Kyokushinin painoluokalliset Euroopan-mestaruuskilpailut

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Painoluokalliset Euroopan-mestaruuskilpailut
Laji Kyokushin
Perustettu 1978
Eniten mestaruuksia Espanja Alejandro Navarro (7)

Kyokushinin painoluokalliset Euroopan-mestaruuskilpailut (European Weight Category Karate Championships) on vuosittain käytävä Kyokushin-karaten Euroopan-mestaruuskilpailut. Sitä on järjestetty vuodesta 1978 lähtien ja se käydään neljässä eri painoluokassa. Ensimmäinen EM-turnaus vuonna 1978 tunnettiin nimellä European Championships, joka käytiin Lontoossa.[1] Oyaman kuoltua 1994 Kyokushin järjestö hajosi useisiin muihin järjestöihin. Alkuperäinen IKO1 järjestö jatkoi Euroopan-mestaruuskilpailuja uudella nimellä vuonna 1996. Vuosina 1978–1996 painoluokkia oli pääosin kolme, kevytsarja (alle 70 kg), keskisarja (alle 80 kg) ja raskassarja (yli 80 kg). Poikkeuksellisesti ensimmäisissä EM-kilpailuissa oli vain kaksi painoluokkaa.[1]

Tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Superraskassarja (+90 kg)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Superraskaansarjan painoraja oli vuonna 1982 yli 85 kg[2]
Vuosi Isäntämaa Kultaa Hopeaa Pronssia
1982  Englanti Yhdistynyt kuningaskunta Julian Baker Espanja H. Hernandez Yhdistynyt kuningaskunta Michael Thompson
Liechtenstein Gabriel Marxer
1997  Puola Ukraina Oleksandr Lapko Puola Rafal Czerniakowski Puola Alexander Bielecki
Romania Ion Gorgoiu
1998  Espanja Puola Pavel Mandok Espanja Eusebio Barbero Alankomaat Siegfied Elson
1999  Ukraina Ukraina Oleksandr Lapko Romania Mihai Gorgoiu Ukraina Alexei Drobyazko
Unkari Tibor Naby
2000  Portugali Puola Tomasz Najduch Saksa Florian Ogunade Ukraina Alexei Drobyazko
Ranska Fabrice Fourmont
2001  Unkari Puola Tomasz Najduch Ukraina Alexei Drobyazko Puola Marek Kosowski
Unkari Adam Solyom
2002[3]  Bulgaria Puola Tomasz Najduch Puola Marek Kosowski Alankomaat Rudolf Conquet
Romania Lucian Sopiridon
2003[4]  Ukraina Serbia Sveto Dekovic Puola Marek Kosowski Puola Karol Ciesluk
Armenia Arthur Hovhannisyan
2004[5]  Saksa Venäjä Sokrat Suleimanov Bulgaria Valentin Krastev Saksa Eduard Wallmen
Ranska Alexandre Rodrigues
2005[6]  Bulgaria Armenia Arthur Hovhannisyan Tšekki Jan Soukup Venäjä Artem Pukas
Alankomaat Rudolf Conquet
2006[7]  Espanja Bulgaria Petar Martinov Venäjä Sergej Nikishaev Puola Piotr Banasik
Venäjä Alexej Kiushkin
2007  Kreikka Tšekki Jan Soukup Bulgaria Petar Martinov Ranska Djema Belkhodja
Puola Karol Ciesluk
2008  Espanja Puola Krzysztof Habraszka Bulgaria Petar Martinov Ranska Djema Belkhodja
Espanja Vldyslav Plyasonytsya
2009[8]  Ukraina Bulgaria Zahari Damjanov Venäjä Dmitry Lunev Ranska Djema Belkhodja
Bulgaria Petar Martinov
2010[9]  Romania Bulgaria Zahari Damjanov Venäjä Sergej Uwitskij Ranska Charley Quinol
Serbia Daniel Milicevic
2011  Italia Espanja Alejandro Navarro Ranska Djema Belkhodja Ukraina Semen Haran
Ranska Maxime Demeautis
2012  Unkari Ranska Djema Belkhodja Puola Marchin Prachino Venäjä Nikolai Davydov
Venäjä Ibragim Gogaev
2013  Ukraina Bulgaria Zahari Damjanov Espanja Alejandro Navarro Puola Patryk Sypień
2014  Bulgaria Bulgaria Zahari Damjanov Ranska Djema Belkhodja Espanja Alejandro Navarro
2015  Saksa Espanja Alejandro Navarro Bulgaria Zahari Damjanov Ranska Djema Belkhodja
2016[10]  Bulgaria Venäjä David Sarkoshyan Venäjä Tornike Kurtsikidze Venäjä Farukh Turgunboev
2017[11]  Ranska Venäjä Konstantin Kovalenko Puola Damian Galinski Espanja Alejandro Navarro
2018  Bulgaria Venäjä Konstantin Kovalenko Venäjä Goderzi Kapanadze Espanja Alejandro Navarro
2019  Puola Venäjä Oleksandr Ieromienko Moldova Constantin Dogari Ukraina Maxim Kuzyaev
2020 Peruttu koronaviruspandemian vuoksi
2021  Puola Venäjä Igor Zagainov Venäjä Danil Goriushkin Puola Patryk Sypień
2022[12]  Bulgaria Ranska Antonio Tusseau Puola Patryk Sypień Puola Filip Maksimowicz
2023  Puola Ranska Antonio Tusseau Puola Patryk Sypień Puola Filip Maksimowicz

