Joensuun kartano

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Joensuu (Halikko))
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Joensuun kartanon päärakennuksen julkisivu.
Joensuun kartano vuonna 1911. Kuva: Signe Brander.
Gunnar Berndtsonin (1854–1895) piirros Joensuun kartanosta.

Joensuun kartano (myös nimellä Åminnen kartano) on kartano Halikossa nykyisessä Salon kaupungissa.

Kartanon päärakennuksen ovat suunnitelleet Charles Bassi ja Carl Christoffer Gjörwell. Julkisivussa olevat medaljongit ovat ruotsalaisen kuvanveistäjän Johan Tobias Sergelin käsialaa. Päärakennusta ympäröivät rakennukset edustavat kustavilaista tyyliä ja ovat peräisin ajalta, jolloin kartanonherrana oli Gustaf Mauritz Armfelt.[1] Kartanoon on kuulunut kiinteästi Hornien rakennuttama Halikon keskiaikainen kirkko, johon kartanolla on ollut patronaattioikeus.[2][3] Kartanolta kulkee Halikon kirkolle Salon pisin, kahden kilometrin mittainen koivukuja.[4][5] Tilalla viljellään nykyään mallasohraa, leipävehnää, siemenviljaa ja öljykasveja[6].

Kartanon mailta on löydettiin vuonna 1887 niin sanottu Halikon aarre, joka on valmistettu vuosien 1050-1150-välillä.[7]

Omistushistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joensuun kartano oli keskiajalla rälssisäteri. Ensimmäinen nimeltä tunnettu kartanoon liittyvä henkilö on Petrus de Åminne 1300-luvun puolivälistä. Vuosisadan lopulla sinne ilmestyvät Horn-suvun johtomiehet.[8] Vuonna 1407 sai Henrik Olofsson Horn kartanoon rälssikirjan.[9] Horn-suvun omistuksessa kartano oli lähes viisisataa vuotta.[10] 1500-luvulla tilalla tiedetään olleen kivinen päärakennus.[2] Kartanon asuinkäyttö päättyi vuoteen 1599, jolloin Kaarle-herttuan joukot tekivät sinne ryöstöretken. Tulipalo tuhosi kartanon päärakennuksen 1690, ja sinne siirrettiin rakennuksia toisaalta.[9] Viimeisen Hornin, Catharina Ebba Hornin, kuoltua kartanon osti 1782 skotlantilaissyntyinen Ruotsissa vaikuttanut kauppias George Seton. Tämän kuoltua se siirtyi 1780-luvulla Armfeltin suvulle, ensin Gustaf Mauritz Armfeltin isän Magnus Wilhelm Armfeltin nimiin. 1830-luvulla kartanon omisti lyhyen aikaa Gustaf Mauritzin pojan Gustaf Magnusin anoppi Sarah Cuthbert-Brooke, myöhemmin vapaaherratar Klinckowström, joka teki siitä sääntöperintötilan. Åminnen viimeinen kreivi oli Carl Alexander Armfelt, jonka kuoltua lapsettomana kartano siirtyi sääntöperintötilana sisarenpojan kautta von Knorringin suvussa periytyväksi.[11] Kartanon osti von Knorringeilta vuonna 2001 Björn Wahlroos 59 miljoonalla markalla.[12]

Kartano on edelleen yksityisasunto, ja sen nykyinen omistaja Björn Wahlroos on entistänyt sen 1800-luvun alun, Gustaf Mauritz Armfeltin ajan, asuun. Museovirasto on määritellyt Joensuun kartanon yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.[2]

Maatilasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen toista maailmansotaan Joensuun kartanon suurmaatilaan kuului 5000 hehtaaria maata, josta peltoa yli tuhat hehtaaria.[13] Vuonna 2010 kartanoon kuului 370 hehtaaria peltoa ja tilan kokonaispinta-ala oli 2200 hehtaaria.[12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Halikossa historia elää ja luonto puhuu Halikon kunta. Viitattu 19.7.2012. (Arkistoitu versio)
  2. a b c Joensuun kartano Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
  3. Åminne 2009, s. 24.
  4. [1] Salon Seudun Sanomat 8.6.2014. Viitattu 27.10.2014.[vanhentunut linkki]
  5. Uskelan- ja Halikonjoen laaksot, 4. 8. Kuvailu, kulttuuripiirteet. Ely-keskus. (PDF)
  6. Björn Wahlroosin maatilalle jättituet – ”Tukieuroista ei omistajalle riitä”. Uusi Suomi 27.2.2009. Viitattu 27.10.2014.
  7. krusifiksi vitjoinen; ristiriipus vitjoineen www.finna.fi. Viitattu 30.11.2017.
  8. Åminne 2009, s. 39.
  9. a b Åminne 2009, s. 40.
  10. Halikon kunnan verkkosivut halikko.fi.
  11. Åminne 2009, s. 15–19.
  12. a b http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1424140009399.html
  13. http://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/08/29/joensuun-kartano

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lavonen, Petri: Åminne. Halikon Joensuun kartanon historiaa keski- ja uuden ajan vaihteesta nykypäiviin. Salo: Björn Wahlroos, 2006. ISBN 952-91-8968-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]