Cumulus (hotelliketju)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
CU logo rgb.png

Cumulus on suomalainen Restelin omistama hotelliketju, joka kesäkuussa 2017 julkistetulla yrityskaupalla sulautetaan ruotsalaiseen Scandic-hotelliketjuun vuoden 2018 kuluessa Scandicin ostettua Restelin kaikki hotellitoiminnot.[1][2]

Ketjun ensimmäinen hotelli avattiin Porissa vuonna 1974. Cumulus-hotellit sijaitsevat kaupunkien keskusta-alueilla. Niiden yhteydessä on yleensä Huviretki-ravintola. Joidenkin hotellien yhteydessä on jokin muu Restelin ketjuravintola, kuten Night Life tai Hemingway's. Huoneiden varustus on lähes samanlainen muiden vastaavan luokan hotellien kanssa maailmassa.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cumulus-ketju syntyi edistysmielisen osuuskauppaliikkeen eli E-liikkeen piirissä 1970-luvun alkupuolella. E-liike oli harjoittanut ravintolatoiminna ohella myös pienimuotoista majoitustoimintaa alueellisten osuusliikkeiden pienissä hotelleissa, joita Cumulus-ketjun alkaessa oli 38. OTK:ssa suunniteltu erityisesti liikematkustajille suunnattu valtakunnallinen hotelliketju osoittautui Siwan ohella yhdeksi harvoista E-liikkeen tähän päivään kantaneista liiketoimintakonsepteista. Cumulus-hotellit perustettiin kaupunkien keskustoihin, ja niihin tuotiin kohtuullisen monipuoliset palvelut, kuten hyvät ruokaravintolat.[3]

Ensimmäinen uuden konseptin mukainen hotelli Hämeenlinnassa ristittiin vuonna 1973 aluksi Tavastiaksi, mutta seuraavana vuonna Poriin avattu E-hotelli sai jo nimen Cumulus. Kuopion Cumulus avattiin 1975, Jyväskylä ja Seinäjoki 1976 ja Kouvola 1978. Vuonna 1979 Cumulus-hotelli saatiin Forssaan, Tampereelle ja Raumalle ja vuonna 1982 Ouluun, Kemiin, Lappeenrantaan ja Mikkeliin.[3]

1980-luvulla Cumulus jatkoi kasvuaan ja siitä tuli Suomen toiseksi suurin hotelliketju. Suuren Eka-fuusion aikaan 1983 OTK:n ravintolatoiminta oli jaettu 11 ravintolapiiriin, kun taas Cumulus-ketju oli yksi itsenäinen tulosyksikkö. Eka-Yhtymän hotelli- ja ravintolatoimintaa hoitamaan perustettiin oma yksikkö, joka eriytettiin omaksi Restel-yhtiökseen vuonna 1990. Se oli tuolloin Pohjoismaiden suurin keskitetysti johdettu hotelli- ja ravintolayritys.[3]

Cumulus-hotellit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cumulus-kylpylähotellit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hei hei, Cumulus-hotellit – tuttu nimi katoaa katukuvasta, Ilta-Sanomien Taloussanomat 21.6.2017.
  2. Scandic ostaa Restelin hotellit Yle Uutiset. Viitattu 21.6.2017.
  3. a b c Kallenautio, Jorma: Eka Suomessa, 128 osuusliikkeestä monialayhtymäksi, s. 301–302, 400. Tammi, 1992. ISBN 951-30-9942-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.