Sveitsiläiskaarti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sveitsiläiskaartin sotilaita

Sveitsiläiskaarti tarkoittaa sveitsiläisistä palkkasotureista koottuja sotilasosastoja, joita käytettiin 1400-luvulta alkaen Euroopan hoveissa ja käytetään edelleen Vatikaanivaltiossa.

Keskiajalla ja uuden ajan alussa käytettiin yleisesti eri maista peräisin olevia palkka-armeijoita. Tuolloin sveitsiläiset toimivat usein eri puolilla Eurooppaa palkka-armeijoissa kotimaansa köyhyyden takia. Sveitsiläiskaartien tehtävä on yleensä ollut henkivartijoina tai linnanvartijoina toimiminen tai seremoniallinen edustus, mutta usein niitä on käytetty myös taistelukentällä.

Sveitsiläiskaarti Ranskassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskan kuninkaat pitivät sveitsiläiskaartilaisia arvossa, ja heitä nähtiinkin aina vallankumoukseen asti niin Versailles'ssa kuin Tuileries-palatsissakin; vallankumouksen historiasta kirjoittaneen 1900-luvun alkupuolen historioitsijan Octave Aubryn mukaan viimeksi mainitun palatsin pihalla syntyi perinne, ettei sveitsiläiskaarti enää koskaan antaudu: säästääkseen urhoollisten miesten hengen kuningas Ludvig XVI käski heidän lopettaa toivottoman vastarinnan ja antautua, kun jakobiinit hyökkäsivät palatsiin 10. elokuuta 1792 valtavalla ylivoimalla, ja kaarti oli jo päättänyt myydä henkensä niin kalliilla hinnalla kuin mahdollista.

Kuningas kirjoitti lyhyen ja yksinkertaisen käskyn, joka on säilynyt Ranskan valtionarkistossa. Kaartin komentaja, marsalkka d´Hervilly varoitti käyttävänsä käskyä vain ääritilanteessa. Hän pääsi luotisateen läpi miestensä luo, mutta vastarinta jatkui, kunnes ammukset loppuivat. Silloin marsalkka totesi tilanteen toivottomaksi ja luki käskyn. Sveitsiläiskaarti totteli kuninkaan käskyä ja antautui, mutta kaartin äärimmäisen tehokkaasta vastarinnasta riehaantuneet jakobiinit murhasivat antautuneet sveitsiläiset lähes viimeiseen mieheen.

Tämän jälkeen tehtiin Octave Aubryn mukaan yksimielinen päätös: sveitsiläiskaarti ei antaudu kenenkään käskystä vaan taistelee viimeiseen hengenvetoon. Päätös ei kuitenkaan pitänyt, vaan vuoden 1830 vallankumouksessa sveitsiläiskaartilaiset antautuivat tai piiloutuivat Tuileries'n valtaajia väkijoukkoon, ilmeisesti suuren vallankumouksen verilöylyn uusiutumisen pelossa. Tämän jälkeen sveitsiläiskaartia ei enää käytetty vallankumouksellisia vastaan.

Tuileries'ssa kaatuneiden ja murhattujen sveitsiläiskaartilaisten muistomerkki Kuoleva leijona on Luzernissa kallionkoloon sijoitettuna. Sen teki kuvanveistäjä Bertel Thorvaldsen. Muistomerkin kaksoiskappale on Kööpenhaminassa taiteilijan nimikkomuseossa.

Sveitsiläiskaarti Vatikaanissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sveitsiläiskaartin sotilaita.
Kaartin palveluspuku.

Vatikaanin vuonna 1506 perustettu Sveitsiläiskaarti on maailman vanhin edelleen toimiva sotilasosasto. Sen vuosipäivä on 6. toukokuuta.

110-miehinen Sveitsiläiskaarti on maan ainoa sotilaallinen yksikkö, ja sen päätehtävä on huolehtia paavin turvallisuudesta. Seremoniaroolin ohella Sveitsiläiskaarti on nykyaikainen, hyvin koulutettu ja riittävällä voimalla varustettu turvallisuusyksikkö. Italian armeija vastaa tarvittaessa Vatikaanivaltion sotilaallisesta puolustuksesta. Paavi Johannes Paavali II:ta vastaan tehdyn murhayrityksen jälkeen osa sveitsiläiskaartilaisista toimii vartiointitehtävissään siviilipukuisina esittäen turisteja tai Pietarinkirkon henkilökuntaa. Kaarti on joutunut taisteluun vain kerran historiansa aikana, kun se vuonna 1527 puolusti paavia Kaarle V:n sotajoukkoja vastaan.[1]

Pääsyvaatimukset kaartiin

  • Katolilaisuus kirkkokuntana
  • Miespuolinen Sveitsin kansalainen
  • Suorittanut asepalveluksen Sveitsin armeijassa
  • Pituus yli 174 cm
  • Urheilullinen
  • Moitteeton tausta
  • Naimaton
  • 19–30-vuotias, yli 30-vuotias voi päästä uudestaan Kaartiin, jos on palvellut aikaisemmin
  • Suorittanut keski- tai ammattikoulun

Kaartilainen saa automaattisesti Vatikaanin kansalaisuuden. Kaartilaiselle kyse on kunniatehtävästä, ja yksikköön onkin hakijoita paljon enemmän kuin tarvitaan. Vasta aliupseerit voivat avioitua, mutta vasta kolmen vuoden palveluksen jälkeen ja sitouduttuaan tämän jälkeen vielä kolmen vuoden palvelukseen. Kahden vuoden palveluksen jälkeen kaartilainen voi halutessaan päättää palveluksensa, jolloin hän menettää kansalaisoikeutensa. Kaarti käyttää italian ja saksan kieliä.

Vatikaanin sveitsiläiskaartin kuuluisat asut on suunnitellut Jules Repond vuonna 1914, ei italialainen taiteilija Michelangelo, kuten usein väitetään. Asuja käytetään vain juhlapäivinä, arkisin sotilailla on tummansininen sotilaspuku.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nicholas Harris, Joanna Turner ja Claire Aston: Kaikkien aikojen ennätykset, s. 114. Suom. Jani Kaaro. Gummerus, 1998. ISBN 952-20-6638-6.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sveitsiläiskaarti.