaattori Alfred Wodenin sukunimi on anglosaksinen väännös Odin-jumalan nimestä; Balder-jumalan tavoin petturi tappaa Alex Balderin ja Wodenilla on Odinin tavoin yksi silmä. Pelin pääkonnan yhtiö on aasojen mukaan nimitetty Aesir Corporation ja Wodenin salaseura kokoontuu rakennuksessa nimeltä Asgard Hall. Pelissä on nähtävissä myös viittauksia Suomeen, kuten esimerkiksi erään yökerhon seinillä esiintyvät kuvitteellisen Suomi Vodka -juoman mainokset, sekä Aesir Corporationin pääkonttorista löytyvät Alvar Aalto -nojatuolit.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarinankerronnassa käytetään myös sarjakuvapaneeleja.

Kolme vuotta sitten Max oli New Yorkin poliisilaitoksessa NYPD:ssä työskentelevä poliisi. Kolme narkomaania, joilla oli addiktio design-huumeseen nimeltä ”Valkyr”, murhasivat hänen vaimonsa Michellen ja vauvaikäisen tyttärensä. Perheensä kuolemasta järkyttyneenä Max siirtyi Yhdysvaltain huumevirasto DEA:n palvelukseen ja vannoi selvittävänsä Valkyr-huumeen alkuperän.

Max tekeytyy gangsteriksi päästäkseen rikollispäällikkö Angelo ”Don” Punchinellon rikollisjärjestöön, joka oli ollut vastuussa Valkyrin myynnistä New Yorkin alamaailmalle. Tunnistamaton tappaja ampuu Alex Balderin, joka oli ollut ainoa DEA-agentti, joka tiesi totuuden Maxin henkilöllisyydestä ja aikeista. Max saa tietää olevansa etsintäkuulutettu Alexin murhasta ja on poliisin mukaan Punchinellon rikollisjärjestölle työskentelevä gangsteri. Ragnarock-nimisessä yökerhossa Max tapaa palkkamurhaaja Mona Saxin, joka kertoo Punchinellon olevan syyllinen hänen perheensä kuolemaan. Max tekee rynnäkön Punchinellon kartanoon, jossa Punchinello kertoo olleensa vain pelinappula Valkyrin myynnissä. Yhtäkkiä toimistoon saapuu agentteja, jotka ampuvat Punchinellon. Agentteja johtava nainen antaa Maxille yliannostuksen Valkyristä ja jättää hänet kuolemaan.

Ennen kuin nainen poistuu kartanosta, hän mainitsee sanat ”Cold Steel”. Max yhdistää sanat hylättyyn tehtaaseen nimeltä Cold Steel, jonka yhteydestä hän löytää Yhdysvaltain armeijan huippusalaisen bunkkerin, jossa oli tehty salaisia ihmiskokeita. Bunkkerin tietokoneista Maxille paljastuu, että Valkyr oli ollut alun perin vuonna 1991 aloitetussa armeijan Valhalla-projektissa kehitetty stimulantti, jonka oli ollut tarkoitus nostaa sotilaiden taistelutahtoa. Projekti kuitenkin lopetettiin vuonna 1995, koska Valkyr muutti käyttäjänsä aggressiiviseksi ja vainoharhaiseksi tappajaksi. Max saa myös selville, että syyttäjänvirastossa työskennellyt Michelle Payne oli saanut vahingossa haltuunsa tietoja Valhalla-projektista, minkä seurauksena narkomaanit oli lähetetty Maxin kodille tappamaan Michelle. Max kuitenkin menettää todistusaineistonsa, kun bunkkerin itsetuhomekanismi käynnistyi.

Max saa selville että hänen työtoverinsa B.B. oli ottanut lahjuksia rikollisilta, tappanut Balderin, lavastanut Maxin poliiseille rikolliseksi ja paljastanut hänen henkilöllisyytensä Punchinellon rikollisjärjestölle. Max kostaa Balderin kuoleman tappamalla B.B.:n, minkä jälkeen hän saa soiton senaattori Alfred Wodenilta. Max tapaa Asgard Hall -rakennuksessa Wodenin johtaman Inner Circle -salaseuran jäsenet. Woden kertoo Maxille, että Punchinellon kartanolla ollut nainen oli ollut Aesir Corporationin toimitusjohtaja Nicole Horne, joka oli jatkanut laittomasti Valhalla-projektia ja oli ollut vastuussa Valkyrin myynnistä Punchinellon kautta. Maxille selitetään, että Horne oli määrännyt Maxin perheen kuoleman. Woden pyytää Maxia tappamaan Hornen ja vastapalveluksena hänen salaseuransa voisi suojella häntä murhasyytöksiltä. Asgard Halliin saapuvat Hornen kommandot kuitenkin tappavat kaikki salaseuran jäsenet Wodenia lukuun ottamatta.

