Japanilaiset koirarodut

Akita japanilaisessa postimerkissä. 1920-luvulla japanilaisia rotuja alettiin vaalia kansallisaarteina.

Japanilaiset koirarodut ovat Japanissa jalostettuja pystykorvarotuja. Perinteisesti alkuperäisiin japanilaisiin rotuihin on luettu kuuluviksi akita, hokkaidonkoira, kainkoira, kishunkoira, shikokunkoira ja shiba. Ne ovat kaikki pystykorvia ja muistuttavat suuresti toisiaan. Hokkaidonkoira, kainkoira, kishunkoira ja shikokunkoira kuuluvat shika inuihin eli keskikokoisiin japanilaisiin pystykorviin. Niihin luetaan myös sanshu, mutta FCI ei tunnusta sitä omaksi rodukseen vaan pitää sitä kishun muunnoksena. Mikawa ja riukiunkoira ovat vanhoja japanilaisia rotuja. Mikawa on kuollut sukupuuttoon, mutta harvinaisen riukiunkoiran pelastamiseksi ollaan tekemässä töitä.

Nimestään huolimatta japaninterrieriä, japaninpystykorvaa ja japanese chiniä eli japaninspanielia ei lasketa kuuluviksi alkuperäisiin japanilaisrotuihin, koska ne polveutuvat koirista, jotka on tuotu Japaniin muualta maailmasta. Japanilainen rotu on myös tosa, joka jalostettiin risteyttämällä shikokunkoiraan eurooppalaisia mastiffeja. Myös akitaan on jalostuksessa sekoittunut länsimaisten rotujen kuten mastiffin, tanskandoggin ja saksanpaimenkoiran perimää, eikä sitä siksi pidetä puhtaasti japanilaisena rotuna. Yhdysvalloissa akitasta on eronnut omaksi rodukseen amerikanakita.

Rotujen alkuperä

Ennen maantieteellistä eristäytymistä Korean niemimaasta Japaniin oli levinnyt kolme siperialaisen harmaasuden alalajia: japaninsusi l. honshunsusi (Canis lupus hodophylax, Nihon-ōkami, yamainu), hokkaidonsusi l. ezonsusi (Canis lupus hattai, Ezo-ōkami) ja koreansusi (Canis lupus coreanus). Japaninsutta esiintyi Honshūn, Kyūshūn ja Shikokun saarilla; hokkaidonsutta Hokkaidōlla, Sahalinilla, eteläisillä Kurillien saarilla ja Kamtšatkan niemimaalla; ja koreansutta nimensä mukaisesti lähinnä Korean niemimaalla.

Japanilaisten pystykorvien historiassa japaninsudella oli näistä kaikkein tärkein rooli. Se oli sudeksi melko pienikokoinen ja väriltään harmaa. Erään teorian mukaan pieni koko olisi ollut seurausta saarivaltion luonnonolosuhteiden esihistoriallisista muutoksista, kun taas toinen spekuloi että koko laji olisi siperialaisen suden ja japanilaisten pystykorvien esi-isien välisen risteytyksen tulos. Viimeaikaiset DNA-tutkimukset tukevat jälkimmäistä väittämää.

Jomonkoira ja yayoikoira

Suuri osa nykyisin tunnetuista japanilaisista pystykorvista (saksanpystykorvasta jalostettua japaninpystykorvaa lukuun ottamatta) polveutuu ainakin osittain jomonkoirasta ja yayoikoirasta. Jomonkoira saapui maahan Taiwanin ja Riukiu-saarten kautta Kiinasta n. 6000 eaa. Se oli rakenteeltaan shiban kaltainen, ja nykyisen jomonshiban jalostus perustuukin sen prototyyppiin. N. 300 jaa. Koreasta kulkeutui maahan yayoikoira, joka oli jomonkoiraa kookkaampi ja jonka otsapenger oli korkeampi. Myöhemmin näistä kahdesta alkoi kehittyä erilaisia, alun perin keskikokoisia metsästys- ja vahtikoiria. Ei ole kuitenkaan olemassa yhtä ainoaa "kaikkien japanilaisten alkuperäisrotujen kantatyyppiä", sillä tutkimusten mukaan niiden perimään ovat vaikuttaneet useat eri aasialaiset esi-isät japaninsudesta alkukantaisiin koiriin.

