Vuorentaan kartano

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Vuorentaka (Halikko))
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo kartanosta Halikossa. Vuorentaan kartano on myös Sääksmäellä.
Vuorentaan kartano noin vuonna 1920.

Vuorentaan kartano sijaitsee lähellä Halikonjoen suuta Salon kaupungin Halikossa Varsinais-Suomessa. Kartano on Suomen vanhin yhä asuttu kivilinna. Kyseessä on pienin Halikon kolmesta aateliskartanosta.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuorentaka tunnetaan säterinä 1500-luvun lopulta asti.[1] Alun perin se on kuulunut Joensuun ja Wiurilan kartanoiden yhteyteen.[2] Horn-suku omisti kartanon 1700-luvulle asti, jolloin se myytiin käyttämättömänä. Se on ollut merkittävä kartano, sillä tällaisia kivilinnoja rakensivat vain korkeimmat aateliset.[1]

Vuorentaka oli asumattomana 1700-luvun jälkipuoliskolla pitkän aikaa. Kivirakennus raunioitui ja vuonna 1802 se muutettiin viljamakasiiniksi ja oli siinä käytössä yli 50 vuotta. Armfelt-suku osti kartanon ja entisöi päärakennuksen 1800-luvun puolivälissä.[1]

Rakennushistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päärakennuksen vanhin osa on harmaakiveä ja on peräisin 1400-luvun lopulta tai 1500-luvulta. Rakennus sijaitsee ympäristöään korkeammalla hallitsevalla paikalla. Alkuperäinen osa on muodoltaan erityisen tornimainen ja muoto on säilynyt nykypäivään asti. Vielä 1850-luvulla rakennusta ympäröi matala muuri. Armfeltien ostettua kartanon päärakennus korjattiin ja Peter Georg Sundiuksen piirustusten mukaan sitä laajennettiin 1854 - 1855. Tällöin rakennus sai pääosin punatiilisen goottilaisen ulkomuotonsa. [1]

Kartanon päärakennusta on korjattu 2000-luvulla Museoviraston avustuksella. Samalla rakennuksen sisäosat ovat saaneet takaisin 1800-luvun asunsa. Museovirasto on myös määritellyt Vuorentaan kartanon yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Moision yläasteen Kuninkaantie-projekti 213.138.144.231.
  2. Halikon kunnan verkkosivut halikko.fi.
  3. Vuorentaan kartano Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
Tämä arkkitehtuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.