Arhippa Perttunen

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Arhippa Iivananpoika Perttunen, Arhip Ivanov Pertujev (17627. joulukuuta 1841) oli vienankarjalainen runonlaulaja.

Arhippa Perttunen eli Latvajärven kylässä, Vuokkiniemen piirissä Vienan Karjalassa. Elias Lönnrot meni tapaamaan häntä viidennellä keruumatkallaan vuonna 1834 ja kirjoitti runoja ylös kolmatta päivää. Lönnrot kirjasi Perttusen tiettävästi ilmiömäisestä ulkomuististaan laulamiensa runojen lisäksi muistiin myös miehen jokapäiväisen elämän askareita. Muutoin Perttunen ei tehnyt runonkerääjiin sen kummempaa tuttavuutta. Häntä laulattivat myös muun muassa J. F. Cajan ja M. A. Castrén.

Tapaamistaan Arhipan kanssa Lönnrot kuvailee seuraavin sanoin:

»Oltuani lyhyen ajan tässä kylässä (Kivijärvessä), läksin täältä peninkulman matkan päähän syrjään Latvajärveen, missä asuvaa talonisäntää Arhippaa kiitettiin hyväksi runonlaulajaksi. Tämä vanhus oli nyt 80-vuotias, mutta oli ihmeteltävässä määrässä säilyttänyt muistinsa. Kokonaista kaksi päivää, jopa hieman kolmatta, hän piti minua runonkirjoitustyössä. Runot hän lauloi hyvässä järjestyksessä, jättämättä huomattavia aukkoja, ja useimmat niistä olivat sellaisia, joita en ennen muilta ole saanut; epäilen, olisiko niitä enää muualta saatavissa. Hyvin tyytyväinen olin siis päätökseeni käydä hänen luonansa. Kuka tietää, olisinko enää toiste tavannut ukkoa elossa, ja jos hän olisi ehtinyt kuolla, olisi melkoinen osa ikivanhoja runojamme hänen kanssaan mennyt hautaan.»

»Ukko innostui, kun välistä tuli puhuneeksi lapsuudestaan ja monta vuotta sitten kuolleesta isästään, jolta hän oli saanut perinnöksi runonsa. „Kun silloin", hän sanoi, „Lapukan rannalla nuotalla ollessamme lepäsimme nuotion ääressä, kas siinä teidän olisi pitänyt olla. Meillä oli apurina muuan lapukkalainen, kelpo laulaja hänkin, mutta ei kuitenkaan isävainajani vertainen. Yökaudet he usein lauloivat käsitysten valkean ääressä, eikä samaa runoa koskaan kahdesti laulettu. Olin silloin pieni poika ja kuuntelin heitä, joten vähitellen opin parhaat laulut. Mutta paljon olen jo unhottanut. Pojistani ei tule yhtäkään laulajaa minun kuoltuani, kuten minusta isäni jälkeen. Ei enää pidetä vanhoista lauluista niin kuin minun lapsuudessani, jolloin niillä oli etusija, tehtiinpä työtä tai kokoonnuttiin joutohetkinä kylässä. Tosin kuulin vielä jonkun kokouksissa niitä laulavan, etenkin kun on hieman ryypätty, mutta harvoin sellaisia, joilla olisi jotakin arvoa. Sen sijaan nuori väki nyt laulelee omia rivoja laulujaan, joilla en edes tahtoisi huuliani saastuttaa. Jospa silloin joku, kuten nyt, olisi etsinyt runoja, ei hän kahdessa viikossa olisi ehtinyt panna kirjaan edes sitä, minkä isäni yksinänsä osasi.»

»Näin puhuessaan ukko heltyi niin, että oli kyyneliin puhkeamaisillaan; minunkin oli vaikea liikutuksetta kuunnella hänen kertomustaan noista vanhoista hyvistä ajoista, vaikka kyllä, kuten sellaisissa on tavallista, suuri osa ukon jakamaa kiitosta perustui yksinomaan hänen mielikuvitukseensa. Ei myöskään vielä ole puute vanhoista runoista niin suuri kuin hän arveli, jos kohta onkin totta, että ne vähitellen häviämistään häviävät. Vielä meidän päivinämme niitä kuulee, ja ehkäpä vielä muutamia sukupolvia jälkeemme. Eikä niitä myöskään niin peräti halveksita; päinvastoin nuoret ja vanhat niitä kuuntelevat, kun niitä lauletaan. Vaikka Arhipan talo olikin köyhä, tuntui se minusta hauskemmalta kuin moni varakkaampi. Itse ukko Arhippaa koko talo kunnioitti kuin muinaisaikaista patriarkkaa ainakin, ja sellainen hän oli minunkin silmissäni.»

On arvioitu, että Kalevalan Vienasta kerätyistä runoista peräti neljäsosa, noin 6 000 kalevalamittaista säettä, olisi peräisin Arhippa Perttuselta. Hän lauloi kolmanneksen Kalevalan runoista.[1][2]

Arhipalta Perttusen suvun taito periytyi hänen pojalleen Miihkali Perttuselle, joka myös oli erittäin arvostettu runonlaulaja. Kirjailija Pirkko Arhipan nimi tulee Arhippa Perttusesta.

Muistomerkkejä ja katuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Helsingin Sanomat 3.6.2007.
  2. Saarinen, Jukka: Behind the Text: Reconstructing the Voice of a Singer. Teoksessa Lukin, Karina, Frog & Sakari Katajamäki (eds.), Limited Sources, Boundless Possibilities. Textual Scholarship and the Challenges of Oral and Written Texts. A special issue of RMN Newsletter No 7, December 2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.