Bayreuthin musiikkijuhlat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Bayreuthin Juhlanäyttämötalo (Festspielhaus).

Bayreuthin musiikkijuhlat (saks. Bayreuther Festspiele) on Richard Wagnerin oopperamusiikille omistettu jokavuotinen tapahtuma Saksan Pohjois-Baijerissa. Juhla on eräs maailman vanhimmista musiikkitapahtumista. Juhla järjestetään heinäkuun lopusta elokuun loppuun varta varten rakennetussa Bayreuthin Juhlanäyttämötalossa (Festspielhaus). Vuosittain juhlilla käy noin 60 000 vierasta.

Alkuhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reininkullan kantaesitys vuonna 1876.

Baijerin kuningas Ludvig II tuki Richard Wagnerin haaveita taloudellisesta itsenäisyydestä ja omasta musiikkijuhlasta. Juhlapaikkaa harkittiin Müncheniin ja Nürnbergiin mutta lopulta päädyttiin syrjäiseen Pohjois-Baijerin kaupunkiin Bayreuthiin paristakin syystä. Kaupungissa oli Maakreivittären oopperatalo (Markgräfliches Opernhaus) vuodelta 1748, ja Bayreuthissa Wagner omisti vielä musiikkinsa esitysoikeudet. Maakreivittären oopperatalo osoittautui kuitenkin liian pieneksi Richard Wagnerin oopperoille. Musiikkijuhlat suunniteltiin järjestettäväksi vuonna 1873, mutta rahoitusta ei saatu ja avajaisia jouduttiin siirtämään. Saksan kansleri Otto von Bismarck kieltäytyi kahdesti avustamasta musiikkijuhlia. Lopulta Richard Wagnerin tukija Baijerin kuningas Ludvig II lainasi 100 000 taaleria oopperatalon rakentamiseen.

Ensimmäiset musiikkijuhlat alkoivat 13. elokuuta 1876 Nibelungin sormus -tetralogialla kapellimestarinaan Hans Richter, ja ohjauksesta vastasi Richard Wagner. (Tetralogia toistettiin vielä kahdesti.) Avajaisiin osallistuivat mm. Saksan keisari Vilhelm II, Brasilian kuningas Dom Pedro II, Baijerin kuningas Ludvig II sekä suuri joukko muita aatelisia. Säveltäjistä nimekkäimpiä juhlavieraita olivat Anton Bruckner, Edvard Grieg, Pjotr Tšaikovski, Camille Saint-Saëns ja Franz Liszt.

Seuraavilla juhlilla v. 1882 esitettiin ainoana teoksena oopperajuhlataloon sävelletty Parsifal. Kapellimestareina vuorottelivat Hermann Levi ja Franz Fischer, ja ohjaajana oli jälleen säveltäjä itse. Parsifal toistettiin yhteensä 16 kertaa.

Bayreuthin Juhlanäyttämötalo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juhlanäyttämötalo sisältä.

Bayreuthin Juhlanäyttämötalon suunnitteli leipzigilainen arkkitehti Otto Brückwald (1841–1917), ja se rakennettiin Richard Wagnerin ohjeitten mukaan. Peruskivi muurattiin 22. toukokuuta 1872.

Teatterisalin esikuvana oli klassinen amfiteatteri. Juhlatalo rakennettiin kokonaan paikallisesta puusta, ja katsomon alaosa on ontto. Näin teatterisaliin saatiin erittäin hyvä akustiikka, ja se sopi loistavasti Wagnerin suosimille matalille äänille. Wagner keksi myös kattaa orkesterisyvennyksen, niin että katsomo saadaan hämäräksi. Orkesterisyvennyksen kattaminen vaikuttaa myös äänen suuntaukseen: kapellimestari johtaa niin, että laulajien ja orkesterin äänet yhtyvät katsomossa.

Juhlanäyttämötalossa on nykyisin 1974 paikkaa, ja näyttämön leveys on 32 metriä sekä syvyys 23 metriä. Orkesterisyvennyksen leveys on 15 metriä ja syvyys 11 metriä, ja syvennykseen mahtuu 130 soittajaa.[1] Soittajat on sijoitettu aleneviin riveihin soitinten mukaan.selvennä Matalimmat soittimet ovat näyttämön alla. Kuorossa on 120–130 laulajaa, ja solistien määrä riippuu esitettävistä teoksista; heitä on 55–65 kausittain.

