Antiikin Kreikan keramiikka
Sivulta puuttuu 
Antiikin Kreikan keramiikka (kreik. keramos 'savi') käsitti poltetusta savesta tehdyt astiat, lamput ja muut esineet. Keskeisintä kuitenkin oli maalauskuviointi, josta on tullut tärkeä osa antiikin ajan tutkimusta. Niiden kuva-aiheista saadaan tietoa tuon ajan uskonnollisesta elämästä ja arjen tapakulttuurista sekä urheilusta, merenkulusta, tarustosta ja sodankäynnistä. Näitä astioita käytettiin arkikäytössä ruoan ja nesteiden säilytyksessä, mutta niillä oli myös erityinen seremoniallinen merkitys.
Astioiden muotoilu ja koristelu vaihtelivat eri aikoina, ja siten niiden perusteella voi antiikin Kreikan historiaa jakaa kulttuurikausiin ja -alueisiin. Keraamisten tuotteiden levinneisyys antaa tutkijoille myös tärkeää tietoa ajan kauppasuhteista ja -reiteistä, siksi ne ovat sirpaleinakin arkeologeille tärkeä informaation lähde.
Kreikkalaisen maailman varhaisimmat käsin tehdyt keraamiset esineet periytyvät neoliittiselle kivikaudelta 5000 eaa. Savenvalajan pyörää alettiin käyttää pronssikauden Kreetalla noin 1900 eaa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Maalaustyylien kehitys
[muokkaa] Geometrinen tyyli 900–700 eaa.
Geometrinen tyyli on Kreikan mantereella Aigeianmeren saarilla alkanut tyylisuunta, jolle oli ominaista geometriset muodot ja koristeaiheet. Keramiikan koristelussa ei käytetty juuri lainkaan vapaata kättä, vaan lähes kaikki astioiden kuvioinnit ja koristelut tehtiin harpeilla, viivoittimilla ja sapluunoilla. Nauhat ja viivat maalattiin pitämällä sivellintä dreijalla pyörivän astian pintaa vasten. Suosituimpia kuva-aiheita olivat friiseinä ja kuvapaneelina esiintyvät eläinaiheet, esimerkiksi hevoset ja vesilinnut. Maaseudulla geometrista tyyliä esiintyi vielä 500-luvullakin eaa.
Ajalle ovat ominaisia Ateenan lähistöllä sijainneelta hautausmaalta löytyneet huomattavan kookkaat Dipylon-maljakot, joita käytettiin aatelisten hautojen merkkeinä ja tuhkauurnina. Aihepiiri liittyi yleensä hautajaisrituaaleihin ja ruumiinvalvojaisiin. Tummat silhuettikuviot maalattiin vaalealle pohjalle friisinauhoina. Niiden tekijää työpajoineen kutsutaan Dipylon-mestariksi.
-
Hydria geometrista tyyliä.
-
Myöhäistä geometrista tyyliä edustava pyksis.
-
Myöhäisgeometrinen maljakko Attikasta, noin 850 eaa.
-
Myöhäisgeometrinen idoli.
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Antiikin Kreikan geometrisen tyylin keramiikkaa Wikimedia Commonsissa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta [muokkaa] Itämaisten vaikutteiden aika 700–600 eaa.
Orientalisoiva tyyli syntyi vähitellen itämaisen ja egyptiläisen taiteen vaikutteiden levitessä vuosisadan vaihtuessa antiikin Kreikan vaikutuspiiriin. Alueelle tuli paljon itämaista tuontitavaraa, jota alettiin jäljitellä. Eläin ja kasviaiheet alkoivat vähitellen syrjäyttää jäykän geometrista muotokieltä. Eläinfriiseissä esiintyi usein koiria, lintuja ja jäniksiä, ja kasviaiheissa muun muassa lootuksenkukkia. Maalaustyylissä käytettiin usein venytettyjä kuva-aiheita ja runsasta täyteornamentiikkaa. Korintti vei keramiikan tuottamisen johtoaseman Ateenalta, ja Itä-Kreikkaan syntyi muita orientalisoivan tyylin keskuksia.
-
Juoksevia koiria varhaiskorinttolaisessa aryballoksessa, noin 650–620 eaa.
