Giacomo Puccini

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”Puccini” ohjaa tänne. Sanan muista merkityksistä kerrotaan täsmennyssivulla.
Giacomo Puccini
Giacomo Puccini, valokuvan ottamispäivä tuntematon.
Giacomo Puccini, valokuvan ottamispäivä tuntematon.
Henkilötiedot
Koko nimi Giacomo Antonio Domenico Michele Secondo Maria Puccini
Syntynyt22. joulukuuta 1858
Lucca, Toscanan suurherttuakunta
Kuollut29. marraskuuta 1924 (65 vuotta)
Bryssel, Belgia
Puoliso Elvira Gemignani (vih. 1904)
Muusikko
Tyylilajit länsimainen taidemusiikki ja oopperaView and modify data on Wikidata
Soittimet urutView and modify data on Wikidata
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Giacomo Antonio Domenico Michele Secondo Maria Puccini (22. joulukuuta 1858 Lucca – 29. marraskuuta 1924 Bryssel) oli italialainen säveltäjä. Hän on yksi tunnetuimmista italialaisista oopperasäveltäjistä Giuseppe Verdin ohella ja hänen katsotaan kehittäneen niin sanotun veristisen oopperatyylin huippuunsa.

Varhaisvuodet 1858–1890

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Puccinin synnyinkoti Luccassa.

Puccini syntyi vuonna 1858 Luccan kaupungissa osoitteessa Via del Poggio 30. Hän polveutui vanhasta muusikkosuvusta. Giacomon suunniteltiin seuraavan isän uraa ja ryhtyvän San Martinon tai San Pasolinin urkuriksi. Isä Michele Puccini kuitenkin kuoli Giacomon olleessa viisivuotias. Isän kuoleman jälkeen äiti Albina otti vastuun Giacomon kasvatuksesta ja lähetti pojan veljensä Fortunato Magin luokse opiskelemaan. Kymmenvuotiaana hän liittyi San Marino- ja San Michel -kirkkojen poikakuoroihin. Jo 14-vuotiaana hän toimi urkurina Luccassa ja sävelsi kirkkomusiikkia. Koulun jälkeen vuonna 1874 nuori Giacomo aloitti opiskelun luccalaisessa Istituto Pacinissa opettajanaan Carlo Angeloni. Monissa teoksissa mainittu 1876 matka Pisaan Aidaa katsomaan on legendaa.[1] Preludio sinfonico 1876 ja Messa 1880 olivat tänä aikana Puccinin huomattavimmat sävellykset.

Vuonna 1880 äiti Albina Puccini kirjoitti Savoijin kuningattarelle Margheritalle ja pyysi stipendiä lahjakkaalle pojalleen. Puccini alkoikin saada 100 liiraa kuukaudessa ja aloitti opiskelun Milanon konservatoriossa Amilcare Ponchiellin ja Antonio Bazzinin johdolla. Opiskelijatoverina hänellä on muun muassa Pietro Mascagni. Taloudellista tukea antoi myös isosetänsä, tohtori Nicolao Cerù. Konservatorion päättötyönä valmistui 1883 Capriccio sinfonico.

Vuonna 1883 Puccini osallistui Casa Sonzognon sävellyskilpailuun säveltämällään yksinäytöksisellä oopperalla Le Villi. Puccini ei voittanut, mutta ooppera esitettiin vuonna 1884 Teatro dal Vermessä. Teos sai julkaisija Giulio Ricordin huomion. Hän tilasi Puccinilta toisen oopperan Edgar, joka valmistui vuonna 1889.

Äidin kuoleman aikoihin 1884 Puccini muutti yhteiseen asuntoon Monzaan elämänkumppaninsa Elvira Gemignanin (s. Bonturi) kanssa. Samana vuonna syntyi pariskunnan yhteinen poika Antonio. Perhe muutti usein ja asui eri paikkakunnilla, kuten Milanossa, Luccassa, Sant’Antonio d’Addassa, Caprino Bergamascossa, Monzassa ja Pizzamegliossa. Vuonna 1890 Puccini sävelsi jousikvartetille Crisantemin.