Raskassarja (-90 kg)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vuosina 1978–1995 raskaansarjan painoraja oli +80 kg.
  • Raskaansarjan painoraja oli vuonna 1982 76–85 kg[2]
Vuosi Isäntämaa Kultaa Hopeaa Pronssia
1978  Englanti Yhdistynyt kuningaskunta Howard Collins Yhdistynyt kuningaskunta Jeff Whybrow Ranska François Kappeler
Liechtenstein Ceno Marxer
1982  Englanti Liechtenstein Ceno Marxer Espanja J. Hernandez Sveitsi Heinz Forster
Saksa A. Lewandowsky
1985  Espanja Sveitsi Andy Hug Tanska Klaus Rex Tanska Lars Jensen
Saksa G. Falkenhann
1987  Puola Alankomaat Michel Wedel Yhdistynyt kuningaskunta Michael Thompson Sveitsi Andy Hug
Unkari Gabor Peko
1989  Unkari Sveitsi Andy Hug Yhdistynyt kuningaskunta Michael Thompson Ruotsi Juhani Vepsäläinen
Ruotsi Thomas Retsack
1991  Espanja Yhdistynyt kuningaskunta Michael Thompson Sveitsi Andy Hug Irlanti Colm Daly
Ruotsi Juhani Vepsäläinen
1993  Bulgaria Ruotsi Juhani Vepsäläinen Venäjä Igor Timofiev Puola Rafal Szlazak
Tanska Benno Rasmussen
1995  Romania Tanska Nicholas Pettas Bulgaria Assen Assenov Ukraina Oleksandr Lapko
Ruotsi Mikael Wallberg
1996  Kreikka Puola Tomasz Najduch Norja Egil Arne Okland Bulgaria Georgi Georgiev
1997  Puola Puola Marek Kosowski Espanja Cayetano Mateo Norja Egil Arne Okland
Romania Lucian Spiridon
1998  Espanja Puola Mateusz Wojcik Puola Marek Kosowski Itävalta Zeljo Micakovic
1999  Ukraina Romania Paul Kasprowski Espanja Cayetano Mateo Venäjä Lechi Kurbanov
Puola Rafal Szlazak
2000  Portugali Japani Hitoshi Kiyama Puola Pavel Mandok Itävalta Marek Kubek
Ukraina Andrej Onopchenko
2001  Unkari Venäjä Lechi Kurbanov Venäjä Sergej Melyuk Puola Tomasz Glowacki
Ukraina Semen Haran
2002[3]  Bulgaria Unkari Akos Aladics Itävalta Marek Kubek Espanja Pablo Estensoro
Ukraina Semen Haran
2003[4]  Ukraina Puola Krzysztof Habraszka Espanja Pablo Estensoro Unkari Lorant Paksi