-
Itämaista tyyliä edustava oinokhoe, noin vuodelta 630 eaa.
-
Itämaisia vaikutteita eläin- ja sfinksikuvioisessa olpe-maljakossa, noin vuodelta 640 eaa. – 630 jaa. Korintista.
-
Aryballos Itä-Joonialasta, jossa jalka on kevyessä sandaalissa, noin 550 eaa.
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Itämaisten vaikutteiden antiikin Kreikan keramiikka Wikimedia Commonsissa
[muokkaa] Mustakuviotekniikka 600–530 eaa.
Tämän kauden keramiikkataide nousi kukoistukseensa Attikassa. Mustakuviotyylille oli ominaista kuvioiden maalaaminen tummalla saviliuoksella vaaleammalle savipohjalle. Tarkkoja yksityiskohtia tehtiin uurtamalla ja lisäväreinä käytettiin usein punaista tai valkoista väriä. Varsinkin naisten kasvoissa käytettiin valkoista väriä, koska kalpeus oli tuohon aikaan merkki ylhäisestä asemasta, erotuksena muun muassa ulkona aikaansa viettäviin maatyöläisiin. Kuva-aiheiden merkitys oli tärkeä; kuviin ilmestyivät nyt erilaiset jumalat ja mytologiset sankarihahmot.
Tältä ajalta on peräisin myös ensimmäinen signeerattu astia, jonka tekijä oli Sofilos. Muita merkittäviä tämän tekniikan edustajia ovat Amasis, Eksekias, Lydos, Ergotimos, Eumaros, Nearkhos ja Frynos.
-
Korinttolainen mustakuvioinen kyliks, jossa käärmepyrstöinen demoni eläinfriisissä, noin 620 eaa.
-
Amasis, maalaus kaula-amforassa, noin 550–530 eaa., yksityiskohta.
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Antiikin Kreikan mustakuvioista keramiikka Wikimedia Commonsissa
[muokkaa] Punakuviotekniikka 530– eaa.
Tämä Attikassa noin 530 eaa. syntynyt tyylikausi, jota kehittivät muun muassa Psiaks ja Andokides, toi kuviin täysin uudenlaista dynamiikkaa ja sielukkuutta. Kuva-aiheista tuli paljon aikaisempaa elävämpiä. Niissä oli yksityiskohtaisen tarkasti esitettyjä eläin- ja ihmishahmoja urheilemassa, ratsastamassa, vaunuja ajamassa, taistelemassa tai tanssimassa. Niissä oli elävyyttä ja dramatiikkaa, ja astioita kiertävissä kuvasarjoissa saatettiin esittää kokonainen historiallinen tai mytologinen tapahtuma.
Punakuviotekniikka on käänteinen mustakuviotyyliin verrattuna: tausta maalattiin mustaksi ja hahmot jätettiin savenvärisiksi. Nyt yksityiskohdat maalattiin uurtamisen sijaan, mikä loi paremmat mahdollisuudet taipuisampaan maalausjälkeen ja tarkempaan yksityiskohtien kuvaamiseen.
Esineiden poltto oli kolmivaiheinen siten, että uunin lämpötila nostettiin ensin 800 asteeseen ja polttotila pidettiin hapekkaana, jolloin astia muuttui kokonaan punaiseksi. Seuraavaksi lämpötila nostettiin hapettomana 950 asteeseen, ja sen annettiin vähitellen laskea 900 asteeseen, jolloin astiat muuttuivat mustiksi. Lopulta uunin annettiin jäähtyä hapekkaassa tilassa, jolloin mustaksi tarkoitetut rautaoksidipitoiset kohdat pysyivät mustina, savilietteellä käsittelemättömät osat taas muuttuivat punaisiksi. Musta- ja punakuviotekniikoiden ohella kokeiltiin vähäisemmässä määrin myös muita tekniikoita, kuten esimerkiksi valkopohjatekniikkaa.
Muita keskeisiä punakuviotekniikan edustajia olivat Eufronius, Berliini-maalari, Kleofrades, Brygos, Duris, Niobidi-maalari, Meidias, Aison, Andokides, Epiktetos, Eythymides, Fintias, Makron, Hieron, Pistksenos, Sotades, Kakhrylion, Syleos, Triptolemos, Pan-maalari ja Seireeni-maalari.