• 
  Alkuperäisen jomonkoiran kallo

Canis familiaris japonicus

Jotkut japanilaiset tutkijat pitävät nykyisen shiban edeltäjänä rotua nimeltä Canis familiaris japonicus. Hollantilainen Philipp Franz von Siebold kuitenkin luokitteli vuonna 1842 julkaistussa teoksessaan Fauna Japonica kyseisen nimikkeen alle kuuluviksi peräti neljä eri japanilaista koirarotua:

• a) metsästyskoira kari-inu l. no-inu
• b) paariakoira bawa-inu l. muku-inu l. kai-inu
• c) kesykoirat makura tsin l. suiken tsin (seurakoira) ja sjok-ken (syötävä koira)
• d) villikoira ookame

Metsästyskoira viitannee erityisesti nykyisten shika inujen kantarotuun, ja se oli Sieboldin mukaan siperialaisten metsästyskoirien jälkeläinen. Paariakoira taas oli metsästyskoiran ja kiinalaisten, intialaisten ja eurooppalaisten katukoirien puolivilli jälkeläinen, joka eli itsenäisenä kulkukoirana rannikkokylissä ja kaupungeissa kuulumatta varsinaisesti kellekään. Siitä oli kuitenkin paikallisille hyötyä vartioidessaan asuinkortteleita öisin ja tyhjentäessään talojen edustat ruuan tähteistä. Seurakoira vastaavasti oli japanese chinin kantarotu, jonka portugalilaiset olivat tuoneet mukanaan Macaosta. Villikoira oli saanut alkunsa metsästyskoiran ja japaninsuden risteytyksestä, ja sitä käytettiin paitsi metsästykseen, myös ruokana.

Siinä missä Siebold piti kesykoiraa ja paariakoiraa sekarotuisina, hän oli vastaavasti huolissaan metsästyskoiran sisäsiittoisuudesta ja tulevien sukupolvien kapeasta geenipoolista. Näistä neljästä rotutyypistä ainoastaan puhdas metsästyskoira sopisi teoriaan Canis familiaris japonicus -rodun asemasta shiban kantarotuna.

Vanhimmat japanilaiset rodut

Riukiunkoira on toinen kahdesta vanhimmasta japanilaisesta rodusta, ja samalla vanhempi kuin yksikään Korean alkuperäisroduista.

Uusien geneettisten tutkimusten mukaan japanilaiset ja korealaiset rodut voidaan jakaa alkuperänsä ja rotupuhtautensa perusteella kolmeen eri ryhmään:

1. Vanhin ryhmä Ryhmän rodut polveutuivat suoraan alkuperäisestä jomonkoirasta omiksi linjoikseen jo varhaisessa vaiheessa. Ne ovat säilyneet kaikkein alkuperäisimpinä ja geneettisesti puhdasrotuisimpina.

• Hokkaidonkoira
• Riukiunkoira

2. Keskimmäinen ryhmä Ryhmän rodut polveutuivat jomonkoiran myöhäisemmästä tyypistä ja risteytyivät paitsi yayoikoiran, myös alkuperäisen jomonkoiran kanssa.

• Gujaenkoira
• Jejunkoira
• Koreanjindonkoira
• Miryanginkoira
• Pungsan
• Sahalininhusky
• San’in shiba
• Tsushimankoira

3. Nuorin ryhmä Ryhmän rodut polveutuvat useasta eri kantarodusta ja ovat sekoittuneet aikojen saatossa enemmän myös muihin rotuihin. Ne muistuttavat kaikkein vähiten alkuperäistä jomonkoiraa.

• Akita
• Kainkoira
• Kishunkoira
• Mikawa
• Mino shiba
• Satsumankoira
• Shiba (shinshu-variaatio)
• Shikokunkoira

Rotujen arvostus ja suojelu

Kun japanilaiset alkoivat tuoda koiria Euroopasta ja Kiinasta, puhtaat japanilaiset rodut uhkasivat kadota miltei kokonaan sekoittuessaan tuontirotuihin. Japanissa herättiin kuitenkin vanhojen pystykorvarotujen suojeluun, ja vuonna 1928 perustettiin hallituksen tuella järjestö Nihon-ken hozonkai (NIPPO) kuuden alkuperäisen rodun säilyttämiseksi. Toisen maailmansodan jälkeen monet näistä roduista olivat jälleen miltei sukupuuton partaalla, mutta ne saatiin pelastettua. Akitasta tuli Japanin kansallisrotu, ja se nimitettiin kansallisaarteeksi yhdessä maan muiden alkuperäisten pystykorvarotujen kanssa. Shiba on tällä hetkellä kuitenkin maan yleisin kotimainen rotu, sillä Tokion kaltaisissa täyteen rakennetuissa suurkaupungeissa on helpompi pitää pienikokoista koiraa.