Tšekki Jan Soukup
2004[5]  Saksa Puola Krzysztof Habraszka Venäjä Igor Titkov Espanja Pablo Estensoro
Puola Piotr Banasik
2005[6]  Bulgaria Venäjä Goderzi Kapanadze Puola Krzysztof Habraszka Espanja Alejandro Navarro
2006[7]  Espanja Romania Lucian Gogonel Espanja Pablo Estensoro Espanja Alejandro Navarro
Ukraina Oleksiy Pryhodko
2007  Kreikka Romania Lucian Gogonel Puola Krzysztof Habraszka Espanja Alejandro Navarro
Ukraina Olexiy Pryhhdko
2008  Espanja Espanja Alejandro Navarro Romania Lucian Gogonel Espanja Pablo Estensoro
Puola Marcin Sieradzki
2009[8]  Ukraina Espanja Alejandro Navarro Romania Lucian Gogonel Ukraina Oleksiy Prikhodko
Espanja Pablo Estensoro
2010[9]  Romania Venäjä Tariel Nikoleishvili Romania Mirel Iacob Ukraina Oleksandr Ieromienko
Venäjä Nurmagamed Mamedov
2011  Italia Ukraina Oleksandr Ieromienko Puola Daniel Bukowy Espanja Pablo Estensoro
Puola Marcin Prachnio
2012  Unkari Ukraina Oleksandr Ieromienko Venäjä Ilja Karpenko Puola Daniel Bukowy
Romania Marian Negrescu
2013  Ukraina Ukraina Oleksandr Ieromienko Venäjä Andrei Chirkov Venäjä Alexei Medvedev
2014  Bulgaria Ukraina Oleksandr Ieromienko Venäjä Darmen Sadvokasov Venäjä Andrei Chirkov
2015  Saksa Ukraina Oleksandr Ieromienko Puola Patryk Sypień Romania Nicolae Stoian
2016[10]  Bulgaria Ukraina Eldar Ismailov Venäjä Ivan Mezentsev Venäjä David Navoian
2017[11]  Ranska Ranska Antonio Tusseau Puola Patryk Sypień Venäjä Kirill Kotšnev
2018  Bulgaria Venäjä Andrei Luzin Venäjä Ivan Aksenenko Bulgaria Kiril Boev
2019  Puola Venäjä Andrei Luzin Espanja Alejandro Navarro Ranska Antonio Tusseau
2020 Peruttu koronaviruspandemian vuoksi
2021  Puola Espanja Alejandro Navarro Venäjä Aleksei Fedoseev Venäjä Nikita Butko
2022[12]  Bulgaria Espanja Alejandro Navarro Ranska Maxime Demeautis Unkari Mate Badar
2023  Puola Espanja Alejandro Navarro Bulgaria Bogomil Kostov Ranska Maxime Demeautis