Kypsä kausi 1891–1917

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesällä 1891 Puccini asettui perheineen asumaan Torre del Lagon kylään vuokraamaansa vaatimattomaan taloon Casa Venanzieen. Nykyinen Villa Museo Giacomo Puccini on rakennettu Casa Venanzien tilalle. Puccinin läpimurtoteos oli hänen vuonna 1893 valmistunut kolmas oopperansa Manon Lescaut, jonka ansiosta hänestä tuli maailmankuulu.

La bohèmea (1896) pidetään Puccinin romanttisimpana oopperana ja se on noussut yhdeksi maailman suosituimmista oopperoista.

Manon Lescautin ja La bohèmen menestyksen jälkeen Puccini lunasti vuokratalonsa Torre del Lagossa ja osti vuonna 1898 Chiatrista (kylä Quiesa-vuorella) vanhan maatalon. Tilalta on huikea näkymä Lago di Massaciuccolille. Hän rakennutti sinne talon, johon perhe muutti. Samanaikaisesti oli myös Torre del Lagossa työn alla uudisrakennus, ja sen valmistuttua Puccinit muuttivat nykyiseen Villa Pucciniin 1900. Puccini oli intohimoinen metsästäjä ja Torre del Lagossa hän pystyi harjoittamaan tätäkin harrastustaan. Chiatri jäi kesäasunnoksi ja myöhemmin Puccini hankki toisen kesäasunnon Abetonesta.

Traagis-veristinen Tosca (1900) on musiikiltaan traagissävytteistä. Tosca on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä kaikkien aikojen esitetyimmistä oopperoista.

Puccini vuonna 1908.

Helmikuussa 1903 Puccini loukkaantui auto-onnettomuudessa, joka hidasti hänen sävellystyötään merkittävästi. Säveltäjältä katkesi jalka, ja hän joutui toipumaan useita kuukausia. Elvira Puccinista (s. Bonturi) tuli 3. tammikuuta 1904 Giacomo Puccinin laillinen vaimo. Madama Butterfly valmistui 1904. Ooppera kertoo japanilaisen geishatytön onnettomasta rakkaudesta yhdysvaltalaiseen luutnanttiin. Vuonna 1904 Puccinin Verdille tekemä Requiem esitettiin säveltäjän läsnä ollessa tammikuussa 1905 Milanossa Casa di Riposo per Musicistissa.

Puccini vuonna 1910.

Puccinin oopperat saivat yksi toisensa jälkeen ulkomaiset ensi-illat. Hän oli usein läsnä ensiesityksissä. Euroopan ulkopuolella Puccini kävi vain muutaman kerran, Buenos Airesissa ja Montevideossa 1905, tammikuussa 1907 New Yorkissa Manon Lescaut’n Amerikan ensi-illassa ja helmikuussa Aleksandriassa Madama Butterflyn Egyptin-ensi-illassa. Puccini kävi toistamiseen New Yorkissa vuonna 1910 poikansa Antonion kanssa Lännen tytön ensi-illassa 10. joulukuuta Metropolitan Opera Housessa.

Vuonna 1917 valmistui Puccinin ehkä kevyin ja operettimaisin ooppera La Rondine. Samana vuonna Monacon prinssi Alberto I palkitsi Puccinin. Hän sai Grand Officer of Ordre de Saint-Charles kunniamerkin.

Puccini oli innostunut autoista, veneistä, äänitystekniikasta ja yleensä kaikesta, mikä liittyi tekniseen kehitykseen.

Viimeiset vuodet ja kuolema 1918–1924

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1918 Puccini sävelsi Il tritticon -triptyykin, joka koostui kolmesta yksinäytöksisestä oopperasta: Il tabarro (Viitta), Suor Angelica (Sisar Angelica) ja Gianni Schicchi. Näistä kolmesta pienoisoopperasta tunnetuimmaksi on noussut Gianni Schicchi, joka sisältää kuulun Lauretan aarian ”O mio babbino caro”.

Vuoden 1919 tärkein työ oli Inno di Roma. Samoihin aikoihin Lago di Massaciuccolille rakennettiin turpeenkäsittelylaitos, minkä takia ilma muuttui huonoksi ja melu häiritsi sävellystyötä. Puccini rakennutti uuden talon Viareggioon Via Marco Polo ja Via Buonarottin kulmaan ja muutti sinne vuonna 1921. Giacomo ja Antonio Puccini tekivät vuonna 1922 suuren autokierroksen Euroopassa – Italiassa, Itävallassa, Saksassa ja Hollannissa. Puccini nimitettiin ”Italian senaattoriksi” vuonna 1924.

