Wilhelm Löhe

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Wilhelm Loehe.

Johann Konrad Wilhelm Löhe (21. helmikuuta 1808 Fürth - 2. tammikuuta 1872 Neuendettelsau) oli baijerilainen luterilainen pappi, uusluterilainen pappilateologi, liturgikko ja diakonissalaitoksen perustaja.

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Löhe syntyi 21. helmikuuta 1808 Fürthin kaupungissa Saksan Baijerissa. Hänen isänsä oli kauppias ja perhe oli hyvin toimeentulevaa pikkuporvaristoa, minkä lisäksi isä oli kaupungin raadin jäsen. Perhe oli luterilais-kristillinen ja sen hengellistä elämää sävyttivät myös etelä-Saksassa 1800-luvun alkuvuosikymmeninä vaikuttaneet herätykset. Herätykset rakentuivat vanhan pietismin pohjalle ja sen eri ryhmille oli yhteistä rationalistisen julistuksen ja teologian vastustus.[1]


Löhe menestyi hyvin koulussa, ollen luokkansa parhaita. Hän oli kuitenkin pettynyt koulunsa uskonnonopetukseen, sillä se oli lähinnä moraaliopetusta ilman varsinaista uskonnollista sisältöä. Oman seurakunnan jumalanpalvelukset olivat jo varhain merkittävä osa Löhen elämää ja hän osallistuikin jo ennen rippikouluaan varhain aamulla pidettyihin ehtoollisjumalanpalveluksiin. Ensimmäisen kerran ehtoollisella hän kuitenkin kävi vasta konfirmaation jälkeen, mikä oli hänelle unohtumaton elämys.[2]

Opiskeluaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Löhelle oli selvää, että hän halusi papiksi, ja hän aloittikin teologiset opinnot vuonna 1826 Erlangenissa. Välillä hän oli yhden lukukauden Berliinissä ja päätti opintonsa Erlangenissa vuonna 1830. Hänen päiväkirjoistaan käy ilmi, että hän opiskeluaikanaan jatkoi jo aiemmin tavaksi tullutta säännöllistä raamatunlukua ja rukousta. Lukioaikana Löhe oli lukenut mielellään saksalaista kaunokirjallisuutta, varsinkin Goethea, Schilleriä ja Jean Paulia. Alettuaan teologiset opintonsa hänen kiinnostuksensa kaunokirjallisuuteen väheni ja hän arvosteli aiempia suosikkejaan siitä, että nämä puhuivat liian vähän Jeesuksesta. Ainoastaan Goethe, jota Löhe oli nuorena käynyt tapaamassakin, pysyi hänen arvostamanaan. Kaunokirjallisuuden sijasta Löhe alkoi lukea kirkkoisiä, Lutheria ja luterilaisen ortodoksian ajan teologeja. Hän luki myös pietismin kärkihahmojen Spenerin, Francken ja Zinzendorfin teoksia.[3]

Papiksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saatuaan teologiset opintonsa valmiiksi Löhe olisi halunnut päästä välittömästi papinvirkaan, mutta hän sai tutkintonsa suoritettua ja pappisvihkimyksen vasta seuraavana vuonna 1831. Hän toimi papiston apulaisena useissa eri seurakunnissa kohdaten kuitenkin myös epäluuloja ja vastustusta. Häntä kutsuttiin 'mystikoksi', joka oli herätykseen kuuluvien kristittyjen silloinen nimitys, ja hänen kääntymystä ja henkilökohtaista uskoa painottavat saarnansa toivat hänelle valituksia sekä maallisten että kirkollisten viranomaisten taholta. Hän joutui useasti vastaamaan hänestä ylikonsistorioon tehtyihin kanteluihin. Toisaalta ihmisiä tuli myös runsain joukoin kuulemaan hänen saarnojaan, ja toimiessaan vajaan vuoden Nürnbergissä hän sai huomata kaupungin pormestarin ja lukion rehtorin kuuluvan säännöllisiin kuulijoihinsa. Työnsä ohessa hän jatkoi opiskelua ja henkilökohtaisen uskonelämän vaalimista tutkimalla Raamattua sekä useita kommentaareja, tutustuen myös esimerkiksi Augustinuksen ja Tuomas Kempiläisen teoksiin. Hän oli jo aiemmin perehtynyt yleiseen historiaan ja kirkkohistoriaan ja hän alkoi tässä vaiheessa tutkia myös paikallishistoriaa ja roomalaiskatolisen kirkon elämää.[4]

Neuendettelsau[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toimittuaan vajaan kuuden vuoden aikana kymmenessä eri papinvirassa, useiden ollessa vain muutaman kuukauden mittaisia, sai Löhe vakituisen viran kotimaakunnastaan Frankenista Neuendettelsaun kylästä. Seurakuntaan kuului sen lisäksi kaksi sivukylää. Sunnuntaina 26. helmikuuta 1837 hän piti Neuendettelsaun kirkossa tulosaarnansa. Samana vuonna hän myös avioitui Helene Andreaen kanssa, joka oli ollut hänen rippikoulussaan Nürnbergissä muutama vuosi aiemmin. Avioliitto oli onnellinen mutta päättyi Helenen kuolemaan marraskuussa 1843 tämän ollessa 24-vuotias ja avioliiton kestettyä kuusi vuotta.[5]

