Kroatialaiset eurokolikot

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Euro symbol black.svg

Kroatialaiset eurokolikot ovat Kroatialle suunniteltavia eurokolikoita. Kroatia liittyi Euroopan Unioniin vuonna 2013, ja on uusin EU-maa. Valtio liittyi Euroopan vaihtokurssimekanismin ERM II:n jäseneksi heinäkuussa 2020 ja on täyttänyt kaikki euroon liittymiseen vaaditut lähestymiskriteerit. Valtio ottaa euron valuutakseen 1. Tammikuuta 2023 ja tulee olemaan euro-alueen 20 jäsenmaa. [1] [2]

  Euroalue.
  EU:n jäsenvaltio, ERM II-vaiheessa, oma kansallinen valuutta.
  EU:n jäsenvaltio, ei euroaluetta, oma kansallinen valuutta.
  EU:n ulkopuolinen euroa käyttävä valtio (myös violetilla alleviivatut pikkuvaltiot).

Nykyään Kroatian valuutta on kuna, maa otti sen käyttöön 30. toukokuuta 1994.[3]

Kuva-aiheita Kroatian eurokolikoille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eurokolikoissa arvopuoli on kaikissa euromaissa samanlainen, mutta kääntöpuolen jokainen euromaa suunnittelee itse omille kolikoilleen.

Kolikoissa on kahdeksan eriarvoista kolikkoa. 1, 2, 5, 10, 20 ja 50 sentin kolikot sekä 1 ja 2 euron kolikot.[4]

Kroatia valitsi seuraavat kuva-aiheet kolikkoidensa kääntöpuolille:

Kroatian kartta (2€), näätä jonka taustalla Kroatian shakkilauta (1€), Nikola Tesla (50, 20 ja 10 snt) ja glagoliittinen kirjoitus (5, 2 ja 1snt).[5][6][7]

Kroatian yhden euron kolikon suunnittelukilpailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kroatian keskuspankki aloitti 14. helmikuuta 2022, avoimen kilpailun Kroatian 1 euron kolikon kansallisen puolen suunnittelusta.

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiseksi sijoittuneen suunnittelun tekijät saivat 70 000 kunaa suunnittelukonseptista ja 30 000 kunaa suunnittelukonseptin mallista.

Toiseksi sijoittuneen suunnittelun tekijät saivat 35 000 kunaa suunnittelukonseptista ja 25 000 kunaa suunnittelukonseptin mallista.

Kolmanneksi sijoittuneen suunnittelun tekijä sai 20 000 kunaa suunnittelukonseptista ja 20 000 kunaa.

Kilpailun vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilpailun ensimmäisessä vaiheessa Kroatian tasavallan kansallisen puolen suunnitteluehdotusten valintakomissio valitsivat viisi mallia asettamatta niitä paremmuusjärjestykseen ja esittivät ne ehdotuksina Kroatian keskuspankin valuuttakomitealle.

Kilpailun toisessa vaiheessa, 11.4.2022, valuuttakomitea teki päätöksen Kroatian tasavallan kansallisen puolen 1 euron liikkeeseen lasketun kolikon voittajan valinnasta.

Kroatian keskuspankki vastaanotti 20. huhtikuuta 2022 Euroopan unionin neuvostolta ilmoituksen, jossa hyväksyttiin Kroatian tasavallan kansallisen puolen voittaneen 1 euron kolikon, jossa on näätä ja Kroatian shakkilauta taustalla.

Voittajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiseksi sijoittuneet 1 euron kolikon kansallisen puolen ovat kirjoittaneet Jagor Šunde, David Čemeljić ja Fran Zekan. Jagor Šunde on voittajasuunnittelun suunnittelukonseptin kirjoittaja, kun taas David Čemeljić ja Fran Zekan ovat suunnittelukonseptin mallin tekijöitä.

Toiseksi sijoittuneen 1 euron kolikon kansallisen puolen suunnittelukonseptin tekijä on Borislav Ljubičić ja suunnittelukonseptin mallin tekijä Sven Ljubičić.

Kolmanneksi sijoittuneen 1 euron kolikon kansallisen puolen suunnittelukonseptin ja suunnittelukonseptin mallin tekijä on Meri Lucijeta Švragulja.[8]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bulgarialaiset eurokolikot

Romanialaiset eurokolikot

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]