Verismi
Verismi (ital. verismo) tarkoittaa proosakirjallisuuden, kuvataiteen ja musiikin naturalistista tyylisuuntaa Italiassa. Se oli hyvin suosittua lyhyehkön aikaa 1900-luvun vaihteen molemmin puolin.[1]
Italian oopperamusiikissa verismissä aiheet otettiin Richard Wagnerin sankaridraamojen vastapainoksi arkielämästä, jota kuvailtiin kaunistelematta. Huomattavimpia verismin edustajia olivat Ruggiero Leoncavallo, Giacomo Puccini ja Pietro Mascagni. Italian ulkopuolellakin eräät säveltäjät, muun muassa saksalainen Eugen d’Albert ja ranskalainen Gustave Charpentier, myöhemmin myös ruotsalainen Ture Rangström ja suomalainen Tauno Pylkkänen, saivat vaikutteita verismistä.[2][3]
Verismi tarkoittaa myös uusasiallisuutta edustavien taiteilijoiden vallankumouksellista siipeä 1920-luvulla.lähde?
Verismin luonteenpiirteitä oopperassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pyrkimys realismiin ihmisten ja heidän toimintansa kuvauksessa.
- Usein pääosissa alempien luokkien ihmisiä, joskus väkivaltaisia.
- Musiikki ’jatkuvampaa’; vaikeammin jaettavissa erillisiin kappaleisiin ja aarioihin.
Veristisiä oopperoita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Bizet: Carmen (1875)
- Mascagni: Cavalleria rusticana (1890)
- Leoncavallo: Pajatso (1892)
- Giordano: Andrea Chénier (1896)
- Puccini: Tosca (1900)
- Puccini: Il Tabarro (1918)
- Mascagni: Il piccolo Marat (1921)
Verismiä edustavia kirjailijoita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kirjallisuudentutkimus: verismi Tieteen termipankki. Viitattu 22.3.2025.
- ↑ Haapanen, Toivo (toim.): Musiikin tietokirja, s. 549. (2. painos) Helsinki: Otava, 1957.
- ↑ Otavan iso tietosanakirja, osa 9. Helsinki: Otava, 1965.