Tämä on lupaava artikkeli.

Matthias Alexander Castrén

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta M. A. Castrén)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Matthias Alexander Castrén
M. A. Castrén, Erik Johan Löfgrenin vuonna 1859 postuumisti maalaama muotokuva.
M. A. Castrén, Erik Johan Löfgrenin vuonna 1859 postuumisti maalaama muotokuva.
Henkilötiedot
Syntynyt2. joulukuuta 1813
Tervola
Kuollut7. toukokuuta 1852 (38 vuotta)
Helsinki
Koulutus ja ura
Tutkinnot Keisarillinen Aleksanterin-Yliopisto
Instituutti Keisarillinen Aleksanterin-Yliopisto
Tutkimusalue kielitiede, etnografia
Tunnetut työt 14 kielen kieliopit
Kalevalan ruotsinnos

Matthias Alexander Castrén (myös muodossa Matias Aleksanteri Castrén; 2. joulukuuta 1813 Tervola – 7. toukokuuta 1852 Helsinki[1]) oli Helsingin yliopiston ensimmäinen suomen kielen professori ja uralilaisten kielten tutkimuksen ja etnografian uranuurtaja. Castrénin tutkimukset loivat pohjaa muun muassa fennougristiikalle ja etnolingvistiikalle.

Hän teki kaksi matkaa Siperiaan, jossa tutki useita alueen kieliä. Hän työsti lopulta peräti 14 siperialaisen kielen kieliopit. Castrén keräsi matkoiltaan myös laajan kansatieteellisen ja arkeologisen kokoelman. Ennen Siperian-matkojaan hän oli tutkinut saamelaisia ja runonlauluperinnettä. Tutustuttuaan vienalaiseen runokieleen Castrén kirjoitti kehutun ruotsinnoksen Kalevalasta.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus ja opiskelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matthias Alexander Castrén syntyi Tervolassa 1813. Hänen isänsä oli kappalainen Christian Castrén, josta tuli myöhemmin Rovaniemen kirkkoherra, ja äitinsä Susanna Sofia Fellman. Sekä Castrénin että Fellmanin suvut olivat vanhoja pappissukuja.[2] Matthias oppi jo kotona sekä suomen että ruotsin kielen. Tervola oli suomenkielistä aluetta, mutta säätyläisperheessä ruotsin osaaminen oli välttämätöntä.[3]

Christian Castrénin kuoltua Susanna-äiti muutti lapsineen Ouluun, jossa Matthias Alexander aloitti vuonna 1826 triviaalikoulussa. Tätä ennen hän oli saanut vain kotiopetusta.[3]

Castrén siirtyi koulun jälkeen opiskelemaan Keisarilliseen Aleksanterin Yliopistoon Helsinkiin. Yliopistossa ei pystynyt vielä opiskelemaan suomea pääaineena, mutta Carl Niclas Keckman toimi suomen kielen lehtorina ja opetti moninaisista aiheista. Castrén oli todennäköisesti seurannut jonkun verran Keckmanin opetusta, sillä hän pyrki hankkimaan kaiken tiedon suomesta ja sen sukukielistä.[4]

Castrén kuului opiskeluaikanaan Lauantaiseuraan yhdessä monien muiden Pohjalaisen Osakunnan jäsenten kanssa, mikä edisti kiinnostusta suomen kielen tutkimiseen.[4] Hän valmistui vuonna 1836 filosofian maisteriksi. Hän oli opiskellut itämaisia ja klassisia kieliä sekä filosofiaa ja pyrki ilmeisesti papiksi. Castrén kiinnostui pohjoisen Euraasian kieli- ja kansatieteestä erityisesti Elias Lönnrotin Kalevalan ansiosta. Hänen ystäväpiiriinsä kuuluivat Lönnrotin lisäksi Zachris Topelius, J. L. Runeberg ja J. V. Snellman, joten hänen uransa suuntaan vaikuttivat todennäköisesti muutenkin suomalaisuuden nousu ja kansallisromanttinen ajattelu.[2]