Loppuvuodesta 1923 Puccinilla todettiin kurkkusyöpä. Hänet lähetettiin Brysseliin sädehoitoon. Tohtori Ledoux hoiti Puccinia, ja 24. marraskuuta 1924 tämän kurkun syöpäkasvaimeen työnnettiin seitsemän röntgenneulaa. Puccini ei pystynyt puhumaan, mutta tuskistaan huolimatta hän kommunikoi pienillä lapuilla. Lopulta hänen sydämensä petti, ja hän kuoli lauantaina 29. marraskuuta 1924 kello 11.30.[2]

Puccini ja Toscanini vuonna 1910.

Ensimmäinen hautajaisseremonia pidettiin 1. joulukuuta 1924 Brysselissä, minkä jälkeen Puccinin arkku kuljetettiin junalla Milanoon, jonka Duomossa pidettiin 3. joulukuuta viralliset hautajaiset kardinaali Eugenio Tosin johdolla. Arturo Toscanini ja Scalan orkesteri soittivat valerequiemin Edgarin kolmannesta näytöksestä ja Hina Spani lauloi ”Addio mio dolce amoren”. Puccini haudattiin Torre del Lago Pucciniin Villa Museo Giacomo Pucciniin rakennettuun hautakammioon.

Puccinin viimeiseksi oopperaksi jäi Turandot. Säveltäjä ei ehtinyt saada sitä valmiiksi, vaan sen täydensi Franco Alfano. Puccinin oopperat valloittivat kaikki suuret oopperalavat, ja hän oli vuosisadan vaihteen selvästi suosituin oopperasäveltäjä.

Vaikka Puccini tunnetaan pääasiassa oopperoistaan, hän sävelsi myös orkesterimusiikkia, kirkkomusiikkia, kamarimusiikkia ja pienimuotoisia lauluja.

Puccinien musiikkidynastia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myös monet Giacomo Puccinin esi-isistä olivat säveltäjiä. Puccinien musiikkidynastia, 5 polvea, on Euroopan toiseksi pisin (Bachin dynastia on 7 polvea).

  • Giacomo Puccini (1712–1781)
  • Antonio Puccini (1747–1832)
  • Domenico Puccini (1771–1815), muun muassa neljä oopperaa (Le frecce d’amore, L’ortolanella o La moglie capricciosa, Il Quinto Fabio ja Il ciarlantano ossia I finti savoiardi)[3]
  • Michele Puccini (1813–1864), muun muassa kaksi oopperaa (Antonio Foscarini ja Giambattista Cattalani)[4]
  • Giacomo Puccini (1858–1924) (tässä artikkelissa)[5]

Puccinin lähisuku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puccinin äiti Albina Puccini (s. Magi, 1830–1884) oli saanut musiikkikoulutuksen ja ohjasi Giacomoa eri opettajille. Hän oli Puccinin tärkein tukija uran alussa. Isä Michele Puccini 1813–1864 oli opiskellut Bolognassa ja toimi arvostettuna urkurina Luccassa.

Puccinin sisaret olivat Otilia 1851–1823, Tomaide 1852–1917, Temi (tai Zemi) 1853–1854, Nitetti 1854–1928, Iginia 1856–1922, Ramelde 1859–1912 ja Macrina 1862–1870. Otilia, Nitetti ja Ramelde menivät naimisiin ja jatkoivat sukua, Tomaide jäi lapsettomaksi ja Iginia meni luostariin ja otti nimen Sisar Giulia Enrichetta. Puccinin veli Domenico Michele 1864–1891 muutti Argentiinaan ja kuoli keltakuumeeseen Rio de Janeirossa

Puccinin puoliso oli Elvira Puccini (s. Bonturi, aiemmassa avioliitossa Gemignani) (13. kesäkuuta 1860 – 9. heinäkuuta 1930), jonka kanssa Puccini muutti asu­maan 1884. Vasta 3. tammikuuta 1904 oli Giacomon ja Elviran mahdollista mennä naimisiin Elviran aviomiehen kuoltua.

