Pensasaro

Wikipedia
Ohjattu sivulta Puoliaavikko
Loikkaa: valikkoon, hakuun


Amerikan pensasaroa.
Pohjois-Amerikan puoliaavikon saguaro-kaktusmetsää ja pensaikkoa.

Pensasaro on aluetta, missä kasvaa kuivuutta kestäviä ruohoja ja pensaita tasaisena mattona tiheällä peitteellä[1]. Esimerkiksi chaparral on aron ja aavikon välimaastoa, aluetta missä kasvaa pensaita, kaktuksia ja muuta kuivaa sietävää kasvillisuutta tiheänä mattona. Varsinkin kuivilla pensasaroilla pensaskasvillisuus on aukkoista. Sademäärä on 260–510 mm tai vähemmän. Pensasaro on suuressa aavikoitumisvaarassa. Tunnetuin pensasaroalue lienee Sahelin alue Afrikassa. Pensasaroa on myös Australiassa.

Kasvillisuus on ruohoa ja harmaanvihreitä pensaita. Yhtenäiselle ruohokasvillisuudelle pensasaro on liian kuivaa. Pensasaroa on Yhdysvalloissa esimerkiksi Utahissa, Idahossa ja Nevadassa. Columbiajoen keskialtaassa sademäärä on alle 175 mm. Talvet ovat kosteita, tuulisia, kylmiä ja lumisia, kesät kuivia ja kuumia. Jos sademäärä on Columbiajoen alueella yli 260 mm, kasvaa ruohoa ja alue soveltuu viljelyyn. Wyomingin altaassa vuoristossa missä on pensasaroa, on keskilämpötila 4–11°C ja kasvukausi 100–140 päivää, sekä 130–360 mm sadetta melko tasaisesti ympäri vuoden paitsi kesällä jolloin on kuivaa. Yhdysvaltain pensasaroilla kasvaa esimerkiksi viherharmaita marunalajeja ja näitä muistuttavaa jänönpensasta (Chrysothamnus). Yhdysvalloissa kuivaa pensasaroa sanotaankin maruna-aroksi tai hiekkamaruna-alueeksi. Tällaisella alueella pensaiden välissä ei kasva kosteammista alueista poiketen minkäänlaista ruohoa.

Lyhytheinäinen ruohoaro muuttuu asteittain pensasaroksi, ruohon seassa alkaa kasvaa pensaita yhä enemmän siirryttäessä kuivemmille alueille. Toisaalta pensasaron harvetessa puoliaavikoksi pensaiden väliin alkaa kuivemmille alueille ilmestyä kasvavia laikkuja, kunnes pensaat kasvavat erillisinä laikkuina ja lopulta yksittäin. Silloin ollaan jo puoliaavikolla. Suuri osa pensasaroa on muutettu pelloksi. Pensasaroalueelle tehdyt pellot uhkaavat väärin viljeltynä aavikoitua.

Amerikan pensasaroilla on esimerkiksi antilooppeja, kojootteja, pöllöjä, haukkoja, villikissoja, villisikoja ja valkohäntäjäniksiä.

Puoliaavikko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puoliaavikko on alue, jossa autiolla alueella on kasvillisuusläikkiä[1][2]. Enimmäkseen autiolla alueella kasvaa harvassa ruohoa, piikkipensaita, muita pensaita, mehikasveja tai muuta kuivuutta sietävää kasvillisuutta. Tyypillinen puoliaavikon kasvi on tamariskipensas. Puoliaavikolla kasvaa usein myös suolaa sietävää kasvillisuutta, esimerkiksi marunaa. Puoliaavikkoa on laajalti esimerkiksi Gobissa Mongoliassa ja Yhdysvaltain etelä- ja lounaisosissa mm. Phoenixin ja Tucosnin seuduilla Arizonassa. Yhdysvaltain eteläosien puoliaavikoilla kasvaa vastoin yleistä mielikuvaa melko runsaasti puita niillä alueilla joissa on ylimääräistä vettä, mm. akaasiaa [3] ja pensaista mesquitea. Yhdysvaltain eteläosien puoliaavikko tuottaa biomassaa 100-500 kg/ha/v ja on arka ylilaiduntamiselle[4]. Puoliaavikolla on liian kuivaa yhtenäiselle kasvillisuudelle. Lauhkealla alueella on kuuma kesä ja kylmä talvi. Puoliaavikko on aavikoita kosteampi alue. Puoliaavikolla kasvaa esimerkiksi dyynien laella pensaita. Sadetta on vähemmän kuin arolla, yläraja karkeasti 250 mm ja alaraja 150 mm. Eräs määritelmä puoliaavikolle Amerikassa on 200-300 mm:n sademäärä. Sademäärä Azerbaidžanin puoliaavikolla Gobustanissa on 150–200 mm, Libyassa 160–300 mm ja itäisellä Snake River -joen tasangolla Yhdysvalloissa 221 mm.

Pensasaavikko on aavikkoa, ei aroa, sademäärä voi olla alle 100 mm. Yksittäisiä kasveja kasvaa siellä täällä. Se voi olla erittäin kuivaa. Suurin osa Saharasta luokitellaan pensasaavikoksi, mutta Saharassa on laajoja kasvittomia, äärimmäisen kuivia alueita.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Uusi iso Atlas, Sven Lidman, luova johtaja Sten Pettersson, Gummerus kustannus Oy Jyväskylä Helsinki 1997, Painettu Ruotsissa 1997, ISBN 951-20-4030-1, Luku "Autiomaat" s. 64-65
  2. Gummeruksen uusi maailmanatlas, Sven Lidman, luova johtaja Sten Pettersson, Gummerus kustannus Oy Jyväskylä 1987, Painettu Ruotsissa 1987, ISBN 951-20-4030-1, Luku "Autiomaat" s. 64-65
  3. [1]
  4. [2]