Ensimmäiset tutkimusmatkat ja Kalevalan ruotsinnos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Castrén lähti 1838 osakuntatoverinsa Carl Robert Ehrströmin matkakumppaniksi Lappiin, jossa hän sai ensimmäisen kosketuksensa saamen kieleen.[5] Hän tutki siellä saamelaista kansanrunoutta ja mytologiaa. Castrén julkaisi vuonna 1839 keräämänsä aineiston pohjalta väitöskirjansa De affinitate declinationum in lingua Fennica, Esthonica et Lapponica. Siinä hän kirjoitti suomen, viron ja saamen deklinaation yhteisistä piirteistä. Tutkimustensa ansiosta Castrén nimitettiin vuonna 1840 Keisarillisen Aleksanterin Yliopiston suomen ja muinaisten pohjoisten kansanheimojen kielten dosentiksi.[6]

Palatessaan Lapista hän kuuli Pietarin tiedeakatemian suunnittelemasta Siperian-tutkimusmatkasta. Castrén otti yhteyttä Anders Johan Sjögreniin ja ilmoitti halukkuutensa retkikunnan kielentutkijaksi. Kun Pietarin tiedeakatemian vastaus venyi, Castrén anoi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralta matka-avustusta aitoon runonlauluperinteeseen ja runojen mytologiseen taustaan tutustumiseen. Castrén pääsi matkalle Vienan runomaille, ja hän tapasi siellä kesällä 1839 sekä Arhippa Perttusen että Vaassila Kieleväisen.[5]

Venäjän Karjalan matkojen ansiosta Castrén tutustui vienalaiseen runokieleen. Sen ansiosta hän pystyi perehtymään Kalevalan käännöstyöhön. Castrénin ruotsinnos ilmestyi 1841, ja se oli teoksen ensimmäinen täydellinen käännös.[2] Sitä pidettiin erinomaisena. Castrén osallistui muutenkin Kalevalaa koskeneeseen keskusteluun. Hän taipui uskomaan, että sen muinaisrunot olivat pitkälti mytologisia.[5]

Suomen ja sen sukukielten tutkimuksia alkoi ilmestyä sitä tahtia, että vuonna 1841 perustettiin niitä varten julkaisusarja Suomi: Tidskrift i fosterländska ämnen. Sen perustajiin kuuluivat muun muassa Castrén ja Elias Lönnrot.[6]

Matkat Venäjälle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen matka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Castrénin ensimmäinen suurempi tutkimusmatka käynnistyi marraskuussa 1841, jolloin hän lähti Lönnrotin kanssa Lappiin. Castrén sai tammikuussa 1842 tietää Pietarin tiedeakatemian periaatepäätöksestä Siperian alkuperäiskansojen laajasta tutkimushankkeesta. Hänelle kirjoittanut Anders Johan Sjögren neuvoi Castrénia lähtemään Arkangeliin tutkimaan nenetsin kieltä.[2]

Arkangelissa Castrén kuuli, että Suomen valtion varoista oli myönnetty hänelle apuraha samojedikielten tutkimiseen. Castrén aloitti kesällä 1842 työn Arkangelissa nenetsien avustuksella. Tämän jälkeen hän aloitti matkan arktiksen rannikkoa pitkin ja saapui helmikuussa 1843 Pustozerskiin, josta hän jatkoi Petšoraa pitkin Ust-Tsilmaan ja Ižmaan. Castrén sai syyskuussa valmiiksi komin kieliopin käsikirjoituksen, jonka hän lähetti Pietarin tiedeakatemiaan.[2]

Syksyllä Castrén kulki Usajokea itään. Tämän matkan aikana hänen terveytensä alkoi heikentyä. Obdorskiin hän saapui marraskuussa ja teki siellä huomioita nenetsin ja suomen kielten sukulaisuudesta. Castrénin terveydentila alkoi kuitenkin olla huolestuttava, ja hän joutui helmikuussa 1844 matkustamaan lääkärinhoitoa varten Obia pitkin Berezovoon. Lääkärin mukaan Castrén sairasti keuhkotautia, minkä takia hän joutui lähtemään kotimatkalle.[2]