Bayreuthin kaanon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cosima Wagner määritteli, mitä Wagnerin teoksia oopperajuhlilla esitetään: Lohengrin, Lentävä hollantilainen, Tristan ja Isolde, Nibelungin sormus -tetralogia, Nürnbergin mestarilaulajat, Parsifal sekä Tannhäuser. Wagnerin varhaisteoksia ei ole esitetty Bayreuthin juhlanäyttämötalossa koskaan, mutta Ludwig van Beethovenin 9. sinfonia on soitettu talossa muutaman kerran.

Nykyinen omistuspohja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bayreuthin Juhlanäyttämötalon omistaja on vuodesta 1973 lähtien ollut Richard-Wagner-Stiftung Bayreuth (Richard Wagnerin säätiö). Säätiötä hallitsevat Saksan liittotasavalta, Baijerin osavaltio, Bayreuthin kaupunki, Gesellschaft der Freunde von Bayreuth e.V. (Bayreuthin ystävien yhdistys), Die Bayerische Landesstiftung, Die Oberfrankenstiftung ja Wagnerin suvun jäsenet. Säätiötä johtaa Karl Gerhard Schmidt. Musiikkijuhlien virallinen nimi on vuodesta 1986 ollut Bayreuther Festspiele GmbH.

Musiikkijuhlien johtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodet Johtaja
1876, 1882 Richard Wagner
1886–1906 Cosima Wagner
1908–1930 Siegfried Wagner
1931–1944 Winifred Wagner
1951–1966 Wieland Wagner ja Wolfgang Wagner
1967–2008 Wolfgang Wagner
2008– Katharina Wagner ja Eva Wagner-Pasquier


Richard Wagnerin teosten esitykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teos Ensimmäinen Bayreuthin-esitys Uusin Bayreuthin-esitys Juhlilla esityksiä kaikkiaan
Reininkulta 1876 2010 215
Valkyyria 1876 2010 215
Siegfried 1876 2010 212
Jumalten tuho 1876 2010 216
Parsifal 1882 2012 519
Tristan ja Isolde 1886 2012 220
Nürnbergin mestarilaulajat 1888 2011 287
Tannhäuser 1891 2012 208
Lohengrin 1894 2012 215
Lentävä hollantilainen 1901 2012 209

Musiikkijuhlien historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cosima Wagner teki kauaskantoisen päätöksen, kun hän aloitti Bayreuthin musiikkijuhlat uudestaan vuonna 1886. Samalla luotiin musiikkijuhlien ohjelmisto: Cosima määritteli, mitä teoksia tulee esittää. Hänen näkemyksensä mukaisesti Wagnerin teoksia esitettiin sotavuosiin asti. Vasta Kolmannen valtakunnan aikana tehtiin muutoksia, jotka itse Adolf Hitler hyväksyi.

Bayreuthin musiikkijuhlat olivat keskeytyksissä vuosina 1945–1951. Vuonna 1951 veljekset Wolfgang ja Wieland Wagner aloittivat Uuden Bayreuthin musiikkijuhlat. Wieland keskittyi ohjaamiseen, ja aluksi hän loi visuaalisesti hyvin pelkistettyjä ohjauksia. Wielandin ohjauksia kiiteltiin, sillä hän riisui teoksista saksalaisuuden rasitetteet. Wolfgang keskittyi hallintoon ja rahoituksen hankkimiseen. Hän ohjasi myös muutamia teoksia. Bayreuthin kaanonista ei poikettu.

Wieland Wagnerin kuoltua vuonna 1966 Wolfgang Wagnerista tehtiin juhlien elinikäinen johtaja. Hän ohjasi nyt enemmän, mutta hänen ohjauksiaan kritisoitiin tavanomaisiksi. Wolfgang ideoi Bayreuthin työpajan eli Werkstatt Bayreuthin. Nyt juhlille hankittiin uusia ohjaajia ja uskallettiin toteuttaa hyvinkin radikaaleja ohjauksia. Sensaatiomaisin ohjaus lienee ollut Patrice Chéreaun satavuotisjuhlan Sormus-sarja vuodelta 1976. Työpajassa ovat luoneet ohjauksiaan mm. Jean-Pierre Ponnelle, Peter Hall, Götz Friedrich ja Harry Kupfer.

