Zhoukoudian

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Zhoukoudianin luolasto
Zhoukoudian kesäkuussa 2004
Zhoukoudian kesäkuussa 2004
Maailmanperintökohde
Sijainti  Kiina
Tyyppi kulttuuri
Kriteerit III, IV
Tunnusnumero 449
Valintahistoria
Valintavuosi 1987
Zhoukoudianin luolasto
周口店
Sijainti

Zhoukoudianin luolasto
Koordinaatit 39°41′21″N, 115°55′26″E
Valtio Kiina
Paikkakunta Pekingissä Fangshanxianin piirikunnassa
Historia
Tyyppi asuinpaikka
Ajanjakso pleistoseeni, holoseeni
Kulttuuri paleoliittinen kausi
Merkitys Ensimmäinen ja laajin tunnettu pekinginihmisen asuinpaikka
Aiheesta muualla

Zhoukoudianin luolasto Commonsissa

Zhoukoudianin museon sisäänkäynti.

Zhoukoudian (kiin.: 周口店; pinyin: Zhōukǒudiàn) on luolasto Kiinassa 42 kilometriä pääkaupungista Pekingin keskustasta lounaaseen Fangshanin kaupunkipiirissä. Kun luolastossa suoritettiin 1920-luvulla kaivauksia, löydettiin sieltä ensimmäiset jäänteet Homo erectuksen alalajista, joka on saanut nimen pekinginihminen. Luolista tehdyt löydöt kattavat laajan aikavälin niin, että vanhimpien löytöjen ikä on 400 000 vuotta ja nuorempien 10 000 vuotta.[1][2][3]

Ympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alue sijoittuu Pohjois-Kiinan tasangon ja pohjoisen Janin vuoriston (kiin. 燕山, Yān Shān) välimaastoon. Siellä sijaitsee luontaisia kalkkikiviluolia, jotka ovat olleet ihmisille ihanteellisia asuminpaikkoja ja suojina villieläimiltä. Luolaston suurin tutkittu luola on jalkapallokentän kokoinen (150×50 metriä) ja sen katto on parhaimmillaan yli 30 metriä korkea.[4][1]

Arkeologiset tutkimukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkimushistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiinan hallitus kutsui vuonna 1914 ruotsalaisen Johan Gunnar Anderssonin avustamaan vastaperustetun gelogian tutkimuslaitoksen (kiin. Dizhi kaochasuo) käynnistämisessä. Hän työskenteli Kiinassa pari vuosikymmentä ja huomasi tutkimuksissaan myös arkeologisia kohteita. Vuonna 1921 paikalliset osoittivat hänelle kiinnostavan paikan, mistä löytyi muun muassa kvartsi-iskoksia. Hän osoitti kohteen kollegalleen Otto Zdanskille, joka suoritti ensimmäisenä kohteen kaivauksia. Kaivauksilla löytynyt hammas osoittautui kuuluvan primitiiviselle ihmislajille ja se sai valtavan huomion maailmalla. Hampaan saama julkisuus oli hankkeelle hyväksi, sillä tutkimuksia voitiin nyt jatkaa Rockefeller Foundationin rahoituksella. Vuonna 1929 löytyikin ensimmäinen palanen pekinginihmisen pääkallosta ja seuraavana vuonna vielä toinenkin kallonkappale. Kaivauksien volyymi kasvoi entisestään ja esimerkiksi vuonna 1932 työntekijöiden lukumäärä ylitti tuhannen. Parhaiten säilynyt pääkallo löytyi vuonna 1936. Tutkimukset keskeytyivät vuonna 1937 sisällissodan ja toisen maailmansodan melskeisiin, jonka aikana osa löytöesineistä varastettiin.[4][5]

Kaivauksia jatkettiin taas sotien jälkeen, mutta ne etenivät katkonaisesti yksittäisinä hankkeina. Kaivauksia on tehty ainakin vuosina 1949 ja 1951 sekä vuosina 1958–1960 ja 1978–1980. Esimerkiksi vuonna 1959 löydettiin ehjä naisen pääkallo.[5]

