Gösta Theslöf

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Gösta Theslöf

Carl Gustaf (Gösta) Theslöf (26. huhtikuuta 1872 Muhos28. maaliskuuta 1939 Tammisaari)[1] oli suomalainen kenraalimajuri ja itsenäisyysmies. Hän toimi vuoden 1905 suurlakon aikana Helsingin valkokaartin päällikkönä ja Suomen sisällissodan aikana 1918 valkoisen armeijan esikuntapäällikkönä.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gösta Theslöf kuului viipurinsaksalaisen Thesleff-suvun lounaissuomalaiseen haaraan, joka kirjoittaa nimensä muodossa Theslöf.[2] Hänen vanhempansa olivat sotakomissaari Alexander Theslöf ja Lydia Malmberg.[1] Hänen veljensä Georg Theslöf oli ulkoministeriön virkamies ja tunnettu sanomalehtimies.[2]

Theslöf kävi Haminan kadettikoulun 1885–1892 ja palveli aliluutnanttina 4. Oulun tarkk’ampujapataljoonassa vuosina 1892–1893 sekä Rostovin 2. krenatöörirykmentissä Moskovassa 1893–1896. Hän kävi 1896–1899 Pietarissa Nikolain yleisesikunta-akatemian ja valmistui sieltä alikapteenina. Hän suoritti myös yliopistossa venäjän kielen ja kirjallisuuden tutkinnon ja valmistuttuaan filosofian kandidaatiksi[3] hän sai 1901 nimityksen Haminan kadettikoulun venäjänopettajaksi. Samana vuonna tapahtunut Suomen suuriruhtinaskunnan armeijan lakkauttaminen käänsi Theslöfin suhtautumisen Venäjän keisarikuntaan hyvin kielteiseksi. Kun kadettikoulun sotilasopetus lakkautettiin seuraavana vuonna, Theslöf erosi armeijasta ja hänet vapautettiin alikapteenin arvoisena. Sen jälkeen hän toimi Hangon ruotsalaisen yhteiskoulun venäjän kielen ja voimistelun opettajana 1903–1906 ja Hangon kansakoulujen tarkastajana 1904–1907.[1]

Theslöf hankki ensimmäisen sortokauden aikana yhteyksiä aktivisteihin, jotka suunnittelivat aseellista toimintaa Venäjää vastaan. Vuonna 1904 hän tarjosi yhdessä Jonas Castrénin kanssa suomalaisten yhteistyötä Japanin asiamiehelle Motojiro Akashille. Vuoden 1905 suurlakon aikana Theslöf toimi Helsinkiin punakaartin vastapainoksi perustetun ylioppilaiden suojeluskaartin päällikkönä. Lakkoviikolla hän oli johtaa kaartinsa 6. marraskuuta 1905 aseelliseen yhteenottoon punakaartin kanssa, mutta tilanne laukesi viime hetkellä rauhanomaisesti. Suurlakon jälkeen valkokaarti lakkautettiin, jolloin Theslöf jäi syrjään julkisuudesta. Hän palasi Hankoon, jossa toimi 1906–1911 Suomen Yhdyspankin paikallisen konttorin johtajana sekä vuodesta 1906 ”toiminimi Karl Boström” -nimisen liikeyrityksen omistajana. Hangossa Theslöf meni 1907 naimisiin kunnallisneuvoksen tyttären Karin Korsmanin kanssa. Hän myös julkaisi 1910 ja 1911 kaksi ruotsinkielistä runokokoelmaa.[1]