Vuoteen 2007 asti – Wolfgang Wagnerin terveydentilan pikkuhiljaa heiketessä – musiikkijuhlien todellisena johtajana toimi Wolfgangin vaimo Gudrun Wagner.

Musiikkijuhlien tulevaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keväällä 2008 ratkaistiin, kuka tai ketkä johtavat Bayreuthin musiikkijuhlia. Paikasta kilvoitteli kolme Wagner-dynastian jäsentä: Katharina Wagner (s. 1978), Wolfgangin tytär toisesta avioliitosta; Eva Wagner-Pasquier (s. 1945)), Wolfgangin tytär ensimmäisestä avioliitosta; sekä Nike Wagner (s. 1945), Wielandin tytär. Wolfgang Wagner luopui johtajuudesta elokuussa 2008, ja hän oli ehdottanut "tandemjohtajuutta", jossa johtajuuden jakaisivat Katharina Wagner ja Eva Wagner-Pasquier.

Richard Wagnerin säätiö päätti kokouksessaan 1. syyskuuta 2008 äänin 22–0 valita johtajiksi Katharina Wagnerin ja Eva Wagner-Pasquier'n. Ehdokkaina olivat myös Wieland Wagnerin tytär Nike Wagner kumppaninaan Gérard Mortier sekä yllätysnimenä Wielandin 44-vuotias avioton poika Richard Bauer. Säätiö ei vakuuttunut muiden ehdokkaiden järjestelysuunnitelmista. Uusien johtajien toimikausi on vähintään viisi ja enintään seitsemän vuotta.

Lipunmyyntiä uudistetaan. Vuonna 2012 lippuja myydään internetissä[2]. Lipunmyynti alkoi 15.9.2011. Samalla myös e-lippu tulee mahdolliseksi. Liittovaltion tuomioistuin on kieltänyt kaikki lippukiintiöt valtion tukemilta teattereilta. Bayreuthin musiikkijuhlat ilmoittivat joulukuussa 2011 kaikille maailman 130 Wagneryhdistyksille, että he eivät saa lippuja.[3]. Helmikuussa 2012 tuomioistuin tutkii myös eri ryhmille annettuja vapaalippuja.


Juhlien yleisöpohjaa laajennetaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Richard Wagnerin säätiö haluaa avata oopperajuhlat suuremmalla yleisöjoukolle sekä tarjota parempaa palvelua lahjoittajille, tukijoille ja yritysasiakkaille. Vuonna 2008 avattiin oma väliaikapaikka "Gold Circle" sekä "Silver Circle" juhlien merkittäville tukijoille, ja Katharina Wagner aloitti internet-lähetykset ja suorat lähetykset. Tilaisuus oli yleisölle maksuton Volksfestplatzilla, ja samanaikaisesti muualla maailmassa oopperaesitystä voitiin seurata internetin kautta. Vuonna 2008 tapahtuma oli internetin historian toistaiseksi suurin suora esitys. Tapahtuma kuului Siemensin juhlailta -projektiin, ja pääsponsori maksoi pääosan kokonaiskustannuksista (n. 231 500 euroa). Sopimus on jatkettiin vuoteen 2013 asti, mutta 2012 ilmoitettiin sopimuksen päättyneen ja Siemensin luopuneen yhteistyösopimuksesta. Katsojamääriä lisätään kun elokuussa 2012 Parsifal esitetään 79 elokuvateatterissa eri puolella Saksaa.

Siemensin juhlaillan esitykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wagneria elokuvateatterissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikkijuhlien tulevat uutuusohjaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alustava suunnitelma musiikkijuhlien tulevista ohjauksista: [4]

Tulevaisuudessa juhlilla nähdään myös Richard Wagnerin varhaisteos Rienzi.[5]. Aikataulu on vielä avoinna.

Richard Wagneria lapsille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2009 uutuutena oli Wagneria lapsille. Harjoitusnäyttämöllä esitetetään 6–10-vuotiaille lapsille lyhennetty versio jostakin Wagnerin oopperasta. Tapahtumaa on jatkettu vuosittain.

Suomalaiset Bayreuthissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laulajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisten uranuurtaja Bayreuthissa oli Martti Talvela: hän lauloi 58 kertaa kuudessa eri roolissa. Matti Salminen on tehnyt suomalaista eniten töitä: hän astui näyttämölle 154 kertaa kymmenessä eri roolissa. Kolmanneksi eniten suomalaisista on laulanut Jyrki Korhonen, jolla on 65 esitystä takanaan viidessä eri roolissa.

