Viron evankelis-luterilainen kirkko

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Eesti Evangeelne Luterlik Kirik
Viron evankelis-luterilainen kirkko
Suuntautuminen Luterilaisuus
Hallinto Episkopaalisuus
Johtaja arkkipiispa Andres Põder –2014
Urmas Viilma 2015–
Yhteistyötahoja Kirkkojen maailmanneuvosto
Luterilainen maailmanliitto
Porvoon kirkkoyhteisö
Toiminta-alue Viro
Hiippakuntia 1
Seurakuntia 165[1] 228[2]
Jäseniä 265 700[2]
Kotisivu Viron kirkon sivut

Viron evankelis-luterilainen kirkko (viroksi Eesti Evangeelne Luterlik Kirik) eli EELK on Viron luterilainen kirkko. Se on yksi Kirkkojen maailmanneuvoston ja Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkoista. Sillä on 228 seurakuntaa ja noin 265 700 jäsentä[2]. Kirkon lehti on Eesti Kirik.[3]

Arkkipiispa on kirkon johtaja, jonka alaisia muut piispat ovat.[4] Arkkipiispa on tammikuuhun 2015 Andres Põder ja 2. helmikuuta 2015 alkaen Urmas Viilma.[5] Arkkipiispan alaisina on kaksi piispaa Einar Soone ja Andres Taul[6].

Viron evankelis-luterilainen kirkko on vihkinyt naisia papiksi vuodesta 1967. Ensimmäinen naispappi oli Laine Villenthal.[7] Kirkon arkkipiispa on Andres Põder, joka astui virkaansa vuonna 2005.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viroon perustettiin järjestynyt kirkko 1200-luvulla. Uskonpuhdistuksen aikana 1524 kirkossa otettiin käyttöön viron kieli. Kun Viro joutui Venäjän valtaan, sen kirkko oli Venäjän lainsäädännön alainen ja saksalaisen feodaalisen luterilaisuuden vallassa. Raamattu käännettiin kokonaisuudessaan viroksi 1739. Vapaa kansankirkko syntyi 1917, ja sen perustamiskokouspidettiin Tartossa. Neuvostoliiton ottaessa vallan Virossa 80000 kirkon jäsentä lähti maanpakoon, myös arkkipiispa ja 70 pappia. Ruotsiin perustettiin Viron pakolaiskirkko. Vuonna 2010 ulkomaiset seurakunnat palasivat Virkon kirkkoon, ja niistä syntyi Viron evankelis-luterilaisen kirkon ulkomainen seurakunta, jonka keskus on Kanadan Ontariossa.[2]

Vaikka kirkko kattaa nykyisin vain pienen osan väestöstä, ennen neuvostoaikoja se oli olennainen osa yhteiskuntaa ja siihen kuului 82 prosenttia virolaisista.[2] Virolaiset eivät ole tunteneet kirkkoa omakseen. Viron itsenäistyessä se oli saksalaisuuden viimeisiä linnakkeita. Esim. 1922 lähes puolet luterilaisesta papistosta oli saksalaisia, kun saksalaisen vähemmistön osuus koko väestöstä oli alle kaksi prosenttia. Koko 1920-luvun luterilaisen kirkon elämää häiritsivät virolaisen ja saksalaisen papiston konfliktit. Keskeinen opillinen kiista käytiin 1920-luvulla siitä, miten pitäisi suhtautua luterilaisten tunnustuskirjojen sitovuuteen.[8]

Vuonna 1939 kirkossa nousi skandaali, kun piispa Hugo Rahamägi oli hakemassa eroa vaimostaan ja menossa uudelleen naimisiin edeltäjänsä lesken kanssa. Rouva Rahamägi oli puolestaan ihastunut erääseen nuoreen pastoriin. Skandaalin vuoksi Viron hallitus erotti piispan ja nimitti hänen tilalleen pastori Jaak Varikin.[8]

Vielä 1939, kun Adolf Hitler kutsui ulkosaksalaiset "kotiin", kirkon papistosta neljännes oli saksalaisia. Vain kaksi jäi Viroon 1941 asti.[8]

Luterilaiseen kirkkoon kuuluu 10-15 prosenttia väestöstä, ja se on kirkkokunnista suurin. Kirkon jäsenistö on nuorentunut kun nuoria liittyy kirkkoon konfirmaation kautta.[2]

Kirkon johtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piispa
Arkkipiispa

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kristinuskoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.