Keskisarja (-80 kg)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Keskisarjan painoraja oli vuonna 1982 68–76 kg[2]
Vuosi Isäntämaa Kultaa Hopeaa Pronssia
1982  Englanti Tanska Fleming Jensen Yhdistynyt kuningaskunta Nick Da Costa Ranska Jean-Pierre Louisset
Unkari Istvan Bodi
1985  Espanja Yhdistynyt kuningaskunta Nick Da Costa Puola Stanislaw Gwidz Espanja Jose Luna
Sveitsi Heinz Muntwyler
1987  Puola Alankomaat Peter Smit Yhdistynyt kuningaskunta Nick Da Costa Puola Stanislaw Gwidz
Unkari Istvan Bodi
1989  Unkari Yhdistynyt kuningaskunta Nick Da Costa Puola Miroslav Zuziak Alankomaat Hans Mars
Espanja Jose Luna
1991  Espanja Bulgaria Georgi Georgiev Unkari George Karmazin Alankomaat Remmert De Vit
Espanja Jose Luna
1993  Bulgaria Alankomaat Hans Mars Alankomaat Robert van Boxtel Ruotsi Göran Mohlin
1995  Romania Liettua Paulius Klapatauskas Puola Eugeniusz Dadziburg Alankomaat Robert van Boxtel
Bulgaria Dmitar Trampov
1996  Kreikka Puola Eugeniusz Dadziburg Espanja Fernando Perez Puola Pavel Mandok
1997  Puola Ukraina Vladimir Zadarozhniy Romania Florescu Tiberiu Norja Johannes Berget
Romania Iulian Nichalache
1998  Espanja Bulgaria Emil Kostov Romania Florescu Tiberiu Puola Sylwester Sypień
1999  Ukraina Ukraina Vadim Jakovenko Bulgaria Emil Kostov Romania Ionel Stancu
Ranska Mustafa Oksuz
2000  Portugali Bulgaria Emil Kostov Ukraina Semen Haran Puola Sylwester Sypień
Romania Nicolae Stoian
2001  Unkari Puola Sylwester Sypień Valko-Venäjä Aleksandr Goulevich Italia Ivan Sidoti
Ukraina Valerij Vasjin
2002[3]  Bulgaria Bulgaria Emil Kostov Bulgaria Plamen Jeliazkov Norja Erik Grindheim
Espanja Javier Lezcano
2003[4]  Ukraina Puola Sylwester Sypień Romania Nicolae Stoian Romania Lucian Gogonel
Espanja Javier Lezcano
2004[5]  Saksa Romania Lucian Gogonel Ukraina Volodymyr Mashov Saksa Otto Megrelishvili
Espanja Javier Lezcano
2005[6]  Bulgaria Romania Lucian Gogonel Espanja Javier Lezcano Venäjä Mikhail Tretyakov
Romania Nicolae Stoian
2006[7]  Espanja Venäjä Evgenyi Shevnin Ukraina Volodymyr Mashkov Romania Nicolae Stoian
Saksa Otto Megrelishvili
2007  Kreikka Venäjä Hussein Elikhanov Espanja Javier Lezcano Romania Nicolae Stoian
Venäjä Rustam Unezhev
2008  Espanja Romania Nicolae Stoian Venäjä Nikita Tomchuk Bulgaria Stilian Petrov
Puola Michal Krzak
2009[8]  Ukraina Romania Nicolae Stoian Bulgaria Aleksandăr Komanov Ukraina Vusau Ismailov
Puola Michal Krzak
2010[9]  Romania Venäjä Giga Shamatava Ukraina Vusal Ismailov Puola Pawel Biszczak
Puola Michal Krzak
2011  Italia Ukraina Sultanamet Yunusov Romania Mirel Jacob Ukraina Vusal Ismailov
Romania Lucian Gogonel
2012  Unkari Romania Mirel Iacob Romania Lucian Gogonel Venäjä Dzhamshed Ulfatov
Ranska Skander Youssfi
2013  Ukraina Puola Gerrard Will Venäjä Vladislav Jekimov Ukraina Vusal Ismailov
2014  Bulgaria Ranska Antonio Tusseau Venäjä Andrej Zubarev Venäjä Igor Titkov
2015  Saksa Ukraina Eldar Ismailov Ranska Lucian Gogonel Ukraina Mykyrta Peshenko
2016[10]  Bulgaria Venäjä Ašot Zarinjan Venäjä Andrej Zuborev Venäjä Igor Titkov
2017[11]  Ranska Venäjä Alexei Galiev Venäjä Lascha Gabarev Kazakstan Jerbolat Kanapin
2018  Bulgaria Venäjä Ašot Zarinjan Venäjä Lascha Gabaraev Bulgaria Dilyan Ivanov
2019  Puola Venäjä Ašot Zarinjan Venäjä Lascha Gabaraev Turkki Mahmut Tarik Keskin
2020 Peruttu koronaviruspandemian vuoksi
2021  Puola Venäjä Lascha Gabaraev Puola Grzegorz Kędzierski Valko-Venäjä Artsem Urbanovitš
2022[12]  Bulgaria Bulgaria Bogomil Kostov Puola Grzegorz Kędzierski Ranska Gino Consentino
2023  Puola Ranska Gino Consentino Ranska Nolan Blatry Puola Grzegorz Kędzierski

