Snooker
Wikipedia
Snooker on yksi biljardin muoto. Pelissä yritetään keppiä käyttäen lyödä valkoisella pallolla muita palloja (15 punaista ja kuusi muunväristä: Keltainen, Vihreä, Ruskea, Sininen, Vaaleanpunainen ja Musta) pöydän kulmissa ja reunoissa oleviin pusseihin. Pisteitä pelissä jaetaan pussitetuista palloista, joista kullakin on oma pistearvo pallon väristä riippuen. Erän voittaa enemmän pisteitä kerännyt pelaaja. Snooker-ottelu koostuu ennalta sovitusta määrästä eriä. Peli on erityisen suosittu useissa englanninkielisissä maissa (Iso-Britannia, Irlanti, Kanada, Australia). Lisäksi viime aikona peli on lisännyt suosiotaan useissa Kaakkois-Aasian maissa, kuten Thaimaassa, Hongkongissa ja Kiinassa. Suomessa peli ei ole yhtä suosittu kuin muut biljardin muodot, mutta Eurosport-kanavan tehtyä peliä tunnetuksi se on pikkuhiljaa kasvattanut suosiotaan. Ammattilaisten turnauspelejä selostetaan suomeksi, ja pääasiassa selostajana toimii Aki Kauppinen. Kasvua kuitenkin rajoittaa snooker-pöytien vähäinen määrä kotimaisilla biljardisaleilla.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historiaa
Snooker eriytyi omaksi pelikseen biljardista 1800-luvun loppupuolella. Yleisimmän tarinan mukaan pelin kehittivät brittiläiset upseerit, jotka palvelivat Intiassa. Intiasta peli tuotiin emämaahan 1880-luvulla.
Lajin ensimmäisen mestaruuskilpailut järjestettiin vuonna 1916 ja ammattilaisten snookerin maailmanmestaruuskisat järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1927. Nykyinen ranking-pistejärjestelmä otettiin ensimmäisen kerran käyttöön vuonna 1976, jolloin hallitseva maailmanmestari Ray Dracula Reardon oli sijoitettu ykköspelaajaksi. [1]
[muokkaa] Pelin kulku
-
Pääartikkeli: Snooker-pelin kulku
Snookeria pelataan suorakaiteen muotoisella, veralla päällystetyllä pöydällä, jonka sisämitat ovat 6 × 12 jalkaa (noin 1,83 m × 3,66 m). Pöydässä on kuusi pussia, yksi kussakin kulmassa ja kaksi pöydän pitkien sivujen keskellä. Pöydälle asetetaan 15 punaista palloa ja kuusi värillistä palloa kukin erikseen määrättyyn paikkaansa.
Punaisia palloja ja väripalloja pussitetaan vuorotellen (punainen pussitetaan ensimmäisenä), kunnes punaisia palloja ei ole enää jäljellä, joilloin väripallot pussitetaan arvojärjestyksessä pienimmästä suurimpaan. Pussitettuaan väripallon pelaajan tulee jälleen osua punaiseen palloon seuraavalla lyönnillään. Kun punaiset pallot ovat kaikki pussitettuna, pelaajan on osuttava pöydän matala-arvoisimpaan palloon. Pelaajan lyöntivuoro päättyy kun hän ei pussita palloa tai tekee virheen. Pelaajan yhden lyöntivuoron aikana saamasta pistemäärästä käytetään nimitystä breikki (engl. break). Jos pelaaja pussittaa samalla lyöntivuorolla kaikki 15 punaista palloa, jokaisen punaisen jälkeen mustan pallon ja lopuksi kaikki väripallot, on kyseessä arvostettu 147 pisteen maksimibreikki. [2]
Pallojen pistearvot:
- Punainen: 1
- Keltainen: 2
- Vihreä: 3
- Ruskea: 4
- Sininen: 5
- Vaaleanpunainen: 6
- Musta: 7
[muokkaa] Ammattilaisturnaukset
[muokkaa] Main tour
-
Pääartikkeli: Snookerin ammattilaisturnaukset
Ammattilaiskausi alkaa vuosittain syksyisin ja päättyy seuraavan vuoden keväällä maailmanmestaruusturnaukseen. Kausi koostuu ranking- ja kutsuturnauksista. Maailmanlistan 16 ensimmäisellä pelaajalla on automaattisesti osallistumisoikeus ranking-turnauksiin. Joissakin turnauksissa ensimmäiset 32 pelaajaa saavat paikat turnauksessa. Loput pelaajat turnaukseen valitaan karsintaturnauksen kautta. Ammattilaiskiertueen järjestämisestä vastaa World Snooker Association, jonka hallinnossa toimii mm. huippupelaaja Peter Ebdon.