Rotujen nimet liittyvät usein maantieteellisiin paikkoihin, kuten Japanin saariin. Akita on esimerkiksi saanut nimensä Akitan maakunnasta, Hokkaidō ja Shikoku ovat puolestaan saaria.

Akita

Pääartikkeli: Akita (koira)

Akita on kotoisin Akitan maakunnasta Honshūn saarelta. Se on kookkain japanilaisista pystykorvista, mutta sen kantarotu akita matagi oli alun perin keskikokoinen japanilainen pystykorva. Aluksi rodun tärkein tehtävä oli karhunmetsästys, mutta koiratappeluiden yleistyttyä kokoa alettiin kasvattaa mastiffiristeytyksillä. Toisen maailmansodan aikana tehtiin myös risteytyksiä saksanpaimenkoiran kanssa, koska muiden koirien pito oli tuolloin kiellettyä. Kun koiratappelut kiellettiin, rodun huomattiin olevan melkein sukupuuton partaalla. Rotu elvytettiin pienestä jäljellä olevasta kannasta, minkä vuoksi se on melko sisäsiittoinen. Mastiffeilta periytyneet riippuvat korvat jalostettiin pois, ja tyypilliset pystyt korvat saatiin vakiinnutettua. Kansallisrodun asema ja uskollisen Hachikō-koiran tarina ovat lisänneet akitan suosiota ja arvostusta. Nykyisin se on melko suosittu Italiassa ja Ranskassa, mutta esimerkiksi Suomessa ja Yhdysvalloissa amerikanakita on huomattavasti yleisempi.

Shika inut

Shika inuihin kuuluvat japanilaisista alkuperäisroduista neljä keskikokoista; hokkaidonkoira, kainkoira, kishunkoira ja shikokunkoira. Hokkaidon- ja shikokunkoira on nimetty sen saaren mukaan, jolla ne on kehitetty. Lisäksi hokkaidonkoiran toinen nimitys ainu viittaa Japanin alkuperäisasukkaisiin joiden mukana se saarelle saapui. Kainkoira on sen sijaan nimetty entisen Kain provinssin mukaan.

Hokkaidonkoiralla on hyväksytty monet eri värimuodot, joskin valkoinen on yleisin.

Kainkoira on aina brindle, joko mustalla, ruskealla tai punaisella pohjavärillä.

Kishunkoiraa tavataan pääosin vain valkoisena, vaikka hyväksyttyjä värejä ovat myös punainen ja seesami.

Shikokunkoiralla hyväksytyt värit ovat seesami, musta seesami ja punainen seesami, joskin myös valkoisia, punaisia ja black & tan -värisiä yksilöitä tavataan.

Kokoluokaltaan koirat ovat 42–56cm korkeita ja painoa 15–27kg.

Vaikkakin shika inut ovat harvinaisia kotimaansa ulkopuolella, Suomessa tavataan jokaista näistä roduista.

Shiba

Pääartikkeli: Shiba

Shiba on yleensä pitkäikäinen ja terve rotu. Se on pienin japanilaisista pystykorvista, mutta se on kuitenkin itsenäinen ja omapäinen. Sille on ominaista shibakiljunta, joka kuulostaa varsin omalaatuiselta. Moni shiba harrastaa agilityä, mutta usein ne ovat myös pelkkiä seurakoiria.

Tavallinen shiba edustaa shinshu shiba -muunnosta. Epävirallisia variaatioita ovat mm:

• Jōmonshiba, alkuperäisen shiban tyyppinen, nykyista kapeakuonoisempi ja pitkäraajaisempi.
• Mino shiba, erikoisen näköinen, ulkoisesti ahmaa muistuttava shiba. Pääväri on joko tummanruskea, suklaa tai punainen, mustalla maskilla tai ilman. Poikkeuksellista muihin shiboihin on urajiron täydellinen puuttuminen. Säkä on noin 40 cm ja paino 10 kg.
• Mame shiba, eräänlainen kääpiöshiba joka painaa 3–5 kg.
• San'in shiba, tutkimusten mukaan läheistä sukua koreanjindonkoiralle ja polveutunee melko suoraan siitä. Kookkaampi, hoikempi, pitkäraajaisempi ja pyöreäsilmäisempi kuin tavallinen shiba. Väritys vaihtelee punaisesta kermaan ja valkoiseen. Urajiro toivottu mutta ei pakollinen.
• Akitanshiba, Akitan prefektuurissa kehittynyt muunnos. Risteytetty nykyisin muiden shiba-variaatioiden kanssa, ja käytetty pohjana jomonshiban jalostukselle.