Antonio Puccini (23. joulukuuta 1886 – 21. helmikuuta 1946) oli Giacomo Puccinin ja Elviran ainoa yhteinen lapsi. Fosca Gemignani 1880–1968 puolestaan oli Elviran tytär hänen edellisen miehensä Narciso Gemignanin kanssa, ja asui Puccinien kanssa.

Puccinin rakastajattaret

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaimonsa Elviran lisäksi Puccinilla oli lukuisia intiimejä rakkaussuhteita.

Ensimmäinen huomattava suhde oli Manon Lescautin esittäjään Cesira Ferraniin (o.s. Zannaio, 1863–1943), ja tätä seurasi Toscan ensiesittäjä Hariclea Darclée (o.s. Haricly Hartylary, 1860–1939).

Torinolaiseen opiskelijaan Corinnaan Puccini tutustui junassa vuonna 1900 matkalla Milanosta Torinoon. Suhde paljastui Elviralle, ja suhteen loputtua vuonna 1903 Puccinilla on vaikeuksia saada lähettämänsä rakkauskirjeet takaisin. Saksalaisen kirjailijan Helmut Krausserin mukaan Corinna oli Maria Anna Coriasco 1882–1961[6].

Lokakuussa 1904 Lontoossa Paolo Tosti esitteli Puccinille Sybil Seligmanin (o.s. Beddington, 1868–1936). Intiimin ja tulisen alun jälkeen suhde muuttui syväksi ystävyydeksi. Sybil auttoi ja tuki Puccinia koko tämän loppu-uran ajan. Seligmanien perhe vieraili Puccinien vieraana Abetonessa vuosina 1906 ja 1907.

Kesällä 1911 Viareggiossa Puccini tapasi müncheniläisen paronittaren Josephine von Stängelin (o.s. Bissing). Suhteen aikana Puccinilla oli työn alla La rondine. Pari kävi yhdessä Bayreuthin musiikkijuhlilla elokuussa 1912 katsomassa Parsifalin. Suhde päättyi 1917.

Puccini näki Hampurissa Rose Aderin (1890–1955) vuonna 1921 tulkitsevan Sisar Angelican roolin ja ihastui. Heidän kirjeenvaihtonsa on säilynyt, ja siellä on oletettavasti maininta Liùn roolista.[7] Suhde päättyi syksyllä 1923.

Muita lyhytaikaisempia suhteita ovat olleet Emma Destinn (o.s. Ema Kitti, 1878–1930), Maria Jeritza (1887–1982) ja mahdollisesti myös Rosa Ponselle (1897–1981). Elokuussa 2007 selvisi, että Puccinilla olisi ollut intiimisuhde Doria Manfredin serkkuun Giulia Manfrediin ja Giulia olisi ollut Lännen tyttö -oopperan Minnien esikuva. Aiheesta on tehty elokuva Puccini e la fanciulla vuonna 2008.

Puccinin sankarittaret

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Giacomo Puccinin luomia naisroolihahmoja kutsutaan ”Puccinin sankarittariksi”. Sankarittaret ovat naisellisia, herkkiä ja rakastuneita syvästi ja kaikenkattavasti. Sankaritar saattaa kärsiä rakkautensa takia nöyryytystä tai halveksuntaa, ja on siksi valmis uhraamaan kaiken, jopa elämänsä. Puccinin musiikki perustuu tunteellisen lauluun ja melodisuuteen. Vokaalisesti Puccini käsitteli sankarittariaan eri tavalla, roolit ovat sopraanoja (spinto, lyyrinen tai dramaattinen) mezzosopraano Tigraanaa lukuun ottamatta.

Varsinaisia sankarittaria on 15, ja heidän lisäkseen Puccini loi vielä kaksi erilaista, mutta hyvin huomattavaa naishahmoa: armoton ja tunteeton ruhtinatar La Zia Principessa oopperassa Sisar (Suor Angelica) ja lämpimästi kuvattu lumpunkerääjä La Frugola ja kissansa Korpraali oopperassa Viitta (Il Tabarro).