Kevytsarja (-70 kg)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kevytsarjan painoraja oli vuonna 1982 68kg[2]
Vuosi Isäntämaa Kultaa Hopeaa Pronssia
1978  Englanti Alankomaat Lucien Carbin Yhdistynyt kuningaskunta Lloyd Payne Yhdistynyt kuningaskunta Lee Costa
Ruotsi Kent Carlson
1982  Englanti Yhdistynyt kuningaskunta Lloyd Payne Ruotsi Hans Biéth Yhdistynyt kuningaskunta Alan Payne
Espanja J. Gonzales
1985  Espanja Puola Marek Drodzowski Tanska Frank Peterson Unkari Csaba Toth
Tanska Erdint Arslantas
1987  Puola Puola Wlodzmierz Roj Unkari Josef Borza Norja Harald Skog
Alankomaat Eric Wentink
1989  Unkari Puola Janusz Morys Italia Luigi D'Amico Unkari Sandor Brezovai
Alankomaat Bessam Ibrahim
1991  Espanja Espanja José María Gómez Puola Janusz Morys Sveitsi Marino Deflorin
Espanja Santiago Alacorn
1993  Bulgaria Unkari Antal Bencze Alankomaat Martijn Mellaert Alankomaat Eric Constancia
Belgia Christophe Van Schependom
1995  Romania Unkari Antal Bencze Puola Piotr Sawicki Ranska Michel St. Martory
Yhdistynyt kuningaskunta Mark Goodwin
1996  Kreikka Puola Piotr Sawicki Puola Leszek Zgrzebniak Bulgaria Plamen Jeliazkov
1997  Puola Puola Piotr Sawicki Puola Leszek Zgrzebniak Romania Lucian Gogonel
Romania Ionel Stancu
1998  Espanja Puola Piotr Sawicki Belgia Michael Biskos Belgia Ahmed Alinak
1999  Ukraina Romania Lucian Gogonel Romania Stefan Mocanu Bulgaria Dimo ​​Tenev
Israel Alon Shualy
2000  Portugali Puola Piotr Sawicki Ranska Christian Luissint Norja Ronny Holf
Puola Leszek Zgrzebniak
2001  Unkari Venäjä Dmitry Startsev Puola Waldemar Wiszynski Puola Artur Szychowski
Venäjä Shamil Lakaev
2002[3]  Bulgaria Romania Lucian Gogonel Ukraina Semen Jakovenko Norja Raymond Mikkelsen
Bulgaria Georgi Vasilev
2003[4]  Ukraina Ukraina Semen Jakovenko Ukraina Juri Lavrinenko Armenia Karen Giadukin
Bulgaria Georgi Vasilev
2004[5]  Saksa Puola Piotr Moczydlowski Ukraina Vusal Ismailov Venäjä Artyr Babaev
Tšekki Radovan Bosko
2005[6]  Bulgaria Venäjä Dmitry Kuteka Puola Piotr Moczydlowski Bulgaria Stilijan Petrov
Puola Piotr Sawicki
2006[7]  Espanja Puola Piotr Moczydlowski Venäjä Alexander Shikhalejev Alankomaat Victor Teixeira
Venäjä Alexej Linchenko
2007  Kreikka Venäjä Shamil Lakaev Puola Piotr Moczydlowski Romania Ionut Mihalache
Bulgaria Stilijan Petrov
2008  Espanja Puola Piotr Moczydlowski Alankomaat Victor Teixeira Venäjä Alexander Mikhailov
Romania Ionut Mihalache
2009[8]  Ukraina Ukraina Jevgeni Jakovenko Alankomaat Victor Teixeira Puola Piotr Moczydlowski
Romania Antonio Griegorescu
2010[9]  Romania Venäjä Stanislav Romanchev Alankomaat Victor Teixeira Romania Antonio Griegorescu
Ukraina Oleksyi Burlutskiy
2011  Italia Puola Piotr Moczydlowski Romania Antonio Grigorescu Romania Marius Stochitoiu
Yhdistynyt kuningaskunta Sithembiso Majozi
2012  Unkari Ukraina Eldar Ismailov Ukraina Oleksandr Kostenko Puola Konrad Will
Italia Alberto Anzalone
2013  Ukraina Ranska Guillaume Gründler Venäjä Cyril Zuborev Ukraina Alexander Grushenko
2014  Bulgaria Venäjä Alexander Mikhailov Venäjä Ašot Zarinjan Ukraina Eldar Ismailov
2015  Saksa Ranska Guillaume Gründler Ukraina Anton Khyzhynskyi Ukraina Alexander Grushenko
2016[10]  Bulgaria Venäjä Kirill Psarev Venäjä Alim Junusov Venäjä Ilias Astamirov
2017[11]  Ranska Venäjä Alim Junusov Kazakstan Andrei Kotov Ranska Guillaume Gründler
2018  Bulgaria Venäjä Kirill Psarev Venäjä Alim Junusov Espanja Albert Reyes
2019  Puola Venäjä Jevgeni Gluhov Venäjä Alim Junusov Ranska Guillaume Gründler
2020 Peruttu koronaviruspandemian vuoksi
2021  Puola Venäjä Georgi Krutyh Venäjä Askar Artemev Puola Wiktor Kolaja
2022[12]  Bulgaria Bulgaria Aleksandar Stoimenov Puola Michal Kalmus Turkki Engin Uğur
2023  Puola Turkki Çetin Aksan Turkki İsmet Durmuş Turkki Yunus Emre Demİrcİ