Löhe ryhtyi työhönsä innolla, mutta hän sai alusta pitäen osakseen myös vastustusta. Isoimpiin kiistanaiheisiin kuului se, että Löhe alkoi kohentamaan seurakunnan tilaa pitkään poissa käytöstä olleen kirkkokurin. Hän oli jo ennen Neuendettelsauhun tulemistaan kieltäytynyt vihkimästä uudelleen erästä miestä, joka oli eronnut aikaisemmasta avioliitostaan. Tällöin viranomaiset olivat siirtäneet hänet toiseen seurakuntaan. Löhe vaati yksityisrippiä jokaiselta ehtoolliselle tulijalta. Jos seurakuntalainen eli julkisesti synnissä eikä katunut menetti hän ehtoollisoikeuden sekä kirkollisen äänioikeuden, vaali- ja kummikelpoisuuden eikä tätä myöskään vihitty tai haudattu kirkollisin menoin. Löhen toimintatapa sai hänet usein ristiriitoihin kirkollisten viranomaisten kanssa ja sai myös myöhempinä pappisvuosinaan muutaman kuukauden virkaeron, kun hän oli kieltäytynyt vihkimästä eronnutta, joka oli tunnettu jumalattomasta elämästään ja edellisen vaimonsa huonosta kohtelusta.[6]

Löhe piti myös ongelmana sitä, miten luterilainen kirkko oli Baijerissa järjestetty. Ylin johto oli roomalaiskatolisella Baijerin kuninkaalla. Pappien ei tarvinnut virkaan vihittäessä sitoutua luterilaiseen tunnustukseen ja kirkkoa johtavassa ylikonsistoriossa osa jäsenistä oli reformoituja. Luterilainen pappi voitiin myös velvoittaa toimimaan reformoidussa tai unioidussa seurakunnassa ja luterilaiseen seurakuntaan voitiin määrätä toiseen tunnustuskuntaan kuuluva pappi. Nämä ja monet muut epäkohdat saivat Löhen tekemään kirkon johdolle toistuvia anomuksia asioiden korjaamiseksi. Epäkohtien olemassaolo myönnettiinkin, mutta Löhen vaatimuksia pidettiin kohtuuttomina ja välitöntä kaikkien asioiden korjaamista pidettiin mahdottomana.[7]

Löhe ei ollut ainoa ihminen, joka esitti vaatimuksia edellämainittujen epäkohtien korjaamisesta. Hänen ystäväpiirissään oli samoin ajattelevia pappeja ja maallikoita, jotka yhdessä kokoontuivat pohtimaan ajankohtaisia kysymyksiä ja laatimaan epäkohdista selontekoja ja anomuksia. He kokoontuivat usein Löhen johdolla yhteisiin kokouksiin selvittääkseen kulloistakin poliittista tai kirkollista tilannetta. Parilla kertaa luterilaista tunnustusta arvostavan ryhmän asenteet kärjistyivät siinä määrin, ettei nähty enää muuta mahdollisuutta kuin erota maakirkosta, jonka väljää asennetta opin puhtauteen he pitivät syntinä sekä Jumalaa että ihmisiä kohtaan. Erlangenin yliopiston professorit J. CHR. K. von Hofmann ja Gottfried Thomasius saivat heidät kuitenkin luopumaan vuoden 1849 erosuunnitelmista. Toistakymmentä vuotta myöhemmin Löhe oli jälleen sitä mieltä, että ero Baijerin maakirkon virasta ja liittyminen sen ulkopuolella oleviin luterilaisiin olisi ainoa oikea vaihtoehto. Hän jätti kuitenkin jälleen aikeensa toteuttamatta, sillä hän katsoi olevan merkkejä tulevista parannuksista, jotka turvaisivat paremmin luterilaisen kirkon erityislaadun.[8]


Löhe toimi suurimman osan elämäänsä syrjäisen Neuendettelsaun kirkkoherrana ja hänen aikanaan siitä tuli merkittävä kirkollinen keskus, jonne tuli kaukaa väkeä kuuntelemaan häntä. Hän koulutti myös evankelistoja työskentelemään saksalaisten luterilaisten siirtolaisten parissa Amerikassa ja lähetystyössä. Hän perusti mm. lisäksi luterilaisen sisälähetysseuran ja diakonissalaitoksen.

Löhe oli teologialtaan puhdasoppinen luterilainen ja luova ajattelija. Kirkkopolitiikassa Löhe vastusti jyrkästi luterilaisen ja reformoidun kirkon yhdistymistä. Saarnaajana hän oli yksi oman aikansa merkittävimpiä. Hän oli myös merkittävä vanhojen saksalaisten luterilaisten liturgioiden tutkija ja sielunhoitaja.

Teoksia suomeksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jumalan puutarha. Kolme kirjaa kirkosta. Suom Matti Sihvonen. Sley 1983 ISBN 951-617-576-7

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Wilhelm Löhe: Jumalan puutarha, s. 9. Suom. Matti Sihvonen. Helsinki: SLEY-Kirjat Oy, 1984.
  2. Wilhelm Löhe: Jumalan puutarha, s. 9. Suom. Matti Sihvonen. Helsinki: SLEY-Kirjat Oy, 1984.
  3. Wilhelm Löhe: Jumalan puutarha, s. 9-10. Suom. Matti Sihvonen. Helsinki: SLEY-Kirjat Oy, 1984.
  4. Wilhelm Löhe: Jumalan puutarha, s. 10-11. Suom. Matti Sihvonen. Helsinki: SLEY-Kirjat Oy, 1984.
  5. Wilhelm Löhe: Jumalan puutarha, s. 11-12. Suom. Matti Sihvonen. Helsinki: SLEY-Kirjat Oy, 1984.
  6. Wilhelm Löhe: Jumalan puutarha, s. 12-13. Suom. Matti Sihvonen. Helsinki: SLEY-Kirjat Oy, 1984.
  7. Wilhelm Löhe: Jumalan puutarha, s. 12. Suom. Matti Sihvonen. Helsinki: SLEY-Kirjat Oy, 1984.
  8. Wilhelm Löhe: Jumalan puutarha, s. 14. Suom. Matti Sihvonen. Helsinki: SLEY-Kirjat Oy, 1984.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]