• 
  Jōmonshiba
• 
  San'in shiba

Tunnustamattomat rodut

Japanista löytyy myös useita vanhoja rotuja, joita FCI ei ole tunnustanut.

• Aichinkoira on sukupuuttoon kuollut pystykorva Honshun keskialueelta, todennäköisesti Aichin prefektuurista.
• Aizunkoira on kotoisin Aizu-alueelta Fukushiman prefektuurista.
• Japaninbullterrieri eli inu nusto on keskikokoinen, lyhytkarvainen bullterrieriä muistuttava koira.
• Kawakaminkoira on kotoisin Chichibu-vuorilta. Se on hieman suomenpystykorvaa muistuttava punainen koira. Se on läheistä sukua shiballe, mutta toisin kuin tällä sillä ei ole urajiroa. Joidenkin mukaan se polveutuisi sudesta. Säkäkorkeus vaihtelee 35–45 cm välillä ja karvapeite on joko punainen, valkoinen tai seesami.
• Koma-inu on japanilaisen ylhäisön jalostama pitkäkarvainen vartiokoira.
• Koshi-no-inu eli etsu no inu on sukupuutton kuollut keskikokoinen tumma pystykorva, joka oli kotoisin Honshun luoteisosista. Se oli Fukuin alueen prefektuurieläin ja vuodesta 1934 myös kansallisaarre. Se kuoli sukupuuttoon vuonna 1971 Toisen maailmansodan seurauksena.
• Mikawa on sukupuuttoon kuollut vanha rotu, joka polveutui akitasta ja lyhytkarvaisesta chow chow'sta. Se muistutti jonkin verran shibaa, mutta oli tätä levottomampi, ja sillä oli tätä suuremmat ja pyöreämmät silmät. Sillä ei ollut urajiroa.
• Riukiunkoirasta on olemassa kaksi variaatiota, pienempi yanbaru ja kookkaampi yaeyama, jotka ovat saaneet nimensä kotisaarensa mukaan. Brindle ja punainen ovat suosituimmat värit, mutta myös seesameita, mustia, valkoisia ja norsunluun värisiä yksilöitä esiintyy.
• Sahalininhusky on elokuvasta Eight Below kuuluisa rekikoira.
• Sanshu on joidenkin mukaan kishun variaatio, mutta se oli aiemmin virallisesti hyväksytty omana rotunaan. Se on kotoisin Aichin prefektuurista ja on säkäkorkeudeltaan 45–55 cm.
• Satsumankoira, eräs shiban edeltäjistä, polveutuu edo-kaudelta jolloin japanilaiset sotilaat käyttivät sitä metsästykseen ja vartiointiin. Nykyisin se on uhanalainen. Väritys on mustaseesami ja koiralla tulee olla joko valkoisista tai punertavista karvoista muodostuva urajiro.
• Yakushimankoira on Yakushiman saarella kehitetty villisian metsästykseen ja vartiointiin käytetty rotu. Vaikka se muistuttaa ulkoisesti enemmän paariakoiraa, se on sukua mm. tosalle. Se polveutuu mastiffeista, ulkomaalaisista alkukantaisista roduista ja paikallisista koirista. Tämä ikivanha koira on nykyisin pahasti sekoittunut muiden rotujen kanssa koska metsästäjille hyvät käyttöominaisuudet ovat rotupuhtautta tärkeämpää. Rodun erityispiirre on se, että silmät voivat olla joko ruskeat, keltaiset tai siniset. Kirsu voi olla joko musta tai maksanruskea karvapeitteen väristä riippuen. Yakushimankoira painaa normaalisti 15-20 kiloa ja väritys vaihtelee kermasta ja fawnista punaiseen, sekä tummanruskeasta mustaseesamiin. Myös pinto (laikukas) on mahdollinen vaikkakaan ei toivottu.

• 
  Täytetty, Antarktiksella rekikoirana käytetty sahalininhusky Jiro

Suomen Nihonken

Suomen Nihonken (SuNi) perustettiin 1.4.2012 Sastamalassa edistämään ja tukemaan japanilaisten pystykorvarotujen akitan, hokkaidonkoiran, kainkoiran, kishunkoiran, shiban ja shikokunkoiran harrastus- ja kasvatustoimintaa Suomessa. Nykyisin se edustaa pelkästään shika inuja, ei akitaa eikä shibaa. Se on Suomen ainoa shika inu -rotuja edustava yhdistys.

Aiheesta muualla

• Suomen Nihonken ry
• Akita ry
• Suomen Shiba ry