Pelimoduuli

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Pelimoduuli (myös: ROM-moduuli, moduuli) on kotelon suojaama ROM-piirin ("read only memory") sisältävä muovipalikka, joka kytketään useimmiten pelikonsoliin tai tietokoneeseen. Niitä käytetään lähinnä videopelien lataamiseen, joskus myös muunlaisten tietokoneohjelmien käyttöön.

Vuoden 1979 Star Raiders -pelin pelimoduuli, jossa pelin nimi on virheellisesti kirjoitettu.

Pelimoduulit syntyivät menetelmänä tukea vaihdettavia peliohjelmia sisäänrakennettujen pelien sijaan.[1] Tällöin kuluttajan ei tarvinnut ostaa kallista laitetta kuin kerran.[1] Pelimoduulit yleistyivät 2. sukupolven pelikonsoleissa.

Myöhemmin pelit ovat siirtyneet halvempiin tallennusvälineisiin kuten levykkeisiin ja optisiin levyihin kuten CD-ROM.

Moduuleissa on toisinaan myös paristovarmennettua SRAM-muistia, mikä mahdollistaa pelitilanteen säilyttämisen. Eräissä tapauksissa moduuleissa on myös apusuorittimia kuten SNES-konsolin Super FX-moduuleissa.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fairchild Channel F oli ensimmäinen vaihdettavia pelimoduuleja tukeva pelikonsoli.
Nintendo 64 oli viimeisiä pelimoduuleja käyttäviä pelikonsoleja.

Varhaisimmissa 1970-luvun pelikonsoleissa oli mukana vain sisäänrakennettuja pelejä logiikkapiireillä, jolloin laitteeseen ei saanut vaihdettua uusia pelejä.[1]

Vuonna 1976 Fairchild Channel F -pelikonsoli alkoi ensimmäisenä tukea vaihdettavia pelimoduuleita.[2][1]

Moduuliportteja on käytetty myös kolikkopelien järjestelmälevyissä. Pelilaitteiden lisäksi myös monissa 1980-luvulla julkaistuissa mikrotietokoneissa oli moduuliportit. Tällaisia tietokoneita olivat ainakin Commodore VIC-20, Commodore 64, MSX-standardin koneet, Atarin 8-bittiset koneet (400/800/XL/XE), Texas Instruments TI-99/4A sekä IBM PCjr. Kolikkopeleistä ROM-moduuleita hyödynsivät ainakin Capcomin CP System ja SNK:n Neo Geo.

Koska levykkeet ja C-kasetit olivat halvempia, olivat ne tietokonepeleissä yleisempiä, vaikka koneessa olisikin ollut portti ROM-moduuleille. Kuitenkin esimerkiksi Commodore 64:lle ja MSX:lle ilmestyi lopulta varsin merkittävä määrä pelejä moduulilla. IBM PCjr -tietokoneella joitain hyötyohjelmia, kuten taulukkolaskenta Lotus 1-2-3, myytiin sellaisessa muodossa, että osa ohjelmasta ladattiin moduulilta, osa levykkeeltä.

Ensimmäinen CD-ROM-levyjä käyttänyt konsoli oli PC Enginen lisälaite, joka julkaistiin vuonna 1989. Ensimmäinen PlayStation (1994) ja Sega Saturn (1994) tekivät CD-ROM-levyistä lopullisesti pelikonsolien käytetyimmän tallennusvälineen. Nintendo 64 (1996) jatkoi kuitenkin vielä ROM-moduuleiden käyttöä, mitä pidettiin yhtenä syynä sen odotettua heikompaan menestykseen. Gamecube-konsolissa myös Nintendo siirtyi halvemman optisen median käyttöön.[3]

ROM-moduuleiden käyttö jatkui kauemmin kädessä pidettävien konsolien käsikonsolien puolella. Eräissä pelilaitteissa kuten Nintendo Switch, Nokia N-Gage ja PlayStation Vita aiemmat tekniikat on korvattu Flash-muistiin perustuvalla muistikorttitekniikalla.

Vanhoista konsoleista on julkaistu myös uusia "retroklassikko"-versioita, joissa on vaihtelevasti tukea alkuperäisille pelimoduuleille.[4]

Vertailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Levykkeisiin, C-kasetteihin ja CD-ROM-levyihin verrattuna rom-moduulit latautuvat saman tien ilman odottelua, mikä oli huomattava etu 1980-luvulla, jolloin joidenkin C-kaseteilta ladattavien pelien käynnistystä sai odotella parikymmentä minuuttia. Moduulit ovat myös huomattavasti luotettavampia kuin levykkeet, C-kasetit ja CD-levyt ja rikkoontuvat harvemmin. Pelien julkaisijoiden kannalta etuna oli, että moduuleita ei pystynyt yleisesti ottaen kopioimaan kotikonstein. Haittapuolena moduulit olivat huomattavan kalliita verrattuna muihin tallennusvälineisiin, mikä 1980-luvulla näkyi levykkeillä ja kaseteilla myytävien tietokonepelien huomattavasti pelikonsolien moduulipelejä halvempana hintana. CD-levyjen etu ROM-moduuleihin nähden oli huomattavasti suurempi tallennuskapasiteetti. Erityisesti tästä syystä CD-levyt korvasivat 1990-luvun alkupuolella moduulit useimmissa uusissa pelikonsoleissa. Kuitenkin yhä esimerkiksi Nintendo DS -käsikonsoli käyttää pelimoduuleita.

Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luettelo moduulia käyttävistä pelikonsoleista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Atari

Bandai

Fairchild Semiconductor

Mattel

NEC

Nintendo

Sega

SNK

Sony

Nokia

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pelimoduuli.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Benj Edwards: The Untold Story Of The Invention Of The Game Cartridge Fast Company. Viitattu 4.4.2017.
  2. Orland, Kyle: Obituary: Fairchild Channel F Creator Jerry Lawson Gamasutra. 11.5.2011. Viitattu 14.7.2011. (englanniksi)
  3. Panasonic GameQ SL-GC10 GameCube+DVD Pelit. Viitattu 13.4.2017.
  4. Nintendo tuo 8-bittisen NES-klassikkokonsolin takaisin miniversiona HS.fi. Viitattu 13.4.2017.