Sikstuksen kappeli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sikstuksen kappeli ulkopuolelta.

Sikstuksen kappeli eli Sikstiiniläiskappeli on osa Vatikaanin palatsia, joka on katolisen kirkon päämiehen paavin asuinsija Vatikaanissa. Kappelin rakennutti paavi Sixtus IV vuosina 1475–1483. Kappelin kuuluisimmat freskot ovat Michelangelon Aatamin luominen ja Viimeinen tuomio.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartta
Sikstuksen kappeli Vatikaanissa punaisella värillä.

Kappeli on suorakulmion muotoinen, 40,93 metriä pitkä ja 13,42 metriä leveä. Sen mittasuhteet on otettu Raamatussa kuvatusta Jerusalemin temppelistä. Alkuperäinen arkkitehtoninen suunnitelma oli Baccio Pontellin, itse kappelin rakennustöitä ohjasi Giovannino de Dolci. Ensimmäinen messu kappelissa pidettiin 9. elokuuta 1483. Kappelin pyhä sali oli tarkoitettu kardinaalien kokouksiin ja sitä käytetään nykyisinkin paavia valittaessa.

Vuosina 1481–1483 Sixtus tilasi kappeliin freskot sen ajan suurimmilta italialaisilta taidemaalareilta, muun muassa Botticellilta, Signorellilta, Peruginolta ja Ghirlandaiolta, joka oli Michelangelon ensimmäinen opettaja. He maalasivat sivuseinille sarjat Mooseksen ja Kristuksen elämästä ja niiden ylle, ikkunoiden väliin, kuvia merkittävistä paaveista. Paavi Leo X tilasi taidemaalari Rafaelin suunnittelemaan kappelin sivuseinille seinävaatteet, jotka esittivät kohtauksia evankeliumeista ja apostolien töistä.

Kappelin sisäpuoli.

Paavi Julius II tilasi Michelangelolta kattoholvin maalauksen vuonna 1508, ja tämä lopetti työn vuonna 1512. Yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin paavi Paavali III tilasi Michelangelolta alttarin yläpuolella olevan freskon Viimeinen tuomio, jonka tämä maalasi vuosina 1535–1541.

Kappeli restauroitiin vuosina 1981–1994, koska pöly ja noki olivat vuosisatojen mittaan lianneet maalaukset. Puhdistuksen jälkeen freskot saivat takaisin alkuperäisen väriloistonsa. Nykyään kappeliin on asennettu ilmastointilaite, joka suodattaa ulkoa tulevan epäpuhtaan ilman.

Sikstuksen kappeli on yksi länsimaiden tunnetuimmista kirkkorakennuksista, lähes yksinomaan maalaustensa ansiosta. Kappelissa käy päivittäin noin 25 000 vierailijaa, ja vuodessa kävijöitä on yli neljä miljoonaa. Vieraat tuovat mukanaan pölyä, hikeä ja hilsettä, jotka takertuvat seiniin ja kattoon ja uhkaavat maalauksia. Vatikaani ei kuitenkaan aio rajoittaa kävijämääriä, vaan pyrkii parantamaan kappelin ilmanvaihtojärjestelmää.[1]

Freskot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kattomaalaukset.
Michelangelo, Aatamin luominen.
Michelangelo, Viimeinen tuomio.

Vaikka Michelangelo ei pitänytkään itseään taidemaalarina, vaan kuvanveistäjänä, hän antautui työlleen täysin voimin ja lopulta jopa laajensi paavin suunnittelemaa kuvaohjelmaa. Hänen ehdotuksensa käsitti yli 300 hahmoa ja oli alkuperäistä suunnitelmaa paljon mittavampi. Apostolien asemesta hän maalasi seitsemän profeettaa ja viisi sibyllaa istumassa kivipenkeillä lukemassa kirjoja tai kirjoittamassa näkyjään muistiin. Näiden rinnalla, katon keskiosassa, on kuvaus yhdeksästä Vanhan testamentin kertomuksesta.

Viisi katon keskellä olevista yhdeksästä maalauksesta kuvaa luomiskertomusta: Valon ja pimeän erotus, Auringon ja kuun luominen, Taivaan ja veden erotus ja kahdessa erillisessä kuvakentässä Aatamin ja Eevan luominen. Michelangelon kuva Jumalasta on hyvin kuuluisa. Jumalalla on vakaa katse, ryppyinen otsa ja tuulessa liehuva harmaa tukka ja parta. Lyhennetyn perspektiivin ansiosta hän näyttää joissain kuvissa tulevan taivaasta suoraan katsojaa kohti.