Puccinin sankarittaret kohtaavat rakkauden ja kuoleman eri tavalla:

  • Le Villi: Anna jää kotiin odottamaan Robertoa ja kuolee suruun.
  • Edgar: Edgar hylkää herkän ja syvästi rakastavan Fidelian himokkaasti rakastavan Tigranan takia. Fidelia odottaa Edgaria ja uskoo vilpittömästi häneen panettelusta huolimatta. Mustasukkainen Tigrana tappaa Fidelian.
  • Manon Lescaut: Manon Lescaut’n suuri rakkaus Des Grieux’hön johtaa nöyryytykseen ja karkotukseen Louisianaan. Manon kuolee rakkautensa takia erämaassa.
  • La bohème: Keuhkotautinen Mimi palaa suuren rakkautensa Rodolfon luo kuolemaan. Uskollinen Musetta on ystävättärensä luona loppuun asti.
  • Tosca: Paroni Scarpia lietsoo Toscan mustasukkaisuuden huippuunsa ja painostaa Toscaa suostumaan ehdotukseensa Cavaradossin hengen ollessa panoksena. Tosca tappaa Scarpian ja lopulta itsensä todettuaan Scarpian pettäneen hänet jopa haudan takaa.
  • Madama Butterfly: Cio-Cio-San vaihtaa uskonsa ja hylkää sukunsa seuratakseen rakastamaansa Pinkertonia. Pinkerton pitää Cio-Cio-Sania vain hetken huvituksena. Cio-Cio-San uhraa itsensä rakkautensa ja poikansa tulevaisuuden takia.
  • Lännen Tyttö/La fanciulla del West: Suljetussa kaivosyhteisössä luottamus ja rehellisyys ovat kaikki kaikessa. Rehellinen, arvostettu ja kunnioitettu Minnie uhraa yhteisön periaatteet, valehtelee ja pettää rakkautensa takia. Korttipelissä panoksena on Dick Johnsonin henki. Minnie voittaa huijaamalla ja lopulta vielä pelastaa Johnsonin hirrestä. Minnie ja Johnson ratsastavat yhdessä kohti parempaa tulevaisuutta.
  • La rondine: Magda luopuu suuresta rakkaudestaan. Hän ei voi menneisyytensä takia kohdata Ruggieron vanhempia. Magda palaa entiseen elämäänsä kurtisaanina.
  • Viitta/Il Tabarro: Giorgetta pettää aviomiestään rakastamansa ja ikäisensä lapsuudenystävän Luigin kanssa. Mustasukkainen aviomies Michele tappaa Luigin.
  • Sisar/Suor Angelica: sisar Angelica on saanut tietää lapsensa kuolleen. Äidinrakkaus saa sisar Angelican juomaan yrttimyrkkyjuoman koska hän haluaa seurata lastaan Neitsyt Marian luo.
  • Gianni Schicchi: Lauretta haluaa naimisiin rakastamansa Donatien sukuun kuuluvan Rinuccion kanssa ja pyytää isäänsä Gianni Schicchiä auttamaan testamentin "tulkinnassa". Buoso Donatin näin siirtynyt omaisuus tulee hyödyntämään rakastavaisia.
  • Turandot: Calafiin rakastunut orjatar Liú tapattaa itsensä paljastamatta tuntemattoman prinssin (Calaf) nimeä. Jääkylmän Turandotin tunteet heräävät lopulta ja ilmoittaa tuntemattoman prinssin (Calaf) nimeksi "Rakkaus".

