Keltinmäki
| Keltinmäki | |
|---|---|
Taloja Keltinmäentiellä |
|
| Kaupunki | Jyväskylä |
| Suuralue | Keltinmäki-Myllyjärvi |
| Koordinaatit | |
| Kaupunginosa nro | 18 |
| Väkiluku | 6 671 (2020) |
| Osa-alueet | Mäyrämäki, Keltinkeskus, Mustalampi, Hanhiperä, Valkeamäki-Ruokepuolinen |
Keltinmäki on kaupunginosa Jyväskylässä. Se on osa Keltinmäki-Myllyjärvi-suuraluetta. Sen pienalueiden[1] yhteenlaskettu väkiluku oli 6 671 joulukuussa 2020.[2]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Keltinmäellä tarkoitetaan usein epävirallisesti pelkkää Keltinkeskuksen 1970-luvulla rakennettua aluetta, jonka itäosassa on rivi-, länsiosassa kerrostaloja.lähde? Kaupunginosan muita alueita ovat pääosin 1980-luvulla rakennettu Mäyrämäki ja 2000-luvun ensimmäisinä vuosina rakennettu Mustalampi ovat pientalovaltaisia asuinalueita Keltinmäen länsiosassa. Keltinmäen itäosassa ovat niin ikään pientalovaltaiset Myllyjärven, Ylä-Myllyjärven asuinalueet. Alueen pääkatuina ovat Myllyjärventie, Keltinmäentie, Mäyrämäentie ja Mustalammentie, joista useimmat alueen pienemmät kadut haarautuvat.
Alueen palveluita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Keltinkeskuksessa on muun muassa kirkko, alakoulu, päiväkoti, lähikirjasto, päiväkeskus, koirapuisto ja ostoskeskus, jossa toimii Sale ja R-kioski. Myös Myllyjärvellä ja Mäyrämäessä on päiväkotitoimintaa.[1] Lisäksi Mäyrämäessä toimii K-Market ja Myllyjärvellä sijaitsee palvelukoti ja pizzeria-pub.[1][3] Keltinmäessä sijaitsee myös Kelan atk-keskus[4] ja vesitorni.
Kotalammen liikuntapuistossa on muun muassa kehonpainoharjoitteluun sopiva ulkokuntoilupaikka.[5]
Alueen tapahtumia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mäyrämäen ja Mustalammen asukasyhdistys järjestää Kotalammen toimintapuistossa vuosittain Kotalampi Rock -tapahtuman, jossa on livemusiikkia ja koko perheelle suunnattua ohjelmaa.[6]
Muuta alueellista toimintaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Keltinmäellä ja Myllyjärvellä on yhteinen ilmaisjakelulehti Kukkulan Kaiku.[7] Keltinmäessä on toiminut Keltinmäen asukasyhdistys ry vuodesta 1976 asti.[8] Myllyjärven, Ylä-Myllyjärven ja Roninmäen rinteen asuinalueilla toimii Myllyjärven asukkaat ry -asukasyhdistys.[9]
Tunnettuja Keltinmäessä asuneita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Are (s. 1989), rap-artisti[10]
- Jyrki Välivaara (s. 1976), jääkiekkoilija; kotoisin Myllyjärveltä[11]
- Susanna Vainiola, radiotoimittaja
Kuvia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]-
Keltinmäen 1970-luvulla rakennettu ostoskeskus Keltinkeskuksessa
-
Keltinmäen kirkko
-
KOAS -vuokratalo Myllyjärvellä
-
Kerrostalo Porrastiellä Myllyjärvellä
-
K-Market Mäyrämäki
-
Mustalammen pientaloja
-
Keltinmäen päiväkoti
-
Keltinmäen koulu
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Jyväskylän karttapalvelu kartta.jkl.fi. Arkistoitu 22.11.2020. Viitattu 15.2.2018.
- ↑ Jyväskylän väestö pienalueittain. Jyväskylän kaupunki. Viitattu 1.1.2022.
- ↑ Alan Pizzeria www.alanpizzeriapub.fi. Viitattu 28.12.2018.
- ↑ Kelan puhelinpalvelu tuo 30 työpaikkaa Jyväskylään. Keskisuomalainen, 30.4.2008. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 22.5.2008.[vanhentunut linkki]
- ↑ Blomberg-Kantsila, Ira: Kotalammen liikuntapuistoon rakennetaan uusi ulkokuntoilupaikka Jyväskylän Keltinmäessä Keskisuomalainen. 24.10.2023. Viitattu 21.2.2025.
- ↑ Kotalammella rokataan taas Mäyrämäen ja Mustalammen asukasyhdistys ry. 28.5.2014. Viitattu 18.3.2024.
- ↑ Kukkulan Kaiku – Myllyjärven asukkaat ry www.myllyjarvenasukkaat.net. Viitattu 15.2.2018.[vanhentunut linkki]
- ↑ Tietoa yhdistyksestä Keltinmäen asukasyhdistys ry. 7.2.2018. Arkistoitu 29.12.2018. Viitattu 28.12.2018.
- ↑ Säännöt – Myllyjärven asukkaat ry myllyjarvenasukkaat.net. Viitattu 28.12.2018.[vanhentunut linkki]
- ↑ Pussikaljaräpin kaupunki – Jyväskylän lähiöt näyttäytyvät rap-biiseissä rujoina ja nuhjuisina, mutta myös kotiseutuylpeyttä löytyy Jyväskylän Ylioppilaslehti. 26.2.2018. Viitattu 28.12.2018.
- ↑ Tapani Linna: JYPin nuhapyssy keksi, miten sankarivahtia nöyryytetään KSML.fi – Keskisuomalainen. Viitattu 28.12.2018.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Keltinmäki Wikimedia Commonsissa
- Keltinmäen asukasyhdistys (Arkistoitu – Internet Archive)