Snookerin ranking-pisteet
Snookerin ammattilaiskiertueella pelataan ranking-turnauksia, joista pelaajat keräävät ranking-pisteitä. Kunkin ammattilaispelaajan pisteet lasketaan kumulatiivisesti aina kahden peräkkäisen kauden ajalta.
Pelaaja saa turnauksesta pisteitä sen mukaan, mihin vaiheeseen asti tämä on turnauksessa edennyt. Vaiheita ovat finaali (2 parasta), semifinaali (4 parasta), neljännesfinaali tai puolivälierä (8 parasta), 16 parasta, 32 parasta, sekä karsintakierrokset näitä vaiheita ennen. Varsinainen pääturnaus alkaa yleensä vaiheesta 32 parasta.
Osa turnauksista on sellaisia, että niistä saa enemmän pisteitä kuin toisista. Esimerkiksi kauden huipennuksesta maailmanmestaruusturnauksesta saa enemmän pisteitä kuin mistään muusta turnauksesta. Toiseksi arvokkain, ja toiseksi arvostetuin, turnaus on UK Championship-turnaus, joka on aina syyskauden päätösturnaus.
Sisällysluettelo |
Listat[muokkaa]
Ranking-pisteet kiinnitettiin vuoteen 2010 saakka aina kauden päättävien MM-kisojen jälkeen ko. kauden osalta. Pisteet lisättiin edellisen kauden pisteisiin ja näin saatiin aikaan virallinen ranking-lista koko seuraavalle kaudelle. Tämän listän 16 parasta palaajaa sijoitettiin (lähes) jokaiseen turnaukseen suoraan 32 perhaan pelaajan kaavioon, eikä heidän tarvinnut pelata karsintakierroksilla.
Vuonna 2010 alkavalla kaudella 2010/2011 otettiin käyttöön samankaltainen lista kuin esimerkiksi tenniksessä. Listaa päivitetään kauden aikana kolmesti ja tähän otetaan mukaan kahden vuoden aikana saavutetut pisteet. Nykyään siis ei sijoitus 16 parhaan joukossa kaudena alkaessa takaa pääsyä turnausten päätapahtumaan koko kaudeksi, vaan listasijoitus muuttuu turnausmenestyksen mukaisesti. [1] [2]
Turnaukset[muokkaa]
-
Pääartikkeli: Snookerin ammattilaisturnaukset[3] [4]
| Turnaus | Paikka (viimeisin) | Järjestetty | Pisteet |
|---|---|---|---|
| 888.com World Championship | Crucible Theater, Sheffield | 1977- | 10.000 |
| Maplin UK Championship | Telford International Centre, Telford | 1977- | 8.000 |
| World Open (Grand Prix, LG Cup) | SECC, Glasgow | 1984- | 7.000 |
| China Open | Beijing Students University Stadium', Peking | 1999- | 7.000 |
| Welsh Open | The Newport Centre, Newport | 1992- | 5.000 |
| Shanghai Masters | Shanghai Grand Stage, Shanghai | 2007- | 7.000 |
| German Masters | Berliini | 2011- | 5.000 |
Aikaisempina vuosina järjestettyjä ranking-turnauksia[muokkaa]
- Asian Classic
- British Open
- China International
- European Open, German Open, Irish Masters
- Lada Classic
- Malta Cup
- Morthern Ireland Trophy
- Scottish Masters
Lähteet[muokkaa]
- ↑ Eurosport Players hail new ranking system, 21. kesäkuuta 2010
- ↑ World Snooker World Rankings
- ↑ World Snooker Entire Calendar
- ↑ World Snooker Points Schedule
Sivulta puuttuu