Jagdtiger

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jagdtiger
Jagdtiger 1 Bovington.jpg
Jagdtiger panssarimuseossa.
Pituus
– putki edessä 10,65 metriä
Leveys 3,6 metriä
Korkeus 2,8 metriä
Taistelupaino 71,7 tonnia
Maksiminopeus
– tiellä 34 km/h
Toimintasäde 120 km (tiellä)
80 km (maastossa)
Pääase 12,8 cm PaK 44 L/55
Muu aseistus 7,92 mm Maschinengewehr 34
Panssarointi 80-250 mm
Moottori V-12 Maybach HL 230 P30 700 PS
690 hv
515 kW
Miehistö Kuusi
Valmistusmaa Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Natsi-Saksa

Jagdtiger (suom. metsästystiikeri) oli saksalainen toisen maailmansodan aikainen raskas panssarintorjuntavaunu.

Jagdtiger perustui raskaan Tiger II -panssarivaunun alustaan ja tuli palveluskäyttöön loppuvuodesta 1944. Itävaltalaisen Steyr–Daimler–Puchin tytäryritys, Nibelungenwerke, valmisti yhteensä noin 77–88 kappaletta näitä Henschelin ja Porschen suunnittelemia vaunuja, joten vaunulla ei ollut käytännön merkitystä sodan kulkuun.

Aseistuksena siinä oli tehokas 128-millimetrinen Pak 80 L/55 -tykki, jonka yli 28-kiloinen Panzergranate 43 -panssarikranaatti pystyi läpäisemään kaikki aikansa panssarit, kun taas Jagdtigerin taistelutilan 250 millimetriä paksua etupanssaria ei pystynyt läpäisemään mikään liittoutuneiden panssarintorjunta-ase. Erikoisuutena Jagdtigerissä oli kartussilaukauksesta johtuen kaksi lataajaa. Ensimmäinen lataajista työnsi ammuksen lukkoon ja toinen kartussin sen perään. Joskus väitetään muutamaan vaunuun asennetun 88 mm Pak 43 L/71 -panssarintorjuntatykin, mutta asiasta ei ole varmuutta. Lähi-ilmatorjuntaan ja jalkaväkeä vastaan siinä oli ensin yksi ja myöhemmissä malleissa kaksi MG-34- tai MG-42-konekivääriä.

Vaikka Jagdtiger oli panssaroinniltaan ja aseistukseltaan ylivertainen liittoutuneiden panssarivaunuihin verrattuna, se oli kuitenkin kaukana voittamattomasta. Sen kenttäkelpoisuuden suurimmat rajoitteet olivat suuri koko ja valtava paino, jotka johtivat muun muassa vaunun painoon nähden liian heikkotehoisen moottorin ja voimansiirtojärjestelmän häiriö- ja rikkoontumisalttiuteen, sekä liialliseen bensiinin kulutukseen, joka polttoainepulan kourissa kamppailleessa Saksassa oli äärimmäisen vakava sotilaallinen ongelma. Näin ollen Jagdtiger oli parhaimmillaan puolustustehtävissä, jotka eivät niinkään vaatineet hyökkäystaistelun tavoin jatkuvaa liikettä. Vihollisen ilmavoimilta säästyneet vaunut kohtasivat loppunsa yleensä oman miehistönsä räjäyttäminä bensiinin loppumisen tai teknisen vian takia.

Vain kaksi raskasta panssarintorjuntapataljoonaa, (schwere Panzerjäger-Abteilung) numerot 512 ja 653, saivat Jagdtiger-vaunuja käyttöönsä. Kuuluisimmat Jagdtiger-kalustolla taistelleet vaununjohtajat lienevät luutnantti Otto Carius ja kapteeni Albert Ernst, jotka toimivat sodan lopussa komppanianpäälliköinä 512. raskaassa panssarintorjuntapataljoonassa.