Max pakenee palkkasotilailta Asgard Hallista ja saapuu Manhattanilla Aesir Corporationin päämajana toimivan pilvenpiirtäjän Aesir Plazan juurelle. Max tapaa hississä Monan, joka paljastaa työskentelevänsä Hornelle. Horne on käskenyt häntä tappamaan Maxin, mutta Mona on alkanut kuitenkin pitää hänestä eikä suostu siihen. Hornen turvamiehet ampuvat Monaa, mutta tyhjä hissi vihjaisee hänen selvinneen hengissä. Horne yrittää paeta helikopterilla, mutta Max ampuu pilvenpiirtäjän radiomaston teräskaapelit poikki, jolloin romahtava radiomasto murskaa allensa helikopterin, tappaen Hornen. NYPD pidättää kostoretkensä päättäneen Maxin. Häntä katsomaan tulleessa väkijoukossa on myös hymyilevä Alfred Woden, jolle Max hymyilee takaisin.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Max Payne -hahmon käyttämät vaatteet esillä Game On -näyttelyssä Science Museumissa Lontoossa.

Vuonna 1996 3D Realms julkaisi Remedyn kehittämän Death Rallyn, joka myi noin satatuhatta kappaletta. Yhdysvaltain julkaisuviikolla Remedyn silloinen toimitusjohtaja Samuli Syvähuoko matkusti Dallasiin esittelemään 3D Realmsille kolmea uutta peli-ideaa. Jatkoon pääsi Dark Justice -työnimellä kulkenut toimintapeli, jonka piti olla yksinkertainen ammuntapeli. Vuonna 1997 Syvähuoko kertoi pelin valmistuvan seuraavana vuonna, mutta julkaisu venyi vuoteen 2001; projektista tuli 4,5-vuotinen. Pelin esikuvina käytettiin John Woon toimintaelokuvia, joita tuolloinen luova johtaja Petri Järvilehto katsoi yhä ”uudelleen ja uudelleen” miettien, miten saisi saman kokemuksen toteutettua pelimaailmassa. Alun perin peli ei ollut kovin tarinavetoinen, mutta käsikirjoittaja Sami Järvi halusi peliin henkilövetoisen näkökulman. Hän haki vaikutteita kovaksikeitetystä rikoskirjallisuudesta.[3]

Tuotantoryhmä teki kuvausmatkan New Yorkiin hakeakseen inspiraatiota peliympäristöihin. Yksi Remedyn graafikoissa käytti filttereitä matkan kuvamateriaaliin, ja lopputulos muistutti sarjakuvaa. Käsitellyistä kuvista tehtiin kuvasarja, jonka päälle lisättiin vielä ääninäyttely. Tällä ratkaisulla korvattiin pelinsisäiset välivideot.[4] Ratkaisu oli Remedylle taloudellisesti välttämätön, mutta toisaalta myös Järven mukaan taiteellisesti tyyliikkäämpi ratkaisu kuin välivideot. Järvi antoi Max Paynelle kasvonsa, koska oikeisiin näyttelijöihin ei ollut varaa. Hän oli poseerannut ylipiston roolipeliyhdistyksen lehdessä, ja kehitystiimin nähdessä kuvat he halusivat Järven toimivan mallina myös Max Paynelle.[3] Muihin hahmomallieihin käytettiin ystäviä, perheenjäseniä ja muita kehitystiimin jäseniä.[5]