Perinteisesti ammattilaiskauden on aloittanut Grand Prix-turnaus. Kausi 2005/2006 kuitenkin alkoi kutsuturnauksella Northern Ireland Trophy, joka on kaudesta 2006/2007 lähtien ranking-turnaus. Kausi 2007/2008 aloitettiin elokuussa 2007 Kiinassa Shanghai Masters-turnauksen merkeissä. Loppuvuodesta pelataan syyskauden lopettava, kauden toiseksi arvostetuin turnaus UK Championship. Muita kauden aikana pelattavia ranking-turnauksia ovat viime vuosina olleet Malta Cup, Welsh Open, China Open sekä kauden arvostetuin turnaus, maailmanmestaruusturnaus 888.com World Championship.
Kutsuturnauksista arvostetuin on Saga Insurance Masters-turnaus, jonka palkintosumma on toiseksi suurin heti maailmanmestaruusturnauksen jälkeen. Toinen kutsuturnaus, johon huippupelaajat vuosittain osallistuvat on ainutlaatuinen Pot Black Cup. Sille tyypillisiä ovat erittäin nopeat ottelut, koska ottelun voittoon tarvitaan vain yksi erä.
Useiden turnauksien nimissä on myös sponsorin nimi mukana. Turnaukset pelataan pääsääntöisesti Cup-menetelmällä, joissa ottelun häviäjä putoaa turnauksesta, ja voittaja jatkaa turnauksessa. Poikkeuksena on vuodesta 2006 lähtien Grand Prix, jossa pelataan alkulohkot (Round Robin) täyskierroskilpailuna. Tätä turnausmuotoa käytettiin myös kauden 2007/2008 kevätpuoliskolla palatussa Malta Cup-turnauksessa, joka ei tällä kerralla ollut ranking-turnaus. [3]
[muokkaa] Taulukot
[muokkaa] World Series
Huippupelaaja ja kaksinkertainen maailmanmestari John Higgins ja hänen managerinsa Pat Mooney ovat olleet järjestämässä uutta snookerin turnaussarjaa World Seriesiä, jonka turnaukset on tarkoitus pelata kesäaikaan. Sarjan ei ole tarkoitus kilpailla ammattilaisten pääkiertueen kanssa, vaan tarkoitus on viedä ammattilaisten tähdittämiä snooker-turnauksia alueille, joilla laji on suosittu, mutta joilla ei toistaiseksi pääkiertueella järjestetä tapahtumia. World Series järjestetään ensimmäistä kertaa vuonna 2008 neljän turnauksen (Jersey, Berliini, Moskova, Varsova + finaalit Düsseldorfissa) sarjana, jota on tarkoitus tulevaisuudessa laajentaa. Turnaukseen valitaan pelaajat pääkiertueen 20 parhaan pelaajan joukosta ja villillä kortilla, ja mukaan on tarkoitus ottaa myös paikallisia pelaajia. [4]
World Series tulee olemaan näkyvillä myös Eurosport-kanavalla, sillä ainakin turnausten semifinaaleista eteenpäin kanava näyttää ottelut suorana.