Tunnetuin luomiskertomuksen freskoista on Aatamin luominen, jossa Jumala antaa ihmiselle elämän koskettamalla tätä sormenpäällä. Aatami makaa maassa kauniina ja voimakkaana, ja Jumala lähestyy enkelien kannattamana, kääriytyneenä laajaan viittaan kuin purjehtien tyhjyydessä. Aatami näyttää heräävän syvästä unesta katsoen hartaana Jumalan isällisiä kasvoja. Hän jaksaa vaivoin nostaa kättään ja ojentaa etusormeaan. Käsien kosketus on kuvan sommittelun keskipiste ja siihen on keskitetty koko maalauksen jännitys ja energia.

Paratiisista karkotuksessa Michelangelo ilmaisi tapahtumien dramatiikan karun pelkistetyssä maisemassa. Aatamin ja Eevan vartalot ovat pelokkaasti kyyryssä ja heidän kasvoillaan on kärsivän vääristynyt ilme. Nainen ei ole tässä esitetty yksin syylliseksi vaan kummatkin näyttävät jakavan syyllisyytensä. Paratiisia esittävässä kuvassa Aatami ja Eeva ovat kehystetty heitä ympäröivään tilaan, mutta karkotuksen jälkeen he näyttävät joutuneen uhkaavan äärettömään ympäristöön.

Viimeinen tuomio on alttariseinällä oleva jättiläismäinen fresko, jossa on yli 390 ihmishahmoa. Michelangelo ei tehnyt kuvaan kehystä, joten teos on kuin osa kappelin seinien ulkopuolelle jatkuvaa laajaa kokonaisuutta. Jeesus on valtaistuimellaan pyhimysten keskellä ratkaisemassa elävien ja kuolleitten kohtalon. Maria on painautunut häntä vasten. Pelastetut nousevat alhaalta haudoistaan enkelten tukemina taivaaseen. Alhaalla oikealla näkyvät kadotukseen tuomitut matkalla manalaan, jossa heitä odottavat pelottavat paholaiset. Michelangelo oli tässä kuvauksessaan selvästi saanut vaikutteita Danten Jumalaisen näytelmän Helvetistä. Trenton kirkolliskokouksessa tehdyllä päätöksellä eräs Michelangelon oppilas määrättiin peittämään freskon hahmojen alastomuus. Onneksi tämä teki työnsä niin varovasti, ettei Michelangelon teos kärsinyt korvaamatonta vahinkoa.

Pelkästään fyysisenä suorituksena näiden valtavien freskojen maalaaminen kappelin kattoon ja seiniin, niiden yksityiskohtainen luonnosteleminen ja kattopintaan siirtäminen oli jättiläismäinen työ.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gombrich, E. H.: Maailman taiteen historia. (The Story of Art, 1950.) Suomentanut Sakari Saarikivi. 2. tarkistettu ja uudistettu laitos. Helsinki: WSOY, 1980. ISBN 951-0-10033-1.
  • Grömling, Alexandra: Michelangelo Buonarroti. Elämä ja tuotanto. (Michelangelo Buonarroti. Leben und Werk, 1999.) Suomentanut Liisa Kovanen. Köln: Könemann, 2001. ISBN 3-8290-5715-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hiki ja hilse uhkaavat Sikstiiniläiskappelin freskoja Kaleva.fi. 4.9.2010. Viitattu 1.11.2020.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • De Vecchi, Pierluigi: Michelangelo: Vatikaanin freskot. (La Cappella Sistina. Il restauro degli affreschi di Michelangelo, 1996.) Suomentaneet Rakel Kallio ja Eija Kämäräinen. Asiantuntija: Aune Jääskinen. Helsinki: Weilin + Göös, 1998. ISBN 951-35-6437-1.
  • Keltanen, Minerva (toim.): Michelangelo: Sikstuksen kappeli. Piirustuksia ja taideteoksia Casa Buonarrotin kokoelmista Firenzestä. Näyttely 15.2.–19.5.2013, Sinebrychoffin taidemuseo. Helsinki: Sinebrychoffin taidemuseo: Valtion taidemuseo, 2013. ISBN 978-951-53-3466-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]