Oopperat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Oopperan nimi Versio/näytökset Ensi-ilta
Le Villi 1. versio / 1 näytös 31.5.1884 Teatro dal Verme, Milano
Le Villi 2. versio / 2 näytöstä 26.12.1884 Teatro Regio, Torino
Edgar 1. versio / 4 näytöstä 21.4.1889 Teatro alla Scala, Milano
Edgar 2. versio / 3 näytöstä 28.1.1892 Teatro Comunale, Ferrara
Edgar 3. versio / 3 näytöstä 8.7.1905 Teatro de la Opera[8], Buenos Aires
Manon Lescaut 1. versio 1.2.1893 Teatro Regio, Torino
Manon Lescaut 2. versio 7.2.1894 Teatro alla Scala, Milano[9]
La bohème 1.2.1896 Teatro Regio, Torino
Tosca 14.1.1900 Teatro Costanzi, Rooma
Madama Butterfly 1. versio / 2 näytöstä (1.ja 2. näytös) 17.2.1904 Teatro alla Scala, Milano
Madama Butterfly 2. versio / 2 näytöstä (2. näytös jaettu kahteen kohtaukseen) 28.5.1904 Teatro Grande, Brescia
Madama Butterfly 3. versio / 2 näytöstä (2. näytös jaettu kahteen kohtaukseen) 10.7.1905 Covent Garden, Lontoo
Madama Butterfly 4. versio / 2 näytöstä (2. näytös jaettu kahteen kohtaukseen) 28.12.1906 Opéra Comique, Pariisi
La fanciulla del West (Lännen tyttö) 1. versio 10.12.1910 Metropolitan Opera House, New York
La fanciulla del West (Lännen tyttö) 2. versio (Italian ensi-esitys) 12.6.1911 Teatro Costanzi, Rooma
La rondine (Pääskynen) 1. versio 27.3.1917 Théâtre du Casino, Monte Carlo
La rondine (Pääskynen) 2. versio xx.4.1920 Teatro Massimo, Palermo[10]
La rondine (Pääskynen) 2. versio (saksankielisenä) 9.10.1920 Volksoper, Wien[11]
Il Trittico, Il tabarro (Viitta) 14.12.1918 Metropolitan Opera House, New York
Il Trittico, Suor Angelica (Sisar Angelica) 14.12.1918 Metropolitan Opera House, New York
Il Trittico, Gianni Schicchi 14.12.1918 Metropolitan Opera House, New York
Turandot 25.4.1926 Teatro alla Scala, Milano

Puccinin libretot ja libretistit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kustantaja Giulio Ricordi nimesi nuorelle Giocomo Puccinille ensimmäisen libretistin Ferdinando Fontanan. Puccini ei saanut näistä libretoista irti kaikkea mitä tarvitsi ja libreton muuttaminen oli hankalaa. Tästä jäi Puccinille elinikäinen opetus. Kaikissa seuraavissa libretoissa hän itse oli voimakkaasti mukana ja vaikutti niihin mutta hänen oli myös vaikea löytää itselleen sopivaa librettoa.

Libretot ja libretistit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Fontana ja Puccini noin vuonna 1885.

Toteutumattomat libretot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Giacomo Puccinin ensimmäiset viisi librettoa löytyivät helposti. Loput libretot syntyivät monivaiheisesti. Tärkeimmät teokset ja aiheet, joita Puccini harkitsi:

Näiden lisäksi Mosco Carner kirjassaan Puccini listaa vielä 60 teosta ja aihetta, joita Puccinille tarjottiin oopperaksi.[12]

Puccinin muu tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ääninäytteet
Manon Lescaut, näytös 1; Enrico Caruso (1913)
La bohème, näytös 1; Caruso ja Nellie Melba (1906)

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Vuosi Teos Kokoonpano Oma lainaus
1874 A te Laulu ja piano Toscan lause (III näyt) "Gli occhi ti chiuderò con mille baci ti dirò nomi d'amor"
1876 Preludio sinfonico e-molli Orkesteri
1877 (I Figli d'Italia) Cessato il suon dell'armi Kantaatti tenorille, soolo ja orkesteri
1878 Motetto per San Paolino Baritoni, kuoro, orkesteri
1878 Credo Tenori, basso, kuoro, orkesteri
1878 Vexilla Regis prodeunt 2 miesääntä ja urut
1879 Valzer (per banda) Yhtyeelle
1880 Messu As-duuri

(Kyrie, Gloria, Credo, Sanctus, Agnus Dei)

