Badaling

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Väenpaljoutta Kiinan muurin Badalingin osuudella.

Badaling (yksinkertaistetut merkit: 八达岭; perinteiset merkit: 八達嶺; pinyin: Bādálǐng) on Kiinan muurin suosituin osa, joka sijaitsee Yanqingin piirikunnassa, maanteitse noin 70 km Pekingin kantakaupungista luoteeseen.[1][2] Tämä osa muurista rakennettiin Ming-dynastian aikakaudella noin vuonna 1505. Muurin Badalingin osuus on pituudeltaan 7,6 kilometriä.[2] Sen yhteydessä on vartioasema, joka kuvastaa kohdan strategista merkitystä. Badalingin korkein kohta on Beibalou, joka on noin 1 015 metriä merenpinnan yläpuolella.

Badalingin osuus on entisöity huolella ja vuonna 1957 se avattiin turisteille ensimmäisenä osana koko muurista.[1][2] Vuonna 1988 Kiinan muuri lisättiin osaksi Unescon maailmanperintöluetteloon,[3] joka lisäsi myös Badalingin tunnettavuutta. Muurin ympäröivää aluetta on kehitetty matkailijoita palvelevaksi rakentamalla sinne hotelleja, ravintoloita ja köysirata. Badalingin osuus muurista on varsin helposti käveltävissä ja osaan muurista pääsee tutustumaan myös rullatuolilla.[2]

Badaling on Kiinan muurin ruuhkaisin osa. Vuosittain siellä käy miljoonia matkailijoita. Kiinalaiset matkailijat ruuhkauttavat muurin erityisesti kansallisina lomapäivinä lokakuun alussa (1.-7.10.) ja toukokuun alussa (1.-3.5.). Myös kiinalaisten nuorten loma-aikaan heinä-elokuussa muurilla on vilkasta. [2] Badalingin muuriin tutustumiseen vaadittava lippu sisältää pääsyn myös Kiinan muurin museoon (40.3566°N, 116.0036°E).

Badalingiin pääsee Pekingistä yleisellä bussilla (linjat 877, 919 ja 880 Deshmengin bussiasemalta[1]) tai turistibusseilla tai opastetuilla matkoilla. On mainintoja valebusseista, jotka vievät matkustajia Badlingin sijaan turistimyymälöihin tai esimerkiksi Shuiguaniin (muurin viereinen osa).[2] Aivan muurin lähelle Badalingiin pääsee myös S2-sarjan junilla, sillä Kiinan rautatiet liikennöi junalla Pekingin rautatieasemalta (Pekingin pohjoinen rautatieasema) Badalingin rautatieasemalle (40.3589°N, 115.9951°E);[1][4] Badaling on Peking–Baotou radan väliasema. Seudulle johtaa myös G6, eli (maksullisen) Peging–Tiibet moottoritien (Jing-Zang) alkuosa, joka aikoinaan tunnettiin nimellä Badalingin moottoritie.

Ainakin turistikierroksilla on melko suosittua yhdistää Badlingin päiväretkeen tutustuminen Chang Lingin hautaholviin, Ming-dynastian keisari Yonglen hautaholviin.[5][6] Se on osa Ming- ja Qing-dynastioiden keisarilliset haudat -nimellä tunnettua maailmanperintöluettelon kohdetta.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Badaling Great Wall travelchinaguide.com. Viitattu 8.7.2015. (englanniksi)
  2. a b c d e f Badaling — the Most crowded Great Wall Section chinahighlights.com. Viitattu 8.7.2015. (englanniksi)
  3. The Great Wall whc.unesco.org. Viitattu 8.7.2015. (englanniksi)
  4. Introducing Bādálǐng lonelyplanet.com. Viitattu 8.7.2015. (englanniksi)
  5. Changling Tomb travelchinaguide.com. Viitattu 8.7.2015. (englanniksi)
  6. Cháng Líng lonelyplanet.com. Viitattu 8.7.2015. (englanniksi)
  7. Imperial Tombs of the Ming and Qing Dynasties whc.unesco.org. Viitattu 8.7.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]