Tuottaja 3D Realms ja julkaisija Take-Two Interactive rahoittivat pelin 21 miljoonan markan budjetista vähän yli puolet. Projektiin loppuvaiheessa mukaan tullut, Syvähuokon tilalle palkattu Matias Myllyrinne on kertonut, että projektin kulut riistäytyivät käsistä viivästysten takia. Pelin kehitys aloitettiin monta kertaa alusta vanhentuneen teknologian johdosta. Ryhmällä oli paljon ideoita ja teknistä osaamista demoskene-taustan ansiosta, mutta kokemusta isosta peliprojektista ei vielä ollut. Lisää varoja kehitykseen saatiin Tekesiltä ja myymällä osia Remedyn tytäryhtiöstä, Futuremarkista. Myllyrinteen mukaan 3D Realms antoi Remedylle taiteellisen vapauden tehdä peli valmiiksi siinä ajassa kuin se vaatii.[6]

Max Paynen ääninäyttelijäksi palkattiin James McCaffrey, joka antoi jatko-osassa myös kasvonsa Paynelle. Max Paynen ominaispiirre, Bullet time -erikoistehoste, lisättiin peliin vasta noin puoli vuotta ennen julkaisua. Alkuperäinen konsepti oli lisätä peliin huoneita, joissa aika hidastuisi. Lopulta kehittäjät pitivät parhaana ratkaisua, jossa pelaaja saa itse päättää ajan hidastumisesta.[7] Bullet time -tehosteen aikana peli hidastui, ja pelaaja saattoi tähdätä vihollisia rauhassa.

Pelin PlayStation 2- ja Xbox-versioiden käännökset tehtiin ulkomaisena alihankintana. Näistä versioista poistettiin muun muassa pelikohtausten taustakuvissa käytetyt World Trade Centerin kaksoistornit saman vuoden syyskuussa tapahtuneiden terrori-iskujen takia.[8]

Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Max Payne oli 2000-luvun alussa Suomen isoin pelialan menestys.[4] Vuonna 2002 Remedy myi pelisarjan oikeudet Take-Two Interactivelle 10 miljoonasta dollarista ja 969 932 osakkeesta. Samalla tiedotettiin, että Rockstar Games julkaisisi Remedyn kehittämän Max Paynen jatko-osan The Fall of Max Payne vuonna 2003.[9] Pelisarjan kahta ensimmäistä osaa on myyty yhteensä yli 8 miljoonaa kappaletta.[4] Vuonna 2008 pelistä tehtiin samanniminen Hollywood-elokuva, jonka pääosaa näytteli Mark Wahlberg. Elokuva on ainoa suomalaisesta brändistä tehty Hollywood-tuotanto. Vuonna 2012 Rockstar Games julkaisi Max Payne 3:n, jossa Paynea näytteli jälleen McCaffrey. Järvilehdon mukaan peli sopii hyvin pelisarjaan, vaikka onkin erilainen kuin kaksi aiempaa osaa.[7]

Pelin ympärillä nähtiin myös lieveilmiö, kun 1990-luvulla julkisuudessa ollut vapaapainija Maxx Payne uhkasi haastaa Remedyn oikeuteen nimensä käyttämisestä ilman lupaa, koska hän oli käyttänyt nimestään myös lyhennettyä versiota ”Max Payne”.[10]

Soundtrack[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Max Paynen soundtrackin sävelsivät Kärtsy Hatakka ja Kimmo Kajasto.[11] Useimmat kappaleista ovat ambient-tyylisiä, mutta mukana on myös pelin toimintakohtauksissa kuultuja rock-tyyppisiä kappaleita.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuorikoski, Juho: Sinivalkoinen pelikirja – Suomen pelialan kronikka 1984–2014. Saarijärvi: Fobos Kustannus, 2014. ISBN 978-952-67937-1-9.
  • Lappalainen, Elina: Pelien valtakunta. Miten suomalaiset peliyhtiöt valloittivat maailman. Atena, 2015. ISBN 978-952-300-116-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.pegi.info/en/index/global_id/505/?searchString=max+payne
  2. Max Payne Filming Soon IGN.net. (englanniksi)
  3. a b Lappalainen, s. 65–67
  4. a b c Kuorikoski, s. 65
  5. Lappalainen, s. 68
  6. Lappalainen, s. 69–70
  7. a b Kuorikoski, s. 66
  8. Lappalainen, s. 71
  9. Take-Two Interactive Software - Investor Relations - Take-Two News Release ir.take2games.com. Viitattu 2016-03-01.
  10. Maxx Payne haastoi suomalaiset pelintekijät oikeuteen Digitoday.fi.
  11. Jouni Lahtinen: Max Payne Original Soundtrack (englanniksi)

Aiheesta muualta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]