Alkusointu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Alkusointu eli allitteraatio on runouden tehokeino, jossa perättäisissä sanoissa toistuvat samat alkukirjaimet (Vaka vanha inämöinen...) Alkusointu on tyypillistä Kalevalalle ja muulle suomalaiselle kansanrunoudelle.[1] Sitä käytetään tyylikeinona myös mainonnassa ja esimerkiksi nimien valinnassa (Matti Meikäläinen, Tikka Tuulispää, Kissa Kirjavainen...).

Samoin kuin loppusointu, alkusointukin toimii muistin tukena. Niinpä sitä esiintyy paljon sananlaskuissa. Alkusointu voi olla myös yhdyssanan tai sanaliiton eri osien välillä. Tällaisissa sanayhdistelmissä voi säilyä vanhoja sanoja, joita ei juuri yksinään käytetä.

Esimerkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Parempi virsta väärään kuin vaaksa vaaraan.
  • Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.
  • Oma maa mansikka, muu maa mustikka.
  • Seppä syntyessään
  • mennä mönkään
  • kohdella kaltoin
  • entistä ehompi
  • menköön syteen tai saveen
  • päästä pälkä(h)ästä

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Alkusointu Runouden Sanastoa. Jyväskylän yliopisto. Viitattu 11.7.2013.
Tämä kirjallisuuteen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.