Koordinaatit:
Seppälä (Halikko)
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Seppälä on kylä entisen Halikon kunnan alueella Länsi-Salossa Hajalan taajaman piirissä. Kylä sijaitsee Hajalantien varrella aivan 110-tien läheisyydessä. Seppälä muodostuu useista pienistä irrallaan olevista kyläalueista, mutta ainoa asutus on Seppälän kantatila Hajalantien varrella. Seppälän naapurikylät ovat Yöntilä, Hulvela, Korvenpää ja Kinnarpyöli.
Seppälän tila on rakennettu metsäisen mäen itärinteelle. Mäellä sijaitsee puhdasvesinen Seppälänlammi. Kylän itäosa on kynnetty kokonaan pelloksi.
Seppälän yksittäistalosta on muodostunut oma kylänsä vasta myöhäiskeskiajalla. Tila on mainittu vuoden 1540 maakirjassa ja sillä on ollut muutamia torppia, jotka kuitenkin on hylätty 1900-luvulle tultaessa.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Turun maakuntamuseon SARAKUM-projekti: Halikon kulttuuriympäristö ja arvot