-
Eros punakuviotekniikalla.
-
Yksityiskohta Kakhrylionin valamasta ja Eufroniuksen maalaamasta kyliksistä, jossa Orthos kuolee Geryonin ja Herakleen jalkohin. 510–500 eaa.
-
Punakuvioista eroottista keramiikkaa.
-
Punakuvioinen kantharos.
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Punakuvioista antiikin Kreikan keramiikkaa Wikimedia Commonsissa
[muokkaa] Valkopohjatekniikka 530– eaa.
Valkopohjatekniikka kehittyi yhtä aikaa punakuviotekniikan rinnalla. Se oli seinämaalauksista keramiikkaan siirtynyt tekniikka, jota tuotettiin 530-luvun eaa. jälkeen Attikassa, Jooniassa ja Lakoniassa. Tyyli oli erityisen suosittu Attikassa, jossa tuotettuja sylinterinmuotoisia valkopohjalekyyttejä käytettiin erityisesti hautalahjoina.
Nämä pienehköt sironmuotoiset lekyytit peitettiin kauttaaltaan valkoisella savilietteellä ja koristeltiin polttamisen jälkeen temperaväreillä. Normaalissa käytössä värit eivät olisi kestäneet vaan olisivat kuluneet helposti pois, mutta hautojen suojassa ne ovat säilyneet jonkin verran paremmin. Useimmista löydetyistä astioista ne ovat kuitenkin ainakin osittain kadonneet.
Värivalikoima vaihtelee purppurasta siniseen ja vihreään. Ääriviivat olivat alkuvaiheessa mustia, mutta myöhemmin käytettiin myös ruskeita sävyjä. Kuva-aiheet olivat herkkiä ja levollisen dramaattisia.
-
Pistksenosin valkopohjatekniikalla toteuttama Kyliks aiheena Apollo ja korppi.
-
Kehräävä nainen valkopohjaisessa oinokhoessa, noin 490 eaa.
-
Valkopohjainen attikalainen lekythos, noin vuodelta 480 eaa.
-
Auloksen soittaja valkopohjaisessa lekythoksessa, noin 480 eaa.
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Valkopohjaista antiikin Kreikan keramiikkaa Wikimedia Commonsissa
[muokkaa] Savenvalajat ja maljakkomaalarit
Mustakuvioisen tyylin aikaan oli vielä tavallista, että sama henkilö sekä valmisti itse vaasin että koristeli sen maalauksin. Noin vuoden 530 eaa. jälkeen alkoi tulla yhä yleisemmäksi, että näistä työvaiheista huolehti kaksi eri henkilöä.[1]
Monissa vaaseissa on signeerauksia, jotka kertovat savenvalajan ja/tai maljakkomaalarin nimen. Nimeä seurasi tavallisesti joko verbi epoiesen ("teki") tai verbi egrapsen ("maalasi"), joista jälkimmäinen viittaa aina yksiselitteisesti maalariin. Myös monet signeeraamattomat maalaukset on voitu yhdistää johonkin tiettyyn maljakkomaalariin henkilökohtaisia maalaustyylejä vertailemalla.[1]
Jos yhden ja saman maalarin maalauksista yhdessäkään ei ole signeerausta, tutkijat ovat yleensä antaneet maalarille jonkin korvaavan nimen. Esimerkiksi niin sanottu seireeni-maalari on saanut nimensä siitä, että hänen tunnetuin maalauksensa esittää seireenejä. Berliini-maalari puolestaan on saanut nimensä siitä, että hänen tunnetuimmat teoksensa sijaitsevat nykyään Berliinissä.[1]
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Lähteet
- Paavo Castrén, Leena Pietilä-Castrén: Antiikin käsikirja. Otava, 2002. ISBN 951-1-12387-4.
[muokkaa] Viitteet
- ↑ a b c Ingeborg Scheibler: "Vasenmaler", teoksessa Der neue Pauly: Enzyklopädie der Antike, toim. Hubert Cancik & Helmuth Schneider. Brill, 2009. (maksullinen verkkoversio)
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Antiikin Kreikan keramiikka Wikimedia Commonsissa