Höyhensarja (-60 kg)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Isäntämaa Kultaa Hopeaa Pronssia
2021  Puola Venäjä Kirill Psarev Valko-Venäjä Daniil Hrabovik Turkki İsmet Durmuş
2022[12]  Bulgaria Puola Pawel Wolski Turkki İsmet Durmuş Ranska Logan Cholot
2023  Puola Puola Pawel Wolski Saksa Mohsen Shomakteh Puola Maksym Kudlai

Mitalitaulukko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kultaa Hopeaa Pronssia Yhteensä
1  Venäjä 30 29 22 81
2  Puola 28 28 32 88
3  Ukraina 15 10 20 45
4  Bulgaria 11 10 11 32
5  Romania 10 11 21 42
6  Espanja 8 12 22 42
7  Ranska 8 6 17 31
8  Iso-Britannia 6 6 5 17
9  Alankomaat 3 4 7 14
10  Unkari 3 2 10 15
11  Tanska 2 3 2 7
12  Sveitsi 2 1 4 7
13  Turkki 1 2 4 7
14  Ruotsi 1 1 5 7
15  Tšekki 1 1 2 4
16  Armenia 1 0 3 4
17  Liechtenstein 1 0 2 3
18  Serbia 1 0 1 2
19  Liettua 1 0 0 1
 Japani 1 0 0 1
21  Saksa 0 2 5 7
22  Valko-Venäjä 0 2 1 3
23  Norja 0 1 6 7
24  Itävalta 0 1 2 3
 Belgia 0 1 2 3
 Italia 0 1 2 3
27  Kazakstan 0 1 1 2
28  Moldova 0 1 0 1
29  Irlanti 0 0 1 1
 Israel 0 0 1 1