Castrén palasi toukokuussa 1844 Helsinkiin. Siellä hän viimeisteli komin kielioppinsa Elementa grammatices Syrjaenae, jonka nominitaivutusta käsittelevä osa De nominum declinatione in lingua Syrjaena hyväksyttiin väitöskirjaksi.[2]

Toinen matka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Castrén lähti helmikuussa 1845 uudestaan Siperiaan. Hänen matkatoverinaan oli vastavalmistunut maisteri Johan Reinhold Bergstadi. Kazaniin he saapuivat huhtikuussa. Siellä Castrén viimeisteli marin kielioppinsa Elementa grammatices Tscheremissae. He jatkoivat toukokuussa eteenpäin ja tekivät tutkimuksia Irtyšin ja Obin varrella asuneiden hantien parissa. Toropkovassa Castrén tapasi metsänenetsejä, joiden kieli metsänenetsi oli vielä Castrénin aikana tieteelle tuntematon.[2]

Castrén täydensi loppukesän Surgutissa hantin kieliopin käsikirjoitusta. Surgutista Castrén ja Bergstadi jatkoivat matkaansa Narymiin, missä Castrén tutki selkupeita. Selkupilaisten alueella he matkustivat reellä, kunnes he saapuivat maaliskuussa 1846 Tomskiin. Huhtikuussa heidän tiensä erkanivat Jeniseiskissä. Castrén tutki paikallisiin selkupin murteita ja antoi Bergstadille tehtäväksi tutkia keetin kieltä.[2]

Castrén ja Bergstadi palasivat toukokuun lopussa Jeniseiskiin. He jatkoivat sen jälkeen pohjoiseen. Matkan aikana Castrén keräsi myös evenkien, keettien ja selkuppien perinteistä esineistöä. Dudinkaan Castrén ja Bergstadi saapuivat syyskuun alussa. Sairastunut Bergstadi ei kuitenkaan pystynyt jatkamaan matkaa Tolstoi Nosiin, missä Castrén tutki alueen samojedikieliä ja keräsi kansatieteellistä aineistoa. Paluumatkalla hän otti Bergstadin mukaansa, joka ei kuitenkaan pystynyt jatkamaan enää ja joutui palaamaan Suomeen. Castrén palasi Jeniseiskiin, jossa työskenteli keetin kielen parissa.[2]

Castrén sairasteli itsekin, mutta kesän lähestyessä pystyi jatkamaan matkaansa etelään. Hän kulki Krasnojarskin ja Minusinskin kautta Sajanvuoristoon. Hän tapasi kamasseja ja tutki kamassia sekä kahta turkkilaista kieltä, hakassia ja tofaa.[2]

Castrén saapui maaliskuussa 1848 Irkutskiin. Hän oli tuolloin varsin heikkokuntoinen. Sieltä hän lähetti Pietariin kielitieteellisiä muistiinpanoja ja arkeologis-etnologisen kokoelman. Irkutskista Castrén matkusti Baikaljärven yli burjaattien alueelle. Kjahtasta hän teki matkansa toisen vierailun Kiinassa, ja toukokuussa hän saapui Nertšinskiin, joka oli hänen matkansa itäisin piste. Siellä Castrén tutki evenkiä sekä seudun muinaishautoja ja piirtokirjoituksia.[2]

Castrén lähti kesäkuussa paluumatkalle. Se kesti sairastelun takia yli puoli vuotta. Hän kärsi keuhkotaudin lisäksi myös punataudista ja keripukista. Pietariin Castrén saapui vasta tammikuun lopulla ja Helsinkiin helmikuussa 1849.[2]

Professoriksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Castrénin terveys kohentui Suomessa, ja hän alkoi valmistella tutkimustulostensa julkaisemista. Hantin kielioppi Versuch einer ostjakischen Sprachlehre nebst kurzem Wörterverzeichniss (1849) valmistui ensimmäisenä. Castrén piti Helsingissä myös kuuluisan esitelmänsä ”Hvar låg det Finska folkets vagga?” Siinä hän esitti kansantajuisesti teoriansa siitä, että suomalaiset olivat lähtöisin Altailta. Castrénin mukaan suomalais-ugrilaisten alkukoti olisi ollut Altain länsirinteillä Sajanin vuoristossa.[2][7]

Castrénin professorin virkaa varten kirjoittamassaan väitöskirjassaan De affixis personalibus linguarum Altaicarum hän vertailee uralilaisten, turkkilaisten, mongolialaisten ja tunguusilaisten kielten persoonapäätteitä. Castrén nimettiin 14. maaliskuuta 1851 Keisarillisen Aleksanterin-Yliopiston ensimmäiseksi suomen kielen ja kirjallisuuden professoriksi.[2] Kaksi vuotta aikaisemmin (1849) hänet oli kutsuttu Suomen Tiedeseuran jäseneksi.[8]

Professorina Castrén luennoi etnologiasta, suomalaisesta ja suomalais-ugrilaisesta mytologiasta sekä Kalevalasta. Hän kirjoitti myös matkakuvaustaan ja työskenteli pääteoksensa, samojedikielten kieliopin parissa. Castrénin tuberkuloosi puhkesi kuitenkin uudelleen vuonna 1852. Vaikka hän jaksoi välillä työskennelläkin, hän ei saanut teostaan viimeisteltyä ja kuoli toukokuussa.[2]

Hänen laajan kirjallisen jäämistönsä Franz Anton von Schiefner toimitti julkaistavaksi vuosina 1853–1862.[9] Pietarin tiedeakatemia julkaisi tuona aikana peräti kaksitoista saksankielistä nidettä Nordische Reisen und Forschungen von Dr. M. Alexander Castrén -sarjana.[2]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Castrén oli mennyt naimisiin vuonna 1850 tunnettuun Tengströmien sukuun kuuluneen Natalia Tengströmin kanssa. Natalian isä oli filosofian professori Johan Jakob Tengström. He saivat vuonna 1851 pojan. M. A. Castrénin kuoltua Natalia jäi 21-vuotiaana leskeksi.[10] Heidän poikansa Robert Castrén oli tunnettu poliitikko ja lehtimies, joka kuoli 32-vuotiaana umpilisäkkeen tulehdukseen.[11]

Merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alpo Sailo, M. A. Castren, 1921.

Castrén oli kielitieteilijänä jopa maailmanlaajuisesti poikkeuksellinen. Vaikeissa olosuhteissa keräämistään aineistoista hän työsti yhteensä 14 kielen kieliopit. Hän oli myös vertailevan uralistiikan ja Siperian kielten tutkimuksen uranuurtaja.[2] Hän olikin luomassa pohjaa fennougristiikan kehittymiselle, ja toisaalta hänen tutkimuksensa olivat aloittamassa sekä uralistiikan että altaistiikan tutkimuksia.[12] Lisäksi Castrén oli aloittamassa kielitieteellistä kenttätyötä, joten häntä voidaan pitää jopa etnolingvistiikan perustajana.[2]

Castrénista voidaan katsoa saaneen alkunsa kiinnostus suomensukuisten kansojen kielen ja kulttuurin alkukodin ja kansojen yhteyksien selvittämiseen. Vaikka Castrénin ajatukset suomalais-ugrilaisten kansojen alkukodista Altailla olivat pitkälti yhdistelmiä romanttisista muinaistarinoista, Raamatun vedenpaisumuskertomuksesta ja kielivertailuista, ne vaikuttivat laajalti muun muassa käsitykseen suomalaisten mongolialaisesta alkuperästä.[7]

Castrén tunnetaan taitavana aineiston kerääjänä ja muistiinpanijana. Monet hänen aikansa kielentutkijoista harrastivat lähinnä vain filosofisia spekulaatioita. Pietarin tiedeakatemia kokosi vuosina 1853–1862 Castrénin tutkimuksia sekä matkamuistelmia, mytologiaa ja uralilais-altailaisten etnologiaa koskevat luennot teokseksi M. A. Castréns nordische Reisen und Forschungen I-XII, joka innoitti muitakin tutkijoita tekemään matkoja sisä-Venäjälle.[13]