Neliääniselle kuorolle, baritonille, tenorille ja orkesterille Kyrie = Egdarissa rukous ja Tigranan sisääntulo ja uudelleen Tigranan lauseessa "Qual che sognavi un dì"
Agnus Dei = Manon Lescaut (II näyt) Madrigal "Sulla vetta tu del monte"
1881 Scherzo a-molli Jousikvartettille Le Villin ensimmäiseen balettikohtaukseen laajennettiin orkesterointia
1881 Melanconia/Allor ch'io sarò morto Laulu ja piano
1882 Preludio sinfonico A-duuri Orkesterille Musiikkia käytettiin teoksissa Le Villi, Edgar, Avanti "Urania" ja La bohème
1882 Salve Regina Sopraano ja urut Le Villi orkesterialkusoitto n:o 5 sekä Guglielmon rukous "Angiol di Dio"
1882 Ad una morta Baritoni ja piano Le Villi: Roberton romanzassa ja Annan teema "Tu dell'infanzia" ja osia teoksissa Capriccio sinfonico ja Manon Lescaut
1882 Trio 2 viulua ja piano
1882 Ah! se potesse Tenori ja piano
1883 Fuuga A-duuri
1883 Fuuga D-duuri
1883 Fuuga G-duuri
1883 Fuuga neljälle laululle
1883 Fuuga c-molli
1883 Mentìa l'avviso Resitatiivi ja aaria tenorille ja pianolle Manon Lescaut: Toinen lento teema on aarian "Donna non vidi mai" pohjana.
1883 Adagietto Orkesterille
1883 Storiella d'amore Laulu ja piano
1883 Quartetto Jousille D-duuri
1883 Capriccio Sinfonica Orkesterille Edgar (III näyt) hautajaissaattueessa osia ja myös Le Villin (I näyt) alkusoitossa. Allegro vivace on lainattu La bohèmen alkusoittoon
1888 Sole e amore Tervehdys, laulu ja piano La Bohème (III näyt) Mimin ja Rodolfon duetto: Dunque è proprio finita?
1888 Solfeggi Laulu ja piano
1890 Crisantemi (Chrysantehemius) Jousikvartetille Manon Lescautin perusmateriaalia varsinkin (III ja IV näyt)
1890 Tre minuetti Jousikvartetille Manon Lescaut (II näyt) osia ensimmäisestä menuetista on "L'ora o Tirsi" ja Manonin (II näyt) hienostunut kadenssi on kolmannesta menuetista
1896 Avanti "Urania" Laulu ja piano Tosca (I näyt ja II näyt) musiikkia käytetty samoin Madama Butterflyssa sisääntulo ja huudahdus "ei torna m'ama" (II näyt)
1897 Inno a Diana Laulu ja piano
1897 Cantata di Giove Kuoro ja orkesteri Toscan (II näyt) taustakantaatin lähdemusiikki.
1899 Scossa elettrica Marssi, piano
1899 E l'uccellino – kehtolaulu Laulu ja piano
1902 Terra e mare Laulu ja piano
1904 Canto d'anime Laulu ja piano
1905 Dios y Patria[13] Laulu ja piano
1905 Requiem Verdille Kolme ääntä, urut ja viulu
1908 Casa mia, casa mia Laulu
1917 Morire? Tenori ja piano
1919 Inno a Roma Kuoro ja orkesteri

[14]

Puccinin musiikkia elokuvissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sen lisäksi, että monet Puccinin oopperoista on taltioitu useammankin kerran, Puccinin musiikkia on käytetty paljon elokuvissa ja tv-sarjoissa. Oheista listaa täydellisempi ja tarkempi musiikkiesittely on alla olevassa Aiheesta muualla -osion linkissä.

Puccini televisio- ja kokoillan elokuvissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ William Weaver-Simonetta Puccini: The Puccini Companion s. 62–63
  2. ↑ Oriano De Ranieri, Mauro Lubrani: Giacomo Puccini luoghi e sentimenti s. 109
  3. ↑ William Weaver - Simonetta Puccini: The Puccini companion s. 7
  4. ↑ William Weaver - Simonetta Puccini: The Puccini companion s. 9
  5. ↑ Hannu Niklander: Kuinka saa sanoa, s. 111. Kustannusliike Robustos, 2015.
  6. ↑ Helmut Krausser Die Jagd nach. Eine Puccini Recherche (2008) ISBN 9783936298840.
  7. ↑ Mosco Carner: Puccini. The definitive third edition, s. 218.
  8. ↑ Gustavo Gabriel Otero – Daniel Varacalli Costas: Puccini in Argentina s. 107
  9. ↑ William Ashbrook: The operas of Puccini s.45
  10. ↑ William Weaver/Simonetta Puccini: The Puccini Companion s.258
  11. ↑ William Ashbrook: The operas of Puccini s.169
  12. ↑ William Ashbrook: The operas of Puccini s. 50, 96, 97, 125, 126, 127, 152, 153
  13. ↑ Gustavo Gabriel Otero – Daniel Varacalli Costas: Puccini in Argentina s. 96
  14. ↑ William Weaver, Simonetta Puccini: The Puccini Companion s. 279–302

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Giacomo Puccini.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Giacomo_Puccini&oldid=22689459”