Ensimmäisen maailmansodan puhjettua elokuussa 1914 Theslöf pidätettiin ja tuomittiin kuolemaan osallisuudestaan aktivistien maanalaiseen toimintaan. Hänen korkeissa asemissa olleet ystävänsä saivat kuitenkin tuomion lievennettyä karkotukseksi. Theslöf asui 1914–1917 maanpaossa Ruotsissa, jossa hän osallistui itsenäisyysaktivismia tukeneiden suomalaisten upseerien muodostaman niin sanotun sotilaskomitean toimintaan. Theslöf loi yhteyksiä myös Ruotsin sotilastiedusteluun ja osallistui vuonna 1917 Saksan yleisesikunnan kanssa käytyihin neuvotteluihin Suomeen lähetettävästä sotilaallisesta avusta.[1] Suomen sisällissodan syttyessä vuoden 1918 alussa Theslöf oli edelleen Tukholmassa, jossa hänet nimettiin Suomen valkoisten ylipäällikön C. G. E. Mannerheimin edustajaksi Ruotsissa.[1][3] Etappipäällikkönä Theslöf järjesti aseiden ja huoltotarvikkeiden kuljettamisen Ruotsista valkoisten päämajakaupunkiin Vaasaan. Hän seurasi pian itse perässä, jolloin hänet nimitettiin valkoisen armeijan yleisesikunnan päälliköksi everstin arvoisena. Hänellä oli keskeinen rooli valkoisten sodanjohdossa.[1]

Sisällissodan loppuvaiheessa Theslöf ylennettiin kenraalimajuriksi ja hän toimi huhtikuun 1918 lopusta toukokuun loppuun Viaporin linnoituksen komendanttina ja Helsingin tilapäisenä sotilaskäskynhaltijana. Tällä tehtävällä oli melko vähäinen merkitys, sillä Helsinkiä pitivät tuolloin tosiasiassa hallussaan Saksan Itämeren divisioonan joukot eivätkä suomalaiset valkoiset. Theslöf erosi Suomen armeijasta pian ylipäällikkö Mannerheimin eron jälkeen ja palasi Ruotsiin. Mannerheimin tultua Suomen valtionhoitajaksi Theslöf palasi vuoden 1919 alussa Suomen armeijaan 2. divisioonan komentajaksi.[1] Divisioonan joukot oli sijoitettu tuolloin epävakaalle rajavyöhykkeelle Karjalankannakselle ja myös Venäjän puolella rajaa ”Kirjasalon tasavallassa” toimineet inkeriläiset separatistijoukot alistettiin nimellisesti Theslöfille. Kun inkeriläispataljoonan komentaja Georg Elfvengren suoritti omavaltaisia operaatioita, Theslöf palautti hänet ruotuun katkaisemalla heinäkuussa 1919 pariksi viikoksi Kirjasalon huollon Suomesta.[4] Myös Theslöf kannatti innokkaasti Suomen osallistumista Venäjän sisällissotaan. Kun Mannerheim hävisi presidentinvaalin kesällä 1919, Theslöf ymmärsi, että hyökkäys itään ei toteutuisi, joten hän erosi uudelleen armeijasta pian sen jälkeen. Hän vietti loppuelämänsä Tammisaaren saaristossa harrastaen puutarhanhoitoa.[1]

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Georg Örne, runoelma, 1910 (nimimerkillä Gustaf Björling)
  • Gösta Theslöf: Blad för vinden. runokokokoelma. Helsingfors: Söderström, 1911. (ruotsiksi)
  • Gösta Theslöf, toimittanut: Finlands frihetskrig år 1918. 6 osaa. Helsingfors: Söderström, 1920–1925. (ruotsiksi)
  • Toim. Ignatius, Theslöf, Palmén, Grotenfelt, Nordenstreng, Soikkeli: Suomen vapaussota. I–VI. Helsinki: Otava, 1920–1925.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i Risto Marjomaa: Theslöf, Gösta (1872 - 1939) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 23.3.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. a b Veli-Matti Autio: Thesleff (1500 - ) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 23.3.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  3. a b Kuka kukin oli: T
  4. Tuomo Polvinen: Venäjän vallankumous ja Suomi 1917–1920 II: toukokuu 1918–joulukuu 1920, s. 239–240, 307. WSOY, Porvoo–Helsinki 1971.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]