Vuonna 1987 luolastosta tehtiin Unescon maailmanperintökohde ja yhteistö Unescon, Kiinan tiedeakatemian ja Assistance Ethnon välillä käynnistettiin vuonna 1995. Eri yhteistyöryhmiä lähetettiin tutkimaan luolastoa geologisilla välineillä ja menetelmillä. Niitä olivat maatutka, tomografi ja seismisten aaltojen analysointi. Vuosina 2003 ja 2004 löydettiin uusia luolia ja niistä otettiin näytteitä. Seudulla tutkitaan edelleen 23 eri kohdetta.[2]

Löydöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaivauksissa on havaittu yli 100 000 ihmisen työstetämää kivenkappaletta, työkalua tai sen luoliin tuomaa ulkopuolista kiveä. Työkalut valmistettiin luolissa iskemällä ne muotoonsa. Materiaalina on käytetty kvartsia, kvartsiittia, piikiveä ja hiekkakiveä. Myös nisäkkäiden jäänteitä, pääasiassa luita, on löytynyt runsaasti. Luista on tunnistettu kauris, leopardi, karhu, sapelihammastiikeri, hyeena, norsu, sarvikuono, kameli, vesipuhveli, villisika ja hevonen. Kauriita syötiin ylivoimaisesti eniten. Lihaan käsiteltiin nuotiolla lämmittäen. Nuotionpohjia ja nuotoista kertynyttä tuhkaa on löydetty luolista runsaasti ja eri aikakausina. Nuotioista on löydetty myös palaneita luunkappaleita, joita arvellaan heitetyn nuotioon syömisen jälkeen.[4][5]

Oma mielenkiintoinen löytöluokkansa ovat ihmisjäänteet. Vanhimmat löydöt ovat kuuluneet Homo erectus pekinensisolle eli pekinginihmiselle (noin 700 000–200 000 vuotta sitten). Vuoteen 1966 mennessä on löydetty yli 150 pekinginihmiselle kuulunutta hammasta sekä näiden lisäksi muita luunkappaleita. Lähes ehjiä pääkalloja on löytynyt kuusi ja niiden lisäksi 19 suurta kallonkappaletta. Näistä on voitu muodostaa yli 40 yksilön pääkallon kokonaisuuksia. Merkille pantavaa on kuitenkin hautojen puuttuminen, sillä yhtään ehjää luurankoa ei ole vielä löydetty tai haudaksi epäiltyä kohdetta.[5][1][4]

Muut ihmislöydöt kuuluivat Homo sapiensille (200 00–100 000 vuotta sitten) ja Homo sapiens sapiensille (30 000 vuotta sitten). He asuttivat alueen uudelleen, kun edelliset asukkaat olivat tuhansia vuosia aiemmin hävinneet alueelta. Tämä tapahtui myöhäispaleoliittisellä kaudella, minkä todistavat ylemmästä luolasta löydetyt Homo sapiensin jäänteet ja sen käyttämät työkalut. Arkeologinen kohde on Aasiassa merkittävä myös sen vuoksi, että samalta paikalta löytyy todisteita ihmisen evoluutiosta ja eri lajien keskinäisestä esiintymisjärjestyksestä.[1]

Unescon maailmanperintökohde

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zhoukoudianin luolasto ja sen arkeologinen löytöaineisto liitettiin UNESCOn maailmanperintöluetteloon vuonna 1987.[1]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e Peking Man Site at Zhoukoudian UNESCO World Heritage Centre. Viitattu 12.4.2015.
  2. ↑ a b New findings from Peking Man site UNESCO World Heritage Centre. Viitattu 30.11.2015.
  3. ↑ Chunlin Zhou & Zechun Liu & Yongjin Wang & Qiaohua Huang: Climatic Cycles Investigated by Sediment Analysis in Peking Man's Cave, Zhoukoudian, China Journal of Archaeological Science. 2000. Viitattu 30.11.2015. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d John King Fairbank & Merle Goldman: China: A new history (verkkoversio), Harvard, USA, 1998, s.29–31.
  5. ↑ a b c d The Peking Man World Heritage Site at Zhoukoudian unesco.org. 2000.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Unescon maailmanperintökohteet Kiinassa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Zhoukoudian&oldid=22586863”