Menestyneimmät ottelijat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ottelija Määrä Mestaruus vuodet
Espanja Alejandro Navarro 7 2008, 2009, 2011, 2015, 2021, 2022, 2023
Romania Lucian Gogonel 6 1999, 2002, 2004, 2005, 2006, 2007
Ukraina/Venäjä Oleksandr Ieromenko 6 2011, 2012, 2013, 2014, 2015, 2019
Puola Piotr Sawicki 4 1996, 1997, 1998, 2000
Puola Tomasz Najduch 4 1996, 2000, 2001, 2002
Puola Piotr Moczydlowski 4 2004, 2006, 2008, 2011
Bulgaria Zahari Damjanov 4 2009, 2010, 2013, 2014
Ranska Antonio Tusseau 4 2014, 2017, 2022, 2023
Bulgaria Emil Kostov 3 1998, 2000, 2002
Puola Krzysztof Habraszka 3 2003, 2004, 2008
Ukraina Eldar Ismailov 3 2012, 2015, 2016
Venäjä Ašot Zarinjan 3 2016, 2018, 2019
Venäjä Kirill Psarjov 3 2016, 2018, 2021
Sveitsi Andy Hug 2 1985, 1989
Yhdistynyt kuningaskunta Nick Da Costa 2 1985, 1989
Unkari Antal Bencze 2 1993, 1995
Ukraina Oleksandr Lapko 2 1997, 1999
Puola Sylwester Sypień 2 2001, 2003
Romania Nicolae Stoian 2 2008, 2009
Ranska Guillaume Gründler 2 2013, 2015
Venäjä Konstantin Kovalenko 2 2017, 2018
Venäjä Andrei Luzin 2 2018, 2019
Puola Paweł Wolski 2 2022, 2023

Painoluokittain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Superraskassarja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ottelija Määrä Mestaruus vuodet
Bulgaria Zahari Damjanov 4 2009, 2010, 2013, 2014
Puola Tomasz Najduch 3 2000, 2001, 2002
Ukraina Oleksandr Lapko 2 1997, 1999
Espanja Alejandro Navarro 2 2011, 2015
Venäjä Konstantin Kovalenko 2 2018, 2019
Ranska Antonio Tusseau 2 2022, 2023

Raskassarja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ottelija Määrä Mestaruus vuodet
Ukraina Oleksandr Ieromienko 5 2011, 2012, 2013, 2014, 2015
Espanja Alejandro Navarro 5 2008, 2009, 2021, 2022, 2023
Sveitsi Andy Hug 2 1985, 1989
Puola Krzysztof Habraszka 2 2003, 2004
Romania Lucian Gogonel 2 2006, 2007
Venäjä Andrei Luzin 2 2018, 2019

Keskisarja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ottelija Määrä Mestaruus vuodet
Bulgaria Emil Kostov 3 1998, 2000, 2002
Venäjä Ašot Zarinjan 3 2016, 2018, 2019
Yhdistynyt kuningaskunta Nick Da Costa 2 1985, 1989
Puola Sylwester Sypień 2 2001, 2003
Romania Lucian Gogonel 2 2004, 2005
Romania Nicolae Stoian 2 2008, 2009

Kevytsarja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ottelija Määrä Mestaruus vuodet
Puola Piotr Sawicki 4 1996, 1997, 1998, 2000
Puola Piotr Moczydlowski 4 2004, 2006, 2008, 2011
Unkari Antal Bencze 2 1993, 1995
Romania Lucian Gogonel 2 1999, 2002
Ranska Guillaume Gründler 2 2013, 2015
Venäjä Kirill Psarjov 2 2016, 2018

Höyhensarja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ottelija Määrä Mestaruus vuodet
Puola Paweł Wolski 2 2022, 2023

Useamman painoluokan voittaneet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ottelija Painoluokat ja (määrä) Painoluokkien määrä Mestaruus vuodet
Romania Lucian Gogonel kevytsarja (2), keskisarja (2), raskassarja (2) 3 1999, 2002, 2004, 2005, 2006, 2007
Ukraina Eldar Ismailov kevytsarja (1), keskisarja (1), raskassarja (1) 3 2012, 2015, 2016
Ranska Antonio Tusseau keskisarja (1), raskassarja (1), superraskassarja (2) 3 2014, 2017, 2022, 2023
Puola Tomasz Najduch Raskassarja (1), superraskassarja (3) 2 1996, 2000, 2001, 2002
Puola Krzysztof Habraszka Raskassarja (2), superraskassarja (1) 2 2003, 2004, 2008
Espanja Alejandro Navarro Raskassarja (5), superraskassarja (2) 2 2008, 2009, 2011, 2015, 2021, 2022, 2023
Ukraina/Venäjä Oleksandr Ieromenko raskassarja (5), superraskassarja (1) 2 2011, 2012, 2013, 2014, 2015, 2019
Venäjä Kirill Psarjov kevytsarja (2), höyhensarja (1) 2 2016, 2018, 2021

