Korsakki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Korsakki
Korsak.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Petoeläimet Carnivora
Alalahko: Caniformia
Heimo: Koiraeläimet Canidae
Suku: Ketut Vulpes
Laji: corsac
Kaksiosainen nimi
Vulpes corsac
(Linnaeus), 1768)
Levinneisyyskartta
Korsakin levinneisyys
Korsakin levinneisyys
Alalajit [2]
  • Vulpes corsac corsac
  • Vulpes corsac kalmykorum
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Korsakki Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Korsakki Commonsissa

Korsakki[3][4][5] eli arokettu[4] (Vulpes corsac) on pääosin Aasian aroilla elävä koiraeläin. Laji on melko pienikokoinen ja syö etenkin jyrsijöitä. Se on suosittu metsästyskohde, mutta ei ole uhanalainen.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korsakki on 50–60 sentin pituinen ja 2,5–5 kilon painoinen. Sen häntä on 22–35 sentin pituinen ja hartiakorkeus on 30 senttiä. Se on hieman kettua pienempi, mutta sen jalat ovat pidemmät ja kuono lyhyempi. Korsakilla ei ole myskirauhasta.[6] Korvat ovat suuret ja suippokärkiset[6]. Turkki on tuuhea, ja sen sen väri vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Uusi kesäturkki on punertava, mutta talviturkissa on leveä hopeanvärinen rengas ennen tummaa karvankärkeä. Kokonaisväri on punaruskea,[3] paikoin harmahtavan valkoinen.[7] Alaleuka on valkoinen.[3] Korsakin hampaat ovat pienet. Aisteista kuulo, näkö ja haju ovat erinomaiset.[8]

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kazakstanin aroa.

Korsakkia tavataan Keski-Aasiassa ja Venäjän Euroopan puoleisessa osassa. Keski-Aasiassa se elää Turkmenistanin, Uzbekistanin, Tadžikistanin, Kazakstanin, Koillis-Iraniin, Afganistaniin, Tiibetin ja Etelä-Siperian alueella. Euroopan puolella sen levinneisyys ulottuu Samaran alueelle, Tatarstaniin ja Kaukasiaan ja joskus jopa Ukrainaan ja Azerbaidžaniin. Sitä tavataan erillisenä kantana myös Mongoliassa, Pohjois-Kiinassa ja Baikalin alueella Venäjällä. Suuret kannanvaihtelut ovat lajilla tavallisia: korsakit vaikuttavat joskus häviävän lähes tyystin joiltain alueilta, mutta ajan mittaan niiden määrä alkaa taas kasvaa[1].

Levinneisyysalueen eri osissa elävät korsakit jaetaan nykyisin kahteen alalajiin.[2] Aiemman luokituksen mukaan alalajeja oli kolme.[3][6]

Korsakin pääasiallista elinympäristöä ovat arot, puoliaavikot ja aavikot. Se karttaa vuoristoja, metsiä ja tiheitä pensaikkomaita. Se ei myöskään viihdy alueilla, joilla lumen syvyys nousee yli viidentoista sentin.[1] Pohjoisessa elävät korsakit muuttavat talveksi etelämmäksi ja palaavat keväällä takaisin.[7]

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korsakki on hyvin sosiaalinen laji. Se saalistaa pieninä ryhminä, jonka jäsenet elävät saman reviirin alueella ja samoissa koloissa. Näiden ryhmien uskotaan olevan perheitä.[6] Korsakkien kolot eivät yleensä ole niiden itse kaivamia, vaan ne on vallattu esimerkiksi murmeleilta. Ketut saattavat kuitenkin laajentaa koloa hieman itsekin. Korsakit ovat kuitenkin paljolti kiertolaisia.[7] Ne vaeltavat etenkin silloin, kun ruokaa on paljon. Korsakit ovat yöaktiivisia ja hyviä kiipeilijöitä.[6]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korsakkien tärkeintä ravintoa ovat jyrsijät. Ne syövät myös paljon hyönteisiä, kuten heinäsirkkoja, ja jonkin verran piiskujäniksiä, lintuja, kasveja, liskoja ja sammakkoeläimiä.[8][7] Korsakki pyydystää jyrsijän loikkaamalla ilmaan ja putoamalla sieltä saaliin kimppuun. Suuret korvat auttavat kuulemaan piilottelevan saaliin liikkeet ja paikantamaan sen.[8]

Korsakki Amersfoortin eläintarhassa Alankomaissa.

