Vatikaanilaiset eurokolikot

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Euro symbol black.svg

Vatikaanin eurokolikot ovat Vatikaanivaltiolle lyötyjä eurokolikoita. Vatikaani ei kuulu Euroopan unioniin, mutta se sopimusten myötä saa lyödä itselleen kolikoita. Kaikissa nykyisissä Vatikaanin kolikoissa on kuvattuna paavi Benedictus XVI, sitä aikaisemmin kolikoissa eli kuvattuna paavi Johannes Paavali II, mutta hänen kuolemansa ja ennen nykyisen paavin valintaa, on lyöty vaakunalla varustettuja sede vacante (suom. vapaa istuin) -kolikkoja. Vatikaanin kolikot ovat harvinaisuutensa vuoksi erittäin suosittuja keräilijöiden keskuudessa. Kolikkoja on tehty viisi sarjaa.

Sarjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen sarja (2002-2005)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisessä sarjassa kaikissa kolikoissa oli Johannes Paavali II sekä 12 tähteä.[1]

Toinen sarja (2005)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johannes Paavali II:n kuoltua Vatikaani uusi kolikkonsa sedisvakanssin aikana. Kolikossa oli Camera Apostolican tunnus ja camerlengon vaakuna.[2]

Kolmas sarja (2006-2013)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun uusi paavi Benedictus XVI valittiin, uusittiin samalla myös Vatikaanin kolikot. Kolmannen sarjan kolikoissa on Benedictus XVI:n muotokuva ja 12 tähteä.[3]

Neljäs sarja (2014-2016)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun uusi paavi Franciscus valittiin tehtäväänsä, uusittiin myös Vatikaanin kolikot. Kaikissa kolikoissa on paavi Franciscuksen muotokuva siten, että yhden, kahden ja viiden sentin kolikossa on vasen profiili, 10, 20 ja 50 sentin kolikoissa etuprofiili ja muissa kolikoissa oikea profiili.[4]

Viides sarja (2017-)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käytössä oleva viides sarja otettiin käyttöön 2017. Näissä on paavi Franciscuksen vaakunta.[5]

Kahden euron erikoisrahat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: 2 euron erikoisrahat
Vatikaanin kahden euron erikoisrahat
2004

Vatikaanivaltion perustamisen 75-vuotisjuhla.
Kolikossa kaavakuva Vatikaanivaltiota ympäröivistä muureista, etualalla Pietarinkirkko. Keskiosaan on myös kaiverrettu ”75o ANNO DELLO STATO”, ”1929–2004”, suunnittelijan nimi ”VEROI”, kaivertajan nimikirjaimet ”L.D.S. INC.” ja teksti ”CITTA' DEL VATICANO”.

Lyöntimäärä 85 000 kpl.

2005

Kölnissä elokuussa 2005 järjestetyt 20. maailman nuortenpäivät.
Kolikossa on Kölnin tuomiokirkko, jonka yli lentää komeetta. Keskiosan yläreunassa ovat sanat ”XX GIORNATA MONDIALE DELLA GIOVENTÙ” sekä niiden välissä komeetan pyrstö ja tuomiokirkon kaksi tornia. Rahapajan tunnus ”R” ovat ylhäällä tähtien välissä. Sanat ”CITTA' DEL VATICANO” muodostavat puoliympyrän katedraalin kuvan alle.

Lyöntimäärä 100 000 kpl.

2006

Sveitsiläiskaarti 500 vuotta.
Kolikossa sveitsiläiskaartilainen vannomassa uskollisuudenvalaa paaville. Tekstit ”GUARDIA SVIZZERA PONTIFICIA” ja sveitsiläiskaartin lipun alla ”CITTÀ DEL VATICANO”. Vuosiluvut ”1506” ja ”2006” sekä kaivertajan nimi ”O. ROSSI” ja rahapajan tunnus ”R”.

Lyöntimäärä 100 000 kpl.