Eniten mitaleja voittaneet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kultaa Hopeaa Pronssia Yhteensä
1 Espanja Alejandro Navarro 7 2 6 15
2 Romania Lucian Gogonel 6 4 3 13
3 Romania Nicolae Stoian 2 1 5 8
4 Ukraina/Venäjä Oleksandr Ieromenko 6 0 1 7
5 Puola Piotr Moczydlowski 4 2 1 7
6 Ranska Djema Belkhodja 1 2 4 7
7 Espanja Pablo Estensoro 0 2 5 7
8 Puola Piotr Sawicki 4 1 1 6
9 Puola Patryk Sypień 0 4 2 6
10 Bulgaria Zahari Damjanov 4 1 0 5
11 Ranska Antonio Tusseau 4 0 1 5
12 Puola Krzysztof Habraszka 3 2 0 5
13 Puola Marek Kosowski 1 3 1 5
14 Espanja Javier Lezcano 0 2 3 5
15 Puola Tomasz Najduch 4 0 0 4
16 Bulgaria Emil Kostov 3 1 0 4
17 Ukraina Eldar Ismailov 3 0 1 4
18 Yhdistynyt kuningaskunta Nick Da Costa 2 2 0 4
19 Sveitsi Andy Hug 2 1 1 4
20 Puola Sylwester Sypień 2 0 2 4
21 Ranska Guillaume Gründler 2 0 2 4
22 Venäjä Alim Junusov 1 3 0 4
Venäjä Lasha Gabaraev 1 3 0 4
24 Yhdistynyt kuningaskunta Michael Thompson 1 2 1 4
25 Bulgaria Petar Martinov 1 2 1 4
26 Alankomaat Victor Teixeira 0 3 1 4

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b IKO. Результаты весовых Чемпионатов Европы по киокушин карате 1978-1995гг. kyokushinkarate.com.ua 20.10.2014 Viitattu 30.8.2016 (englanniksi)
  2. a b c d Mas Oyama's Kyokushin Karate Vol 5 nro 2 (1982)
  3. a b c d 16th European Weight Category Championships Varna 2002 kyokushin-world.org Viitattu 28.8.2016 (englanniksi)
  4. a b c d 17th European Weight Category Championships Uzhgorod 2003 kyokushin-world.org Viitattu 28.8.2016 (englanniksi)
  5. a b c d 18th European Weight Category Championships Riesa 2004 kyokushin-world.org Viitattu 28.8.2016 (englanniksi)
  6. a b c d 19th European Weight Category Championships Varna 2005 kyokushin-world.org Viitattu 28.8.2016 (englanniksi)
  7. a b c d 20th European Weight Category Championships Barcelona 2006 kyokushin-world.org Viitattu 28.8.2016 (englanniksi)
  8. a b c d THE 23rd EUROPEAN WEIGHT CATEGORY CHAMPIONSHIPS KIEV 2009 europeankyokushin.org Viitattu 28.8.2016 (englanniksi)
  9. a b c d 24RD EUROPEAN WEIGHT CATEGORY CHAMPIONSHIPS BUCHAREST 2010 europeankyokushin.org Viitattu 28.8.2016 (englanniksi)
  10. a b c d EC Varna 2016 Results kyokushinkaikan.org 1.6.2016 Viitattu 28.8.2016
  11. a b c d IKO European Championships kyokushinresults.com Viitattu 23.5.2017
  12. a b c d e The 35th European Weight Category Karate Championships Results (IKO) kyokushinkarate.news 12.6.2022 Viitattu 12.6.2022 (englanniksi)