[muokkaa] Merkittäviä pelaajia
-
Pääartikkeli: Snookerin merkittävät pelaajat
| Nimi | Maa | Ura | Ranking 4 vuotta |
Maailmanmestaruudet |
|---|---|---|---|---|
| Stephen Hendry, MBE | 1985- | 6-8-1-2 | 7 (1990, 1992-1996, 1999) | |
| Steve Davis, OBE | 1978- | 29-15-11-15 | 6 (1981, 1983, 1984, 1987-1989) | |
| Ronnie O'Sullivan | 1992- | 1-5-3-1 | 3 (2001, 2004, 2008) | |
| John Higgins, MBE | 1992- | 5-1-4-6 | 3 (1998, 2007, 2009) | |
| Mark Williams, MBE | 1992- | 22-12-8-9 | 2 (2000, 2003) | |
| Ken Doherty | 1990- | 18-4-2-11 | 1 (1997) | |
| Graeme Dott | 1994- | 13-2-6-13 | 1 (2006) | |
| Peter Ebdon | 1991- | 9-6-7-7 | 1 (2002) | |
| Shaun Murphy | 1998- | 3-3-5-21 | 1 (2005) | |
| John Parrott, MBE | 1983- | 39-39-43-29 | 1 (1991) | |
| ... [5] |
[muokkaa] Ennätyksiä
-
Pääartikkeli: Snookerin ennätykset
| Pelaaja(t) | Ennätys | Paikka | Ajankohta | |
| Nuorin ranking-turnausvoittaja | 17-v. | UK Championship | 1992 | |
| Eniten 147 pisteen maksimibreikkejä turnaustasolla | 9 | |||
| Eniten maksimibreikkejä maailmanmestaruusturnauksessa | 3 | Embassy/888.com World Championship | 1997, 2003, 2008 | |
| Eniten maksimibreikkejä yhden kauden aikana | 3 | 2007/2008 | ||
| Nopein maksimibreikki turnaustasolla | 5 min. 20 s. | Embassy World Championship | 1997 | |
| Kaksi maksimibreikkiä samassa turnauksessa | 888.com World Championship | 2008 | ||
| Nuorin maailmanmestari | 21-v. | Embassy World Championship | 1990 | |
| Eniten maailmanmestuuksia | 7 | Embassy World Championship | 1990, 1992-1996, 1999 | |
| Yli 100 pisteen lyöntisarjat | 718 | |||
| Yli 100 pisteen lyöntisarjat yhden kauden aikana | 53 | Embassy World Championship | 1994/1995 | |
| Ensimmäinen televisioitu maksimibreikki turnaustasolla | Lada Classic | 1982 | ||
| Nuorin televisioidun maksimibreikin suorittaja turnaustasolla | 19-v. | Masters | 2007 | |
| Yli 100 pisteen lyöntisarjat peräkkäisissä erissä yhden ottelun aikana | 4 | |||
| Yli 100 pisteen lyöntisarjat peräkkäisissä erissä | 5 | British Open | 2004 | |
| Maailmanmestaruusfinaalit ilman voittoa | 6 | Embassy World Championship | 1984, 1990-1994 | |
| Nuorin pääturnaukseen edennyt pelaaja | 17-v. | Welsh Open | ||
| Nuorimpana tehty maksimibreikki | 14-v. | Leicester U-16 | ||
| ... [6] [7] |
[muokkaa] Maailmanmestarit 1999-2008
-
Pääartikkeli: Snookerin maailmanmestaruusturnaus[8]
| Vuosi | Voittaja | Finaalivastustaja | Tulos | Vuosi | Voittaja | Finaalivastustaja | Tulos |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 2008 | 18-8 | 2003 | 18-16 | ||||
| 2007 | 18-13 | 2002 | 18-17 | ||||
| 2006 | 18-14 | 2001 | 18-14 | ||||
| 2005 | 18-16 | 2000 | 18-16 | ||||
| 2004 | 18-8 | 1999 | 18-11 |
Stephen Hendry on voittanut 7 turnausta.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ World Snooker: History of the Game
- ↑ World Snooker: The Rules
- ↑ World Snooker: Calendar
- ↑ Guardian - Snooker: Higgins backs new world series
- ↑ World Snooker: Official Rankings
- ↑ WWW Snooker: World Records
- ↑ Chris Turner's SNOOKER ARCHIVE: Records
- ↑ World Snooker: History of 888.com World Championship
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Eirian Williams - Professional Snooker Referee
- Global Snooker Centre
- IBSF
- Jan Verhaas - Professional Snooker Referee
- Jesters Snooker - UK Snooker Portal
- Netti-snooker yhteisö
- Online-Snooker
- Paul Collier - Professional Snooker Referee
- Pool Tables
- Queen's University Belfast Snooker Club
- Suomen Biljardiliitto
- Snooker Archive; Snooker’s Top Century Makers
- UK National Amateur Snooker Leagues Website
- World Snooker
- WWW Snooker
[muokkaa] Katso myös