Laulaja Kaudet Bayreuthissa Rooli(t) / teos
Martti Talvela 1962, 1964–1966, 1968–1970 Daland Lentävä hollantilainen, Titurel Parsifal, Kuningas Marke Tristan ja Isolde, Fasolt Reininkulta , Maakreivi Hermann Tannhäuser, Hunding Valkyyria
Tom Krause 1962 Airut Lohengrin
Anita Välkki 1963–1964 Brünnhilde, Valkyyria, 3. Norna Jumalten tuho
Aili Purtonen 1970 Rossweisse Valkyyria
Heljä Angervo 1974 Schwertleite Valkyyria
Irja Auroora 1975–1976 Gutrune Jumalten tuho, Kukkaistyttö Parsifal, Ortlinde Valkyyria
Matti Salminen 1976–1987 Daland Lentävä hollantilainen, Titurel Parsifal, Kuningas Marke Tristan ja Isolde, Fasolt Reininkulta , Maakreivi Hermann Tannhäuser, Hunding Valkyyria, Fafner Reininkulta ja Siegfried, Veit Pogner Mestarilaulajat, Henrik Linnustaja Lohengrin
Heikki Toivanen 1977–1978 Titurel Parsifal, Fasolt Reininkulta
Ulla Sippola 1995-1996 Venus Tannhäuser, Waltraute Valkyyria, 3. Norna Jumalten tuho
Jyrki Korhonen 1997–2001, 2006 Titurel Parsifal, Hans Foltz Mestarilaulajat, 4. aatelinen Lohengrin, Fafner Reininkulta ja Siegfried
Laura Nykänen 1998–2001 Kukkaistyttö Parsifal, Flosshilde Reininkulta ja Jumalten tuho
Jorma Silvasti 1998–1999 Erik Lentävä hollantilainen, Loge Reininkulta
Johann Tilli 2000–2004 Fasolt Reininkulta
Raimo Sirkiä 2000 Lohengrin Lohengrin
Jaakko Ryhänen 2003–2006 Daland Lentävä hollantilainen
Jukka Rasilainen 2005–2012 Hollantilainen Lentävä hollantilainen, Amfortas Parsifal, Kurwenal Tristan ja Isolde, Friedrich von Telramund Lohengrin
Satu Vihavainen 2006 Freia Reininkulta, Gerhilde Valkyyria
Camilla Nylund 2011-2012 Elisabeth Tannhäuser

Kuoro ja orkesteri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henkilö Kuoro/Orkesteri Kaudet Bayreuthissa Teokset
Satu Louhi Kuoro 1980-luvulla ???
Olli-Juhani Rantaseppä Kuoro I tenori 1995, 1997–1999 Tannhäuser, Tristan ja Isolde, Jumalten tuho, Parsifal, Mestarilaulajat, Lentävä hollantilainen, Lohengrin
Ari Hosio Kuoro I Basso 1999–2000, 2011-2012 Lohengrin, Parsifal, Jumalten tuho, Mestarilaulajat, Lentävä hollantilainen, Tristan ja Isolde, Tannhäuser
Liisa Viinanen Kuoro I altto 2008–2011 Mestarilaulajat, Parsifal, Jumalten tuho, Lohengrin, Tannhäuser, Lentävä hollantilainen
Kirsi Thum Kuoro I sopraano 2012 Parsifal, Lohengrin, Tannhäuser, Lentävä hollantilainen
Markus Maskuniitty Orkesteri / käyrätorvi 2001 Reininkulta, Valkyyria, Siegfried, Jumalten tuho, Parsifal, Mestarilaulajat, Lohengrin

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Spotts, Frederic: Bayreuth: A History of the Wagner Festival. New Haven and London: Yale University Press, 1994.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Bayreuthin musiikkijuhlat.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Beauvert, Thierry – Moatti, Jacques: Die schönsten Opernhäuser der Welt, s. 217.
  2. Lipunmyyntisivusto.
  3. http://www.nordbayerischer-kurier.de/nachrichten/1310255/details_648.htm
  4. http://www.festspiele.de/startseite/news/0_2458/details_1.htm
  5. http://www.festspiele.de/bayreuth/nachrichten/news/20_2447/details_32.htm