2007

Paavi Benedictus XVI:n 80-vuotispäivä.
Kolikossa on paavi Benedictus XVI:n profiilikuva. Teksti ”BENEDICTI XVI P.M. AETATIS ANNO LXXX CITTA' DEL VATICANO”. Rahapajan tunnus ”R”, kaivertajan nimikirjaimet ”M.C.C. INC.” ja taiteilijan nimi ”LONGO” oikealla

Lyöntimäärä 100 000 kpl.

2008

Paavalin juhlavuosi – 2000 vuotta apostoli Paavalin syntymästä.
Kolikon kuva-aiheena on Paavalin kääntymys Damaskoksen tiellä (taustalla). Taivaalta säteilevä kirkas valo sokaisee Paavalin, joka putoaa takajaloilleen kavahtaneen hevosensa selästä. Tekstit ”CITTÀ DEL VATICANO” ja ”ANNO SANCTO PAULO DICATO”, rahapajan tunnus ”R”, taiteilijan nimi ”VEROI” sekä kaivertaja Luciana De Simonin nimikirjaimet ”L.D.S. INC.”

Lyöntimäärä 100 000 kpl.

2009

Kansainvälinen tähtitieteen vuosi.
Kolikon sisäosassa on allegoria tähtien ja planeettojen synnystä sekä tähtitieteen välineitä. Inspiraationa on käytetty Michelangelon freskoja Sikstiiniläiskappelissa.

Lyöntimäärä 106 084 kpl.

2010

Pappien vuosi
Kolikolla juhlistetaan paavin julistamaa pappien vuotta. Kolikossa ovat tekstit CITTA’ DEL VATICANO ja ANNO SACERDOTALE ja kuvassa paimen pelastaa lampaan leijonan kidasta.

Lyöntimäärä 115 000 kpl.

2011

Maailman nuortenpäivät XXVI

Lyöntimäärä 115 000 kpl.

2012

Maailman perhetapaaminen 2012

Lyöntimäärä 115 000 kpl.

2013

Maailman nuortenpäivät XXVIII

Lyöntimäärä 94 000 kpl.

2013

Sedisvakanssi

Lyöntimäärä 125 000 kpl.

2014

Berliinin muurin murtumisen 25. vuotispäivä

Lyöntimäärä 103 000 kpl.

2015

Maailman perhetapaaminen 2015

Lyöntimäärä 122 000 kpl.

2016

Armon vuosi

Lyöntimäärä 90 000 kpl.

2016

Corpo della Gendarmeria dello Stato della Città del Vaticanon 200. vuotisjuhla

Lyöntimäärä 90 000 kpl.

2017

Fátiman näkyjen 100. vuotisjuhla

Lyöntimäärä 105 000 kpl.

2017

Pietarin ja Paavalin kuoleman 1950. vuotisjuhla

Lyöntimäärä 90 000 kpl.

2018

Kulttuuriperinnön Euroopan vuosi

Lyöntimäärä 86 000 kpl.

2018

Padre Pion kuoleman 50. vuotisjuhla

Lyöntimäärä 94 000 kpl.

2019

Lateraanisopimusten 90. vuotisjuhla

Lyöntimäärä 79 000 kpl.

2019

Sikstuksen kappelin korjauksen 25. vuotisjuhla

Lyöntimäärä ei tiedossa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The Vatican Started Using The Euro on January 1st 2002 eurocoins.co.uk. Viitattu 20.7.2019. (englanniksi)
  2. NEW NATIONAL SIDES OF EURO CIRCULATION COINS 2005/C 308/08 Euroopan Unioni. Viitattu 20.7.2019. (englanniksi)
  3. NEW NATIONAL SIDES OF EURO CIRCULATION COINS 2006/C 186/02 Euroopan Unioni. Viitattu 20.7.2019. (englanniksi)
  4. PONTIFICATE OF POPE FRANCIS - EURO COINS PROOF VERSION - YEAR 2014 (Arkistoitu versio 11. maaliskuuta 2014) Vatican City State. Viitattu 20.7.2019. (englanniksi)
  5. Jeff Starck: Vatican City adopts new euro coin design in 2017 Coin World. 3. maaliskuuta 2017. Viitattu 20.7.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]