M. A. Castrénin muistopatsas vuodelta 1921 on Helsingissä Matiaksenlehdossa Kansallismuseon vieressä, Eduskuntatalon puolella Ostrobotnia-talon tuntumassa.[14] Kulttuurijärjestö M. A. Castrénin seura on nimetty Castrénin mukaan. Seura pyrkii luomaan yhteyksiä ja edistämään vuorovaikutusta Suomen ja Venäjän uralilaisia kieliä puhuvien kansojen välillä, tekemään niiden kulttuuria tunnetuksi Suomessa sekä tukemaan kansojen kulttuuripyrkimyksiä ja kielen käyttöä.[15] Myös Helsingin Kalliossa sijaitseva Castréninkatu on saanut nimensä Matthias Alexander Castrénin mukaan.[16]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Haavio-Mannila, Elina: ”Etnologia ja sosiaaliantropologia”. Teoksessa Risto Alapuro & Matti Alestalo & Elina-Haavio-Mannila: Suomalaisen sosiologian historia. Helsinki: WSOY, 1992. ISBN 951-0-17996-5.
  • Häkkinen, Kaisa: ”Matthias Alexander Castrén suomen kielen tutkijana”. Teoksessa Per Urales ad Orientem. Iter polyphonicum multilingue. Suomalais-ugrilaisen seuran toimituksia. Helsinki: Société Finno-Ougrienne, 2012. ISBN 978-952-5667-33-2. Häkkisen artikkeli (viitattu 8.2.2017).
  • Salminen, Tapani: Castrén, Matthias Alexander (1813–1852) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 20.2.2017.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Castrén, Matthias Alexander. Uppslagsverket Finland. Viitattu 12.8.2017.
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Salminen. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu.
  3. ↑ a b Häkkinen, s. 103.
  4. ↑ a b Häkkinen, s. 105–106.
  5. ↑ a b c Häkkinen, s. 107–108.
  6. ↑ a b Häkkinen, s. 109.
  7. ↑ a b Haavio-Mannila, s. 31.
  8. ↑ Fredrik Elfving: Suomen Tiedeseura 1838 – 1938. Helsinki: Societas Scientiarum Fennica,, 1938.
  9. ↑ Olavi Louheranta, Siperiaa sanoiksi (Arkistoitu – Internet Archive) (väitöskirja)
  10. ↑ Venla Sainio: Castrén, Natalia (1830–1881) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 20.2.2017.
  11. ↑ Lars-Folke Landgrén: Castrén, Robert (1851–1883) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 20.2.2017.
  12. ↑ Karlsson, Fred & Enkvist, Nils Erik: ”Kielitieteet”. Teoksessa Päiviö Tommila & Allan Tiitta (toim.): Suomen tieteen historia 2. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-23105-3.
  13. ↑ Haavio-Mannila, s. 32.
  14. ↑ Julkiset veistokset (Arkistoitu – Internet Archive)
  15. ↑ Toiminta M. A. Castrénin seura. Viitattu 23.2.2017.
  16. ↑ Hetkiä Helsingissä – Raitiovaunupysäkit kertovat Helsingin kaupunki. Viitattu 25.2.2017.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • M. A. Castrén: Luentoja suomalaisesta mytologiasta. Suom. ja toim. Joonas Ahola. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2016. ISBN 978-952-222-741-6.
  • Kallio, Pauli & Otsamo, Pentti: M. A. Castrén ja Siperian kielioppi. Teksti: Pauli Kallio. Kuvat: Pentti Otsamo. Julkaistu yhteistyössä M. A. Castrenin seuran kanssa. Helsingissä: Otava, 2008. ISBN 978-951-1-22570-6.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainväliset
Kansalliset
Henkilöt
Muut
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Matthias_Alexander_Castrén&oldid=22174897”