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korsakkien kiima-aika on tammi-maaliskuussa. Kantoaika kestää 50–60 vuorokautta. Pentuja on kerrallaan tavallisesti 2–6, mutta joskus jopa 11.[8] Ne painavat syntyessään 50-80 grammaa[9]. Niitä imetetään ainakin kuukausi. Urokset saattavat osallistua pentujen hoitoon, mutta asiasta ei ole varmuutta. Uroksilla on kuitenkin keskinäisiä yhteenottoja lisääntymiskauden aikana.[8]

Korsakki ja ihminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korsakkia on metsästetty paljon sen pehmeän, tuuhean ja lämpimän turkin vuoksi. Niitä metsästetään monenlaisin keinoin, kuten pesäkäytävien suulle viritettävien loukkujen ja silmukoiden avulla. Pyynnissä käytetään myös koiria, kesyjä maakotkia ja haukkoja.[7] Metsästystä säännellään maakohtaisilla laeilla. Lajin pyynti on Venäjällä, Kazakstanissa ja Turkmenistanissa sallittua marras-maaliskuussa. Korsakit kesyyntyvät helposti ja olivat suosittuja lemmikkejä 1600-luvun Venäjällä.[6] Niiden turkiksia myytiin Venäjällä 1800-luvulla ajoittain 40 000–50 000 kappaletta vuodessa. Korsakkien turkisten arvo ei kuitenkaan vastannut punaketun turkin arvoa, ja ne olivatkin usein vain sivuriistaa.[1] Laji ei ankarasta pyynnistä huolimatta ole uhanalainen. Useimmilla alueilla korsakkien tilanne tunnetaan huonosti. Levinneisyysalueen länsiosassa kanta kasvaa ja levinneisyysalue laajenee.[1] Paikoitellen metsästys ja maatalous ovat kuitenkin vähentäneet korsakkien määrää, mutta vaikutukset tunnetaan kuitenkin puutteellisesti.[8] Laji elää monilla luonnonsuojelualueilla ja lisääntyy hyvin vankeudessa. Niiden ulkopuolella se on kuitenkin riistaeläin.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Vulpes corsac IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. (englanniksi)
  2. a b Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Vulpes corsac Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 3.4.2011. (englanniksi)
  3. a b c d Nurminen, Matti (toim.): Maailman eläimet: Nisäkkäät 1, s. 66. Helsinki: Tammi, 1986. ISBN 951-30-6530-8.
  4. a b Kauhala, Kaarina: Koiran villit sukulaiset, s. 240. Juva: WSOY, 2000. ISBN 951-0-23728-0.
  5. Nisäkäsnimistötoimikunta: Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet 2008. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 3.4.2011.
  6. a b c d e f Rebecca Postanowicz: Lioncrusher's Domain -- Corsac Fox 2008. Lioncrusher's Domain. Viitattu 8.12.2008.
  7. a b c d e Lahti, S. (toim.): Zoo Suuri eläinkirja 1: Nisäkkäät, s. 21. WSOY, 1977. ISBN 951-0-08246-5.
  8. a b c d e f Carmen Borsa: ADW Vulpes corsac Information 2000. University of Michigan. Viitattu 8.12.2008.
  9. BBC - Science & Nature - Wildfacts - Corsac fox BBC. Viitattu 9.12.2008.