Lateraanisopimukset
| Lateraalisopimukset | |
|---|---|
 Sopimuksen allekirjoittaminen |
|
| Allekirjoitettu | 11. helmikuuta 1929 |
| Allekirjoituspaikka |  Rooma, Italia |
| Kielet | italia |
| Osapuolet | |
| Alkuperäiset allekirjoittajat | Benito Mussolini Pietro Gasparri |
Lateraanisopimuksiksi kutsutaan kolmea sopimusta, jotka solmittiin Benito Mussolinin käytännössä hallitseman Italian kuningaskunnan ja Pyhän istuimen välillä 11. helmikuuta 1929.[1] Sopimus johti Vatikaanivaltion perustamiseen.
Tausta ja sopimuksen synty
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sopimukset ratkaisivat Italian ja paavin välisen kiistan, joka oli syntynyt vuonna 1870, kun Italia liitti Rooman itseensä, mikä lakkautti Kirkkovaltion ja paavin maallisen vallan. Paavit julistautuivat "Vatikaanin vangeiksi" eivätkä esiintyneet julkisuudessa lähes kuuteen vuosikymmeneen. Paavit myös kieltäytyivät tunnustamasta tunnustamasta Italian kuningaskuntaa.[2]
Sopimuksen allekirjoittivat Italian puolesta Benito Mussolini ja Pyhän istuimen puolesta kardinaali Pietro Gasparri.[3][4]
Keskeinen sisältö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sopimuksien keskeinen sisältö on seuraavanlainen:
- Italia tunnustaa Pyhän istuimen itsenäisyyden kansainvälisellä kentällä ja täyden suvereniteetin Vatikaanin alueella[5]
- Paavin katsotaan olevan Italiaan kuninkaaseen verrattava poliittinen johtaja, jonka persoona on pyhä ja loukkaamaton[6]
- Pyhällä istuimella on oikeus omaan lainsäädäntöönsä[7]
- Vatikaaniin, tai muihin Pyhän istuimen hallinnoimiin paikkoihin, Italian kautta saapuviin tuotteisiin ei sovelleta Italian tulleja[8]
- Pyhä istuin luovuttaa Italialle sellaiset henkilöt, jotka ovat rikosepäilyn kohteena Italiassa rikoksista; Pyhä istuin ei myöskään myönnä tällaiselle henkilölle turvapaikkaa[9]
- Pyhä istuin on puolueeton kansainvälisessä politiikassa[10]
- Pyhä istuin tunnustaa Rooman Italian pääkaupungiksi ja Italia tunnustaa Pyhän istuimen oikeuden hallita Vatikaania ja katolista kirkkoa; ns. Rooman kysymys on käsitelty loppuun[11]
Italia maksoi Pyhälle istuimelle korvauksia menetetyistä Kirkkovaltion maista, joiden suuruudeksi määriteltiin 1,75 miljardia liiraa. Näistä osan Pyhä istuin sai rahana ja osan joukkovelkakirjoina.[2]
Sellainen henkilö, joka on aiemmin ollut Vatikaanin kansalainen, saa en menetettyään automaattisesti Italian kansalaisuuden, jos hänellä ei ole minkään muun maan kansalaisuutta.[12]
Toisen maailmansodan jälkeen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sopimukset uudistettiin toisen maailmansodan ja Mussolinin kaatumisen jälkeen. Italian tasavallan perustuslain mukaan kirkko ja valtio ovat toisistaan itsenäisiä. Lateraanisopimukset säilyttivät asemansa osapuolten suhteiden pohjana. Sellaiset muutokset lateraanisopimuksiin, jotka molemmat osapuolet ovat hyväksyneet, eivät vaadi Italian perustuslain muutoksia.[13]
Vuoden 1984 korvaava sopimus poisti muun muassa katolisuuden aseman Italian valtionuskontona.[2]
Italian valtio ei enää suoraan tue Pyhää istuinta taloudellisesti. Sen sijaan Italiassa kerättävä kirkollisvero, niin sanottu kahdeksan tuhannesosaa, jyvitetään automaattisesti katoliselle kirkolle, jos maksaja ei ole erikseen ilmaissut haluavansa sen menevän jollekin toiselle uskontokunnalle.[2][14]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Inter Sanctam Sedem et Italiae Regnum Conventiones* Initae die 11 februarii 1929 1929. The Holy See. Viitattu 11.2.2026. (italiaksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Lateranfördraget ne.se. Viitattu 11.2.2026. (ruotsiksi)
- ↑ a b c d Italy–Vatican: Between Institutional Proximity and Ideological Divides IRIS. 28.4.2025. Viitattu 11.2.2026. (englanniksi)
- ↑ Lateran Treaty 2026. Encyclopædia Britannica. Viitattu 11.2.2026. (englanniksi)
- ↑ Kirkkovaltion uudelleenpystyttäminen. Helsingin Sanomat Viikkoliite, 3.3.1929, nro 9, s. 3. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ The Holy See (1929): art. 2 & 3
- ↑ The Holy See (1929): art. 8
- ↑ The Holy See (1929): art. 12
- ↑ The Holy See (1929): art. 20
- ↑ The Holy See (1929): art. 22
- ↑ The Holy See (1929): art. 24
- ↑ The Holy See (1929): art. 26
- ↑ The Holy See (1929): art. 9
- ↑ Constitution of the Italian Republic (art. 7) 2023. Constitutional Court Of The Italian Republic. Viitattu 11.2.2026. (englanniksi)
- ↑ Introvigne, Massimo: “Otto per Mille”: The Catholic Church vs the Italian Government on Religious Tax 9.6.2025. Bitter Winter. Viitattu 11.2.2026. (englanniksi)